Spinozan mielenfilosofia ja tietoteoria

Kertaus parallelismista Attribuuttien ulottuvuus ja ajattelu välillä ei ole kausaalista vuorovaikutusta. Silti näiden attribuuttien modifikaatioiden sarjojen välillä on täydellinen parallelismi, kuten sanotaan kohdassa E2p7: ”Ideoiden järjestys ja keskinäinen yhteys on sama kuin olioiden järjestys ja keskinäinen yhteys” Tämä johtuu siitä, että molemmat attribuutit, siis ajattelu ja ulotteisuus ovat yhden ja saman substanssin attribuutteja, ja tätä substanssia voidaan tarkastella näiden eri attribuuttien kautta. Sama järjestys on kummassakin, sillä ne perustuvat syiden ketjuun, joka johtaa Jumalaan. Attribuuttien välinen parallelismi on seurausta niiden identtisyydestä Jumalassa, sillä ne ovat vain Jumalan ominaisuuksia eri näkökulmasta katsoen. ”Niin kauan kuin olioita tarkastellaan ulottuvaisuuden moduksina, on koko luonnon järjestys siis selitettävä yksistään ajatteluattribuutin kautta; sikäli taas, kun niitä tarkastellaan ulottuvaisuuden moduksina, koko luonnon järjestys on puolestaan selitettävä yksistään ulotteisuusattribuutin kautta.” (E2p7 huomautus)

Mielestä Etiikan toisessa kirjassa huomio kiinnittyy heti mieleen. Se johtuu siitäkin, että teoksessa kyse on etiikasta, inhimillisestä onnellisuudesta ja se kuuluu mieleen pikemmin kuin ruumiiseen. Spinoza sanoo siis, että jokaisella idealla on ideatum, siis idean kohde. Spinozan merkityksessä mielellä ei ole niinkään tietoa jostakin, vaan se on jonkin idea ajattelun attribuuttien sarjassa. Mielen erityiset kognitiiviset funktiot ja kyvyt täytyy ymmärtää sen objektin, ruumiin ehdoilla. Mieli on lyhyesti sanoen ruumiin idea. Siis pikemmin kuin sanoa, että ruumis on mielen idea, Spinoza sanoo, että mieli on ruumiin idea. Perusidea on selvä: mieli tuntee mitä ruumiissa tapahtuu. Jos poltamme näppimme, mieli havaitsee tapahtuman. ”Jos mielen muodostavan idean kohteena on kappale tai ruumis, ei tässä kappaleessa voi tapahtua mitään, mitä tajunta ei havaitsisi.” (E2p12)

Mieli ja ruumis Väitelausessa E2p13 hän sanoo, että ihmismielen idean kohde on nimenomaan ruumis. Koska kyseessä on vuoravaikutussuhde, ei ole samantekevää minkälainen ruumis. ”Mitä paremmin jokin ruumis muihin verraten kykenee samanaikaisesti toimimaan tai kärsimään monella tavoin, sitä pystyvämpi muihin verraten myös sen mieli on havaitsemaan monia seikkoja samanaikaisesti. Ja mitä enemmän jonkin ruumin toiminnat riippuvat vain siitä itsestään ja mitä vähemmän muut ruumiit eli kappaleet myötävaikuttavat sen toimintaan, sitä paremmin sen tajunta pystyy ymmärtämään asioita selvästi. ” (E2p13 huomautus) On siis ilmeistä, että Spinozan mukaan mielen toiminta, johtuen paralleellisesta suhteesta ruumiiseen, on riippuvainen sen toiminnoista. Spinozan mukaan mieli havaitsee siis aina kaiken mitä ruumiissa tapahtuu. Tämähän seuraa parallelismista – koska kyseessä on attribuutti ajattelu, mieli havaitsee ja käsittelee mentaalisesti sen objektin eli ruumiin tiloja. Keskinäisyhteyden takia siis kaiken sen, mikä tapahtuu ruumiissa täytyy tapahtua myös mielessä.

Ruumiin vaikutukset Entä sitten kun ruumiin muutoksen saa aikaa jokin toinen kappale tai ruumis? Spinozan mukaan tälläinen muutos johtuu puhtaan mekaanisesta kausaalisuhteesta. Kaikki muutoksen kvaliteetit seuraavat vaikuttavasta syystä eikä kappaleessa/ruumissa itssään ole näitä kvaliteetteja. Tästä syystä myös tieto vaikutuksesta sisältää tiedon sen syystä. Tämä tieto tulee kuitenkin mielelle sen objektia koskevien affektien kautta.

