Aida Nuutinen, Enni Anttila & Anton strömmer 16g Postmoder-nismi Aida Nuutinen, Enni Anttila & Anton strömmer 16g
YLEISTÄ Postomodernismi on filosofian ja taiteen suuntaus Toinen maailmansota vaikutti yhteiskunnan muutoksiin ja tapahtumiin, mikä synnytti postmodernismin Kirjallisuudessa postmodernismia edustavat esimerkiksi John Barth, Kurt Vonnegut ja Donald Barthelme
Kirjallisuudessa Postmodernismi oli ikään kuin vastaisku modernismille, jonka tapana oli olla muotinomaista. Perustuu ajatukseen ettei ole minkäänlaista järjestystä, vaan kirjailijan pitää tulkita eri näkökulmista ja antaa vain mennä Kirjailijat yrittivät kuvata monin eri tavoin kaoottista maailmaa
Tyypillistä Parodia, ironia ja fantasia Kerronta on leikkisää ja läpinäkyvää ja sen voi tulkita monilla tavoin Fakta ja fiktio sekoitetaan tarkoituksenmukaisesti Intertekstuaalisuus, moniäänisyys ja pirstaleisuus ovat myös keskeisiä Rikotaan tavalliset kirjallisuuden muodot ja yhdistellään eri lajeja
John Barth John Simmons Barth on yhdysvaltalainen kirjallisuudentutkija ja kirjailija. Hän syntyi 27.toukokuuta 1930, Cambridge Maryland. Hän aloitti ensin musiikinopinnot, mutta siirtyi pian Johns Hopkinsin yliopistoon. Hän opiskeli siellä luovaa kirjoittamista ja kirjallisuutta. Barth suoritti alemman korkeakoulututkinnon vuonna 1951ja vuonna 1952 ylemmän M. A. – tutkinnon. Barth jäi eläkkeelle vuonna 1995 akateemisesta virastaan.
Donald Barthelme Donald Barthelme syntyi 7. huhtikuuta 1931, Philadelphia, kuoli vuonna 1989. Barthelme oli yhdysvaltalainen kirjailija. Leikkisä ja postmoderni tyyli. Opiskeli journalismia ja myöhemmin filosofiaa Houstonin yliopistossa. Sai inspiraatiota kirjoituksiinsa ”mustilta” jazzklubeilta.
Kurt Vonnegut Kurt Vonnegut oli yhdysvaltainen kirjailija. Syntyi: 11. marraskuuta 1922, Indianapolis, Indiana, Yhdysvallat. Kuoli: 11. huhtikuuta 2007, Manhattan, New York, Yhdysvallat Hänet tunnettiin osittain sarkastisesta kirjoitustyylistä, johon oli sekoitettuna science fictionia, mustaa huumoria, satiiria sekä dokumentaarista kuvausta.
Merkittäviä postmodernismisiä teoksia Teurastamo 5, Kurt Vonnegut (1969) The Floating Opera, John Bart (1956) The Death Father, Donald Barthelme (1975) Viimeinen Harlemin Hipeistä, Samuel R. Delany (1986)
tekstinäytteet http://www02.oph.fi/etalukio/aidinkieli/kurssi4/ladattava_materiaali/t ehtava-19.pdf Kirjan näyte VIDEO https://www.youtube.com/watch?v=MTpL877bAog