Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Ensimmäinen KAIKKI IHAN KAIKKI vanhempainilta. Kaikki ihan kaikki toiminta.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Ensimmäinen KAIKKI IHAN KAIKKI vanhempainilta. Kaikki ihan kaikki toiminta."— Esityksen transkriptio:

1 Ensimmäinen KAIKKI IHAN KAIKKI vanhempainilta

2 Kaikki ihan kaikki toiminta

3 Mitä on Kaikki ihan kaikki –toiminta? KIK -toiminta pohjaa sille ajatukselle, että keskeistä on hiljaisuuden lopettaminen kiusaamisen ja lasten yksinäisyyden ympärillä. Tavoitteena on vaikuttaa siihen, että vuorovaikutus koulussa toimii ja kaikki voivat hyvin. On myös aika toteuttaa aito, yhteinen kasvattajuus.

4 Toiminnan esittely ja sitoutuminen Tiedottaminen ja kutsut Ensimmäinen vanhempainilta Sovittujen asioiden toteuttaminen alkaa Toinen vanhempainilta Lisää sovittuja asioita toimintatavoiksi Edistymisen seuranta Kiitokset Uudet vanhemmat mukaan toimintaan

5

6 Uusi opetus

7 Mitä on uusi opetus? Uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppiminen ei enää ole sitä, että opettaja opettaa ja oppilaat kuuntelevat. Oppiminen on yhä enemmän yhdessä tekemistä, toisilta oppimista ja oikeiden ongelmien ratkaisemista.

8 KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta 1. vanhempainilta

9 Mitä ratkaisukeskeisyys tarkoittaa?

10 Ben Furman video ” Ratkaisukeskeisyys” LISÄTÄÄN LINKKI

11

12 Onnellinen koulu

13 Miltä kiusaaminen näyttää lasten maailmasta? Aarnivalkean koulun oppilaiden videoklipit Miltä aikuisten rooli kiusaamisen lopettamissa näyttää lasten maailmasta käsin?

14 ”Turvallisuuspääoma” Turvallisessa vuorovaikutuksessa olennaista on, että jokainen saa olla näkyvä ja näkyvissä omana itsenään Turvattomassa ilmapiirissä kukaan ei uskalla avoimesti ilmaista näkemyksiään, varsinkaan niitä, jotka poikkeavat yhteisöön syntyneestä yleisestä normista Kun turvallisuuspääoma on pieni, kukaan ei halua erottua Koska meistä jokainen on oikeasti yksilöllinen ja erilainen, on pienen turvallisuuspääoman yhteisössä melkein kaikilla tukalaa olla Ihmiset jäävät ongelmien kanssa yksin

15 Koulumme turvallisuuspääoma nyt Miltä koulumme tilanne näyttää nyt?

16

17

18 Tehtävä: Koulun nykytilan kartoittaminen Jakaudutaan 4 - 6 hengen ryhmiin. Esittäydy aluksi etunimellä ja yhdellä adjektiivilla joka alkaa samalla kirjaimella Esimerkiksi Susanna – sisukas, Arja – aktiivinen… Jokainen ryhmä saa keskustelun pohjaksi ”viisauksia” Käykää keskustelu näiden ajatusten pohjalta – mitä ajatuksia herää liittyen omaan kouluun, sen vuorovaikutukseen… Miettikään samalla jo, mikä on se YKSI keskeinen ajatus, jonka haluatte kertoa muille?

19 Minkä pitäisi muuttua - tavoitteen kirkastaminen?

20 Uusi tapa keskustella Ben Furman videoklipit Miten puhua aikuisten kesken? LINKKI Miten puhua lapselle? LINKKI

21 On kulunut vuosi… Olemme onnistuneet ja koulumme on sellainen kuin haluamme. Mikä on muuttunut? Mistä opettaja huomaa, että olemme edistyneet tavoitteessa? Miten ruokailu sujuu? Mistä ruokalan henkilökunta huomaa, että asiat ovat muuttuneet? Mikä on muuttunut opettajien suhtautumisessa vanhempiin? Mistä vanhemmat huomaavat sen? Entä rehtori? Miten vanhempien suhtautuminen opettajiin on muuttunut? Mistä sen huomaa?

22 Mitä hyötyä siitä on, kun tavoite on saavutettu? Hyödyt itselle ? Hyödyt omalle ja muiden lapsille? Hyödyt opettajille? Hyödyt rehtorille? Hyödyt hallinnolle?

23 Seuraava KIK –vanhempainilta Aika: Paikka: Kello:

24 Kiitos osallistumisesta! www.ihankaikki.fi info@kokoespoo.fi


Lataa ppt "Ensimmäinen KAIKKI IHAN KAIKKI vanhempainilta. Kaikki ihan kaikki toiminta."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google