Elokuvataiteen ajatus syntyy Uusi elokuvakulttuuri Ranskassa 20-luvulla

”Taiteellista elokuvaa” etsimässä Vuoden 1910 molemmin puolin erilaisia pyrkimyksiä tehdä elokuvasta taidetta Usein keinona elokuvan linkittäminen tunnustettuihin taidemuotoihin (kirjallisuus, teatteri, musiikki) tai historiallisiin aiheisiin Film d’Art –yhtiö (Ranska) Guisen herttuan murha 1908 ”Autorenfilm” (Saksa n. 1913 alkaen)

1910-1920-luvun uuden elokuvakulttuurin vaikutuksia Elokuvataiteen ajatus Linkki modernismiin Elokuvan kulttuurisen statuksen nousu Elokuvahistorian ajatus Ranskan elokuva-arkiston perustaminen 1930-luvulla (Henri Langlois)

Uudenlainen elokuvakulttuuri Ranskassa I maailmansodan jälkeen kulttuuripiirit alkoivat kiinnostua elokuvasta ja korostaa sen asemaa taiteena Louis Delluc: elokuvakritiikki syntyy Ricciotto Canudo: ”Seitsemäs taide”; keskustelu elokuvan ”fotogeenisyydestä” Uudenlaisia levityskanavia ja keskustelufoorumeita elokuvakerhot C.A.S.A. (Club des amis du septième art, 1920) elokuvalehdet Le Film, Cinéa, Ciné pour tous, La gazette des sept arts erikoistuneet elokuvateatterit Théâtre du Vieux Colombier (Jean Tedesco 1924); Studio des Ursulines (Armand Tallier 1926), Studio 28 (Jean Mauclaire 1928) esittivät vanhoja elokuvia (”klassikkoja”), kokeellisia / avantgarde-elokuvia, uusia ei-kaupallisia ja muuten laadukkaiksi katsottuja elokuvia opiskelija-alennus (Tedesco)  uutta yleisöä

Ricciotto Canudo (1879-1923) Alun perin italialainen, Ranskaan 1901 musiikkitieteilijä, esseisti, kriitikko, runoilija, romaani- ja näytelmäkirjailija Ensimmäinen merkittävä elokuvateoreetikko: ajatus elokuvasta ”seitsemäntenä taiteena” (alun perin jo 1908, lopullinen muotoilu 1919) Perusti vaikutusvaltaisen elokuvakerho C.A.S.A:n (Club des amis du septième art) 1920-luvun alussa

Mykkäelokuva taiteena: formatiivisuus 1920-luvun elokuvateorioissa korostui formatiivisuuden ajatus: elokuva muokkaa todellisuutta, ei jäljennä sitä (Elokuva)taiteen tulee siis olla formatiivista, ei realistista Vrt. 1910-20-l venäläinen formalismi: ”outouttaminen”, ”vieraannuttaminen” (ostranenie) Elokuvan ongelma: pelkkää todellisuuden mekaanista jäljentämistä (eikä siis taidetta)? Erilaisia ratkaisuja (mm. fotogeenisyys)

1920-luvun elokuvataiteen ajatus 1920-luvun Euroopassa elokuvan asemaan taiteena suhtauduttiin ristiriitaisesti Yhtäältä klassisista taideihanteista (symbolismi) nouseva elokuvan taideluonteen etsintä (impressionismi, ekspressionismi, puhdas elokuva, osin montaasiteoria) modernistisessa kontekstissa Toisaalta modernistisesta liikkeestä myös nouseva antitaiteellisuus ja ”koneihmisen” ihannointi (dada, surrealismi, osin montaasiteoria) Yleisesti ottaen taiteelliseksi mielletty (tai siksi pyrkivä) 1920-luvun eurooppalainen elokuva oli hyvin vahvasti formatiivista

Kolme 1920-luvun tyylisuuntaa Impressionismi Ekspressionismi Montaasielokuva

Kolme 20-luvun tyylisuuntaa Impressionismi (Ranska n.1918-1929) keskeinen keino: kuvaus Ekspressionismi (Saksa 1920-1927) keskeinen keino: näyttämöllepano (mise-en-scène) Montaasielokuva (Neuvostoliitto 1924-1929) keskeinen keino: leikkaus

Ranska: impressionismi ja avantgarde (n.1918-1929)

Abel Gance

Germaine Dulac

Jean Epstein (1897-1953)

