Aina kannattaa yrittää! Suomen Yrittäjät 2012
Mitä yrittäminen on? Yrittäjyys on ajattelu- ja toimintatapa sekä suhtautumistapa työntekoon. Yrittäjyyttä tarvitaan työskenneltäessä omassa yrityksessä, mutta myös työntekijänä toisen palveluksessa. Yrittäjä hankkii toimeentulonsa yritystoiminnalla ja useimmiten työskentelee omassa yrityksessään. Yrittäminen on mielenkiintoinen vaihtoehto hankkia toimeentulo. Useissa ammateissa työ tehdään yrittäjänä. Yrittäjyys on ajattelu- ja toimintatapa sekä suhtautumistapa työntekoon. Yrittäjyyttä tarvitaan työskenneltäessä omassa yrityksessä, mutta myös työntekijänä toisen palveluksessa. Yrittäjä hankkii toimeentulonsa yritystoiminnalla ja useimmiten työskentelee omassa yrityksessään. Yritys tuottaa tavaroita ja palveluja, joita käyttävät kuluttajat, toiset yritykset sekä julkisyhteiset (kunnat, seurakunnat, valtion laitokset). Yrittäminen on mielenkiintoinen vaihtoehto hankkia toimeentulo. Useissa ammateissa työ tehdään yrittäjänä. Yrittämiseen liittyy usein mahdollisuus itsensä toteuttamiseen mahdollisuus menestyä taloudellisesti taloudellisen riskin ottaminen työskentely laajassa toimijaverkossa itsenäinen päätöksenteko vastuu.
Mitä yrittäminen on? Yrittämiseen liittyy usein mahdollisuus menestyä taloudellisesti taloudellisen riskin ottaminen työskentely laajassa toimijaverkossa itsenäinen päätöksenteko vastuu mahdollisuus itsensä toteuttamiseen. Yrittäjyys on ajattelu- ja toimintatapa sekä suhtautumistapa työntekoon. Yrittäjyyttä tarvitaan työskenneltäessä omassa yrityksessä, mutta myös työntekijänä toisen palveluksessa. Yrittäjä hankkii toimeentulonsa yritystoiminnalla ja useimmiten työskentelee omassa yrityksessään. Yritys tuottaa tavaroita ja palveluja, joita käyttävät kuluttajat, toiset yritykset sekä julkisyhteiset (kunnat, seurakunnat, valtion laitokset). Yrittäminen on mielenkiintoinen vaihtoehto hankkia toimeentulo. Useissa ammateissa työ tehdään yrittäjänä. Yrittämiseen liittyy usein mahdollisuus itsensä toteuttamiseen mahdollisuus menestyä taloudellisesti taloudellisen riskin ottaminen työskentely laajassa toimijaverkossa itsenäinen päätöksenteko vastuu. Mitä muuta yrittämiseen liittyy?
Millaisia valmiuksia yrittämisessä tarvitaan? 1/2 Yrittämisessä tarvitaan samoja valmiuksia kuin työelämässä, opiskelussa tai vaikkapa harrastuksissa. Näitä ovat esimerkiksi ahkeruus luovuus oma-aloitteisuus tavoitteellisuus palvelualttius uskaliaisuus sosiaaliset taidot kyky tehdä valintoja joustavuus neuvokkuus itseluottamus kyky vaikuttaa halua kehittyä perustiedot yrittämisestä Mitä muita valmiuksia yrittämisessä tarvitaan?
Millaisia valmiuksia yrittämisessä tarvitaan? 2/2 Menestyvällä yrittäjällä on myös hyvä ammattitaito halu itsenäiseen työskentelyyn halu ottaa vastuuta ja riskejä kyky tehdä tuloksellista työtä kyky hakeutua hyödyllisiin verkostosuhteisiin perheen tuki. Mitä muita valmiuksia yrittämisessä tarvitaan?
Yrittäminen lähtee halusta Yritystoiminnan aloittamiseen tarvitaan halu yrittää hyvä yritysidea hyvä ammattitaito kokemuksia työelämästä tietoja ja taitoja yrittämisestä riittävästi alkupääomaa. Mitä muuta tarvitaan yritystoiminnan aloittamiseksi?
Mikä yrittämisessä kiinnostaa? Yrittäjiltä kysyttiin, mikä seikat vaikuttivat yrittäjäksi lähtemiseen. Seuraavat asiat nousivat järjestyksessä tärkeimmiksi: oman itsensä herra itsensä toteuttaminen halu menestyä mahdollisuus tehdä tulosta vaikutusvalta ja arvostus suvun perinteet. Mitkä muut asiat yrittämisessä voivat kiinnostaa?
Miten yrittäjäksi tullaan? Syyt ryhtyä yrittäjäksi vaihtelevat paljon. Syitä on monia, ja ne liittyvät toisiinsa. Syitä ovat esimerkiksi hyvä liikeidea perheen yritystoiminnan jatkaminen harrastuksessa saavutettu osaaminen hyvä osaaminen jossakin asiassa mahdollisuus hankkia toimeentulo tilaisuus, sattuma tai tarjous toisen yrittäjän esimerkki. Mitä muita syitä löydät yrittäjäksi ryhtymiseen?
