Tampereen ympäristökuntien liikenneturvallisuussuunnitelma Kangasalan liikenneturvallisuusryhmän kokous 10.11.2009.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Liikenneturvallisuustavoitteet Salon seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2010.
Advertisements

Härmänmaan liikenneturvallisuus-suunnitelma
Oppilaanohjauksen kehittäminen Oulun kaupungin perusopetuksessa Kehittämistyötä ohjaa moniammatillinen ohjausryhmä, jossa on edustajat.
Ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma.
Ajankohtaista kuntauudistuksesta 2012 Valtiosihteeri Anna-Kaisa Ikonen Tampereen kaupunkiseudun seutufoorumi.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIN YLIOPISTO Aikuiskoulutuksen laatuyliopisto IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTON VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISHANKE, osa II ”Oikeus.
Liikunnan perus- ja täydennyskoulutus oppilaitoksissa
LIIKENNETURVALLISUUDEN TEHOKAS PARANTAMINEN, Tepa Tieliikenteen turvallisuustoimenpiteiden arviointi ja kokemukset turvallisuus- suunnitelman laatimisesta.
Kohti suunnittelu- ja konsulttialan tulevaisuutta Toimenpide-ehdotuksia Ohjausryhmä TEKES MK.
4. Liikenneturvallisuuskysely •Katukanavassa •Markkinointi lehdistötiedotteella paikallislehdet ja radiot: –Aamulehti –Helsingin sanomien.
Tieliikenneonnettomuudet Salon seudulla Salon seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2010.
Keski-Pohjanmaan Lapsi- ja Nuorisopoliittinen strategia
TURVALLISUUSSUUNNITTELU POHJOIS-SAVOSSA Turvallisuusseminaari
Ankkuri -malli ja sen levittäminen
PARAS-ARVIOINTITUTKIMUSOHJELMA
1 JORMA KILPELÄINEN KJ, JÄMSÄNKOSKI MAAKUNNALLINEN KUNTA- JA PALVELURAKENNE- SEMINAARI JYVÄSKYLÄ PAVILJONGISSA SEMINAARIN TEEMA: Perusterveydenhoitoon.
Seutustrategian päivitys > 2020 Seutuhallituksen kokous
Alueellisen koulutustarpeen ennakointi Päivi Holopainen, Lapin liitto Pohjoiskalotti osana arktista aluetta,
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
ESPOON KESKUS METROPOLISSA Espoon kuntalaiskuuleminen Cay Sevón Kuntajakoselvittäjä.
Liikenneturvallisuuskysely 2012 Savonlinnan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma.
Nuorisotoimi, Seija Kähkönen1 Ely-keskuksen rooli alueen toimijoiden tukena Onnistuvat Opit -seminaari Rovaniemi.
Vantaan kihlakunnan poliisilaitos SUURTEN KAUPUNKIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU -SEMINAARI Turvallisuustalkoot ja poliisitoiminnan tavoitteet Yrjö.
Onnettomuusanalyysi Tilastokeskuksen aineisto 10 v ( ) ja 5 v ( ) iLIITU-paikkatietoaineisto 5 v ( ) Pirkkalassa tapahtuu vuosittain.
Ohjausryhmän 4. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma.
Strategisesti eheytyvä kaupunkiseutu? Näkökulmia Tampereen seudun rakennesuunnitelmatyöhön Jari Kolehmainen Olli Ruokolainen Tampereen yliopisto.
Päihdetyön kehittäminen kunnissa ja seutukunnissa Orivesi Matti Mäkelä Pikassos Oy.
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus
Verkko-opetuksen laadun tekijät – Kansallisen VOPLA-laatuverkosto- ja –palveluhankkeen esiselvityksen tuloksia Kristiina Karjalainen Annikka Nurkka Virtuaaliyliopistohanke.
TULE-vaarojen tunnistaminen ja hallinta työssä
projektipäällikkö Anna Ollila1 Anna Ollila projektipäällikkö Seminaari : Aikataulu ja resurssit.
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Seinäjoki Puheenjohtaja Jyrki Mäkynen.
Onnettomuusanalyysi Tilastokeskuksen aineisto 10 v ( ) ja 5 v ( ) iLIITU-paikkatietoaineisto 5 v ( ) Ylöjärvellä tapahtuu vuosittain.
Onnettomuusanalyysi Tilastokeskuksen aineisto 10 v ( ) ja 5 v ( ) iLIITU-paikkatietoaineisto 5 v ( ) Lempäälässä tapahtuu vuosittain.
4. Liikenneturvallisuuskysely Katukanavassa Markkinointi lehdistötiedotteella paikallislehdet ja radiot: –Aamulehti –Helsingin sanomien.
Kulttuuri ja hyvinvointi Vuoden 2015 KIT-toiminnan suuntaviivat.
HALLINTOKUNNAT JA ESTEETTÖMYYDEN TARVE - HANKE Niina Kilpelä, Kynnys ry.
Maakuntaohjelma strategisten valintojen ohjaajana Hyvä-hankkeen aluefoorumi
4. Liikenneturvallisuuskysely Katukanavassa Markkinointi lehdistötiedotteella paikallislehdet ja radiot: –Aamulehti –Helsingin sanomien.
Liikenneturvallisuuskysely Katukanavassa Markkinointi lehdistötiedotteella paikallislehdet ja radiot: –Aamulehti –Helsingin sanomien Tampereen.
Jaana Simola UusiKunta – Lahden seudun kuntarakenneselvitys Johtoryhmä Heinola.
Etelä-Pohjanmaan peruspalveluohjelman toimeenpano -hanke Projektipäällikkö Mervi Lehtola , 050 –
Esityksen sisältö Tähän esitykseen on koottu tietoja Salon kaupungin alueella vuosina ja vuosina tapahtuneista poliisin tietoon tulleista.
Tieliikenneonnettomuudet Someron kaupungin alueella vuosina Salon seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2010.
HELSINKI KAIKILLE Verkostoseminaari Raimo K. Saarinen Kaupungininsinööri Ohjausryhmän puheenjohtaja Helsinki kaikille -projekti.
OPPI SYNTYY YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ - EI MONISTAMALLA
4. Liikenneturvallisuuskysely Katukanavassa Markkinointi lehdistötiedotteella paikallislehdet ja radiot: –Aamulehti –Helsingin sanomien.
OK-Consultancy 1 Kylien kehittäminen Kuntien rooli.
Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelman laatiminen ja liikenneturvallisuustyön käynnistäminen.
KOTI Kotipalvelu Perhetyö Järjestöt Koulu Vertais- tuki Kulttuuri- ja liikunta- palvelut Harras- tukset Päihde- ja mielen- terveys- palvelut Päihde- ja.
Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Perusterveydenhuollon yksikkö - Lapin shp Ohjausryhmän kokous TÄNNE VOIT LISÄTÄ OMIA HUOMIOITASI,
EURAJOEN KUNNAN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA
Koulutuksen tavoite Tavoitteena on, kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön valmiuksia havaita ja arvioida kotonaan asuvien asiakkaidensa palo-
Uudet pysäköintiratkaisut osana älykästä liikennejärjestelmää
Maakunnallinen OPS-koordinaatioryhmä
Luova ja osallistava Suomi Kreativa och delaktiga Finland
Työn tavoite ja lähtökohdat
Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelman laatiminen ja liikenneturvallisuustyön käynnistäminen - Raportointi.
Valtakunnalliset liikenneturvallisuustavoitteet
Työn tavoite Laaditaan liikenneturvallisuussuunnitelma
Onnettomuusanalyysi Tilastokeskuksen aineisto 10 v ( ) ja 5 v ( )
Imatran seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
Askolan koulun koulureittien ja koululaisten liikenneturvallisuus
Mikä muuttuu HYTEssä ja SOTEssa 2021?
Selvityksen aikataulu ja alustava työsuunnitelma sekä organisointi
Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Osaamiskeskus Kanuunan TOIMINTAPERIAATTEET Kanuuna-seminaari Jyväskylä
Yhdistyksen liikuntatoiminnan arviointi ja kehittäminen
Tähän tarvittaessa otsikko
Tähän tarvittaessa otsikko
Askolan koulun koulureittien ja koululaisten liikenneturvallisuus
Esityksen transkriptio:

