Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Opettajalla huoli Ilmoitus- velvollisuus poliisille

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Opettajalla huoli Ilmoitus- velvollisuus poliisille"— Esityksen transkriptio:

1 Opettajalla huoli Ilmoitus- velvollisuus poliisille
Ilmoitus- oikeus poliisille Huoli poistuu Lastensuojeluilmoitus Sosiaalitoimelta aina tieto koululle perusopetuksen järjestämisen kannalta välttämättömistä tiedoista Tehtävässään saanut tiedon, että lapseen on kohdistunut seksuaalirikos tai henkeä tai terveyttä uhannut rikos, josta enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Tehtävässään saanut tiedon, että joku vaarassa joutua väkivallan kohteeksi. Huoli ei poistu Uusi lastensuojeluilmoitus Huoli ei poistu Uusi ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta tai lastensuojeluilmoitus Huoli poistuu Sovitaan seuranta-aika esim. yhden kuukauden päähän Iso huoli lapsesta Opettajalla huoli Opetuksen järjestämiseen ja pedagogisin keinoin ratkaistavista asioista Yhteydenotto huoltajaan Yhteydenotto sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi Huoltajan suostumuksella yhteydenotto yhdessä sosiaalihuoltoon Ei suostumusta huoltajalta, mutta lapsen etu vaatii. Tällöin yhteydenotto on mahdollinen ilman suostumusta. Samojen tietojen perusteella ei tarvitse tehdä lastensuojeluilmoitusta. Opettajalla mahdollisuus valita kumman haluaa tehdä, koska yleensä myös lastensuojeluilmoituksen tekokynnys ylittyisi. Perheeseen tai vanhempiin liittyvä asia, tarve sosiaali-toimen tuelle Kuraattorin, psykologin ja kouluterveydenhuollon osaamista vaativa asia Huoli poistuu Sovitaan tarvittaessa seuranta-aika uudelleen tapaamiselle. Huoli ei poistu Koulu päättää oppilaalle järjestettävän tuen Oppilashuollon asiantuntijaryhmä Yhteydenotto sosiaalihuoltoon Lastensuojeluilmoitus Yhteydenotto huoltajaan Opiskeluhuolto Konsultaatio opettaja ja psykologi/ kuraattori Oppilaan ja kuraattorin/psykologin tapaaminen Kouluterveydenhuolto OH-asiantuntijaryhmän kokoontuminen Huoli poistuu Sovitaan seuranta-aika esim. yhden kuukauden päähän = Koululle tieto siitä, onko oppilaan asia hoidossa ja onko asialla vaikutusta opetuksen järjestämiseen. Oppilaan, sosiaalitoimen ja koulun suunnitelmien sovittaminen yhteen suostumuksella. Rehtori tai opettaja osallistuu pyydettäessä palvelutarpeen arvioinnin ja suunnitelman tekemiseen. Sosiaalitoimelta aina tieto koululle perusopetuksen järjestämisen kannalta välttämättömistä tiedoista. Huoli ei poistu Yhteys sosiaalitoimeen tai lastensuojeluun


Lataa ppt "Opettajalla huoli Ilmoitus- velvollisuus poliisille"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google