Miten yrittäjätaitoja voi oppia? Yrittäjätaitoja voi oppia muun muassa ammatillisen tai muun koulutuksen yhteydessä suorittamalla yrittäjätutkinnon yrittäjäkursseilla itseopiskellen työssäoppien toisilta yrittäjiltä omia kokemuksia hankkimalla. Millä muilla tavoin yrittämisen taitoja voi oppia?
Nuorten ammatinvalinnan perusteet Yhdeksäsluokkalaisilta kysyttiin heidän perusteitaan omalle ammatinvalinnalleen. Seuraavat viisi tekijää nousivat korkeimmalle: ammatin sisällöllinen kiinnostavuus mahdollisuus itsensä toteuttamiseen työstä saatava palkka ammatin hyvä imago nopea tie ammattiin ja työelämään. Mitkä asiat vaikuttavat sinun ammatinvalintaasi?
Nuoret ja yrittäjyys Suomalaiset nuoret ja alle 35-vuotiaat suhtautuvat yrittäjyyteen myönteisesti. Lähes puolet nuorista pitää yrittäjyyttä houkuttelevana ura- ja ammattivaihtoehtona. Kolme neljästä pärjäisi mielestään yrittäjänä. Joka kolmas nuori on harkinnut yrittäjäksi ryhtymistä. Nykyisellään noin joka kymmenes työelämässä mukana oleva ryhtyy yrittäjäksi. Nyky-yhteiskunnassa on runsaasti mahdollisuuksia yrittämiseen. Yrittäminen on varteenotettava ammatti- ja uravaihtoehto. Mitä pitäisi tehdä, että yhä useampi nuori ryhtyisi yrittäjäksi?
Eräitä yrittämiseen liittyviä käsitteitä Liikeidea yrityksen perusajatus (Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla.) Liiketoimintasuunnitelma liikeidean käytäntöön saattamista (Sisältää esim. yritysmuodon valinnan, talouden ja markkinoinnin suunnittelun, tuotteiden, palveluiden, tuotannon sekä henkilöstösuunnittelun.) Yrityksen sidosryhmät Yrityksen toiminnassa mukana olevia sidosryhmiä ovat esim. asiakkaat, työntekijät, tavarantoimittajat, viranomaiset, rahoittajat ja vakuutusyhtiöt.
Yritysmuodot: henkilöyhtiöt Yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimi/Tmi) Sopii yritysmuodoksi yrittäjälle, joka haluaa tehdä pienimuotoista yritystoimintaa. Harjoittaa itsenäistä yritystoimintaa yksin tai yhdessä perheenjäsenten kanssa. Yrittäjä vastaa henkilökohtaisella omaisuudellaan yrityksen veloista. Avoin yhtiö (Ay) Usean yrittäjän yhteenliittymä. He ovat toistensa yhtiökumppaneita. Yhtiömiehet vastaavat henkilökohtaisella omaisuudellaan kaikista yhtiön velvoitteista. Kommandiittiyhtiö (Ky) Toimii muuten samoin kuin avoin yhtiö, mutta siinä on ainakin yksi nk. äänetön yhtiömies, joka vastaa yhtiön velvoitteista vain yhtiöön sijoittamansa omaisuuspanoksen määrällä. Yrittäjyys on ajattelu- ja toimintatapa sekä suhtautumistapa työntekoon. Yrittäjyyttä tarvitaan työskenneltäessä omassa yrityksessä, mutta myös työntekijänä toisen palveluksessa. Yrittäjä hankkii toimeentulonsa yritystoiminnalla ja useimmiten työskentelee omassa yrityksessään. Yritys tuottaa tavaroita ja palveluja, joita käyttävät kuluttajat, toiset yritykset sekä julkisyhteiset (kunnat, seurakunnat, valtion laitokset). Yrittäminen on mielenkiintoinen vaihtoehto hankkia toimeentulo. Useissa ammateissa työ tehdään yrittäjänä. Yrittämiseen liittyy usein mahdollisuus itsensä toteuttamiseen mahdollisuus menestyä taloudellisesti taloudellisen riskin ottaminen työskentely laajassa toimijaverkossa itsenäinen päätöksenteko vastuu.
