VIRTA-opintotietopalvelu ja oppijan tietovirrat Tilannekatsaus Helena Majamäki 4.4.2016
Esittelyyn kokouksessa
KELA-integraatio A) Opiskelijatiedot (kk-seuranta) Poimintatiedostot muodostuvat kerran vuorokaudessa AMK-tiedot vastaavat hyvin korkeakoulujen suoraan toimittamia tietoja YO-puolella testausta on pilotoitu Vaasan yliopiston aineistolla ja toistaiseksi Virrasta saatu tieto ei ole vastannut Kelan vaatimuksia Yliopistojen opiskelijatietoihin liittyy Kelan linjatieto, jota ei tuoda Virtaan Tavoitteena on ollut, että Kelan järjestelmän tarvitsema tietosisältö saadaan ilman linjatietoa luotua Virta-tiedoista päättelemällä, mutta toistaiseksi testiaineistojen tietosisältö jäänyt Kelan tarpeiden näkökulmasta osin puutteelliseksi ja virheelliseksi Keskustelua Kelan kanssa jatketaan ja kartoitetaan eri ratkaisumahdollisuuksia Aikataulu opiskelijatietojen siirron osalta tarkentuu kevään aikana
KELA-integraatio B) Edistymisen seurannan tiedot Testauspilotointia tehty Vaasan yliopiston ja Laurea-ammattikorkeakoulun aineistolla (lukuvuoden 2014-2015 seuranta) Virrasta poimittu testiaineisto on parhaillaan KELA:ssa tutkittavana Tavoitteena on, että syksyn 2016 edistymisen seuranta tehdään VIRTA- tietojen pohjalta Helmikuun yhteyshenkilökokouksessa on mukana KELA:n edustaja, jolloin käydään integraatioon liittyviä kysymyksiä ja prosessimuutoksia läpi korkeakoulujen kanssa Integraation ja tiedonsiirron prosessin esittely Kelan amk- ja yo- koulutuspäivillä (3/2016 ja 4/2016) Edistymisen seurannan toteutusaikataulu (syksy 2016 vai syksy 2017) vahvistetaan huhtikuun 2016 alkuun mennessä
Ajankohtaista KV-VIRTA-projektista Tilanne 17.3.2016: 13/14 yo ja 16/24 amk tuotannossa Eurostat kerää 2016 lähtien vuosittain valmistuneiden opintojensa aikana tekemät liikkuvuusjaksot historiatietojen tuonnissa hankaluuksia (ks. taulukot tiedoksi-osassa) tilastot vääristyvät vanhojen liikkuvuustietojen puuttuessa Vaihtoehtoiset ratkaisutavat vanhojen liikkuvuusjaksotietojen tuonti kattavammin Suuntaa-antava päättely ulkomailta hyväksiluetuista opintopisteistä (15 op) Päätösesitys: nimetään Sanna Jeskanen (Karelia amk) KV-VIRTA- asiantuntijaryhmän jäseneksi
Tiedoksi ohjausryhmälle
KV-VIRTA: yliopistot Korkeakoulu Opintotiedot Liikkuvuudenhallinta Tiedonsiirron toteutustapa Historiatiedot Tilanne Aalto-yliopisto Oodi Moveon Tietovarastosta 2013-2016 tuotannossa Tampereen yliopisto Opsu Venla ja Väinö Opsusta 1995/2000 Turun yliopisto 1993/2001 Åbo Akademi Sture Oma sovellus, Excel Excel ja Sture 2011 Tampereen teknillinen yo Oprek Mobility Online 2016 Helsingin yliopisto Oodista Itä-Suomen yliopisto SoleMOVE Oodista ? (onnistuu) Lapin yliopisto ? Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2013-2014 Oulun yliopisto 2013/2016 Svenska handelshögskolan Taideyliopisto FileMaker -kortisto Vaasan yliopisto 2003/2016 Jyväskylän yliopisto JORE ? ei toteutussuunnitelmaa
KV-VIRTA: ammattikorkeakoulut I Opintotiedot Liikkuvuudenhallinta Tiedonsiirron toteutustapa Historiatiedot tuotavissa vuodesta Tilanne Jyväskylän amk Asio Asiosta ? (onnistuu) tuotannossa Kajaanin amk 2004 Karelia-amk Winha Mobility Online (poistuu) Winhasta 2016 Mikkelin amk Oulun amk 2002 Humanistinen amk HumakPro ? Savonia-amk Primus Mobility Online tietovarastosta 2016 valmistuneiden liikkuvuusjaksot Hämeen amk SoleMOVE Lahden amk 2012 Lapin amk Winhasta 2015 Laurea-amk 1999 Seinäjoen amk Saimaan amk Oma sovellus & Winha 2016, mahdollisesti 2015 Turun amk Winhasta + Mobility-Onlinesta 2009-2010
