Martin Heidegger: Oleminen ja aika (1927) Timo Miettinen, HY:n Eurooppa-tutkimuksen verkosto (timo.pa.miettinen@helsinki.fi)

Martin Heidegger (1889-1976)

Martin Heidegger: elämä ja teot Syntyi 1889 Messkirchissä, Baadenin osavaltiossa Aloitti teologian opinnot 1909, siirtyi myöhemmin filosofiaan Habilitaatioväitöskirja Duns Scotuksesta 1916, siirtyy Husserlin assistentiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Suhde Hannah Arendtin kanssa vuosina 1924-1926 Varhainen pääteos Oleminen ja aika 1927, seuraa Husserlia Freiburgin filosofian professuurissa. Välirikko Husserlin kanssa 1929. Valinta Freiburgin yliopiston rehtoriksi vuonna 1933, liittyy samalla kansallissosialistisen puolueen jäseneksi. Eroaa rehtorinvirasta 1934.

Martin Heidegger: elämä ja teot II 1930-luvulta eteenpäin Heideggerin ajattelun keskiöön nousee yhä vahvemmin kysymys länsimaisen ajattelun kohtalosta: Nietzsche, Hölderlin. Kirjoittaa ”toisen pääteoksensa” Beiträge zur Philosophie (Liitteitä filosofiaan) 1936-1938 Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet asettavat Heideggerin opetuskieltoon, päättyy 1951 Myöhäistuotannon keskeisiä teemoja: teknologia, kieli, esisokraattinen filosofia Heidegger kuolee Freiburgissa vuonna 1976 Heideggerin Gesamtausgabe-julkaisusarja (”Kootut teokset”) sisältää noin sata osaa (löytyvät HYK:istä)

Heideggerin vaikutus Olemisen ja ajan ilmestymisen jälkeen Heidegger nousee saksalaisen filosofian ja kulttuurielämän keskeiseksi vaikuttajaksi Toisen maailmansodan jälkeen Heideggerin suosio kasvaa erityisesti Ranskassa: Sartre ja eksistentialistit, Merleau-Ponty Heidegger merkittävä hahmo 1900-luvun ”mannermaiselle” filosofialle: Foucault, Derrida, Habermas, Kristeva, Blanchot jne.

Oleminen ja aika (Sein und Zeit, 1927) Heidegger ei julkaise mitään vuosina 1915-1927. Oleminen ja aika tiivistää yhteen vuosien luentokurssien keskeisimmät tulokset Yksittäisen teoksen sijaan kyseessä pikemminkin projekti, joka jää kesken Alkuperäinen suunnitelma koostui kahdesta osasta, joissa molemmissa kolme jaksoa: lopullinen kirja koostuu ainoastaan ensimmäisen osan kahdesta jaksosta (ks. OA, 46) Heidegger selitti myöhemmin hankkeen keskeneräisyyttä – erityisesti osan I.3 (Aika ja oleminen) puuttumista – ”perinteisen metafysiikan kielen” riittämättömyyydellä

Oleminen ja aika: rakenne Johdanto: kysymys olemisen mielestä tai merkityksestä; yhteys kysymykseen inhimillisestä olemassaolosta (”täälläolo”, Dasein); fenomenologinen menetelmä ja historiallisen tutkimuksen välttämättömyys I jakso: ”täälläolon” yleiset rakennepiirteet, maailmassa-oleminen (In-der-Welt-Sein) ja intentionaalisuus II jakso: ”täälläolon” ajallisuus

Heidegger ja fenomenologia Olemiseen ja aikaan asti Heidegger nimittää projektiaan fenomenologiaksi: fenomenologia metodikäsitteenä. Fenomenologia tavoittaa filosofian varsinaisen mielen: tavoitteena käsitteellistää ilmiöitä (kr. fainomenon) palauttamatta niitä mihinkään ulkoiseen syyhyn (O&A §7a) Ilmiöiden käsitteellistäminen aina kuitenkin historiallista: fenomenologian käyttämä kieli (logos) on perinteen määrittelemää (O&A §7b) ja siksi Husserlin korostama filosofian ”ennakkoluulottomuus” on mahdoton ideaali. Filosofia olemuksellisesti hermeneuttista eli tulkitsevaa (kr. hermeneuein): sen on suhtauduttava perinteeseen kriittisesti – destruktio (O&A §6) perinteisten käsitysten erittelevää kritiikkiä: miten tietyt näkemykset ja käsitteelliset jäsennykset ovat periytyneet meille?

