Kiusaamisasioiden käsittely Kaustisen perusopetuksessa

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Satakunnan lapsi- ja nuorisopolitiikan foorumi
Advertisements

LUVALLISET POISSAOLOT
Salpausselän peruskoulun koulukiusaamiseen puuttumisen malli
KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma KiVa Koulu ei ole ohimenevä ”projekti”, vaan pysyvä toimintatapa kiusaamisen.
Puuttuminen perusopetuksen oppilaan tupakointiin.
KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella.
KIUSAAMISEN TOVERIARVIOINTI
Oppilaiden hyvinvointi ja kiusaamisen vastainen työ Taivallahden peruskoulussa Vanhempainilta
Uusi oppilashuoltolaki ja muutokset koulussa
Älä kiusaa Kiusaamista on, kun oppilas joutuu toistuvasti ja systemaattisesti toisten tahallisen, kielteisen toiminnan kohteeksi. Nimittely, pilkkaaminen,
KiVa Koulu koulukiusaamisen ehkäisijänä
JOKELAN YLÄKOULUN KYSELY HUOLTAJILLE Aiheena koulukiusaaminen Lukuvuosi 2012 – 2013, yhteensä 89 vastaajaa.
Meidän koulu Keskustelua wilma-merkinnöistä, järjestyssäännöistä ja perusopetuslain muutoksesta.
KULOMÄEN KOULUN TEHO-HANKE
Oppilaan kasvun tukeminen Hämeenlinnan yhteiskoulussa
Epäasiallinen käyttäytyminen
Tutustumispäivä  8.30 aamukahvi  8.35 tervetuloa kouluun, rehtori Vesa Malin  8.50 ekaluokkalaisten arkea, 1a:n opettaja Sofia Jääskeläinen.
OPPILASHUOLLON ja OPPIMISEN KOULUNKÄYNNIN TUEN MUKAISET MUKAISET RYHMÄT PIHKAINMÄEN KOULUSSA LV Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä Yksilökohtainen.
Joutsenon koulu on KiVa-koulu
Kiusaamiskysely 2014 Syksy.
MITÄ TAPAHTUU 6. LUOKALLA? Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Luokanopettajat täyttävät.
HILTULANLAHDEN KOULU Koulukiusaamisen käsittelymalli.
Helmi -oppilashallintojärjestelmä
KOLMIPORTAINEN TUKI Esi- ja peruskoulussa Hankasalmen kunta/Kuuhankaveden koulu.
KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella.
Moision päivähoitoyksikkö Kiusaamisen ehkäisy suunnitelma.
Ensimmäinen KAIKKI IHAN KAIKKI vanhempainilta. Kaikki ihan kaikki toiminta.
Yleistä - rehtori kutsuu koolle - kokoontumisista kirjoitetaan muistio: vuotuiset vastuualueet/työtehtävät -kokoontuminen noin 2-4 kertaa lukuvuodessa.
 Tiilimäen päiväkodin toiminta-ajatuksena on luoda turvallinen, lämmin sekä kodinomainen ilmapiiri. Haluamme luoda lapsen itsetunnon myönteistä kehitystä.
Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN.
Tervetuloa Kuparivuoren kouluun TUTUSTUMISPÄIVÄ
Häirintä tai epäasiallinen kohtelu Ilmoita epäasiallisen kohtelun kokemuksestasi sen aiheuttajalle mahdollisimman pian Ilmoitus asiaperusteisesti (todelliset.
Kiusaamisesta Ruut Ruokonen Koulukiusaaminen on ”Koulukiusaamisella tarkoitetaan yhteen ja samaan oppilaaseen toistuvasti kohdistuvaa tahallisen.
Helmikuu RANUAN YLÄKOULU NIVELVAIHE ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN TAVOITTEENA: ”Onnistunut, yhteistyössä toteutettu siirtyminen alaluokilta yläluokille Maaliskuu.
Kuopion kaupunki Perusopetus
Vanhempainilta Tervetuloa!
Mitä tällä tunnilla tehdään?
Meidän koulu Keskustelua wilma-merkinnöistä, järjestyssäännöistä ja perusopetuslain muutoksesta.
KOLMIPORTAINEN TUKI Yleinen tuki: Siirtyminen tuen portailla
ALAKOULUN OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS
Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu
Keskustelua wilma-merkinnöistä ja järjestyssäännöistä
KASVATUSKESKUSTELU = KAKE
KURAATTORI elokuu Tehtävä Yhteystiedot Asiakkaat Konsultaatiot
Prosessin nimi: Siirtymävaihe esiopetuksesta perusopetukseen, kun lapsella on pidennetty oppivelvollisuus ja/tai erityinen tuki tai kun tehostettu tuki.
Ohjeistus OVTES-työpäivään
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ
Kirjoita vihkoon.
Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Nummenpakan koulu.
Kasvatuskeskustelu- ja rangaistuskäytänteet
Oppimisen tuki, pedagogiset asiakirjat ja muuta ajankohtaista
Tehostetun tuen lapsen 1. luokalle ottaminen
KiVa Koulu -ohjelma.
Asiakas Esiopettaja/kelto
Kirjoita tähän Kirjoita tähän Kirjoita tähän Kirjoita tähän Kirjoita tähän Kirjoita tähän Kirjoita tähän.
Meidän koulu Keskustelua wilma-merkinnöistä, järjestyssäännöistä ja perusopetuslain muutoksesta.
IPPO-MALLI Toimintamalli opetuksen
Alakoulusta yläkouluun
Asiakirjojen siirto oppilaan siirtyessä toiselle opetuksenjärjestäjälle Lain mukaan täytetyt pedagogiset asiakirjat ( arviot, selvitykset, oppimissuunnitelmat.
SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa
Esi- ja alkuopetuksen siirtymäkäytänteet ja oppimisen tuen portaat
Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN.
Vanhempainillat 20 & Johanna Honkanen-Rihu, rehtori
KOULUTULOKKAIDEN TUTUSTUMISPÄIVÄ
Poissaolojen seuranta / poissaoloihin puuttuminen
Erityisluokalla opiskelevan lapsen 7. luokalle siirtyminen
Opettajalla huoli Ilmoitus- velvollisuus poliisille
7. luokkien vanhempainilta
Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN.
Koulurauhalaki ja sen mukanaan tuomat uudet käytänteet ja toimintamallit Jämsän kaupunki
Esityksen transkriptio:

