Immanuel Kant (1724-1804) Isä satulaseppä. Syntyi, eli ja kuoli Königsbergissä Itä-Preussissa. Logiikan ja metafysiikan professori vuodesta 1770.

Kolme kritiikkiä Kritik der reinen Vernunft (Puhtaan järjen kritiikki, 1781). Kritik der praktischen Vernunft (Käytännöllisen järjen kritiikki, 1788). Kritik der Urteilskraft (Arvostelman kritiikki, 1790).

“Kopernikaaninen” vallankumous filosofiassa Tietoon ja ymmärrykseen kuuluu sekä ihmismielestä itsestään peräisin oleva rationaalinen aines että sen ulkopuolelta tuleva kokemuksellinen aines. -> Yhdisti rationalismin ja empirismin. "Vaikka kaikki tietomme alkaa kokemuksesta se ei siltikään kokonaisuudessaan synny kokemuksesta.” Tietomme kohteena oleva maailma on aina jo ymmärryksemme muokkama ja jäsentämä. Mitä "oleva sellaisenaan" (Ding an sich) on emme voi tietää.

Analyyttinen vs. synteettinen Analyyttinen väite ("Kaikki poikamiehet ovat naimattomia") on käsitteellinen totuus. Synteettinen väite ("Kant oli poikamies") väittää joidenkin käsitteellisesti riippumattomien seikkojen liittyvän erityisellä tavalla toisiinsa. A priori väite on tiedettävissä todeksi kokemuksesta riippumatta. A posteriori väite tiedetään todeksi vain kokemuksen perusteella. Kantin puhtaan järjen kritiikin pääteema: Kuinka synteettiset a priori väitteet ovat mahdollisia?

Transsendentaalinen tutkimus Transsendentaalinen tutkimus kohdistuu inhimillisen kokemuksen välttämättömiin ehtoihin, joita ilman se ei ole mahdollista. Transsendentaalisen filosofian päämäärä on paljastaa tiedon (erityisesti apriorisen tiedon) ala, rajat, alkuperä, luonne ja pätemisen ehdot. Transsendentaalinen subjekti on meissä kaikissa toimiva ”tietoisuus yleensä”.

Aistimellisuus Aistimellisuus. (Sinnlichkeit) tarkoittaa kykyämme vastaanottaa vaikutteita ja havaita maailmaa. Aistimellisuuden apriorinen aines, puhtaat havaintomuodot, ovat aika ja avaruus. Ajan ja avaruuden käsitteet tekevät mahdolliseksi havainnon, eikä niitä voida johtaa havainnosta. Ajallisuus ja avaruudellisuus ovat ihmiselle ominaisia tapoja järjestää aistimuksiaan.

Ymmärrys Ymmärrys (Verstand) tekee mahdolliseksi tuoda yhtenäisyyttä ja järjestystä aistien välittämän kokemuksen moninaisuuteen. Ymmärrys luo kokemuksesta riippumattomia, mutta siihen sovellettavia käsitteitä, kategorioita. Kategorioiden järjestelmä on välttämätön kaikille (äärellisille) järjellisille olennoille. Kantilla on kaksitoista kategoriaa: (a) Määrä - ykseys, moneus, kaikkeus. (b) Laatu - todellisuus, negaatio, rajallisuus. (c) Suhde - ominaisuudet ja niiden kantaja, syy ja seuraus, yhteisyys. (d) Modaalisuus - mahdollisuus/mahdottomuus, eksistenssi/olemattomuus, välttämättömyys/satunnaisuus.

Skeema Skeema on välittävä mentaalinen representaatio kategorian ja konkreettisen aistihavainnon välissä. Skeemat ovat toisaalta puhtaaseen ymmärrykseen liittyviä ”sääntöjä” ja toisaalta empiiriseen havaintoon liittyviä ”kuvia”. Syy-seuraus (kategoria) - asiantilojen jatkumo (skeema) - konkreettinen aistihavainto. Kvantiteetti (kategoria) - luku (skeema) - konkreettinen aistihavainto.

Järki Järki (Vernunft) tarkoittaa ymmärryksen piirin ylittävää kokonaisnäkemykseen pyrkivää ajattelukykyä. Järki pyrkii saavuttamaan yhtenäisen ja ristiriidattoman maailmakäsityksen. Se luo joukon "puhtaan järjen" ideoita: (1) maailma (kokonaisuutena ymmärrettynä), (2) sielu (katoamattomana substanssina) ja (3) Jumala (täydellisenä olentona). Teoreettinen järki päätyy väistämättä ristiriitoihin ja sekaannuksiin.

Neljä antinomiaa Keskenään ristiriitaiset väitteet, jotka voidaan kaikki näennäisesti todistaa: (a) "Maailmalla on alku ajassa ja avaruudessa." Antiteesi: "Maailma on ääretön ajassa ja avaruudessa." (b) "Kaikki maailmassa koostuu yksinkertaisesta." Antiteesi: "Ei ole mitään yksinkertaista, vaan kaikki on koosteista." (c) "Maailmassa on syitä, jotka juontuvat vapaudesta". Antiteesi: "Ei ole mitään vapautta, vaan kaikki on luontoa."

(d) "Maailmansyiden sarjassa on jokin välttämätön olento" (d) "Maailmansyiden sarjassa on jokin välttämätön olento". Antiteesi: "Siinä ei ole mitään välttämätöntä, vaan tässä sarjassa kaikki on satunnaista." Puhtaan järjen ideat ylittävät kokemuksen ja ovat siten aina uskon varassa. Ovat silti hyödyllisiä "sääteleviä periaatteita". Niiden avulla voidaan luoda todellisuudesta yhtenäinen kuva. Puhtaan järjen ideat ikään kuin (als ob) ovat.