Kysymys olemisesta Kysymys olemisen merkityksestä (Sinn des Seins) ”unohdettu” tai muuttunut itsestäänselvyydeksi: uuden ajan filosofiaa hallitsevat erottelut idealismi-realismi, positivismi-antipositivismi jne. Vielä kreikkalaiselle filosofialle kysymys olemisesta oli keskeinen: ks. O&A:n ensimmäinen lainaus Platonin Sofisti-dialogista (244a): ”Itsellenne lienee ollut jo kauan tuttua mitä oikein tarkoitatte käyttäessänne ilmaisua ’oleva’. Me luulimme ymmärtävämme sen, mutta olemme nyt neuvottomia”.

Olemisen kolme perusmerkitystä Heidegger: mistä johtuu, että olemme päätyneet käyttämään olemisen käsitettä monessa suhteessa? Palautuvatko nämä johonkin perusmerkitykseen? Oleminen eksistenssin merkityksessä: ”Tämä kynä on (olemassa)” Oleminen predikaationa (tai ’kopulana’): ”Kynä on keltainen” Oleminen totuuden merkityksessä: ”Onko niin, että ulkona sataa? – Näin on.”

Aristoteleen vastaus Metafysiikan IV kirja: ”On olemassa tiede, joka käsittelee olevaa olevana […] sanaa oleva (kr. to on) käytetään monella tavalla, mutta eri käytöt ovat suhteessa yhteen määrättyyn asiaan” (1003a21-35) Metafysiikan VII kirja: ”’Mitä oleva on?’ on kysymys joka on mietityttänyt ajattelijoita ennen ja nyt. Itse asiassa se on kysymys siitä, mitä on ”olevuus”, substanssi (kr. ūsia, lat. substantia)” (1028a10)

Heidegger: substanssi vastaa kysymykseen ”miten”, ei ”mitä” Heidegger: esifilosofisessa käytössä ūsia viittaa omaisuuteen, erityisesti pysyvästi hallinnassa olevaan varallisuuteen (esim. koti, maatila jne.) Substanssi on se, mikä on jatkuvasti ihmisen ja tämän kokemuspiirin tavoitettavissa Kreikkalainen filosofia asettaa olemisen perusmerkitykseksi pysyvän läsnäolon – Heideggerin mukaan tätä lähtökohtaa ei kyseenalaisteta missään

Oleminen käsitetään suhteessa yhteen aikamomenttiin: nykyisyyteen ”Tämä kreikkalainen tulkinta olemisesta [läsnäolona] toteutuu kuitenkin ilman mitään selvää tietoa siihen sisältyvistä johtolangoista, ilman tietoa ja ymmärrystä ajan fundamentaalisesta ontologisesta asemasta, ilman ymmärrystä tämän aseman mahdollisuuden perustasta. Päinvastoin aika itse käsitetään olevaksi muun olevan joukossa, ja se pyritään käsitteellistämään olemisrakenteessaan sellaisesta olemisymmärryksen horisontista, joka on suuntautunut aikaan epäselvällä ja naiivilla tavalla”. (O&A, s. 48)

Filosofian historia: todellinen substanssi se, mikä on ikuista ja varmaa Platon: varsinaisinta todellisuutta edustavat ikuiset ideat (eidos/idea) Aristoteles: jumala itseään ajattelevana tietoisuutena (noēsis noēseōs) Descartes (ja Husserl): subjekti ja tämän tietoisuuselämä Hegel: henki ja absoluuttinen itsetietoisuus

Heidegger: länsimainen filosofia on lähtökohtaisesti onto-teo-logiaa Filosofia jumalallista kahdessa suhteessa: 1) Filosofia kohdistuu siihen, mikä on jumalallista (kr. theiōtaton): ikuiset totuudet, loogiset periaatteet, ideat jne. 2) Filosofia asettaa ihmiselle vaatimuksen olla jumalankaltainen: teoria (kr. theōria) filosofisen tiedon korkein muoto, joka jättää taakseen empiiriset satunnaisuudet

