Luuk. 2:1-3 Luukkaan evankeliumin toisen luvun alkupuoli lienee eräs Raamatun tunnetuimpia kohtia: jouluevankeliumi. Tuttuun tekstiin on hyvä syventyä taas kerran. Kysymyksiä, esirukousaiheita yms voit lähettää osoitteeseen pastori@tunti.com. Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. (Luuk. 2:1-3) Luukas liittää Jeesuksen syntymän maailmanhistorian tapahtumiin kahden historiasta tutun nimen välityksellä. Augustus oli Rooman keisari vuosina 27 eKr – 14 jKr. Quiriniuksen tiedetään toimineen Syyrian käskynhaltijana ja maaherrana ajanlaskun alun molemmin puolin. Luukaksen mainitsemia verollepanoja taas tiedetään toimitetun säännöllisesti 14 vuoden välein.

Luuk. 2:4-7 Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. (Luuk. 2:4-5) Matteus toteaa evankeliumissaan yksinkertaisesti Jeesuksen syntyneen Juudean Betlehemissä (Matt. 2:1), mutta Luukas kertoo tarkemmin, miksi Nasaretissa asuvan Marian poika syntyi Betlehemissä. Verollepano oli syynä siihen, että Daavidin sukuun kuuluvan Joosefin oli kirjoittauduttava veroluetteloon Daavidin kaupungissa Betlehemissä. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. (Luuk. 2:6-7) Verollepanon vuoksi Betlehemissä oli paljon matkalaisia, ja siksi Maria ja Joosef eivät saaneet kunnollista majapaikkaa, vaan heidät ohjattiin karjasuojaan. Kyseessä oli ehkä asuinrakennuksen yhteydessä ollut eläimille tarkoitettu siipi. On käsittämätöntä, miten kaikkivaltias Jumala suostui syntymään ihmiseksi niin kurjassa paikassa. Yhtä käsittämätöntä on se, että hän suostuu tulemaan – ja vieläpä haluaa tulla – asumaan meidän syntiseen sydämeemme.

Luuk. 2:8-14 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. (Luuk. 2:8-14) Ensimmäisenä ilosanoman Messiaan syntymästä saivat kuulla paimenet. Betlehemin kedon tapahtumissa tulee hyvin näkyviin evankeliumin syvin olemus: taivaallinen lähettiläs julistaa ilosanomaa yhteiskunnassa halveksituille paimenille. Koko Raamatun läpi kulkee punaisena lankana se, miten Jumalan valtakunta kuuluu erityisesti niille, jotka ovat ihmisten silmissä vähäpätöisiä, ja maailman silmissä onnistuneet ja vaikutusvaltaiset jäävät ulkopuolelle. Taivaallisen sotajoukon laulukonsertin sanoin me yhä edelleen ylistämme Jumalaa jumalanpalveluksessamme.

Luuk. 2:15-19 Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. (Luuk. 2:15-19) Jumalan paimenille lähettämä sana sai heidät liikkeelle etsimään Jeesusta sieltä, missä hän enkelin viestin mukaan oli kapaloituna. Meidänkin on syytä lähteä etsimään Jeesusta sieltä, missä hän tänään on ”kapaloituna”, Jumalan sanasta, kasteesta ja ehtoollisesta. Niissä me kohtaamme Jeesuksen. Jeesuksen äiti ei varmaan vielä kovin paljon ymmärtänyt Jumalan suunnitelmasta, joka nyt oli alkanut toteutua hänen ja hänen vastasyntyneen poikansa kohdalla. Hän kuitenkin painoi mieleensä kaiken, mitä tapahtui ja mitä paimenet hänelle kertoivat, ja myöhemmin – ehkä vasta Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen - hän ymmärsi. Ehkäpä Luukkaan viittaus siihen, että Maria kätki kaiken sydämeensä tarkoittaa sitä, että Luukas sai juuri Marialta kuulla näistä tapahtumista.

Luuk. 2:20-24 Opetus: Ville Auvinen Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. (Luuk. 2:20) Hyvän sanoman kuuleminen ja vastasyntyneen Jeesuksen kohtaaminen sai paimenissa aikaan iloa ja Jumalan ylistystä. Mitä meille merkitsee ja miten meissä vaikuttaa usko Jeesukseen? Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. (Luuk. 2:21) Paavali kirjoittaa galatalaisille: ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumalalähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi…” (Gal. 4:4). Jeesus syntyi juutalaiseksi ja juutalaisena hän täytti Mooseksen lain viimeistä piirtoa myöten – meidän puolestamme. Heti kahdeksan päivän ikäisenä hänet ympärileikattiin Mooseksen lain mukaisesti, ja hän sai enkelin imoittaman nimen ’Jeesus’, ’Herra pelastaa’. Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle." Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa". (Luuk. 2:22-24) Mooseksen lain mukaan poikalapsen synnyttäneen äidin oli puhdistauduttava 33 päivää lapsen ympärileikkauksen jälkeen uhraamalla karitsa ja kyyhkynen, tai – jos ei ollut varaa karitsaan – kaksi kyyhkystä (3. Moos. 12:1-8). Edelleen lain mukaan jokainen esikoinen oli pyhitettävä Herralle uhraamalla hänen puolestaan (2. Moos. 13:1-2; 12-13). Näin Joosef ja Maria noudattivat näiltäkin osin Mooseksen lakia.