Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
1
Luku Nuori tasavalta, s. 94-98
Aineisto on vapaasti muokattavissa. Sen jakaminen eteenpäin on kielletty. ULKOPOLITIIKAN NUORUUSVUODET Luku Nuori tasavalta, s
2
Ulkopolitiikassa tärkeää oli
valtion poliittisen aseman ja rajojen vakiinnuttaminen ulkomaankaupan ja merenkulun elvyttäminen ulkoasiainhallinnon järjestäminen (lähetystöt, diplomaattikunta). Rajavartiolaitoksen partio tuo pidätettyjä luvulla.
3
Suomi suuntautui ensin Saksaan.
Palauta mieleesi, miksi ja miten. Suomi suuntautui ensin Saksaan. Pohdi tulevien tapahtumien valossa, miksi eduskunnan päätös osoittautui oikeaksi. Entä jos olisi toimittu toisin? Tämän jälkeen tavoitteeksi tuli puolustusliitto Puolan ja Baltian maiden kanssa (ns. reunavaltiopolitiikka). Eduskunta ei hyväksynyt tätä: pidettiin ”seikkailupolitiikkana”. Palauta mieleesi, mikä oli Kansainliitto ja miten se toimi. 1920-luvun alussa tukeuduttiin Kansainliittoon. Ulkopolitiikkaan termit liittoutumattomuus ja puolueettomuus. Kiista Ahvenanmaan omistuksesta kiristi suhteita Ruotsiin. Kansainliitto ratkaisi kiistan Suomen hyväksi 1921. Ahvenanmaa sai itsehallinnon ja se demilitarisoitiin.
4
Vaikeat suhteet Neuvosto-Venäjään:
Suomessa pelättiin uutta kommunistien vallankumousta ja Neuvosto-Venäjän vaikutusta. Kiista Itä-Karjalan omistuksesta: suomalaiset vapaaehtoiset joukot tekivät valloitusretkiä, ns. heimosodat 1919–20. Tarton rauha 1920 Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä vallitsi sotatila, koska Neuvosto-Venäjän Suomessa oleva armeijakunta oli julistanut sodan Suomen senaatille sisällissodan aikana 1918. Bolsevikit tunnustivat uudelleen Suomen itsenäisyyden. Rajojen määrittely: Suomelle Petsamo mutta ei Itä-Karjalaa, mikä oli heimoaktivistien mielestä ”häpeärauha”. Hyökkäämättömyyssopimus 1932 Inkeriläinen heimosoturi.
5
1930-luvulla suuntauduttiin Pohjoismaihin.
Tukeutuminen Kansainliittoon alkoi näyttää riittämättömältä turvallisuustakeelta. Ruotsilta kannatusta uudelle ulkopolitiikalle (pohjoismainen puolueettomuus), mutta ei valmiutta puolustusliittoon ja sotilaalliseen yhteistyöhön. Kansainliiton organisaatiokaavio vuodelta Suomi ensimmäisen rivin äärimmäisenä oikealla.
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.