Tampereen ympäristökuntien liikenneturvallisuussuunnitelma Kangasalan liikenneturvallisuusryhmän kokous

Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteet •Luoda selkeä käsitys liikenneturvallisuuden tilasta ja keskeisistä liikenneturvallisuusongelmista •Laatia kuntiin sopiva ja toteuttamismahdollisuuksiltaan realistinen suunnitelma: –liikenneympäristön kehittämiseen (kevyt liikenne, esteettömyys) –liikenneturvallisuustyöhön •Tehostaa jatkuvaa liikenneturvallisuustyötä •Kehittää menetelmiä ja työkaluja liikenneturvallisuustyöhön

Työn vaiheet Liikenneturvallisuustavoitteiden asettaminen Tekniset toimenpiteet TIEHALLINTO Tekninen toimiKaavoitustoimi Liikenneturvallisuuden ja liikennekäyttäytymisen nykytilan selvittäminen Liikennekasvatus, -koulutus ja -tiedotus KoulutoimiSosiaalitoimiTerveystoimi Vapaa-ajantoimiPalo- ja pelastus POLIISILIIKENNETURVA Liikenneympäristön turvallisuuden parantaminen Liikennekäyttäytymiseen, asenteisiin ja osaamiseen vaikuttaminen Liikenneturvallisuuden parantaminen Palo- ja pelastus

