Kummina olet korvaamaton Masasin päiväkoti Francistownissa
Botswanassa kolmasosa väestöstä elää köyhyydessä, alle eurolla päivässä. Aids-orpoja lapsia on paljon ja aids-valistus on osa kaikkea kirkon työtä. Tämä kuva on päiväkodista, joka on pääkaupungin Gaboronen lähellä Gabanessa. Maan toiseksi suurin kaupunki on noin 90 000 asukkaan Francistown.
Francistownissa 35 köyhissä oloissa elävää kummilasta pääsee seurakunnan päiväkotiin. Päiväkodin nimi, Masasi, tarkoittaa aamutähteä. Päiväkodin lapset ovat 3 – 6 -vuotiaita.
Aamun hartaushetkessä lapset kuulevat kertomuksia, oppivat lauluja ja laululeikkejä. Sitten seuraa askarteluhetki ja ulkoilua.
Lounaan ja päiväunien jälkeen iltapäivä kuluu leikkien.
Päiväkodissa lapset saavat ravitsevan lounaan Päiväkodissa lapset saavat ravitsevan lounaan. Aamiaiseksi syödään durrapuuroa.
Kaikilla päiväkotilapsilla on samanlainen asu. Koulunkäynnin aloittaessaan lapset saavat kummien tuella myös koulupuvun ja uudet koulukengät. Ilman koulupukua ei voi mennä kouluun.
Lukukauden päätösjuhlassa lapset esittävät ohjelmaa. Juhlaan kutsutaan myös lasten huoltajat. Lasten kodeissa vieraillaan säännöllisesti ja huoltajia tuetaan lasten kasvatuksessa.
Päiväkodin lapset ovat saaneet suomalaisilta kummeilta lahjaksi villasukkia.
Gofaone valittiin kummilapseksi ja hän pääsi päiväkotiin 3-vuotiaana Gofaone valittiin kummilapseksi ja hän pääsi päiväkotiin 3-vuotiaana. Hänen äidillään ei ole työtä. Päivä-kodissa Gofaone oppi monia taitoja koulua varten. Nyt hän on 9-vuotias koululainen ja pärjää koulussa hyvin. Joskus hän jää kuitenkin kotiin hoitamaan pikkuveljeä. Jos aikaa jää, Gofaone lähtee kirkolle iltapäiväkerhoon. Siellä hän tekee läksyt ja leikkii muiden lasten kanssa. Mma (=rouva) Tafa laittaa lapsille myös maittavan lounaan.
Masasi-päiväkodin lapset kiittävät kummeja!
Kummina olet korvaamaton. www. suomenlahetysseura Kummina olet korvaamaton! www.suomenlahetysseura.fi/ kummit kummit@suomenlahetysseura.fi