Kunnan valtionosuusrahoitus 2014 Lähde: Suomen Kuntaliitto 19.6.2013 Sanna Lehtonen.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Suomen Kuntaliitto Juha Henriksson Erityisasiantuntija,
Advertisements

Etelä-Savon kuntien talous 2013 Kuntien ajankohtaispäivä Mikkeli
Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2012
Peruspalvelujen ennakointi Kajaanin seutukunta. Peruspalvelujen ennakointi Kajaanin seutukunta Heikki Miettinen Mallin pohjatiedot Väestöennusteet.
Oppilaitosrakentamisen valtionrahoituksesta Valtionosuudesta valtionavustukseksi Uudenmaan ELY-keskus, Marjo Mäkelä, kulttuuriyksikkö1 =>Vuoden.
Erikoissuunnittelija Pasi Rentola
Valtionosuusuudistus 2010
Opetushallinto 2 A Koulutushallinnon keskeiset sisällöt
Arvio kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, Kuntaliitto Kuntaliitto korostaa, että tehty peruspalvelujen valtionosuuslaskelma on arvio, jossa.
Kuntien valtionavut ja valtionosuusjärjestelmä
Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet v Lähde: Kuntaliitto
Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Tietohallinto-ohjausryhmän.
Kunnan valtionosuusrahoitus 2014 Lähde: Suomen Kuntaliitto Sanna Lehtonen.
Tutkinto- ja oikeusturva- johtosääntö - poimintoja Oodi-työn näkökulmasta Oodi-päivä
Ajankohtaista tuloksellisuusrahoituksesta Suomen Oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Lea Juhola.
Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013
Taloustilanne at.
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2019
Kunnan valtionosuusrahoitus 2014 Lähde: Suomen Kuntaliitto Jouko Heikkilä.
Talouden kehitys ja arvio vuoden 2015 kehityksestä
JHS KUNTIEN TEHTÄVÄ- JA PALVELULUOKITUS Työryhmän 5. kokous Tommi Oikarinen.
Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet v Lähde: VM ja ; OKM ja (Suomen Kuntaliitto )
1 Ammatillisen lisäkoulutuksen tuloksellisuusrahoitus Ammatillisen koulutuksen tulosrahoituksen neuvottelukunnan kokous
Verkkolaskutilastot 2016 Kum. Q1-Q2, ostolaskut Talous ja henkilöstö, maksuliike.
Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2015
Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd
Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19. 9
Health City vastaa tulevaisuuden haasteisiin
Vipunen – korkeakoulujen extranet
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021
Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet vuonna 2017
Lähde: Suomen Kuntaliitto / Sanna Lehtonen
Lähde: Suomen Kuntaliitto /Sanna Lehtonen
Laskelma Pohjois-Savon kuntien valtionosuusrahoituksesta v. 2016
Lähde: Suomen Kuntaliitto
Ennakkolaskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta v. 2016
Pohjois-Savon kuntien taajama- ja haja-asutusalueväestö sekä taajamien maapinta-ala ja asukastiheys Lähde: Tilastokeskus Tilastossa käytetään.
Ennakkolaskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta v. 2016
Lähde: Lapin suhdannekatsaus 2015
Lähde: Suomen Kuntaliitto
Ennakkolaskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta v. 2016
Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2016
Opetus- ja kulttuuritoimen käyttökustannukset v. 2016
Lähde: Suomen Kuntaliitto / Sanna Lehtonen
Toimitusjohtaja Risto Parjanne :
Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2016, mrd
Jatkoaskeleet Hallituksen esityksen päälinjat
Lähde: Suomen Kuntaliitto/Sanna Lehtonen
Lähde: Suomen Kuntaliitto /Sanna Lehtonen
Tutkinnon suorittaneet kunnan asukasluvun mukaan 2016
Koordinaatti – Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus
Lähde: VM Kuntaosasto ja OKM Kuntaliitto
Rekrytointitarpeiden ennakointi (ART)
Maakuntauudistuksesta johtuva kuntien talouden tasapainotilan
Kuntien palvelutuotannon kustannuksia
Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2017
Kuntaliiton kuntien talouden tunnuslukutiedosto
Kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen
Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2017
EU:n maksajavirastovaatimukset
Valtion ja kuntien verorahoitus vuonna 2017, mrd
Laskelma Pohjois-Savon kuntien valtionosuusrahoituksesta v. 2016
Pohjois-Savon kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019
Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2017
Verotulot kunnittain Turunmaan seutukunnassa 2017
Tutkinnon suorittaneet kunnan asukasluvun mukaan 2017
= = 62 9 ∙ 7 - 1= 62 8 ∙ = 62 (3 + 5) ∙ 6 = : 2 ∙ (15 – 7) = ∙ = 48 7 ∙ : 3 = 48 ( ) : 3 +
Lähde: Kuntaliitto /Sanna Lehtonen
Lähde: Kuntaliitto/Sanna Lehtonen
Esityksen transkriptio:

Kunnan valtionosuusrahoitus 2014 Lähde: Suomen Kuntaliitto Sanna Lehtonen

Kunnan valtionosuusrahoitus muodostuu hallinnollisesti kahdesta osasta: - valtiovarainministeriön hallinnoimasta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja - opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisesta valtionosuusrahoituksesta, jota hallinnoi opetus ja kulttuuriministeriö Valtionosuuden laskennallinen peruste muuttuu vuosittain nk. automaattimuutosten perusteella. Näitä ovat määräytymistekijöiden, esim. asukasmäärien, oppilasmäärien ja muiden laskennan perusteen olevien määrien muutokset ja kustannustason muutoksesta johtuvat hintojen muutokset (indeksikorotus)