Baruch Spinoza (1632-1677) Syntyi Amsterdamissa. Opiskeli Talmud-koulussa. Tutustui nuorena Descartesin ajatuksiin ja uuteen luonnontieteeseen. Vuonna 1656 erotettiin juutalaisesta seurakunnasta (”cherem”). Asui Leidenissa ja Haagissa. Hankki elantonsa linssejä hiomalla (kaukoputkiin ja mikroskooppeihin). Kuoli keuhkotautiin 43-vuotiaana.
Teokset Renati des Cartes Principiorum Philosophiae Pars I et II, More Geometrico Demonstratae, per Benedictum de Spinoza (Kartesiolaisen filosofian periaatteet, 1663). Tractatus theologico-politicus (1670). Ethica ordine geometrico demonstrata (Etiikka geometriseen tapaan esitettynä, 1677). Suomennettu Etiikka (Gaudeamus, 1994).
Etiikka (1677) Pyrkii ratkaisemaan lähes kaikki perinteiset filosofian ongelmat. Erona Descartesin minäkeskeiseen näkökulmaan, Spinoza haluaa puhua ajattomasti, ikuisuuden näkökulmasta. Geometrinen esitystapa (aksioomat, teoreemat, todistukset ym.) Spinozan mukaan on vain yksi substanssi, Jumala (vrt. Descartes).
Substanssi ”Substanssilla ymmärrän sitä, joka on itsessään ja käsitetään itsensä kautta; sen käsite ei toisin sanoen vaadi jonkun toisen olion käsitettä, josta se pitäisi muodostaa”. Substanssi on ääretön ja sen olemassaolo on välttämätön. Substanssi on yhtä kuin Jumala (substanssimonismi). Koska maailmankaikkeudessa ei ole olemassa mitään muuta substanssia kuin Jumala, Jumala samaistuu luonnon kanssa (panteismi). Spinozan substanssi voidaan tulkita eräänlaiseksi ”alkuvoimaksi” (vrt. ”kaiken teoria”). Substanssia voidaan lähestyä sen attribuuttien (pysyvien ominaisuuksien) kautta. Substanssin attribuuttien määrä voi olla ääretön, mutta ihminen voi jäsentää substanssia vain ”ulottuvaisuuden attribuutin” (aineen) ja ”ajattelun attribuutin” (hengen) tasolla.
Yksittäiset oliot Attribuuttien ohella substanssilla on vaihtuvia ominaisuuksia eli ”moduksia”. Kaikki yksittäiset ”oliot eivät ole mitään muuta kuin Jumalan attribuuttien tiloja eli moduksia, joilla Jumalan attribuutit ilmaistaan tietyllä ja määrätyllä tavalla”. Ulottuvaisuudet modukset (ilmiöt, oliot) ja ajattelun modukset (mentaaliset ilmiöt). Äärelliset oliot (ihminen mukaan lukien) ovat kuin “aaltoja äärettömän meren ulapalla”. Yksittäisillä olioilla on silti olemus (essentia), ne pyrkivät itsesäilytykseen.
Sielu ja ruumis Sielu ja ruumis ovat yhden ja saman substanssin kaksi attribuuttia. Ne ovat olemassa vain saman asian kahtena eri modifikaationa tai puolena. Mielen aktien järjestystä ja niiden keskinäistä yhteyttä vastaavat ruumiin emootioiden järjestys ja keskinäinen yhteys. Mielen ja ruumiin välillä ei ole vuorovaikutusta, joten koko ongelma katoaa.
Pyrkimys itsesäilytykseen Yksittäinen olio ei ole substanssi, mutta sillä on silti olemus (essentia). ”Kaikki, mikäli se on itsessään, pyrkii säilyttämään omassa olemisessaan”. Pyrkimys (conatus) ilmenee kehittymisen, kasvun, ja henkisen aktiivisuuden erilaisina muotoina sekä olemassaolon ja elämän ylläpitämisenä.
Tiedon lajit (1) Mielipide tai kuvittelu. Aistien kautta saatu empiirinen tieto, joka koskee yksittäisiä olioita. Myös välikäsien kautta saatu tieto. Epäselvää, katkelmallista ja johtaa erehdyksiin; (2) Järki tai järkevä ajattelu. Koskee yleiskäsitteitä ja olioiden adekvaatteja ominaisuuksia. Käyttää deduktiivista menetelmää (esim. geometria); (3) Intuitiivinen tieto. Järkiperäistä oivallusta, joka paljastaa olioiden olemuksen. Korkein aste on tieto Jumalasta.
Kaikki on välttämätöntä Kaikkia luonnon tapahtumia määrää välttämättömyys, mikään ei tapahdu sattumalta. Jumala määrää kaiken ennakolta, mutta ei vapailla tahdonakteillaan, vaan luontonsa seurauksena (eroaa kristinuskon aktiivisesta, persoonallisesta ja maailman ulkopuolella olevasta Jumalasta). Tieto Jumalasta ja kaiken välttämättömyydestä mahdollistaa ihmisen ”vapautumisen” ja ”pelastumisen”.
Tunneteoria Ihmisen on hallittava mielenliikutuksiaan, jotta ne eivät hallitse meitä. Emootioilla ”ymmärrän ruumiin tiloja, jotka lisäävät tai vähentävät, auttavat tai estävät ruumiin omaa toimintakykyä, ja samaten näiden tilojen ideoita”. Emootio (tunne, mielenliikutus) on yhtä aikaa sekä fyysinen tila että kyseisen tilan idea. Passio on passiivinen sekava idea, joka pitää ihmistä hallinnassaan, saaden mielen esimerkiksi rakkauden tai suuttumuksen tilaan. Johtaa kärsimykseen ja suruun. Ihmisessä emootiot pyrkivät itsesäilytykseen ja taistelevat keskenään (”conatus”).
Passioiden vallassa oleva ihminen on riippuvainen ulkoisista tekijöistä ja tämä voimattomuus johtaa suruun. Aktiivisten tunteiden ja järjen avulla ihminen voi tulla tietoiseksi passionsa todellisesta aiheuttajasta ja voittaa sen. Aktiivisuus johtaa iloon (”ilon filosofiaa”). Passiot perustuvat ”epäselville” ideoille. Kun ihminen oppii tuntemaan asioiden todellisen yhteenkuuluvuuden rationaalisen ajattelun avulla, hän vapautuu passioiden vallasta. Korkein sielullinen tila on intellektuaalinen rakkaus Jumalaa kohtaan (amor intellectualis Dei). Ihminen tarkastelee todellisuutta ”ikuisuuden” näkökulmasta.
Tahdon vapaus ”Viisas […] kokee tuskin lainkaan mielen järkytyksiä; tietoisena omasta, Jumalan ja olioiden tietystä ikuisuudesta välttämättömyydestä ei hän milloinkaan lakkaa olemasta vaan nauttii aina oikeasta sielunrauhasta”. Aktiivinen ajattelu on ”pyrkimyksen” (conatus) korkein muoto. Sen sitoutuminen järjen yleispäteviin periaatteisiin (järki ei voi valita omia lakejaan) on vapautta autonomisuuden merkityksessä. Ulkoiset olosuhteet antavat rajat, joiden puitteissa tahtomme voi osoittaa vapautemme etsimällä järjen ohjaamaa elämää (vapaus itsensä toteuttamisena).