Aikataulu

Työn organisointi TERVEYS TYÖSUOJELU LIIKENNETURVALLISUUSRYHMÄ TIEPIIRI Seudullinen ohjausryhmä Kuntien edustajat Maakunta- liitto LIIKENNE- TURVA POLIISI LÄÄNIN- HALLITUS SOSIAALI KOULU LIIKUNTA NUORISO TEKNINEN liikenne kaavoitus kunnallis- tekniikka puisto pelastus- toimi urheilu- seurat nuorisotyö raittiustyö perus- opetus II asteen opetus päivähoito vanhukset vammaiset esiopetus YHTEISTYÖ- TAHOT neuvola työterveys koulu- terveys työ- suojelu terveys- keskus

Tilaisuuksien sisältö Liituryhmien 1. kokous Kuntakohtaiset tilaisuudet (1 kpl / kunta) •Liikenneturvallisuussuunnitelman sisältö ja osallistuminen •Nykyinen liitutyö ja sen ongelmat •Ongelmakohteet •Liikenneturvallisuuskulttuuri nyt ja tulevaisuudessa Liituryhmien 2. kokous Kuntakohtaiset tilaisuudet (1 kpl / kunta) •Liikenneturvallisuustyön tavoitteet ja painopisteet •Kunnan toimintasuunnitelma •Jatkuva liikenneturvallisuustyö Hallintokuntien työpajat Kuntien yhteinen (1 kpl / hallintokunta, yht. 3 tilaisuutta) •Mitä liikenneturvallisuustyö on? •KKT-toiminnan ideointi •Toimintasuunnitelmien laatiminen •Seudullinen verkottuminen

Onnettomuusanalyysi •Tilastokeskuksen aineisto 10 v ( ) ja 5 v ( ) •iLIITU-paikkatietoaineisto 5 v ( ) •Kangasalla tapahtuu vuosittain (5 v keskiarvo) 149 onnettomuutta, joista 25 johtaa loukkaantumiseen ja 2 kuolemaan

TAVOITE: v.2010: <250 kuollutta v.2025: <100 kuollutta 2010 Visio: Tieliikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä

Onnettomuusanalyysin tuloksia, koko suunnittelualue •Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu tieverkolla (66 %) •Paljon alkutalven onnettomuuksia (loka-tammikuu) •Henkilövahinkoja kesä-heinäkuussa •Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu hyvissä olosuhteissa •Nuoret usein osallisina onnettomuuksissa •Paljon yksittäisonnettomuuksia (30 % kaikista, 33 % heva-onn:sta) •Paljon om.vah. johtaneita risteämis- ja kääntymisonn. (18 %) •Mopo-, polkupyörä- ja jalankulkijaonnettomuudet vakavia (55 % johtaa loukkaantumiseen tai kuolemaan, 26 % heva-onnettomuuksista kevyitä)

Osallisten ikäjakauma koko suunnittelualue

Kangasala

TIET KADUT

Kangasala

Kasaumapisteet

keskusta LentolaHuutijärvi

Onnettomuuskustannukset •Onnettomuuksista aiheutuvat aineelliset vahingot sekä uhrien hyvinvoinnille aiheutuneet aineettomat menetykset •Yksikkökustannukset –Omaisuusvahinkoon johtanut onnettomuus € –Henkilövahinkoon johtanut onnettomuus € •Kuntien osuus %

Onnettomuuskustannukset v keskiarvot KustannuksetKunnan osuus yhteensä vuodessa •Kangasala13 M€2-2,6 M€ •Lempäälä11,7 M€1,8-2,3 M€ •Nokia17,4 M€2,6-3,5 M€ •Pirkkala7 M€1-1,4 M€ •Vesilahti2 M€0,3-0,4M€ •Ylöjärvi13,8 M€2-2,8 M€ •Kunnat yht.65 M€10-13 M€

4. Liikenneturvallisuuskysely •Katukanavassa •Markkinointi lehdistötiedotteella paikallislehdet ja radiot: –Aamulehti –Helsingin sanomien Tampereen toimitus –Kangasalan Sanomat –Lempäälän-Vesilahden Sanomat –Nokian Uutiset –Pirkkalainen –PS-viikkolehti –Suomen Tietotoimiston Tampereen toimisto –Tori –Tamperelainen –Ylöjärven Uutiset –Radio Nova –Radio 957 –YLEn Tampereen radio •Linkki kuntien nettisivuilla •Sähköpostiviesti liikenneturvallisuusryhmille yms.