Ulkomaailman havaitseminen Siitä, että ruumiin affektiin sisältyy myös ulkoinen syy seuraa, että mielellä on tietoa oman ruumiinsa lisäksi myös hyvin monista muista kappaleista tai ruumiista (E2p16 korollaari). Näin on varsinkin jos ruumiiseen vaikuttaa useita kappaleita. Näillä keinoin Spinoza selviytyy Descartesin ongelmasta, ehkä vähän mutkikkaasti mutta kuitenkin. Myös itsetietoisuus tapahtuu ruumiin muutosten havainnoin kautta. Ideat objektista (ruumiista) ovat Jumalan ideassa ihmismielestä ja koska Jumalan idea ihmismielestä on identtinen ihmismielen kanssa, mielellä on ideoita ideoista.

Ongelmia Spinozan ratkaisu on kyllä nerokas, mutta siinä on jonkin verran avoimia kysymyksiä, joista keskustellaan edelleen ahkerasti. Esimerkiksi: tarkoittaako havainto tässä mentaalista representaatiota vai tietoisuutta? Ei ole aivan selvää, miten mieli havaitsee kaiken, mitä ruumiissa tapahtuu. Spinoza näyttää viittaavan siihen suuntaan, että havaitseminen (ideat ruumiista) olisi sekavaa, mutta tässä on tiettyjä vaikeuksia, jotka liittyvä siihen, että Spinozan mukaan meillä voi olla adekvaattia tietoa ruumiin olemuksesta eli ulotteisuudesta. Ongelmia on myös sen suhteen, onko ymmärrettävä sama suhde koko olevaisen ketjua koskevaksi. Havaitseeko kiven mieli kaiken mitä sen ruumiissa eli kiven massassa tapahtuu? Näimme aikaisemmin, että kiven mielen täytyy olla varsin yksinkertainen sillä kiven ulotteinen olemus on yksinkertainen. Ehkä voi sanoa, että kovin paljon muutoksia kiven massassa ei tapahdu.

Adekvaatit ja epäadekvaatit ideat Etiikan toisen kirjan yksi päätavoitteista on todistaa, että ihmisen mielellä on ainakin joitakin tosia ideoita, jotka Spinoza ymmärtää korrespondenssiteorian kautta: tosi idea vastaa sen objektia. Idea on kuitenkin enemmänkin väitelause kuin kuva. Toisin sanoen ideat ovat aktiivisia eivätkä passiivisia havaintoja kuten Descartesilla.

Adekvaatti idea ”Adekvaatilla idealla ymmärrän ideaa, jolla on, sikäli kuin sitä tarkastellaan sinänsä ilman suhdetta kohteeseen, kaikki toden idean ominaisuudet eli sisäiset tunnusmerkit” (E2d4)(seuraavassa selityksessä Spinoza sanoo, että ulkoinen tunnusmerkki tarkoittaa idean vastaavuutta kohteen kanssa). Ikävä kyllä Spinoza ei selitä mitkä nämä sisäiset tunnusmerkit ovat epistemologisesti, vaikkakin hän käyttää kartesiolaista käsitettä selvä ja tarkka usein samassa merkityksessä kuin adekvaatti idea. Spinoza lähestyy asiaa metafysiikan kautta, ihmisen ja Jumalan ymmärryksen suhteen kautta. Kaikki ideat ovat Jumalassa ja siten hänen tietonsa on täysin adekvaattia, sillä hänen ei tarvitse havaita niitä jonkun muun kautta. Miksi ihminen tekee virheitä jos kerran kaikki ideat ovat Jumalassa? Spinoza ei pyri selittämään miten päästään totuuteen kuten useimmat aikalaisensa vaan pikemminkin siksi miksi ei päästä totuuteen kuten Jumala pääsee.

Miksi ihmisen ideat eivät ole adekvaatteja? Mieli havaitsee kaiken muun maailmassa ruumiin kautta, sillä ruumiiseen vaikuttavat jatkuvasti erilaiset asiat tai oliot. Koska ruumis on monimutkainen, siihen voidaan vaikuttaa monilla eri tavoilla ja siten myös mieli on monimutkainen ja se voi havaita nämä eri tavat, joilla ruumiiseen vaikutetaan (E2p14). Ruumiin kautta havaitseminen tuo mukanaan vaikeuksia eikä ihminen pysty yleensä yhtä adekvaattiin tietoon kuin Jumala, jolla ei ole ruumista. Siten ihmisen idea jostakin on ruumiin tila, jossa heijastuu tuo ulkoinen asia. Tarkemmin sanoen sekä ulkoisen olion luonto että oman ruumiini luonto ovat yhdessä siinä havainnossa, joka mielellä on ruumiin muutoksesta. Jos näitä kahta asiaa ei voida erottaa kunnolla toisistaan, tuloksena on sekaannusta koska kyseessä on epätäydellinen idea jonkin ruumiin muutoksen syystä ja sen vuoksi tieto on epäadekvaattia. Jumala puolestaan näkee sekä idean ihmismielessä että sen syyn adekvaatisti eikä epätäydellisyyttä pääse syntymään.

