Sosiaalialan koulutus ammatti korkeakouluissa: Arene: Selvitys projektin suunnitelma Päivi Karttunen vararehtori Arenen SOTELIKA –verkoston pj.
OKMn sopimukseen kirjattua ” Ammattikorkeakoulu arvioi vuoden 2017 loppuun mennessä yhdessä muiden sosionomi (AMK) tutkintonimikkeeseen johtavaa koulutusta antavien ammattikorkeakoulujen kanssa sosiaalialan koulutusta siten, että syntyy nykyistä vahvempia yksiköitä työelämän tarpeita vastaavasti. Lastentarhanopettajien koulutusmääriä on sovittu lisättäväksi yliopistoissa.”
Arene rehtorikokouksessaan päättänyt selvitysprojektista, jonka tavoitteena on: Kartoittaa ammattikorkeakoulujen sosiaalialan koulutusvastuiden profiililien sisältö hyödyntämällä sosiaali-alan työsisältöjä (Helminen, 2017; julkaisussa toim. T. Kukkonen). Kartoitus koskee ammattikorkeakoulututkintoja, ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja, elinikäisen oppimisen tulevaisuutta mm. erikoistumisopintoja. Ammatillisten erikoistumisalojen/profiilien kytkentä ammattikorkeakoulujen painoaloihin. Esittää tilannekuva ammattikorkeakoulujen sosiaalialan tutkintojen kehityksestä ja työllistymisestä vuosina 2013- 2016 tilastoaineistoon perustuen (Vipunen) mahdollinen yhteys ammattikorkeakoulun painoaloihin ja SOTE- alueisiin.
3. Laatia näkemys siitä, mitä vaatimuksia SOTE- uudistus tuo ammattikorkeakoulujen sosiaali-alan koulutukselle ja miten koulutus siihen vastaa vuonna 2025? Mitä uutta ammattikorkeakoulujen sosiaalialan koulutus tuo SOTE- uudistukseen?
Mitä sovittu tehtävän Arene ottanut vastuuta projektista, jolla vastataan ministeriön kanssa sopimukseen kirjattuun tavoitteeseen. Asiaa työstetty ja selvitysprojektista päätetty Arenen rehtorikokouksessa 2.3.2017 ja Arenen koulutusvaliokunnassa Selvitys toteutetaan osana Arenen koulutusvaliokunnan toimintaa. Projektiryhmä: Koulutusvaliokunnan pj. rehtori Mervi Vidgren, SOTELIKA verkoston pj. vararehtori Päivi Karttunen, Arenen toimistosta Riitta Rissanen ja Juha Viitasaari
Projektin vaiheet Selvityksen aloitus ja työsuunnitelman hyväksyminen. Arene 2.3.2017 2. Tausta-aineiston hankinta ja tilastoaineiston kokoaminen huhtikuu 2017 Muu selvityksen aineisto: Sosiaalialan verkostopäivät 6-7.4.2017 – tulevaisuusorientaatio - >kootaan myös aineistoa selvitykseen
3. Kysely ammattikorkeakouluille huhtikuussa 2017 Kyselyä työstetty yhdessä projektiryhmän, sosiaalialan työvaliokunnan, sosiaalialan johtajaverkoston ja OKMn kanssa. Kysely lähtee ammattikorkeakouluille 12.4.2017 4. Asiantuntijahaastattelut (Vidgren, Karttunen, Rissanen) -> toukokuun alkuun mennessä
5. Projektin etenemisen esittely Arenen kokouksessa 27. 4 6 5. Projektin etenemisen esittely Arenen kokouksessa 27.4 6. Raportin koostaminen toukokuu 2017 (Projektiryhmä) 7. Alustavien tulosten käsittely 15.-16.6.2017 Arenen kesäkokouksessa. Kommentit ammattikorkeakouluista kesäkuun aikana. 8. Selvitys valmis 24.8.2017 ja esittely Arenen kokouksessa.
Kiitos! Päivi Karttunen Paivi.karttunen@tamk.fi