SUOMEN ULKOPOLITIIKKA SOTIEN VÄLISELLÄ KAUDELLA 1920- JA 30 -LUVULLA
Tilanne sisällissodan jälkeen Suomen turvallisuuspoliittinen pääongelma oli suhde Neuvostoliittoon. Lisäksi suhdetta hankaloitti se, että suomalaisten asennoituminen oli syvästi ideologista. Huomaa, että vielä vuonna 1919 oli epävarmaa, kenelle valta lopulta jäisi Neuvosto-Venäjällä. Ulkopolitiikan hoidossa nuori Suomen tasavalta oli kokematon. Tarton rauhassa vuonna 1920 Suomi joutui luopumaan tavoitteistaan Itä-Karjalassa, mutta sai vastineeksi Petsamon.
Pohjoismainen yhteistyö Erityisesti yhteistyötä kaavailtiin Ruotsin kanssa. Suhteita rasitti Ahvenanmaan kysymys. Pohjoismaista yhteistyötä kannattivat paitsi ruotsalainen kansanpuolue, myös sosialidemokraatit. Ruotsissa ei suhtauduttu Suomeen tasavertaisena valtiona ja suhteet pidättyvät.
”Kuningasseikkailu” Varsinkin Suomen monarkistit halusivat yhteistyötä Saksan kanssa. Ajateltiin, että valitsemalla kuningas Saksasta saataisiin turvaa Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Hessenin prinssi Friedrich Karl lupautui Suomen kuninkaaksi, mutta hanke kariutui Saksan kärsittyä tappion ensimmäisessä maailmansodassa.
Reunavaltiopolitiikka Suunnitelma yhteisestä puolustusliitosta Baltian maiden ja Puolan kanssa. Ajatusta ajoi aktiivisesti saksalaisvastainen Suomen ulkoministeri Rudolf Holsti. Puolan keväällä 1920 Neuvosto-Venäjää vastaan aloittama sota sai Suomen ottamaan etäisyyttä tähän ”seikkailupolitiikkaan”. 1922 Holsti allekirjoitti Varsovassa pidetyssä reunavaltiokonferenssissa Puolan, Viron ja Latvian kanssa viiden vuoden sopimuksen. Suomen eduskunta ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta ja hallitus sekä ulkoministeri Holsti joutuivat eroamaan.
Kansainliitto-optimismi Suomessa Suomessa ajateltiin, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettu Kansainliitto suojelisi Suomea. Suomi oli nuori tasavalta, joka oli ulkopoliittisesti kokematon.