Käytännöllisen järjen kritiikki Käytännöllinen järki on järjen osa, joka ohjaa toimintaamme ja jonka pohjalle moraalinen käytöksemme rakentuu. Se sisältää moraalilain, joka määrää tahtoamme ja sen välityksellä toimintaamme. Moraali perustuu järjen apriorisille periaatteille.

Kategorinen imperatiivi Moraaliteorian ylin periaate: "Toimi ainoastaan sen toimintaohjeen mukaisesti, jonka voisit tahtosi kautta kohottaa yleiseksi laiksi". Vrt. "Ja niin kuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille” (Luuk. 6: 31). Toisin kuin kristillisessä etiikassa, kategorista imperatiivia noudatetaan ainoastaan normin itsensä tähden. Kantin mukaan moraalilakia on noudatettava velvollisuudentunnosta. Kategorisen imperatiivin II versio korostaa ihmisyyden merkitystä: “Toimi niin, että käytät ihmisyyttä, sekä omastasi että jokaisen muun persoonasta löytyvää, aina myös tarkoitusperänä”.

Käytännöllisen järjen postulaatit Moraalisesti mielekäs maailmanjärjestys edellyttää: (1) vapaa tahto (vain vapaa rationaalinen olento voi olla moraalinen). Kantin oppi ihmisestä kahden maailman asukkaana (ilmiömaailma – olioiden sinänsä maailma). (2) Sielun kuolemattomuuden (tekee mielekkääksi oikeudenmukaisuuden idean). (3) Jumalan olemassaolon (takaa moraalisen maailmanjärjestyksen pysyvyyden).

Arvostelukyvyn kritiikki A. G. Baumgarten (1714-1762) antoi sanalle”estetiikka” sen modernin merkityksen. Kant tutkii kauneuskokemuksen (eli makuarvostelmien) apriorisia ennakkoehtoja. Kauneuskokemus perustuu viime kädessä objektin herättämään mielihyvän tai -pahan tunteeseen. Esteettinen asenne on pyyteetöntä tarkastelua (vailla intressiä). Kauneuskokemus on subjektiivinen, mutta samalla yleispätevä (jokaisella esteettisesti kompetentilla ihmisellä on sama mielihyvän tunne). Kauniiseen objektiin sisältyy ”tarkoituksenmukaisuus ilman tarkoitusta”. ”Ylevä” on toinen esteettisen kokemuksen muoto.

Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831) Opiskeli Tübingen evankelisessa seminaarissa ja Jenan yliopistossa. Filosofian professoriksi Heidelbergiin (1816) ja Berliiniin (1818). Filosofian historian kuuluisimpia systeemin rakentajia.

Teokset Die Phänomenologie des Geistes (Hengen fenomenologia, 1807). Wissenschaft der Logik (Logiikan tiede, 1812). Encyclopädie der philosophischen Wissenschaften im Grundrisse (Filosofisten tieteiden ensyklopedia pääpiirteissään, 1. painos 1817, 2. painos 1827 [2 kertaa pidempi]). Grundlinien der Philosophien des Rechts (Oikeusfilosofian päälinjat, 1821). Philosophie der Geschichte (Historian filosofia)

Absoluutti Todellisuuden ylimmäinen määre. Absoluutti on totaliteetti, kokonaisuus. Absoluutti on asettanut itsensä. Absoluutti lähtee itsestä ja päättyy itseensä (vrt. Spinozan substanssi). Absoluutti on kehittyvä: se tarvitsee maailmanhistoriaa ja ihmistä itseilmaisuun.

Historian filosofia Maailmanhistoria on absoluutin itsetiedostuksen prosessi. Historia on lainalainen, päämäärähakuinen prosessi. “Järki hallitsee maailmaa, ja että siis maailmanhistoriankin tapahtumat ovat olleet järkeviä." Ihmisyksilöt ovat “järjen” tai “maailmanhengen” työkaluja. “Järjen viekkaus” (List der vernunft): käyttää ihmisten intohimoja ja itsekkyyttä omien etujensa ajamiseen.

Maailmanhistoria ei ole ihanteellinen, sitä vievät eteenpäin jännitykset, vastakohdat ja taistelut. Niiden kautta maailmanhenki täydellistyy, vapauden tietoisuus kasvaa. Muut historiat (esim. uskonnon historia, filosofian historia, taiteen historia tai valtiohistoria) ovat yleisemmän historian erikoistapauksia.

Valtio Koska vapaus vaatii lakeja ja instituutioita, jotka määrittelevät velvollisuuden, aito vapaus voi toteutua vasta valtiossa. Siveellinen valtio ilmentää laeissa ja instituutioissa universaalia järkeä. Hylkää demokratian modernin yhteiskuntamuodon ihanteena. Kansalainen sekä valtion että kansalaisyhteiskunnan (bürgerliche Gesellschaft) jäsenenä.

Herran ja rengin dialektiikka Tietoisuuden historia toistaa samaa kaavaa kuin maailmanhistoria. Tietoisuuksien kohtaamisessa syntyy konflikti, jolloin toinen alistetaan oman tahdon objektiksi (“rengiksi”). Vaikka herra pyrkii riippumattomuuteen, on hän riippuvainen rengistä ja vieraantuu samalla materiaalisesta todellisuudesta. Renki kytkeytyy suoraan materiaalisen todellisuuteen työn kautta, ja löytää itsensä työstään. Vasta kun molemmat tunnustavat toisen tietoisuuden tietoisuutena, voidaan herran ja rengin riippuvuussuhteesta irrottautua.