Tieto-oppi Tieto ja Tiedollinen normatiivisuus

Esitys aiheesta: "Tieto-oppi Tieto ja Tiedollinen normatiivisuus"— Esityksen transkriptio:

1 Tieto-oppi Tieto ja Tiedollinen normatiivisuus
FILK-229, FILM-310, FTE-120, FTE340.1e Markus Lammenranta Kurssi korvaa opintojaksot FILK-229, FTE-220, FILM-310 ja FTE340.1e. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

2 Kurssisivut Korvaavuus: FILK-229, FTE-220, FILM-310 ja FTE340.1e
Powerpoint-materiaali Pakollinen ja suositeltu oheiskirjallisuus Videot Kurssi suorittaminen: loppukoe n sanan essee (deadline 23.3.) Kurssi muodostuu luennoista ja näihin liittyvästä taustamateriaalista. On erittäin suositeltavaa lukea etukäteen kuhunkin luentoon liittyvä pakollinen materiaali ja mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan myös suositeltua materiaalia. Molempia voi sitten käyttää lyhyen esseen (n sanaa) kirjoittamiseen. Kurssi suoritetaan läpäisemällä 1.3. pidettävä loppukoe sekä jättämällä essee tarkastettavaksi mennessä. Materiaalit ja ohjeet löytyvät kurssisivuilta. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

3 Kurssin sisältö A. TIETO JA TIETOVÄITTEET
Kolme tieto-opin ongelmaa: Tiedon luonne, arvo ja mahdollisuus Hyvetieto-oppi ja tiedolliset hyveet Kontektualismi ja pragmaattinen invariantismi Tieto ensin B. TIEDOLLINEN OIKEUTUS JA RATIONAALISUUS Evidentiaalinen internalismi Reliabilistinen eksternalismi Evidentiaalinen eksternalismi (faktualismi) Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

4 Kolme tieto-opin ongelmaa
Mitä on tieto? Platonin Theaitetos-dialogin ongelma: Miten tieto eroaa todesta uskomuksesta? Gettier-ongelma Arpajaisongelma Miksi tieto on arvokasta? Platonin Menon-dialogin ongelma: Miksi tieto on arvokkaampaa kuin tosi uskomus? Miten tieto on mahdollista? Agrippan ongelma eli regressio-ongelma (pyrrhonistinen skeptisismi) Descartesin ongelma (karteesinen skeptisismi) Tietoteorian tai tiedon analyysin pitäisi pystyä vastaamaan ainakin seuraaviin kysymyksiin. Tärkein on luonnollisesti kysymys ”Mitä on tieto?”, jonka Platon esittää Theaitetos-dialogissa. Jos tieto vaatii toden uskomuksen, keskeinen kysymys on siis se, miten tieto eroaa todesta uskomuksesta eli mitä toteen uskomukseen pitää lisätä, jotta saamme tietoa. Yksi suosittu vastaus oli se, että tieto on samaa kuin tosi ja oikeutettu uskomus. Edmund Gettier esitti kuitenkin tälle analyysille kaksi vakavaa vastaesimerkkiä 60-luvulla. Sen jälkeen on yritetty löytää uutta analyysia, jolle ei olisi vastaavantyyppisiä vastaesimerkkejä. Yksimielisyyttä ei ole kuitenkaan saavutettu. Kolmas ongelma on vastata skeptisiin argumentteihin, jotka pyrkivät osoittamaan, ettei meillä ole tietoa tai edes oikeutettuja uskomuksia, ja selittää, miten tieto ja oikeutus ovat näistä argumenteista huolimatta mahdollisia. On kaksi keskeistä skeptisten argumenttien tyyppiä: Toinen löytyy antiikin Pyrrhonistisestä skeptisismistä – ns. Agrippaan troopeistä. Toinen taas Descartesin Mietiskelyistä. Ensimmäinen kysymys tiedon luonteesta on perustavin, koska vastauksen siihen pitäisi antaa vastaus myös jälkimmäisiin. Hyväksyttävän tiedon analyysin, joka vastaa 1. kysymykseen, pitäisi myös auttaa selittämään, miksi tieto on arvokasta ja miten se ylipäänsä on mahdollista. Perinteisen näkemyksen mukaan tieto vaatii varmuutta eli oikeutusta, joka takaa totuuden. Tämä näkemys näyttäisi pystyvän antamaan ihan hyvä vastaukseen kahteen ensimmäiseen kysymykseen. Ongelmana on kolmas kysymys, johon vastaus näyttäisi olevan, että tieto ei ole mahdollista tai sitä on hyvin vähän. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