Impressionismin teoria ”Kuvan aika on tullut” (Abel Gance) ajatus elokuvasta taiteena; rinnastus musiikkiin (elokuva “valon sinfoniaa” - Abel Gance) fotogeenisyys (photogénie): filmille tallennettuna objekti on jotain "enemmän" kuin todellisuudessa (ei puhdasta tallentamista) elokuvan erottaminen teatterista ja romaanista puhdas elokuva (cinéma pur) rytmin, visuaalisuuden ja liikken tuli herättää tunteita, ei tarinan Impressionistit itse puhuivat ”avantgardesta”

Impressionismin kerronnan piirteitä Keskeistä henkilöhahmojen psykologia / subjektiivisuus ts. henkilöhahmojen, ei elokuvan tekijän ”impressiot” tai vaikutelmat mentaaliset kuvat: unet, muistot, tunteet Subjektiivisia mielentiloja pyrittiin esittämään kuvauksen keinoin epätarkkuus, kameran liikkeet, näkökulmaotokset vääristyneet kuvat Kaksoisvalotus 1922/23 alkaen myös rytminen leikkaus (Abel Gance: La Roue) Tarinoilla usein vähäinen rooli

Impressionismi: subjektiivista kuvausta Le Brasier Ardent (1923) (epätarkkuus kuvaa mielentilan muutosta), La Fille d’Eau (1925) (sekava mielentila näkyy näkökulmaotoksen epätarkkuudessa), Visages d’Enfants (1925) (lapsen subjektiivinen näkökulma), Feu Mathias Pascal (1925) (humalatila ilmenee kuvan vinoutena)

La Souriante Mme Beudet (1923) El Dorado (1921) (vääristymä kuvaa suhdetta henkilöön)

Marcel L’Herbier: El Dorado Havainto muuttuu vääristyneeksi

Epstein: Coeur fidèle (1923)

Abel Gancen La Roue (1922-23) Impressionistinen kertova melodraama (kokonaiskesto 9 h) Myös ei-kertovia rytmisiä montaasijaksoja (”runollisuus”) Innotti ajatusta ei-kertovasta, “puhtaasta” elokuvasta (Germaine Dulac, Fernand Léger, ym.) Vaikutti myös montaasielokuvaan

Merkittäviä impressionistisia elokuvia Louis Delluc: Fievre Germaine Dulac: La Souriante Mme Beudet Jean Epstein: Coeur fidele, La Chute de la maison Usher Marcel L’Herbier: El Dorado, L’Argent Abel Gance: La Roue, Napoleon

Toinen avantgarde (puhdas elokuva, dada, surrealismi) n. 1924 alkaen; 2. avantgarden elokuvia luonnehtii irtautuminen kerronnallisuudesta surrealismi ja dada antitaiteellisia liikkeitä irtautuminen järjestä ja merkityksestä provokatiivisuus, shokeeraavuus ja unenomaisuus cinéma pur (puhdas elokuva) puhtaan liikkeen ja visuaalisuuden tuli herättää tunteita suoraan musiikin tapaan.

Man Ray (Emmanuel Radnizky, 1890-1976)

Fernand Léger: Ballet mécanique (1924) Tunnetuin ”puhtaan elokuvan” kriteerit täyttävä teos, nähty myös dadan periaatteiden mukaisena Abstrakti, ei-kerronnallinen Elokuva rakentuu tiettyjen toistuvien muotojen ja liikkeiden varaan (esim. pyöreät muodot ja pyörimisliike) Tavalliset "esittävät" kuvatkin on abstrahoitu tekemällä niistä fragmentteja, irrottamalla ne yhteyksistään. Lähikuvia käyttämällä tavanomaiset esineet (usein erilaiset koneet) on muutettu lähes tunnistamattomiksi. Oleellista kuvien rytmi ja näkyvä liike, ei esittävyys tai kerronnallisuus

Fernand Léger: Ballet mécanique (1924)

Surrealismi: La coquille et le clergyman (Dulac & Artaud, 1927)

Surrealismi: Le chien andalou (Buñuel & Dali, 1928)

Merkittäviä elokuvia Man Ray: Retour a la raison, Emak Bakia, Etoile de mer Dulac / Artaud: La Coquille et le clergyman Clair: Entr’acte Leger / Murphy: Ballet mecanique Bunuel / Dali: Un chien andalou Duchamp: Anemic cinema