”Sillä oleminen ikuisesti (Immersein), joka on tämän [teoreettisen] asenteen kohteena, on jatkuvasti hahmotettu ennalta sellaisella tavalla, että ihmisen (Dasein) läsnäolo itselleen nykyisyydessä on määritelty jatkuvana ja pysyvänä. Juuri tässä on syy ominaiselle taipumukselle suhteuttaa inhimillinen olemassaolo ja tämän ajallisuus maailman ikuisuuteen. […] Sillä kreikkalaisille inhimillisen olemassaolon tutkimus oli suuntautunut puhtaasti kohti olemisen itsensä merkitystä – kohti sitä kysymystä, missä määrin inhimilliselle olemassaololle on mahdollista olla ikuinen” – Heidegger: Plato. Sophistes (GA 19: 177-178)

Oleminen ja aika: fundamentaaliontologia Teoreettisen asenteen kritiikki: ihmisen suhde maailmaan ensi sijassa käytännöllinen; olemme aina jo osa tiettyä merkityskontekstia Nykyisyyden ensisijaisuuden kritiikki: ihminen suuntautunut ensi sijassa tulevaisuuteen menneisyyden pohjalta Pysyvän läsnäolon ideaalin kritiikki: inhimillisen olemassaolon varsinainen olemus sen rajallisuudessa tai kuolevaisuudessa  Traditio käsittänyt ajan läsnäolon perustalta (Aristoteleesta Hegeliin aika määritellään ”nyt-hetkien sarjaksi”), Heidegger kääntämään suhteen ympäri: oleminen suhteessa aikaan (ihmisen perustavaan ajallisuuteen).

1. Teoreettisen asenteen kritiikki Heidegger kritisoi Husserlin intentionaalisuus-analyysejä kahdessa suhteessa: 1) Husserlin käsitys intentionaalisuudesta rakentui ensi sijassa materiaalisten kappaleiden teoreettiselle tarkastelulle ja sivuutti näin inhimilliseen suuntautumiseen olemuksellisesti kuuluvan käytännöllisyyden. 2) Husserlin ymmärsi intentionaalisuuden lähtökohtaisesti tietoisuuden ja kohteen välisenä suhteena. Näin hän sivuutti kaikkeen havaintoon ja kokemukseen kuuluvan kontekstisidonnaisuuden.

Husserlin teoreettinen intentionaalisuus ”Göttingen 1913: Koko lukuvuoden ajan Husserlin oppilaat ovat kiistelleet siitä, miltä postilaatikko näyttää. Samalla tavalla keskustellaan myös uskonnollisesta kokemuksesta. Mikäli tämä on filosofiaa, olen dialektiikan kannattaja” (Heidegger: GA 63, 110)

Maailmassa-oleminen täälläolon perusmuotona (O&A §§12-24) Inhimillisen olemassaolon perusmuoto on maailmassa-oleminen (In-der-Welt-Sein) Ihminen ei milloinkaan luo merkityksiä tyhjästä vaan on aina osa tiettyä historiallista, kulttuurillista kontekstia: yksittäisten kohteiden sijaan olemme aina suuntautuneet kohti maailmaa. Emme ole lähtökohtaisesti ympäröivän todellisuuden teoreettisia tarkastelijoita vaan käytännöllisiä osallistujia.

Käytännöllisyys ja kontekstisidonnaisuus Länsimainen filosofia lähtenyt liikkeelle esilläolevuudesta (Vorhandenheit) – Heideggerin mukaan maailma on annettu kuitenkin käsilläolevana (Zuhandenheit): ympäristöllisten kohteiden perusrakenne ”jokin jotakin varten” (etwas um zu) (O&A §15) Maailman perusrakenne on ”mukautuvaisuuskokonaisuus” (Bewandtnisganzheit): kohteiden merkitys muodostuu aina suhteessa tilanteeseen tai kontekstiin (O&A §18) Teoreettinen asenne – filosofia – merkitsee aina irtiottoa jokapäiväisestä käytännöllisyydestä.