5 Karteesinen tieto-oppi
S tietää että p, jos ja vain jos p on tosi, S uskoo että p ja S on oikeutettu uskomaan että p. Oikeutus = hyvät tiedolliset perusteet = evidenssi Internalismi: Oikeutus riippuu S:n sisäisistä tiloista (kokemuksista, uskomuksista). Infallibilismi: Oikeutus (perusteet, evidenssi) takaa totuuden, eli tieto on varmaa. P(p | e) = 1 (p:n todennäköisyys suhteessa evidenssiin e on 1) Oikeutettu uskomus ei voi olla epätosi. Onnekkaasti tosi uskomus ei ole tietoa. Esim. optimistinen lottovoittaja. Häneltä puuttuu oikeutus uskomukselleen. Näyttäisi siltä, että oikeutettu tosi uskomus ei ole vain sattumalta tai onnekkaasti tosi. Oikeutusehto on tietoteoreettisesti kiinnostavin ehto. Perinteisesti sille on asetettu vahvat ehdot. Infallibilismi: oikeutus takaa totuuden. Oikeutettu uskomus ei siis ole sattumalta tosi. Tämä on myös Descartesin kanta. Uskomuksen oikeuttaa selvä ja tarkka havainto, joka ei voi olla epätosi. Hyvät tiedon puun hedelmät ovat siis varmoja totuuksia, joista emme voi erehtyä. Myös karteesinen skeptisismi näyttäisi perustuvan tähän olettamukseen: Jos tieto vaatii varmuutta, on uskottavaa ajatella, että meillä on tietoa vain omista ideoistamme. Uskomuksemme ulkomaailmasta ovat epävarmoja. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta 5

6 Karteesinen skeptisismi
Tieto ulkomaailmasta on mahdotonta. Perustuu skeptisiin hypoteeseihin, jotka kuvaavat erehtymisen mahdollisuuksia, joita evidenssimme ei sulje pois. Unihypoteesi ja ilkeä demoni -hypoteesi Karteesinen skeptisismi kieltää sen, että meillä olisi havaintokokemukseen perustuvaa tietoa mielemme ulkopuolella olevasta maailmasta eli ulkomaailmasta. 1. Mietiskelyssään Descartes antoi argumentteja tällaisen tiedon mahdollisuutta vastaan. Kaksi niistä nojaa ns. skeptisiin hypoteeseihin, jotka kuvaavat mahdollisia tilanteita, joissa meillä on samat kokemukset kuin normaalisti, mutta noihin kokemuksiin perustuvat uskomukset maailmasta ovat epätosia. Koska havaintokokemuksemme ei sulje skeptisiä hypoteeseja pois, ne eivät anna tietoa ulkomaailmasta. Descartesin Mietiskelyissään esittämät skeptiset hypoteesit olivat unihypoteesi ja demonihypoteesi. Edellinen kuvaa mahdollisuutta, että olen unessa ja näen unta esim. siitä, että pidän nyt tieto-opin luentoa. Jälkimmäinen kuvaa mahdollisuutta, että olen aineeton sielu, jolle ilkeä demoni tuottaa kokemukset maailmasta. Koska monet ajattelevat nykyisin, että aineettomat sielut eivät ole (metafyysisesti) mahdollisia, nykykeskustelussa nojataan usein ns. aivot altaassa –hypoteesiin. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