Ihmisen tiedon epätäydellisyys Spinoza sanoo, että jos tiedämme idean, muttemme sen syitä on kuin meillä olisi johtopäätös muttei premissejä. Tämä taas on sekavaa ymmärrystä, sillä asioiden välisiä suhteita ei voida nähdä eikä siten päästä lähellekään substanssin olemusta. Siten mieltä voidaan pitää ruumiin inadekvaattina ideana, sillä mieli ei tunne kaikkia ruumiiseen vaikuttavia syitä. ”Ihmismieli ei tiedosta ihmisruumista eikä tiedä sen olevan olemassa muuten kuin ruumiiseen kohdistuvien vaikutusten ideoiden välityksellä.” (E2p19) Siten Spinozan selitys erehdyksistä liittyy ymmärryksen epätäydellisyyteen ja yksipuolisuuteen. Mielemme näkee ikään kuin vain osatotuuden, ei kaikkia asioihin vaikuttavia syitä. Itse ideat ovat adekvaatteja – Jumala näkee ne täysin kokonaisena, mutta me emme yleensä pysty tavoittamaan niistä kuin osan.

Kuvittelu Minkälaista tälläinen epäadekvaatti tietäminen sitten on? Spinoza käsittelee sitä analyysissään kuvittelukyvystä. Meihin voi vaikuttaa jokin asia tai tunne, joka säilyy meissä kunnes jokin uusi asia vie sen paikan. Idea tästä voi säilyä pitkään kunnes uusi asia kumoaa sen. Tälläistä havainnollista jatkuvuutta, joka liittyy ruumiin tiloihin Spinoza sanoo kuvitteluksi tai mielikuvitukseksi (imaginatio).

Olioiden kuvat ”Näemme siis, miten voimme tarkastella asioita, joita ei ole, ikään kuin läsnä olevina, kuten usein tapahtuu. …jatkossa pidämme kiinni sanojen yleiseen käyttöön juurtuneista merkityksistä ja kutsumme ”olioiden kuviksi” niitä ihmisruumiin tiloja, joiden ideat edustavat ulkoisia kappaleita ikään kuin ne olisivat meille läsnä, silloinkin kun ne eivät esitä olioiden hahmoa. Ja mielen tarkastellessa kappaleita eli ruumiita tällä tavoin sanomme sen kuvittelevan. ” (E2p17 huomautus) Kuvittelukyky ei ole kuitenkaan syy erehdyksiin, pikemminkin kuvittelu kuvaa täsmällisesti sitä miten jokin vaikuttaa ruumiiseemme. Mieleen ei kuitenkaan kuulu mitään adekvaattia tietoa niistä osista, joista ihmisruumis koostuu (E2p24) ja jonkin ihmisruumiin vaikutuksen ideaan ei liity adekvaattia tietoa ulkoisesta kappaleesta (E2p25). Niinpä siis mieli ei havaitse ainoatakaan ulkoista kappaletta aktuaalisesti olemassa olevana muuten kuin oman ruumiinsa vaikutusten ideoiden välityksellä (E2p26). Toisin sanoen ulkoiset kappaleet havaitaan olemassa olevina vain kuvittelukyvyn kautta. Samoin oman ruumiin kestosta voi olla vain hyvin epäadekvaattia tietoa (E2p30).

