MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT
MIELEN HYVINVOINNIN ONGELMAT ”Mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.” Maailman terveysjärjestö WHO, 2013
MIELENTERVEYDEN HAASTEIDEN MÄÄRITELMIÄ Mielenterveyden ongelma Mielenterveys ailahtelee, joskus vahvastikin Lähes jokainen kokee Mielenterveyden häiriö Määräytyy tautiluokituksen mukaan Kaksijakoinen – se joko on tai ei Elämän aikana puolet ihmisistä Vuoden aikana yksi neljästä Mielisairaus Psykoottiset häiriöt Elämän aikana noin 3 % suomalaisista
MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ Diagnosoitu sairaus, joka vaikuttaa työkykyä alentavasti alentaa toimintakykyä vaikuttaa mielenkiintoon solmia ihmissuhteita vaikuttaa henkilön ajatteluun ja käyttäytymiseen. Mielenterveyden häiriöt Suomessa Noin puolet sairastuu johonkin mielenterveyden häiriöön elämänsä aikana Suurin yksittäinen työkyvyttömyyden syy (45 %) Masennus on yleisin Monet eivät hakeudu hoitoon Hoitoon pääsy saattaa viivästyä, koska mielenterveyshäiriöitä ei tunnisteta
MIELENTERVEYDEN ONGELMIEN VAIKUTUS Mielenterveyden ongelmat alkavat useimmiten nuoruudessa tai varhaisessa aikuisuudessa Ensimmäinen sairastumisjakso: 18 ikävuoteen mennessä 50 % 25 ikävuoteen mennessä 75 % Sairastuvuus suurimmillaan 15-24 –vuotiaana Ensimmäisistä oireista hoidon aloittamiseen saattaa mennä useita vuosia.
VARHAINEN TILANTEESEEN PUUTTUMINEN Mitä myöhemmin hoito aloitetaan – sitä vaikeampaa toipuminen voi olla. Perheen, läheisten, ystävien ja työkavereiden tuki on tärkeää. Tässä vaiheessa mielenterveyden ensiapu on todella tärkeää.
HOITO- JA TUKIMUODOT Lääkehoito Psykologiset hoitomuodot Itsehoito Vertaistuki Kuntoutusohjelmat Perhe ja ystävät.
AMMATILLINEN APU Hakeudu ammatillisen avun piiriin Ensisijainen hoitopaikka on terveyskeskus, työterveyshuolto tai opiskelijaterveydenhuolto Yksityinen lääkäriasema Erikoissairaanhoito Päihdeongelmissa päihdeklinikat tai katkaisuhoitoasemat Kriisikeskukset
AMMATTIAUTTAJAT Terveydenhoitaja Terveyskeskuslääkäri/Työterveyslääkäri Psykiatrinen sairaanhoitaja Psykiatri Psykologi Psykoterapeutti Fysioterapeutti Toimintaterapeutti
AMMATILLINEN APU VOI SISÄLTÄÄ Keskusteluapua tai terapiakäyntejä Apua toimintakyvyn ylläpitämiseen kykyä suoriutua erilaisista tehtävistä Apua raha-asioiden hoitamiseen ja asumiseen Apua opiskeluun ja työpaikkaan liittyviin asioihin Lääkityksen.