7 Aivot altaassa Kuvitellaan ravinneliuoksessa kelluvat elävät aivot, jotka on kytketty tehokkaaseen tietokoneeseen. Tietokone on ohjelmoitu tuottamaan aivoille sähköimpulsseja, jotka jäljittelevät normaalisti aistielimistä tulevia hermoimpulsseja. Niiden tuloksena aivoissa syntyneet kokemukset ovat samanlaisia kuin normaalilla ihmisellä. Ne esim. kokevat ja uskovat olevansa lenkillä mutta eivät tietenkään tosiasiassa ole, koska niiltä puuttuvat sekä kädet että jalat. Jos olisin itse tällaiset aivot, kaikki kokemukseni ja uskomukseni olisivat samat kuin nytkin, mutta uskomukseni maailmasta olisivat epätosia, eivätkä ne voisi olla tietoa. Karteesinen skeptikko yrittää osoittaa, että vaikka en todella ole tällaisessa tilanteessa, pelkästään se mahdollisuus, että voisin olla, osoittaa, ettei minulla ole tietoa ulkomaailmasta. Miten tämä skeptinen päättely etenee? Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

8 Hyvä ja paha tilanne Kuvitellaan kaksi tilannetta, joissa minulla on täsmälleen samat kokemukset ja uskomukset: Hyvä tilanne: Minulla todella on kädet, ja minusta myös näyttää, että minulla kädet. Paha tilanne: Olen kädettömät aivot, ja minusta pelkästään näyttää, että minulla on kädet. Internalismi: Minulla on hyvässä ja pahassa tilanteessa sama evidenssi. (Evidenssi muodostuu tai riippuu ei-faktiivisista mielentiloista.) Evidenssini ei sulje pois mahdollisuutta, että olen pahassa tilanteessa. Se ei sulje pois skeptisiä vaihtoehtoja, eikä siis takaa ulkomaailmaa koskevien uskomusteni totuutta. Infallibilismi: Tieto vaatii evidenssiä, joka sulkee pois kaikki vaihtoehdot (erehtymismahdollisuudet) eli takaa totuuden. Infallibilismi ja internalismi johtaa karteesiseen skeptisismiin: Tieto ulkomaailmasta on mahdotonta. Skeptiset hypoteesit kiinnittävät huomion kahteen mahdolliseen tilanteeseen, joissa minulla on täsmälleen samat kokemukset ja uskomukset. Voimme kutsua niitä hyväksi ja pahaksi tilanteeksi: Hyvässä tilanteessa asiat ovat niin kuin uskon niiden olevan. Esim. minusta näyttää, että minulla on kädet, ja minulla todella on kädet. Pahassa tilanteessa olen jossakin skeptisessä skenaariossa. Olen esim. kädettömät aivot, ja minusta pelkästään näyttää, että minulla on kädet. Koska kokemukseni (ja uskomukseni) ovat samat molemmissa tilanteissa, kaikki näyttää samalta riippumatta siitä, kummassa tilanteessa olen. On selvää, etten pahassa tilanteessa tiedä, että minulla on kädet (minullahan ei ole käsiä). Skeptikko argumentoi, etten tiedä sitä edes hyvässä tilanteessa. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

9 Reaktioita karteesi-seen skeptisismiin
Fallibilismi Evidentialinen internalismi: Oikeutus riippuu sisäisistä mielentiloista, mutta sen ei tarvitse taata totuutta. Voin tietää, että minulla on kädet, vaikkei evidenssini sulje pois sitä, että olen kädettömät aivot. Reliabilismi: Tieto on tosi ja luotettavalla tavalla syntynyt uskomus. 100 %:n luotettavuutta ei tarvita. Hyvässä tilanteessa voin tietää, että minulla on kädet, koska uskomukseni, että minulla on, on syntynyt luotettavalla tavalla. Infallibilismi Evidentiaalinen eksternalismi: Hyvässä tilanteessa evidenssini muodostuu tosiasiasta, että minulla on kädet. Pahassa tilanteessa se muodostuu tosiasiasta, että minusta näyttää siltä, että minulla on kädet. Hyvässä tilanteessa olen oikeutettu uskomaan, että minulla on kädet, koska evidenssini takaa sen, että minulla on. Luonnollisesti myös tiedän, että minulla on kädet. Tyypillinen nykyreaktio: hylätään infallibilismi tai internalismi tai molemmat. Fallibilismilla on ollut valliseva kanta jo pitkään. Sillä on kuitenkin ongelmia, minkä takia infallibilismi tai jopa skeptisismi voi alkaa tuntua uskottavammalta Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

