MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT
Vuosittain 1-2 ihmistä sadasta sairastuu mielen sairauteen Mielenterveyden häiriöt voivat ilmetä monella tavalla Ihmisen mieltä ei voi mitata kuten kuumetta tai verenpainetta
Psykoosi Psykoosiin sairastunut ihminen: Näkee harhoja, kuulee ääniä, kokee asioita joita ei oikeasti ole Todellisuudentaju hämärtyy Käyttäytyminen ja puhe sekavaa Tavallisten arkirutiinien teko vaikeutuu Tarvitsee välitöntä apua ja hoitoa
Masennus eli depressio Yleisin mielenterveyden häiriö Voi olla lievää, keskivaikeaa tai vaikeaa Joka viides ihminen kärsii masennuksesta jossain vaiheessa elämää Hoitoa vaativaa masennusta sairastaa noin 5% Aiheuttaa työkyvyttömyyttä ja pidempiaikaisen masennuksen myötä itsemurhan riski kasvaa
Vaikea masennus Masentunut mieliala muuttuu pysyvämmäksi tunnetilaksi Oireiden jatkuessa jo useita viikkoja tai kuukausia, tarvitaan ulkopuolisen apua Kyky ilon ja onnen tuntemiseen katoaa
Masennuksen syitä Taustalla useita biologisia, psykologisia ja sosiaalisia syitä Masennukseen voi vaikuttaa elämäntilanne ja siihen liittyvät ongelmat/kriisit, esim. työttömyys tai avioero Myös perheen sisäiset riidat, koettu väkivalta ja koulukiusaaminen voivat laukaista masennuksen
Masennuksen oireita Masentunut mieliala Elämänilon menettäminen Itsearvostuksen lasku Syyllisyyden ja arvottomuuden tunne Keskittymisvaikeudet koulutyöhön Kuolemaan ja itsemurhaan liittyvät ajatukset Itsetuhoisuus
Ahdistuneisuushäiriöt ja paniikkihäiriö Ahdistuneisuuden tunne joka kestää viikkoja ja kuukausia voi merkitä sitä, että kyseessä on mielenterveyden häiriöihin liittyvä ahdistuneisuushäiriö Ihminen pelkää ilman todellista syytä tai uhkaa N. 5% väestöstä potee hoitoa vaativaa ahdistushäiriötä Paniikkihäiriöstä kärsivä kokee kohtauksia, joissa ahdistus on todella paha Kohtauksessa henkilö tuntee pakokauhua, sydämentykytystä ja kuoleman pelkoa
Kaksisuuntainen mielialahäiriö Mielen vuoristorata Ihminen kokee elämänsä aikana toistuvia maanisia sairausjaksoja Puhkeaa tavallisimmin n. 15-30-vuotiaana Voi tulla kuormittavasta elämäntilanteesta tai voimakkaasta stressistä Voi liittyä unihäiriöitä, syyllisyyden tunteita, toivottomuutta ja itsemurha-ajatuksia ja –yrityksiä N. 1-2% väestöstä sairastuu kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön
Skitsofrenia Mielen pirstoutumista Henkilö kokee harhaluuloja ja aistiharhoja Puhe voi olla epäselvää ja asiasta toiseen hyppelehtivää Suomessa runsaat 50 000 ihmistä on arvioitu sairastavan skitsofreniaa Vuosia ja vuosikymmeniä kestävä sairaus 20-40 prosentilla tervehtymisennuste on huono 5-20% paranee sairaudesta lääkkeillä ja terapialla
Oikein vai väärin? 1.Psykoosiin sairastunut näkee ja kuulee harhoja 2. Masennuksesta kärsivän koulutyö ei kärsi 3. Vaikeaan masennukseen ei tarvita ulkopuolisen apua 4. Masennuksen voi laukaista mm. perheen sisäiset riidat 5. Masentuneen henkilön itsearvostus laskee 6. Ahdistuneisuuden tunne joka kestää muutaman päivän voi merkitä mielenterveydellistä ahdistuneisuushäiriötä 7. Paniikkihäiriön kohtauksessa ihminen tuntee pakokauhua ja kuoleman pelkoa 8. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kuuluu unihäiriöt Suurin osa ihmisistä parantuu helposti skitsofreniasta Skitsofrenia voi kestää jopa vuosikymmeniä