Asukkaat paikalliskehittäjinä Kouvolassa –hanke Pohjois-Kymen Kasvu ry
Pohjois-Kymen Kasvu ry 1/2 Pohjois-Kymen Kasvu ry on Kouvolan ja Iitin kunnan alueella toimiva Leader-ryhmä, jonka tavoitteena on kannustaa Kouvolan ja Iitin asukkaita yhteistyöhön alueensa kehittämiseksi ja säilyttää pohjoiskymenlaaksolainen maaseutu ja kaupunkialue elinvoimaisena. Tarkoituksena on myös lisätä paikalliseen kehittämiseen liittyvää osaamista ja kokemusten vaihtoa eri alueiden välillä, kansainvälinen yhteistyö mukaan lukien. Yhdistyksen toiminnan perusta on paikallisten ihmisten aktiivisuus. Katja Valkeinen, projektikoordinaattori 30.12.2018
Pohjois-Kymen Kasvu ry 2/2 Pohjois-Kymen Kasvu ry:n toiminnan tarkoitus 1. kannustaa maaseudun ja kaupunkialueiden asukkaita alueensa kehittämistyöhön 2. säilyttää maaseutu ja kaupunkialue elinvoimaisena 3. lisätä paikalliseen kehittämiseen liittyvää osaamista ja kokemusten vaihtoa eri kansainvälinen yhteistyö mukaan lukien. Katja Valkeinen 30.12.2018
Hankkeen tarpeen selvittäminen Vuonna 2014 tehtiin Kymenlaakson kansalais-toimijalähtöisen paikalliskehittämisen-suunnitelma, joka kattaa Kouvolan ja Kuusankosken keskusta-alueet. Suunnitelma ulottuu vuoteen 2020 ja sen valmistelussa kuultiin Kouvolan ja Kuusankosken keskusta-alueen tahoja ja asukkaita. Hankkeen toteutusaika 1.9.2015 – 31.12.2016 Katja Valkeinen 30.12.2018
Asukkaat paikalliskehittäjinä Kouvolassa -hanke TYÖPAIKKAILMOITUKSESTA: Projektikoordinaattori toimii hankkeen jokaisessa vaiheessa yhteistyössä hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa ja vastaa toimenpiteiden toteutuksesta. Edellytämme hakijalta: kykyä innostaa ja aktivoida ihmisiä toimimaan yhdessä alueensa kehittämiseksi kokemusta verkostotyöstä alueen paikallistuntemusta kokemusta hankkeiden hallinnoinnista kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa Katja Valkeinen 30.12.2018
Asukkaat paikalliskehittäjinä Kouvolassa –hanke pähkinänkuoressa KOHDERYHMÄ: Kouvolan ja Kuusankosken keskusta-alueella toimivat asukasyhdistykset. TOIMENPITEITÄ: Kehitetään työkalupakki/toimintamalli yhdistystoiminnan käyttöön, pilottilähiöiden valinta, asukasillat, tapahtumat tms. TULOKSIA: Alueen aktiivisuus on kohonnut, uusia toimijoita on saatu mukaan, osallisuus ja yhteisöllisyys on lisääntynyt Etunimi Sukunimi 30.12.2018
Aluksi verkoston aktivoiminen / luominen 1/2 TE- toimisto, kuntoutus Ohjausryhmä Kouvolan Mielenterveysseura ry Kirjastotoimi SEPRA Kouvolan nuorisopalvelut / Ohjaamo Kouvolan Korttelikotiyhdistys Toimitila ETAPPI / Kuusankosken Vapaaehtoistoiminnan Yhdistys Apuva Ry Työvoiman palvelukeskus + Kuntouttava työtoiminta CAREA, (kuntayhtymä) toimintapalvelut / Helmi Cafe Kuusankosken – ja Kouvolan seurakuntien diakoniatyö Kymenlaakson Kylät ry Kouvolan Asunnot Oy Pohjois-Kymen Setlementti ry Katja Valkeinen 30.12.2018
Aluksi verkoston aktivoiminen / luominen 2/2 ELY –keskus KOUVOLA, Yhteisöllisyyden edistämisen yksikkö / Eriksson, Järvenmäki ja Purtilo Socom - Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy SOKRA MYTTY (Kouvolan seudun maahanmuuttajakoulutuksen/ maahanmuuttajatyötä tekevien yhteisöjen yhteistyöverkosto) Katja Valkeinen 30.12.2018
Pilottilähiöiden valinta ja hihojen kääriminen.. PILOTTI-LÄHIÖT ESKOLANMÄKI / KOUVOLA KUUSANKOSKEN KESKUSTA-ALUE LEHTOMÄKI / KOUVOLA Katja Valkeinen 30.12.2018
Pilottilähiöiden valinta ja hihojen kääriminen.. PILOTTI-LÄHIÖT ESKOLANMÄKI / KOUVOLA KUUSANKOSKEN KESKUSTA-ALUE LEHTOMÄKI / KOUVOLA KAUPUNGINOSA-YHDISTYS KAUPUNGINOSA-YHDISTYS YHDISTYSTOIMINNAN SELVITYSTYÖ Katja Valkeinen 30.12.2018
Ja hanke jatkuu… Kaupunginosayhdistystoiminnan herättäminen, toiminnan tukeminen ja tapahtumien suunnittelussa mukana oleminen Yhdistystoiminnan selvityksen tekeminen Kuusankoskella, toimijoiden haastatteleminen ja selvitystyö Kaupungin yhteisöllisyyden edistämisen yksikön kanssa yhteistyö, yhdistystoimijoiden kanssa kehittämistyö ja ideoiminen, mahd. kouluttaminen Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista tiedottaminen ja asukaslähtöisen paikalliskehittämisen puolesta puhuminen Lyhyen aikavälin tuloksien tarkastelu, pitkän aikavälin tuloksellisuuteen uskominen Katja Valkeinen 30.12.2018
Kiitos mielenkiinnosta! Lisää Asukkaat paikalliskehittäjinä Kouvolassa -hankkeesta ja toiminnasta saat ottamalla yhteyttä: Katja Valkeinen p. 040 828 1287 katja.valkeinen(at)pohjois-kymenkasvu.fi Pohjois-Kymen Kasvu ry Mantereentie 2 45720 Kuusankoski Katja Valkeinen 30.12.2018