10 Fallibilismin epäintuitiivisuus
David Lewis, “Elusive Knowledge” (1996) Fallibilismi: a) S voi tietää että p, vaikkei S:n evidenssi takaa p:n totuutta. b) S voi tietää että p, vaikkei S:n uskomus että p ole syntynyt täysin luotettavalla tavalla. Jos fallibilismi pitäisi paikkansa, seuraavien lauseiden pitäisi tuntua hyväksyttäviltä, miltä ne eivät kuitenkaan tunnu: ”Tiedän että p, mutta p voi olla epätosi.” ”Tiedän että p, mutta on mahdollista että q” (q:sta seuraa ei-p). Infallibilismin mukaan ne eivät tunnu hyväksyttäviltä, koska ne ovat epätosia ja sisäisesti ristiriitaisia. Ensimmäinen fallibilismin ongelma on yksinkertaisesti sen epäintuitiivisuus. Fallibilismi sallii sen, että S voi tietää että p, vaikka S:n evidenssi ei takaa p:n totuutta. Voin esim. tietää, että minulla on kädet, vaikka evidenssini ei sulje pois sitä, että olen kädettömät aivot. Tämä on kuitenkin epäintuitiivista. Fallibilismista nimittäin seuraa, että seuraavat lauseet ovat tosia. Jos fallibilismi on oikea näkemys tiedon käsitteestämme, niiden pitäisi myös tuntua tosilta ja intuitiivisilta, mutta ne eivät tunnu. Tiedän, että tässä huoneessa on ihmisiä, mutta voin olla väärässä. Tiedän, että Harri on seepra, mutta on mahdollista, että Harri on maalattu muuli. Tällaiset lauseet kuulostavat erittäin oudoilta. Kuitenkin ne vain kiteyttävät keskeisen fallibilismin ajatuksen, että tieto on erehtyväistä. Jos fallibilismi on intuitiivinen kanta, näissä lauseissa ei pitäisi olla mitään outoa, mutta niissä on. Fallibilismi on siis epätosi. Infallibilismi sen sijaan selittää lauseiden outouden hyvin: ne ovat epätosia ja sisäisesti ristiriitaisia. Jos evidenssini takaa p:n totuuden, p ei voi olla (evidenssini valossa) epätosi. Lisäksi fallibilismi ei sovi yhteen vakiintuneen tiedollisia mahdollisuuksia koskevan näkemyksen kanssa. Sen mukaan jokin on minulle tiedollisesti mahdollista, joj se sopii yhteen tietoni kanssa. Jos tiedän, että p, p ei voi olla epätosi. Ei-p ei sovi yhteen tietoni kanssa. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

11 Arpajaisongelma Falliblismi: S voi tietää että p, vaikka P(p | e) ˂ 1.
arpaa. Vain yksi arpa voittaa. Todennäköisyys, että arpani ei voita, on 0,9999. Intuitio: En tiedä, että arpani ei voita. Jos tietäisin tämän, tietäisin saman jokaisesta muusta arvasta, joka ei voita. Näitä arpoja koskevasta tiedosta voisin sitten päätellä deduktiivisesti, että jäljellä oleva arpa voittaa, ja tietää tämän, mikä on absurdia. Koska tietoon että p ei riitä, että P(p | e) ˂ 1, fallibilismi on väärässä. Ongelma koskee myös reliabilismia, koska siinä p:n todennäköisyys riippuu evidenssin sijasta prosessin luotettavuudesta. Jos luotettavuus ˂ 100%, p:n todennäköisyys ˂ 1. Toinen fallibilismin ongelma on ns. arpajaisongelma. Fallibilismi voidaan muotoilla probabilistisesti. Se sanoo tällöin, että S voi tietää että p, vaikka p:n todennäköisyys suhteessa evidenssiin on pienempi kuin 1. Oletetaan, että olen ostanut yhden arvan arpajaisista, jossa on jaossa arpaa ja vain yksi arpa voittaa. Voittomahdollisuuteni on siis hyvin pieni 1/ Todennäköisyys puolestaan sille, että arpani ei voita on hyvin suuri: 0,9999. Voinko kuitenkaan tietää, että arpani ei voita. Meillä on vahva intuitio, etten voi. Ongelma ei ole siinä, että todennäköisyys on tässä liian alhainen. Voimme kasvattaa arpojen määrää rajattomasti. Intuitio säilyy samana. Jos fallibilisti kiistää intuition ja väittää, että voin tietää, että arpani ei voita, syntyy uusi ongelma. Samalla perusteella voin nimittäin tietää jokaisesta arvasta, joka ei voita, ettei se voita. Näitä arpoja koskevasta tiedosta voin sitten päätellä deduktiivisesti, että jäljellä oleva arpa voittaa, mikä on absurdia. En voi tietää ennen voittoarvan julistamista, mikä arpa voittaa. Fallibilismin mukaan korkean todennäköisyyden pitäisi riittää tietoon, mutta se ei riitä. Fallibilismi näyttää siis olevan väärässä. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