Jean-Luc Godard: Vivre sa vie (Elää elämäänsä, 1962) Nana: Mutta eihän elämää voi elää ilman… en tiedä… Filosofi: … irtiottoa […] Irtaannumme jokapäiväisestä olemisesta sellaiseen elämään, jota nimitämme ylivertaiseksi: ajattelevaan elämään. Mutta tämä [teoreettinen] elämä edellyttää, että olemme tappaneet jokapäiväisen elämämme…

2. Nykyisyyden ensisijaisuuden kritiikki Länsimainen metafysiikka lähtenyt liikkeelle läsnäolevasta kohteesta ja sen ominaisuuksista Aristoteles: ”jokin tämä” ensisijainen substanssi, johon kategoriat aina suhteessa (Kategoriat) Heidegger: Ihminen suuntautunut tulevaisuuteen menneisyyden perustalta. Nykyisyys on kokemuksessa läsnä aina menneisyyden ja tulevaisuuden muodostamaa ajallista rakennetta vasten

Ihmisen ajallisuuden kaksi ulottuvuutta Ihminen aina syntynyt maailmaan, tiettyyn historiallis-kulttuurilliseen kontekstiin, jota hän ei ole valinnut: tätä Heidegger nimittää ”heitteisyydeksi” (Geworfenheit, OA §29). Mahdollisuutemme toimia ja tehdä valintoja on aina perinteen ohjaamaa, mutta ei kokonaan sen määrittämää. Tämä tilannesidonnaisuus muodostaa täälläolon perustavan passiivisuuden, jota Heidegger nimittää ”virittyneisyydeksi” (Befindlichkeit §§29-30) Toisaalta ihminen on suuntautunut aina kohti tulevaisuutta, jota hän jatkuvasti ”suunnittelee”: tätä rakennetta Heidegger kutsuu termilllä ”luonnos” (Entwurf, OA §31) Ihmisen perusluonne on ymmärtämisessä (Verstehen, §31-32), joka tarkoittaa ympäröivän maailman ja sen kohteiden ymmärtämistä ihmisen mahdollisuuksista käsin

Olemisen ja ajan tulkinnallinen avain O&A tähtää sen osoittamiseen, miten nykyisyys on annettu menneisyyden ja tulevaisuuden pohjalta. Asioiden läsnäolo rakentuu ajallista horisonttia vasten Koko teos on tämän rakenteen ja sen eri aspektien erittelyä.

Olemisen ja ajan ydin: Inhimillinen ”täälläolo” ei ole staattinen kohde vaan tapahtuma Inhimillisen olemassaolon perusta on ajallisuudessa (Zeitlichkeit): ihminen on aina menneisyytensä (Gewesenheit) sekä tulevaisuutensa (Zukunft). Tätä rakennetta Heidegger nimittää Olemisessa ja ajassa termillä ”huoli” (Sorge): ihminen on jatkuvasti itsensä edellä (Sich-vorweg-sein), luonnostelee itseään suhteessa erilaisiin projekteihin ja hankkeisiin. Juuri tätä on sananmukaisesti ihmisen eksistenssi (Existenz; lat. ek, ulkona; sistere, pysytellä), joka on eri kuin perinteisen metafysiikan tarkoittama oleminen pysyvänä läsnäolona.

3. Pysyvän läsnäolon kritiikki - Klassinen metafysiikka: ihminen läsnäoleva kohde tai substanssi muiden joukossa Heidegger: ”Ihminen on [...] olemuksellisesti poissaoleva (abwesend). Poissaoleva perustavassa mielessä – ei koskaan yksinkertaisesti esillä, mutta poissaoleva olemukseltaan, olemuksellisessa olemisessaan poispäin, siirretty olemukselliseen menneeseen ja tulevaisuuteen.” – Heidegger: Grundbegriffe der Metaphysik, GA29/30: 530-531

Ihmisen ajallisen rakenteen muodostaa hänen rajallisuutensa Heidegger: ihmisen omin olemismahdollisuus: ”oleminen kohti kuolemaa” (Sein zum Tode, §51-53) Ei tarkoita itsen tuhoamista, vaan inhimillisen täälläolon olemuksellisen rajallisuuden (Endlichkeit) hyväksymistä (O&A §74) Ilman syntymän ja kuoleman muodostamia absoluuttista rajoja, inhimillisellä ymmärtämisellä ei olisi lainkaan horisonttia: inhimilliset valinnat aina äärellisiä.