Kiusaamisasioiden käsittely Kaustisen perusopetuksessa Rikoslaissa mainitut tunnuspiirteet täyttävä laiton toiminta Lisätietoa MLL, Nuortennetti, Kiusaaminen. Pieni erimielisyys tai nahistelu Kiusaaminen. Kriteerit: Valtaepätasapaino ja oma tuntemus kiusatuksi tulemisesta. Kiusaaminen on toistuvaa. Ilmoitus jollekin koulun aikuiselle suoraan, wilman kautta tai yläkoulussa kirjeenä Sopiva-tiimin postilokeroon (opehuoneen eteisessä). Sovittelu läsnä olevan aikuisen avulla -> tapauksesta riippuen seuranta. Opettaja/koulun aikuinen, jolle kiusaamisepäily tulee tiedoksi, tekee asiasta kirjallisen selvityksen. Keskusteluissa oppilaiden kanssa aina mukana väh. kaksi aikuista, alakoululla toinen opettajista kiusatun luokanopettaja, yläkoululla pyritään ryhmään saamaan kiusatun luokanopettaja ja Sopiva-tiimin jäsen. Tavoitteena keskustelussa sopimus kiusaamisen loppumisesta. Tieto tapahtuneesta aina kaikkien osapuolten koteihin. Keskustellut asiat kirjataan ja arkistoidaan. Dokumentointi Seuranta Yhteys poliisiin. Kiusaaminen jatkuu Seuranta Kiusaaminen loppuu. Asia ok. Palaveri koululla, jossa mukana asiaan liittyvät oppilaat, heidän vanhempansa, luokanopettajat/-valvojat, rehtori ja koulukuraattori. Tavoitteena yhteinen sopimus kiusaamisen loppumisesta. Kiusaaminen jatkuu Palaveri koululla, jossa mukana asiaan liittyvät oppilaat, heidän vanhempansa, luokanopettajat/-valvojat, rehtori ja koulukuraattori. Tavoitteena yhteinen sopimus kiusaamisen loppumisesta. Suullinen varoitus kiusaajalle/ kiusaajille. Seuranta Kiusaaminen jatkuu Jatkotoimintatavat mietitään tapauskohtaisesti. Kirjallinen varoitus kiusaajalle/ Kiusaajan määräaikainen erottaminen/ Lastensuojeluilmoitus/ Asiantuntija-avun etsiminen/ Rikosilmoitus. Mukailtu jyväskyläläisen erityisopettaja Paula Jokisen mallista.