Kuvittelun hallitsema tieto eli ensimmäisen asteen tieto Ihmisen tieto ei ole kovinkaan kehuttavaa, sillä se perustuu pääosin kuvitteluun (siis tietämättömyyteen siitä miten asiat liittyvät toisiinsa eli mitkä syyt vaikuttavat tosiasiassa ruumiiseemme). Tälläinen tieto on Spinozan tiedon hierarkiassa ensimmäisen lajin tietoa eli alinta tietoa. Kuvittelu perustuu lähinnä aistien todistuksiin ja assosiativiseen muistiin, ei loogiseen päättelyyn. Muualla Spinoza sanoo sitä nukkumiseksi silmät auki. Spinoza kutsuu tämänkaltaista toimintaa havainnoimiseksi luonnon tavallisen järjestyksen mukaan. ”Havainnoidessaan olioita luonnon tavallisen järjestyksen mukaisesti ihmismielellä ei ole adekvaattia, vaan yksinomaan sekavaa ja typistynyttä tietoa yhtä lailla itsestään kuin ruumistaan ja ulkoisista kappaleista.” (Ep29 korollaari)

Yhteisiin käsityksiin perustuva tieto eli toisen asteen tieto Kohdassa E2p37 Spinoza esittelee ns. yhteiset käsitykset, joille on ominaista se, että ne eivät muodosta minkään yksittäisen olion olemusta vaan ovat yhteisiä kaikille olioille. Olennaista yhteisille käsityksille on kuitenkin se, että ne voidaan käsittää vain adekvaatisti: ”Se, mikä on kaikille yhteistä ja on yhtä lailla sekä osissa että kokonaisuudessa, voidaan käsittää vain adekvaatisti.” (E2p38); ”Tästä seuraa, että on olemassa tiettyjä kaikille ihmisille yhteisiä ideoita tai yleiskäsitteitä. Sillä kaikki kappaleet käyvät jossain suhteissa yksiin [niillä on samat attribuutit], jolloin kaikkien on havaittava ne adekvaatisti, eli selvästi ja kirkkaasti.” (E2p38 korollaari) On myös huomattava, että adekvaateista ideoita seuraa vain adekvaatteja ideoita (E2p40). Tämänlainen yleisiin käsityksiin perustuva tieto on Spinozalla toiseen asteen tietoa.

Tieto ja kuvittelu Ensimmäisen asteen tieto on siis kuvitteluun perustuvaa epäadekvaattista tietoa. Siinä ei voida erottaa toisistaan oman ruumiin tilaa ja ulkoista syytä ja siksi tieto on sekavaa. Toisen asteen tiedossa tälläistä hämmennystä ei ole, sillä esimerkiksi ulotteisuus on yhteistä kaikille ulottuvaisille olioille ja se tiedetään adekvaatisti, että ulotteinen olio on ulotteinen. Siten vaikka ruumiiseeni vaikuttavan ulotteisen olion idea voi olla epäadekvaatti, tiedän adekvaatisti että se on ulotteinen. Siten eräät asiat kuten ulotteisuus ja liike (fyysisen todellisuuden geometriset perustekijät) ovat läsnä adekvaatisti kaikille. Tutkijoiden kesken ei ole vielä yksimielisyyttä mitkä kaikki asiat ovat adekvaatisti tiedettyjä.

Tieto Jumalasta Voimme tuntea adekvaattisti substanssin, sillä ulotteisuuden attribuutti kuvaa olemuksellisesti hänen ominaisuuksiaan. Ja koska mieli havaitsee ruumiin kautta ulotteisuuden attribuutin… ”Jokaiseen ideaan mistä tahansa aktuaalisesti olemassa olevasta kappaleesta tai yksittäisestä oliosta liittyy välttämättä Jumalan ikuinen ja ääretön olemus” ”Ihmismielellä on adekvaattia tietoa Jumalan ikuisesta ja äärettömästä olemuksesta” (E2p45 & E2p47) Toisin sanoen, jos ymmärrämme ulotteisuuden idean adekvaatisti, ymmärrämme myös Jumalan ominaisuuden ulotteisena olentona. Yksinkertaistaen voi sanoa, että luonnon tunteminen on myös Jumalan tuntemista koska ne ovat yksi ja sama asia. Ja luonto perustuu ulotteisuuden geometrisiin perustekijöihin.

Kolme tiedon lajia E2p40, huomautus II: ensimmäinen tiedon laji on mielipide, joka pohjautuu kuvitteluun aistihavaintojen pohjalta sekä merkkeihin (tieto rakentuu assosiaatiomuistiin). Toinen tiedon laji perustuu siis yhteisiin käsitteisiin ja Spinoza kutsuu sitä järjeksi. Samassa kohdassa hän sanoo: ”Näiden molempien tiedostusten lajien lisäksi on olemassa…vielä kolmaskin, jota kutsumme intuitiiviseksi tiedoksi. Ja tämä tiedostuksen laji etenee joidenkin Jumalan attribuuttien formaalisen olemuksen adekvaatista ideasta adekvaattiin tietoon olioiden olemuksesta.” Spinozan kuvaus kolmannesta tiedon lajista ei ole kovinkaan selvä. Hän antaa tyypillisesti matemaattisen esimerkin, jossa kolmesta suhteesta pitäisi päätellä neljäs.

