Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Muualla kuin Haaga-Helia:ssa hankittu osaaminen

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Muualla kuin Haaga-Helia:ssa hankittu osaaminen"— Esityksen transkriptio:

1 Muualla kuin Haaga-Helia:ssa hankittu osaaminen
Tähän kuva omasta kampuksesta

2 Käsitteitä Hyväksiluku = Aiemmilla opinnoilla korvataan tutkinnon opintojaksoja tai aiempia opintoja sisällytetään tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin AHOT = Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Suoritetaan tekemällä näyttö, jossa näytetään opintojakson osaamistavoitteita vastaava osaaminen. Arvioidaan asteikolla (0-)1-5. Vaihtoehtoja ovat mm. essee, esitys, tentti tai keskustelu Opinnollistaminen (= Work & Study) = Osaaminen hankitaan opintojen aikana töissä, työnantaja mukana

3 Hyväksiluku Opiskelija voi hyväksilukea eli korvata opintoihinsa koulutusohjelman tavoitteet täyttäviä opintoja, jotka on suoritettu jossakin korkeakoulussa: Muu kotimainen korkeakoulu (esim. yliopisto, ammattikorkeakoulu) Avoin yliopisto tai avoin ammattikorkeakoulu Kesäyliopisto Ulkomainen korkeakoulu Opiskelijalla tulee olla todistus muualla suoritetuista opinnoista Hyväksiluettavat opinnot voidaan suorittaa Haaga-Helian opiskeluaikana tai ne on voitu suorittaa jo aiemmin

4 Hyväksiluku Hyväksiluettavat opinnot voivat korvata mitä tahansa tutkinnon opintoja: pakollisia perusopintoja, suuntaavia profiiliopintoja tai vapaasti valittavia opintoja Arvosanat siirretään sellaiseen aina, kun se on mahdollista Huom! Ruotsin tulee olla joko IT- tai teknisen alan opintoja

5 AHOT - työssä tai muualla kuin korkeakoulussa hankittu osaaminen
AHOT suoritetaan tekemällä näyttö Opiskelija voi suorittaa opintojaksoja näyttämällä osaamistaan, joka on hankittu esim. seuraavien kokemuksien kautta: Toisen asteen koulutus (esim. tietojenkäsittelyn perustutkinto, datanomi) Työpaikka Yrittäjyys Näyttö pohjautuu opintojakson tavoitteisiin ja sisältöön Näyttö arvioidaan samoilla kriteereillä ja samalla asteikolla kuin opiskelemalla tapahtuva opintojakson suoritus Näyttötapa vaihtelee opintojaksoittain. Se voi olla esim. reflektoiva essee, erillinen näyttöpäivä, tehtäväpaketti, tentti, keskustelu

6 Tradenomin tutkinto, tietojenkäsittely
Opiskelet opetussuunnitelman DIGI-I mukaan Opintojaksojen kuvaukset löydät opinto-oppaasta Hyväksiluvun tekemiseksi hyväksilukulomake löytyy > AHOT Todistuksista tarvitaan pdf-tiedostot tai kopiot Työharjoittelun ohjeistus annetaan myöhemmin Suunnittele ja keskustele hyväksiluvuista, AHOTeista ja opinnollistamisesta yhdessä oman opinto-ohjaajasi kanssa! Hyväksilukuja ja AHOTeja voi tehdä koko opiskelujen ajan

7 Hyvää opintojen aloitusta!


Lataa ppt "Muualla kuin Haaga-Helia:ssa hankittu osaaminen"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google