Ihmisellä taipumus sivuuttaa oma rajallisuutensa Jokapäiväinen unohtaminen: elämä jatkuu kuin ennenkin (O&A, §52). ”Ihmiset kuolevat”. Filosofia ja uskonto länsimaisen kulttuurin keskeiset tavat sivuuttaa inhimillisen olemassaolon rajallisuus: Filosofia tarjoaa hetkittäisen mahdollisuuden ikuiseen elämään: ”Meidän on tehtävä itsemme kuolemattomaksi siinä määrin kuin mahdollista” – Aristoteles: Nikomahoksen etiikka (1177b31-33) ”Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä. Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti” – 1. Joh. 2:15-17

Oleminen ja aika eksistentiaalisena projektina Inhimillinen rajallisuus ei ainoastaan tosiasia, vaan täälläolon varsinainen/omakohtainen (eigentlich) olemismahdollisuus: rajallisuus omaksuttava päättäväisyyden (Entschlossenheit) kautta. (O&A, §60-62) Ainoastaan tämän inhimilliseen olemassaoloon kuuluvan rajallisuuden ja historiallisuuden omaksumisen – ”kuoleman ennakoinnin” (Vorlaufen zum Tode, O&A §53) – kautta ihminen on varsinaisessa mielessä vapaa: ymmärtää mahdollisuuksiensa rajallisuuden.

Heidegger ja ”alkuperäinen etiikka” Olemisen ja ajan eettinen lopputulos: elämällä ei ulkoa annettua päämäärää vaan ihminen on oma, ainutkertainen päämääränsä. Tätä lähtökohtaa Heideggeria seuraavat eksistentialistit työstävät eri tavoin. Alkuperäinen etiikka ei tarkoita ensisijaisesti normatiivisia toimintaohjeita tai moraaliperiaatteita, vaan kykyä ”asua” (kr. ēthos): kykyä hyväksyä maailmassa-olemisen lähtökohtainen rajallisuus ja tilannesidonnaisuus

Mahdollisia tenttikysymyksiä: Miten Heidegger määrittelee fenomenologisen menetelmän? Inhimillinen ”täälläolo” (Dasein) Heideggerin mukaan

Kirjallisuutta Suomenkielisiä yleisesityksiä Backman, Jussi (2005). Omaisuus ja elämä: Heidegger ja Aristoteles kreikkalaisen ontologian rajalla. (23°45: niin & näin -lehden filosofinen julkaisusarja, 14.) Eurooppalaisen filosofian seura, Tampere. Haapala, Arto (toim.) (1998). Heidegger: Ristiriitojen filosofi. Gaudeamus, Helsinki. Luoto, Miika (2002). Heidegger ja taiteen arvoitus. (Paradeigma.) Tutkijaliitto, Helsinki. Miettinen, Timo (2007), Heidegger ja logos: Oleminen ja aika inhimillisen järjellisyyden uudelleentulkintana. (verkossa: https://oa.doria.fi/handle/10024/43765) Helsingin yliopisto, Helsinki. Vieraskielisiä yleisesityksiä ja keskeisiä kokoelmia Dastur, Françoise (1990), Heidegger et la question du temps. (Philosophies, 26.) Presses Universitaires de France, Paris. Inwood, Michael (1997), Heidegger. Oxford University Press, Oxford. Kisiel, Theodore (1995), The Genesis of Heidegger's Being and Time. University of California Press, Berkeley, CA. Polt, Richard (1999), Heidegger: An Introduction. Cornell University Press, Ithaca, NY. Richardson, William J. (1963), Heidegger: Through Phenomenology to Thought. (Phaenomenologica, 13.) Nijhoff, Den Haag, 1963. Sheehan, Thomas (toim.) (1981), Heidegger: The Man and the Thinker. Precedent Publishing, Chicago.