Intuitiivinen tieto Kolmatta tiedon lajia on ehkä helpompi ymmärtää vertaamalla sitä toisen lajin tietoon. Näimme, että adekvaateista ideoista seuraa adekvaattia tietoa. Jos kaikki asioiden syyt, niiden väliset suhteet ja lopputulema tiedetään adekvaatisti, meillä on intuitiivista tietoa. Loogisesti puhuen, jos tunnemme täydellisesti kaikki premissit ja johtopäätöksen ja pystymme tekemään deduktion, tuloksena on intuitiivista tietoa. Toisin sanoen pystymme näkemään jonkin asian samalla tavalla kuin Jumala. Totuus nähdään ikään kuin yhdellä silmäyksellä.

Ikuisuuden näkökulma Spinoza sanookin kohdassa E2p42: ”Toisen ja kolmannen, mutta ei ensimmäisen lajin tieto opettaa meidän erottamaan toden epätodesta” ja kohdassa E2p43: ”Jolla on tosi idea, tietää samalla, että hänellä on se eikä voi epäillä asian todenperäisyyttä.” Jo toisen lajin tieto riittää kertomaan meille miten asiat todellisuudessa ovat, kuten esim. paljastamaan kaiken välttämättömyyden. Asioiden kontingenttius johtuu vain mielikuvituksesta eli ensimmäisen lajin tiedosta. Kohdassa E2p44 korollaari II Spinoza esittää kuuluisan lauseensa: ”Järjen luontona on havainnoida olioita tietyltä ikuisuuden kannalta” Toisin sanoen järki voi nähdä, että kaikki asiat seuraavat substanssista täydellisellä välttämättömyydellä. Tämä johtuu siitä, että toisen lajin tieto perustuu yhteisiin käsityksiin ja nämä käsitykset ovat yhteisiä myös Jumalan kanssa, kuvaten niitä tapoja, joilla Jumala toimii. Ulotteisuus ja liike ovat tapoja, joilla luonto on olemassa ja niiden adekvaatti käsittäminen paljastaa meille Jumalan olemuksen. Silloin voimme katsoa maailmaa ikään kuin hänen näkökulmastaan.

Vapaa tahto ”Ihmismielessä ei ole mitään absoluuttista eli vapaata tahtoa, vaan mieltä määrää tiettyyn tahtomiseen syy, joka sekin on toisen määräämä, tämä edelleen toisen syyn, ja niin loputtomiin.” (E2p48) Se, mitä pidämme tahtomisena, on itse asiassa ajattelun tiloja, jotka seuraavat toisistaan ajattelun attribuutin sarjassa. ”Mielessä ei esiinny muuta tahtoaktia eli myöntämistä ja kieltämistä, paitsi sellaista, johon liittyy idea, sikäli kuin se on idea.”(E2p49) Tahtominen on itse asiassa affirmaatiota tai negaatiota, jonkin idean totuuden hyväksymistä tai kieltämistä. Tahtominen on siis sitä, pidetäänkö jotakin asiaa totena vai hylätäänkö se epätotena. Kohdan E2p49 korollaarissa Spinoza sanoo vielä, että tahto ja ymmärrys ovat yksi ja sama. Spinozan mukaan ei ole olemassa mitään tahdon fakulteettia tai kykyä ihmismielessä. Meillä on yksittäisiä tahtomuksia (siis myöntöjä tai kieltoja), muttei mitään riippumatonta tahtoa, joka eroaisi jotenkin ymmärryksestä. Samaan tapaan on ideoita, muttei ole mitään ymmärrystä, joka tuottaa ne.

Tahto ja determinismi Spinozan determinismi on ristiriidassa vapaan tahdon kanssa. Käsitys siitä, että ihmisellä on vapaa tahto johtuu vain siitä, että meillä ei ole tarpeeksi tietoa maailmasta. Emme siis käytä järkeä, jonka avulla näkisimme maailman sellaisena kuin se todella on. Kieltämällä vapaan tahdon Spinoza myös sijoittaa ihmisen osaksi luontoa – jos hänellä olisi vapaa tahto, ihminen olisi ikään kuin valtakunta valtakunnassa, tavallaan irrallaan Jumalasta. Ja tämähän sotisi pahasti kaikkea sitä vastaan, mitä Etiikan ensimmäisessä kirjassa väitetään.