12 Kynnysongelma Kuinka vahvaa evidenssiä (tai luotettavuutta) tieto vaatii asteikolla 0 - 1? Mikä tahansa aste alle 1:n tuntuu mielivaltaiselta. Jos 0,95 on kynnysarvo, joka riittää tietoon, miksei 0,94 riitä? Kontektualismi ja pragmaattinen invariantismi: Kynnysarvo riippuu käytännöllisistä panoksista eli siitä kuinka tärkeää kyseisessä kontekstissa on olla oikeassa. Tämän mukaan tiedon vaatimukset vaihtelevat siis kontekstista toiseen. Vaikka fallibilisti pystyisi ratkaisemaan arpajaisongelman, hänen pitää vielä ratkaista kynnysongelma. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

13 Sulkuperiaate Tieto on tiedettyihin loogisiin seurauksiin nähden suljettu. Yhden premissin sulkuperiaate: Jos S tietää että p ja että p:stä seuraa q, niin S kykenee tietämään että q. Usean premissin sulkuperiaate: Jos S tietää että p ja että q ja että p:stä ja q:sta seuraa r, niin S kykenee tietämään että r. Sovelsimme arpajaisongelmassa tätä periaatetta fallibilismia vastaan. Itse asiassa fallibilismista seuraa, että periaate on epätosi. Ol. P(p) = 0,9, P(q) = 0,9 (P(p) ja P(q) ovat toisistaan riippumattomia.) Tällöin P (p & q) = 0,81 Jos tietoon riittävän todennäköisyyden kynnys on 0,85, S tietää että p ja että q muttei tiedä että p & q. Molemmat periaatteet ovat kuitenkin hyvin uskottavia. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

14 Sulkuperiaate ja skeptisismi
Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. En tiedä, etten ole kädettömät aivot. En siis tiedä, että minulla on kädet. 1. premissi perustuu infallibilismin sijasta (yhden premissin) sulkuperiaatteeseen. Voimme olettaa, että tiedän, että siitä, että minulla on kädet, seuraa, etten ole kädettömät aivot. Myös 2. premissi on intuitiivisesti uskottava. Jos minulla on sama evidenssi sekä hyvässä että pahassa tilanteessa (internalismi), on vaikea nähdä, miten voisin evidenssin perusteella tietää, etten ole pahassa tilanteessa (kädettömät aivot), vaikka fallibilismi pitäisi paikkansa. Karteesista skeptisismiä voidaan myös puolustaa argumentilla, joka ei edellytä infallibilismia, minkä takia nykykeskustelu on keskittynyt siihen. 2. premissi perustuu evidentiaaliseen internalismiin ja mahdollisesti siihen, että valinta kädellisyys- ja kädettömyyshypoteesien välillä on evidenssin alimääräämä. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