Kyselyn tuloksia •Vastauksia 1148 kpl, joista 33 paperilla. –Kangasalta 104 kpl (9 %) –Lempäälästä 176 kpl (15 %) –Nokialta 324 kpl (28 %) –Pirkkalasta 135 kpl (12 %) –Vesilahdesta 65 kpl (6 %) –Ylöjärveltä 296 kpl (26 %) •Vastaajien taustatiedot: –naisia 65 % –92 % vastaajista vuotiaita –taloudessa on lapsia 70 % –96 %:lla on ajokortti –97 % on auto käytettävissä, KA 1,6 autoa/talous

Työtilanne KPL 74 % 7 % 6 % 5% 2 % 1 %

Liikkuminen työ ja asiointimatkoilla KPL 82 % 31 % 22 % 21 % 7 % 3 % 1 %

Turvavälineiden käyttäminen, Kangasala

Liikenneturvallisuuden tila kokonaisuutena

Liikenneturvallisuusongelmat, Kangasala: kevyen liikenteen olosuhteet

Liikenneturvallisuusongelmat, Kangasala: autoiluolosuhteet 0 % 50 % 100 %

Liikenneturvallisuusongelmat, Kangasala : autoiluolosuhteet 0 % 50 % 100 % Suuri ongelma Ei ongelmaa

Yhteenveto kyselystä, Kangasala •Ylinopeudet •Ajokyky ja piittaamattomuus •Näköesteet •Puutteet kevyen liikenteen yhteyksissä •Turvavälineiden käytössä parannettavaa (kypärä, heijastin, hands free)

Hallintokuntien osallistuminen työhön •Liikenneturvallisuuden kytkeminen jokapäiväiseen työhön ja kunnalliseen päätöksentekoon •Liikennekäyttäytymiseen ja asenteisiin vaikuttaminen •Liikenneriskien tunnistaminen ja liikennetilanteiden ennakointi •Turvalaitteiden käytön edistäminen •Turvallisuusajattelun arvostuksen lisääminen •Koulutus •Materiaalit ja nettisivut •Tiedotus

Hallintokuntien liikenneturvallisuustyön kehittäminen työpajoissa •uusien työntekijöiden perehdyttäminen liikenneturvallisuuteen •yhteinen piristysruiske työlle •seudullinen verkottuminen •työn sisällön ideointi •naapurikunnista oppiminen •yhteiset työn suuntaviivat, toimet sovelletaan omalle työpaikalle •konsultti ja Liikenneturva asiantuntijoina  toimintasuunnitelman laatiminen (Toiminnan organisointi, resurssien järkevä suuntaaminen, yhteistyö, vastuuhenkilöiden valinta, taloudelliset resurssit, ajankäyttö, seuranta)

Hallintokuntien nykyinen liikenneturvallisuustyö •Miten liikenneturvallisuus on mukana nykyisissä työtehtävissäsi? •Tekevätkö kollegat samoin? Tekevätkö he lisäksi muutakin? •Perustuuko työ sattumaan vai suunnitelmaan? Onko toimintasuunnitelmia tehty/päivitetty? •Miksi ei? Mikä estää?

Hallintokuntien liikenneturvallisuustyö tulevaisuudessa 1.Minkälaista liikenneturvallisuustyö voisi myös olla? 2. Mitä liikenneturvallisuuteen liittyvää teemaa/asiaa haluat hallintokunnassasi kehittää? 3. Kenet voisit myös ottaa mukaan liikenneturvallisuustyöhön? 4.Miten voit omassa työssäsi edistää turvalaitteiden (turvavyö, kypärä, heijastin) käyttöä? 5.Tarvitsetko koulutusta tai apua materiaalin päivittämisessä?

Ketkä olisivat oikeita henkilöitä osallistumaan työpajoihin? •sosiaalitoimi: •päivähoito •vanhustyö •vammaistyö •sivistystoimi •alakoulut •yläkoulut •2.aste? •nuoriso- ja liikuntatoimet •terveystoimi: •neuvolat •kouluterveydenhuolto •työterveys •terveyskeskus •tekninen toimi •suunnittelu •kaavoitus •tilapalvelut? •työsuojelu?

6. Jatkotyöskentely ja seuraavat tilaisuudet •hallintokuntatyöhön kutsuttavien henkilöiden tiedot mennessä •Hallintokuntien työpajat –Koulu, nuoriso ja vapaa-aika: ti iltapäivä –Sosiaali- ja terveystoimi: ke iltapäivä –tekninen toimi, kaavoitus: to iltapäivä •Liikenneturvallisuusryhmien kevätkokoukset helmikuu 2010 •Suunnitelma valmistuu 2/2010

Kiitos osallistumisesta ja turvallista kotimatkaa!