Fysiikka ja kemia Antiikin aikoina ja pitkään sen jälkeen tutkijat pohtivat laajasti luonnonilmiöitä. Sama tiedemies saattoi tutkia geometrisiä ongelmia, taivaankappaleiden liikkeitä ja ikiliikkujan rakentamista. 1700-luvulta lähtien kemia ja fysiikka ovat kehittyneet voimakkaasti. Tekniikan kehitys on perustunut kemian ja fysiikan tietoihin. Tutkimus on eriytynyt niin, että nykyään tutkija saattaa tehdä elämäntyönsä pelkästään jonkin aineryhmän, esimerkiksi rasvojen tutkijana. Fysiikan tutkimus ja teoria perustuivat pitkään Isaac Newtonin kehittämiin teorioihin. Hän loi klassisen mekaniikan, jonka avulla voitiin selittää kappaleiden liiketiloja, taivaankappaleiden liikkeitä jne. Useat arkielämän ilmiöt saavat edelleen selityksensä klassisen mekaniikan pohjalta, esim. koneenrakennus, lujuuslaskelmat ja elintarvikkeiden rakenteen tutkimus perustuvat suurelta osin klassiseen mekaniikkaan. Kuuluisia tiedemiehiä: Kreikkalainen filosofi Aristoteles (384-322 eKr.) perusti uusia tieteitä, mm. logiikan Kolumbus – löysi Amerikan 1492 Galilei – maapallo pyörii auringon ympäri Isaac Newton - painovoimalaki 1687 Albert Einstein (1879-1955) loi suhteellisuusteorian; moderni fysiikka, jääkaappi hkl
tutkii voimia, liiketiloja, säteilyä, lämpöä, Fysiikka tutkii voimia, liiketiloja, säteilyä, lämpöä, olomuodonmuutoksia ja sähköilmiöitä Lämpöoppi Mekaniikka Ydinfysiikka Sähköoppi hkl
tutkii ainetta eli materiaa ja kemiallisia reaktioita, joissa aineet muuttuvat toisiksi aineiksi Biokemia Epäorgaaninen kemia Orgaaninen kemia Elintarvike- kemia hkl
Mihin fysiikkaa ja kemiaa tarvitaan Jokainen tarvitsee fysiikan ja kemian tietoja ammatillisissa yhteyksissä, yksityiselämässä sekä yhteiskunnallisena päätöksentekijänä ja toimijana. Ympäristöasioiden ymmärtäminen on tullut entistäkin tärkeämmäksi, kun kestävän kehityksen periaatteiden toteuttamisesta on tullut ihmislajin elinehto. hkl
Fysiikka ja kemia kokin opetussuunnitelmassa Ensin opetetaan fysiikka 1ov, sitten lämpöoppi ja kemia 1 ov. Mihin tarvitsemme fysiikan ja kemian tietoja Ruoanvalmistus on kemiaa ja fysiikkaa käytännössä Ammattiin liittyvien ilmiöiden tuntemus ja koneiden toiminnan ymmärtäminen luovat varmuutta työhön Ympäristöasioiden tuntemus edellyttää meiltä kaikilta fysiikan ja kemian tietoja Tuotekehittelyssä ja tuotteiden valinnassa tarvitaan kemian tietoja Työsuojelutoimet pohjautuvat fysiikan ja kemian tietojen soveltamiseen Tullakseen hyväksi kokiksi on tiedettävä, miksi ruokaa tehdään tietyllä tavalla. Ruoassa tapahtuviin kemiallisiin reaktioihin voi vaikuttaa esimerkiksi muuttamalla ruoan ainesuhteita tai säätelemällä ruoanvalmistuksen reaktioiden lämpötilaa tai reaktioaikaa. hkl