KV-VIRTA: ammattikorkeakoulut II Opintotiedot Liikkuvuudenhallinta Tiedonsiirron toteutustapa Historiatiedot tuotavissa vuodesta Tilanne Centria amk Winha Excel Winhasta 2013 tuotannossa Tampereen amk SoleMOVE Winhasta -> Perusrekisteristä 2000 Arcada Asta Moveon tietovarastosta 2012 tuotantoon toukokuu 2016 Diakonia-amk Primus Mobility Online Primuksesta tuotantoon kevät 2016 Haaga-Helia amk 2016 tuotantoon maaliskuu 2016 Satakunnan amk SoleMOVE 2016, oma sovellus 2005-2015 tuotantoon huhtikuu 2016 Vaasan amk Winhasta tuotantoon maaliskuu 2016 Yrkeshögskolan Novia Oma sovellus, Excel 2016 valmistuneiden liikkuvuusjaksot Kymenlaakson amk ? kesken Metropolia Amk Winha -> Perusrekisteri Mobility-Onlinesta + 10/2016 alkaen uudesta Perusrekisteristä 2013-2016 tuotantoon alustavasti marras-joulukuu 2016
Ajankohtaista Virta-opintotietopalvelussa Virta-opintotietopalvelun rajapinta on palvellut tiedon käyttäjiä Opintotietopalvelusta on kerätty Tilastokeskuksen tutkintotiedonkeruu sekä Virta-pohjaiset OKM:n suorat tiedonkeruut Pääsääntöisesti korkeakoulut saivat tiedot toimitettua sovitun aikataulun mukaisesti, muutama korkeakoulu pyysi lisäaikaa tietojen toimittamiselle Korkeakoulujen tietojen tarkistusta pyritään jatkossa tukemaan entistä paremmilla ohjeistuksilla On jatkettu Virta-tietojen tarkistusraporttien suunnittelemista ja toteuttamista Vipunen extra-nettiin
Virta-opintotietopalvelun tietomallimuutos Tietomallimuutoksen yksityiskohtaista sisältöä, toteutustapaa ja aikataulukysymyksiä on työstetty eteenpäin yhdessä korkeakoulujen kanssa. Tietomallimuutoksen vaikutuksista Virran rajapintaan on tiedotettu rajapinnan käyttäjille ja sovittu tietomallin käyttöönottoaikataulusta Uuden tietomallin mukaista tietoa on mahdollista alkaa tuoda Virtaan 27.4.2016 lähtien Korkeakoulut voivat siirtyä uuteen tietomalliin oman aikataulunsa mukaisesti, mutta kuitenkin niin, että myöhemmin keväällä päätetään ajankohta, jolloin kaikki korkeakoulut alkavat tuoda vuoden 2016 tietojen osalta uuden tietomallin mukaista tietoa Kuvaus tietomalliuudistuksen sisällöstä
VALVIRA-integraatio Integraatio kytköksissä VALVIRA:n omaan järjestelmäuudistushankkeeseen, jonka aikataulu viivästynyt Siirtotiedosto VALVIRA:n tietotarpeiden mukaisista opiskelun aikaisista pätevyyksistä muodostuu päivittäin VALVIRA testaa parhaillaan rajapinnan kautta tehtäviä kyselyitä em. tiedoston pohjalta: opiskeluoikeudet, lukukausi-ilmoittautumiset, opintosuoritukset Tavoiteaikataulu (opiskelunaikaiset pätevyydet ja niiden seuranta): tuotantokäyttöön huhtikuussa 2016 Seuraavat kehitysvaiheet: tutkinnot ja pätevyydet kattavasti VIRTA:an VALVIRA:n valvonnan alaisilta aloilta. Valvira on ilmoittanut tarvitsevansa myös sosiaalihuollon koulutusten tutkinto ja pätevyystiedot, mikä on huomioitava korkeakoulujen tiedonluovutusluvassa VALVIRA:n sähköisten palveluiden kehittämisen tukeminen: ammattipätevyyden hakeminen perustuen VIRTA-opintotietopalvelusta saatavaan tutkinto/pätevyystietoon
YTHS-integraatio YTHS tarvitsee tiedon läsnäolevista, yths-palveluihin oikeutetuista opiskelijoista Tehty 12/2015 yliopistoille tarkentava kysely YTHS-maksutiedon toimittamisesta VIRTA:an sekä tiedon kattavuudesta Tämän hetkisen tiedon mukaan kaikki yliopistot saatu tieto, että kevään 2016 aikana kaikki tuovat Virtaan tiedon yths-maksun maksamisesta, joten YTHS:n tarvitsema tieto on helposti toimitettavissa Virrasta
Integraatioiden jatkokehitystavoitteet Kevään 2016 aikana tunnistetaan kaikki viranomaistiedon tarvitsijat ja kartoitetaan tietotarpeiden sisältö yhteistyössä OPH:n Koski-projektin kanssa
Kansallinen palveluväylä Päätös VIRTA-tietovaraston integroimisesta kansalliseen palveluväylään joulukuussa 2015 Projektointi aloitettu ja rahoitushakemus valmistelussa