SUOMI IRTI RUOTSISTA
SUOMI IRTI RUOTSISTA Suomalaisten tietoisuus kansallisesta identiteetistä heräsi 1700-luvulla hattujen sodan, ison ja pikkuvihan sekä Kustaa III: n sotien myötä Ruotsin ei uskottu enää kauan pystyvän pitämään Suomea hallinnassaan
1742 Venäjällä vallan kaapanneen keisarinna Elisabetin manifesti: E kehotti suomalaisia muodostamaan oman hallituksen Venäjän tukemana → sai aikaan vain jonkin verran kannatusta suomalaisten keskuudessa; eikä johtanut käytännön toimiin
1788 Liikkalan nootti Liikkalan sotaleiristä Ruotsin armeijan upseerit lähettivät Venäjän keisarinnalle Katariina II:lle ns. Liikkalan nootin, jossa paheksuttiin KIII: aloittamaa sotaa ja pyydettiin keisarinnaa palauttamaan rauha * majuri Jägerhorn vei nootin keisarinnalle ja pyysi suullisesti keisarinnalta tukea Suomen itsenäisyydelle; keisarinnaa ei asia kiinnostanut
1788 Anjalan liitto/liittokirja 113 upseerin perustama liitto, jossa mukana myös itsenäisyyttä kannattavia suomalaisia Liittokirjassa kuninkaalle upseerit ilmoittivat vastustavansa sotaa KIII piti liittoa kapinana Liiton jäsenistä yksi mestattiin (Hästesko)
- Itsenäisyysajatuksille 1700-luvulla varsin vähän kannatusta; enemmistö suomalaisista uskollisia ruotsalaiselle esivallalle
Viimeinen Suomea hallinnut Ruotsin kuningas oli Kustaa IV Aadolf
Aleksanteri I valloittaa Suomen KANSAINVÄLINEN TAUSTA SUOMEN SOTA 1808–1809 Napoleon pyrki Euroopan herruuteen. Venäjä joutui pyytämään rauhaa Napoleonilta 1807. Vastineeksi Venäjän piti taivuttaa Ruotsi Britannian vastaiseen saartoon. Ruotsi ei halunnut omien etujensa vuoksi suostua, jolloin Venäjä sodalla pakottaa Ruotsin mukaan ja saisi tästä ”palkkiona” miehittää Suomen • Helmikuussa 1808 Venäjä hyökkäsi Suomeen ja Ruotsin armeija vetäytyi Pohjanmaalle • Pohjanmaalla ja Savossa taisteluja – voitokkaitakin - vihollista vastaan • Sveaborg (Suomenlinna) antautuu toukokuussa 1809 Venäjä miehitti eteläisen Suomen Ruotsi luopui Suomesta Haminan rauhassa 1809.
Suomen autonominen suuriruhtinaskunta Porvoon valtiopäivillä 1809 Venäjän keisari Aleksanteri I lupasi Suomelle autonomian ja säädyt vannoivat keisarille uskollisuudenvalan ”Suomi kohotettiin kansakunnaksi kansakuntien joukkoon”
SUOMEN TARINA JATKUU HI4-KURSSILLA