Yritysmuodot: pääomayhtiöt Osakeyhtiö (Oy) Osakeyhtiön omistavat osakkaat, jotka sijoittavat rahaa yritykseen. Yksikin henkilö voi omistaa osakeyhtiön. Minimiosakepääoma yksityisessä osakeyhtiössä on 2 500 euroa. Osakas ei vastaa yhtiön veloista. Osuuskunta Osuuskunnan muodostamiseen tarvitaan vähintään kolme henkilöä. Osuuskunta tukee jäsentensä taloudenpitoa ja elinkeinoa tuottamalla jäsenilleen palveluja. Jäsen ei vastaa henkilökohtaisesti osuuskunnan veloista. Yrittäjyys on ajattelu- ja toimintatapa sekä suhtautumistapa työntekoon. Yrittäjyyttä tarvitaan työskenneltäessä omassa yrityksessä, mutta myös työntekijänä toisen palveluksessa. Yrittäjä hankkii toimeentulonsa yritystoiminnalla ja useimmiten työskentelee omassa yrityksessään. Yritys tuottaa tavaroita ja palveluja, joita käyttävät kuluttajat, toiset yritykset sekä julkisyhteiset (kunnat, seurakunnat, valtion laitokset). Yrittäminen on mielenkiintoinen vaihtoehto hankkia toimeentulo. Useissa ammateissa työ tehdään yrittäjänä. Yrittämiseen liittyy usein mahdollisuus itsensä toteuttamiseen mahdollisuus menestyä taloudellisesti taloudellisen riskin ottaminen työskentely laajassa toimijaverkossa itsenäinen päätöksenteko vastuu.
Yrittäjät ja työvoima Suomessa Työlliset 2 474 000 Työttömät 209 000 Työvoima 2 682 000 Palkansaajat 2 143 000 Yrittäjät 251 000 Maatalous 80 000 2 474 000 Julkisella 667 000 Yksityisellä 1 796 000 Tuntematon 11 000 Lähde: Tilastokeskus, 2011
Yritysten määrä 2010 Yhteensä 318 951 yritystä sisältäen maa-, metsä- ja kalatalouden. Kuviossa 262 548 ilman maa-, metsä-, ja kalataloutta. Lähde: Tilastokeskus, Yritysrekisteri
Yritysten henkilöstö 2010 Yhteensä 1 444 031 henkilöä sisältäen maa-, metsä- ja kalatalouden. Kuviossa 1 376 628 henkilöä ilman maa-, metsä- ja kalataloutta. Lähde: Tilastokeskus, Yritysrekisteri
Yritysten liikevaihto 2010 Yhteensä 357 mrd. € sisältäen maa-, metsä- ja kalatalouden. Kuviossa 350 mrd. € ilman maa-, metsä-, ja kalataloutta ja salattuja tietoja. Lähde: Tilastokeskus, Yritysrekisteri
Yritysten määrä toimialoittain 2010 Yhteensä 318 951 yritystä sisältäen maa-, metsä- ja kalatalouden. Kuviossa 262 548 ilman maa-, metsä-, ja kalataloutta. Lähde: Tilastokeskus, Yritysrekisteri
Yrittäjien koulutustaso
Palkansaajien, maa- ja metsätalouden harjoittajien ja muiden yrittäjien ikäjakauma vuonna 2010, prosenttia (Lähde: Työvoimatutkimus, Tilastokeskus).
Jos saisi valita yrittäjä- ja palkansaajauran välillä… - kehitys, Suomi Lähde: Flash Eurobarometer 283, 2010.
Yrittäjäksi ryhtymisen puolesta puhuvat seikat… Lähde: Suomen Uusyrityskeskukset ja Suomalaisen Työn Liitto
Suomen Yrittäjät Valtakunnallinen järjestö, johon kuluu n. 115 000 yritystä Suomen n. 263 000 yrityksestä (luvussa ei ole mukana maa-, metsä- ja kalatalousyrityksiä). Jokaisessa Suomen kunnassa on yrittäjäyhdistys, ja maakunnissa toimivat aluejärjestöt. Lisäksi Suomen Yrittäjiin kuuluu eri alojen toimialajärjestöjä, jotka edustavat eri ammattialojen yrittäjiä, esim. kuorma- ja taksiautoilijoita, kaupan yrityksiä, autokorjaamoja, maalausliikkeitä, partureita ja kampaamoja, kirjanpitotoimistoja ja teollisuutta. Yrittäjäjärjestön tavoitteena on luoda kannattavan yritystoiminnan edellytyksiä sekä tehdä yrittäminen helpommaksi ja halutummaksi Suomessa. Järjestön jäsenten käytössä ovat monipuoliset neuvonta- ja tiedotuspalvelut, jäsenedut ja koulutuspalvelut.
Miksi yrittäjäjärjestöön kannattaa kuulua? Nuorelle yrittäjälle järjestöön kuuluminen antaa mahdollisuuden pysyä ajan tasalla yrittäjyyteen liittyvissä asioissa lisätä omaa yrittäjäosaamistaan tavata ja solmia yhteistyösuhteita muihin yrittäjiin saada hyvän vaikuttamismahdollisuuden. päästä osalliseksi monipuolisista jäseneduista
Lisätietoja yrittäjyydestä Mistä lisätietoja: www.yrittajat.fi, esim. kohdasta Yritystoiminnan ABC – koulutus ja kehittäminen www.yrittajat.fi/perustietoayrittajyys-opetuksesta www.yrityssuomi.fi www.tem.fi – yrittäjyyskatsaus www.tilastokeskus.fi www.oph.fi www.edu.fi www.minedu.fi www.nuoriyrittajyys.fi www.yes-keskus.fi www.yvi.fi www.kerhokeskus.fi www.finpec.fi www.tat.fi