Lukion tehtävä antaa laaja-alainen yleissivistys antaa riittävät tiedot ja taidot jatko-opintoihin antaa valmiuksia vastata yhteiskunnan ja ympäristön haasteisiin antaa taitoa tarkastella asioita eri näkökulmista ohjata toimimaan vastuuntuntoisena ja velvollisuuksistaan huolehtivana kansalaisena tukea opiskelijan itsetuntemuksen kehittymistä ja myönteistä kasvua aikuisuuteen kannustaa elinikäiseen oppimiseen ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen
Lukuvuoden 09-10 painopisteet Yhteisöllisyyden parantaminen ½ tunnin ro-tuokiot yhteiset tapahtumat ja ryhmäytyminen Opiskelutulosten parantaminen Opiskelutaitojen ja opintomenestyksen kehittäminen poissaolojen seuranta Hyvinvointi ja turvallisuus aihekokonaisuutena
LOMAMATKAT Koulu suosittelee, että lomamatkat sijoitetaan koulun lomapäiviin Ylimääräiset lomat on anottava vähintään 2 viikkoa ennen matkaa Ennen loma-anomusta on sovittava opettajien kanssa korvaavista tehtävistä ja pyydettävä opettajien arvio loman vaikutuksista opiskeluun
Lukion vanhempainryhmä Vanhempien vapaaehtoinen ja vapaa-muotoinen yhteistyöryhmä Keskustelee lukioon ja opintoihin liittyvistä asioista Kodin ja koulun välisen vuoropuhelun kanava Seuraava kokoontuminen ke 18.11. klo 17.00 koulun kirjastossa Kaikki tervetulleita, mutta olisi hyvä valita omat edustajat jokaisesta ryhmästä
Sukupuolijakauma -09 Yhteensä 106 Ensimmäisen vuoden opiskelijat -09 1A 25 opisk. 1B 26 opisk. 1C 27 opisk. 1D 28 opisk. Yhteensä 106
UUSIMISOHJEET Heinolan lukiossa HYLÄTTY KURSSI voit uusia yhden kerran uusintakuulustelu- päivänä tai koeviikolla muun saman kurssin kokeen mukana voit aina opiskella kurssin uudelleen, jos ryhmään mahtuu ja se sopii omaan lukujärjestykseesi
HYVÄKSYTTY KURSSI voit uusia yhden kerran sinä lukuvuonna, kun sen olet opiskellut uusiminen tapahtuu saman kurssin toisen kokeen yhteydessä koeviikolla tai uusintakuulustelupäivänä voit myös opiskella kurssin uudelleen ILMOITTAUTUMINEN KOKEESEEN KATSOTAAN YRITYSKERRAKSI, VAIKKA OPISKELIJA EI KOKEESEEN SAAVUKAAN