Raunistulan koulun oppimis- ja osallisuuskysely 1.-2. luokille syyskuussa 2014. OHJE: Opettaja ohjaa työskentelyä. Kuva/dia heijastetaan videokameralla.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
URATAKOMON TOP-valmennus. Minkälaisia ongelmia TOP-jakson aikana voisi ilmetä? Opiskelijoiden vastauksia: • Teen virheen • En tule toimeen muiden työntekijöiden.
Advertisements

OPS-TYÖSKENTELYÄ LUOKISSA pe klo
Tunne ja Älyä! ©Mervi veini 2004.
VAIKUTTAJAPÄIVÄT. VAIKUTTAJAPÄIVÄT 2014 • Vaikuttaja-päivät on vuosittain järjestettävä vantaalainen foorumi, jossa koulut, päiväkodit, muut.
. Rauman freinetkoulu.
Palautteen antaminen ja vastaanottaminen
Samran Khezri Turun Normaalikoulu 2008
Kuvakäsikirjoitus.
Älä kiusaa Kiusaamista on, kun oppilas joutuu toistuvasti ja systemaattisesti toisten tahallisen, kielteisen toiminnan kohteeksi. Nimittely, pilkkaaminen,
Norssi ja Varis juttusilla
Erilaiset opiskelijat samassa opetusryhmässä Nitoja –projekti Omnia 11
Perusopetuksen oppilaat 2014 Generated on :03.
Käyttäytymisen arviointi
Kampanja erilaisten hyvien tekojen huomaamiseksi on viikoilla 7 ja 8. Tee itse hyvää ja ilmianna kaverisi! Huomioi toisia edes pikkuriikkisen paremmin.
7 luokan vanhempainilta
Anna kehitysmaiden lapsille hyvä koulutus – ja tulevaisuus! Päivätyökeräys 2014–2015.
VESO – päivän teemana OPPIMISKÄSITYS - vaiheet ja menetelmät
O PPILAITOKSEN ARVIOINTI 2014 Opiskelijakyselyn tulokset.
Kokemuksellisen oppimisen oppimistyylit
Täydellinen koulu.
Ideaali luokkahuone Ressussa
Tehtävätunnit – miten korvata jälki-istunto kasvatuksella?
Kuvaus – Kamera - Käy. Ideoidaan. Suunnitellaan. Käsikirjoitetaan. Kuvataan. Näytellään. Editoidaan. Esitetään. Arvioidaan.
Versolan pääsivu Paluu Takaisin Versolaan Soteversot Koulunkäyntiavustajan ammatti.
Käsityön opetustuokio
Tommolan koulu Kodin ja koulun välinen yhteistyö.
TIETOA VAPAAEHTOISEN A2-KIELEN (SAKSA, RANSKA) VALINTAAN LIITTYEN
Tervetuloa 7. luokkien oppilaiden huoltajat!. Tänään menossa mukana -Mukavien uusien oppilaidemme mukavia huoltajia -7. luokkien luokanvalvojat, opinto-
Etäopetus perinteisesti videoneuvotteluvälineillä Etäopetuksen somesulkeiset Katrina Vartiainen.
Ryhmittely Pienessäkin ryhmässä on paljon mahdollisuuksia erilaisiin ryhmittelyihin.
JOPO, joustava perusopetus 8-9 lk.
JOPO- opetusta Kouvolassa vuodesta 2006
Välkkäkoulutuksen opiskelijapalaute Opiskelijoiden mietteet saadusta alkuinfosta. Yhteistyö kenttäkoulujen kanssa. Oppilaiden asenteet koulutusta kohtaan.
Toimintaohjeet opelle
MOTIVAATIO.
Oppimisryhmien kuulumisia. Oppimisryhmät Ryhmä 5 Tehotytöt Team Trinity Rämmät JASS Team 75% Integrointi-pantterit.
 Jäälin koulu 5-6D VANHEMPAINILTA MAANTIEDON PROJEKTI  Syksyn maantiedon projektissa tutustumme Euroopan valtioihin ja niiden tärkeimpiin.
Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa.
Avaimia oppimiseen  Kuuntele tarkkaavaisesti  Tee muistiinpanoja  Selvitä asiat, joita et ymmärrä  Keskustele, kysy, kyseenalaista, arvioi  Etsi lisätietoja.
LUOKAN SÄÄNNÖT 3.b. 1.EI SAA KIUSATA 2. PITÄÄ ANTAA TYÖRAUHA.
TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN KOULUTYÖLLE ANTAA ENERGIAA
Laatutyö opettaja Luotu :42.
Tervetuloa kielivalintailtaan
KAVERIKAHVILA Vertaisoppimisen menetelmiä kouluihin
Apua koulunkäyntiin Keski-Suomessa
Uuden opetussuunnitelman mukainen arviointi Mukkulan koulussa
Kodin ja koulun yhteistyö Lähde (diat 1-5): Laatua kodin ja koulun yhteistyöhön, Opetushallitus ja Suomen Vanhempainliitto Ensisijainen ja kokonaisvaltainen.
Oppilaskysely 2017 Perusopetuspalvelut
Kokemuksia inkluusio- opetuksesta Laajasalon peruskoulussa
OIVALTAVA LUKEMINEN: TENTTIIN LUKEMISEN HAASTEET
Fyysisen aktiivisuuden on havaittu edistävän myös lasten tiedollisia toimintoja, kuten muistia, tarkkaavaisuutta sekä tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaitoja.
KOTOUTTAMISPERHELUOKKA
Luen, kirjoitan ja kerron
Renkomäen koulun oppimisympäristöjen kehittäminen
Tervetuloa Joensuun Lyseon peruskouluun
Opetussuunnitelma uudistui – mikä muuttuu?
Oppilasta aktivoiva opetus ja kasvatus
Millainen meidän luokka on? Oppilaat kertovat.
Oppiminen oppilaan omien kiinnostuksenkohteiden kautta
IPPO-MALLI Toimintamalli opetuksen
JOPO – JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN LUOKKA
Haapaniemen koulun musiikkiluokka
Vaalit
Sosiaaliset mediat alakoulussa
Tervetuloa kouluun!.
Oppimisen polut oppimista eriyttämässä
Laaja-alainen arviointi
Mahdollisuus monipuoliseen kielitaitoon
Tervetuloa uudelle luokalle!
3. luokka Lukuvuosi
Esityksen transkriptio:

Raunistulan koulun oppimis- ja osallisuuskysely luokille syyskuussa OHJE: Opettaja ohjaa työskentelyä. Kuva/dia heijastetaan videokameralla valkokankaalle ja yhdessä luetaan laatikot. Laatikon ajatusta voi selventää ja havainnollistaa esimerkein oppilaalle. Oppilas värittää ne laatikot, jotka hänen mielestään pitävät paikkansa.

Mitä ajattelen oppimisesta ja koulunkäynnistä? Ryhmätyöt ovat mukavia. Minusta koulunkäynti on aika raskasta. Oppiminen on hauskaa. Pidän pienessä ryhmässä opiskelusta. Parityöskentelyssä opin hyvin. Opin paremmin, jos tunnilla tehdään erilaisia asioita. Haluan tietää asioista ja oppia lisää. Koulunkäynti sujuu minulta helposti. Luokassa on usein liian kiire.

Toimin ohjeen mukaan. Mitä voin itse tehdä opiskeluni hyväksi? Pyydän apua kaverilta. Kuuntelen ohjeet. Hoidan läksyt hyvin ja teen ne ajoissa. Kysyn opettajalta, jos en ymmärrä Vähennän pelaamista tai television katselua vapaa-ajalla. Luen ohjeen ja mietin.