15 Sulkuperiaatteeseen nojaa-va skeptinen paradoksi
Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. En tiedä, etten ole kädettömät aivot. (~J) Tiedän, että minulla on kädet. Skeptikko: 1, 2, J Moore: 1, ~2, ~J Dretske, Nozick: ~1, 2, ~J Cohen, DeRose, Lewis: Jossain kontekstissa skeptikko on oikeassa, jossain taas Moore (kontektualismi). Koska premissit ovat intuitiivisesti uskottavia ja johtopäätös epäuskottava, argumentti voidaan ymmärtää paradoksiksi. Paradoksi on joukko propositioita, jotka ovat kaikki erikseen uskottavia mutta jotka ovat keskenään ristiriitaisia eivätkä voi siksi olla kaikki tosia. Paradoksin ratkaisemiseksi on hylättävä yksi ja selitettävä, miksi se on epätosi, ja ehkä myös se, miksi se silti tuntuu uskottavalta. Perinteinen internalistinen infallibilismi näyttää johtavan skeptisismiin. Vaikka fallibilismi välttää alkuperäisen skeptisen ongelman, sillä on monia muita ongelmia. Lisäksi sillä on oma skeptinen ongelma, joka perustuu infallibilismin sijasta sulkuperiaatteeseen. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

16 Gettier-ongelma Fallibilismi: Oikeutettu uskomus voi olla epätosi.
Tieto = tosi ja oikeutettu (tai luotettavalla tavalla syntynyt) uskomus. Gettier-vastaesimerkit ovat kuviteltuja tapauksia, joissa henkilöllä on tosi ja oikeutettu uskomus, joka ei ole tietoa. Nämä ovat tapauksia, joissa oikeutettu uskomus on tosi hyvän onnen tai sattuman takia. Infallibilismilla ei ole Gettier-ongelmaa. Jos oikeutus takaa totuuden, ei ole sattumaa, että oikeutettu uskomus on tosi. Gettier-tapauksissa henkilön uskomus ei infallibilismin mukaan ole oikeutettu, mikä voi kuitenkin tuntua epäintuitiivista. Lisäksi fallibilismi johtaa Gettier-ongelmiin. V Edmund Gettier esitti kaksi vastaesimerkkiä ns. perinteiselle tiedonanalyysille, jonka mukaan tieto on samaa kuin tosi ja oikeutettu uskomus. Gettier oletti niissä, että oikeutettu uskomus voi olla epätosi. Hän siis oletti fallibilismin. Myöhemmin vastaesimerkkejä on tehtailtu lisää. Ongelma liittyy olennaisesti fallibilismiin. Jos oikeutus ei takaa totuutta, on aina mahdollista kuvitella tilanne, jossa oikeutettu uskomus on onnekkaasti tai sattumalta tosi. Se voidaan välttää hylkäämällä fallibilismi: Jos oikeutus takaa totuuden, ei ole sattumaa, että oikeutettu uskomus on tosi. Infallibilismilla ei siis ole Gettier-ongelmaa. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

17 Gettier-vastaesimerkki: ford
S tietää että p, jos ja vain jos (1) p on tosi, (2) S uskoo että p ja (3) S on oikeutettu uskomaan että p. (q) Hra Nogot työskentelee toimistossani ja omistaa Fordin. (p) Joku toimistossani omistaa Fordin. Olen oikeutettu uskomaan q:hun. p seuraa loogisesti q:sta. Päättelen p:n q:sta, ja olen oikeutettu uskomaan myös p:hen. q on epätosi, ja p on tosi.  En tiedä, että p. Tämä on Lehrerin ja Paxsonin esittämä Gettier-tapaus. Ongelma on se, että on olemassa toden ja oikeutetun uskomuksen tapauksia, joissa uskomus on tosi onnekkaan sattuman takia. Koska tieto ei voi perustua hyvään onneen, niissä ei voi olla kysymys tiedosta. Tosi ja oikeutettu uskomus ei siis ole riittävää tiedolle. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

18 Gettierin opetus Linda Zagzebski, ”The Inescapability of Gettier Problems” (1994) Gettier-tapaukset ovat huonon onnen ja hyvän onnen yhdistelmiä: Huonoksi onnekseni kello on pysähtynyt. Hyväksi onneksi se sattuu näyttämään oikeaa aikaa. Oikeutettu uskomus, joka on onnekkaasti tai sattumalta tosi, ei voi olla tietoa. Ehdon, joka tekee todesta uskomuksesta tietoa, täytyy taata uskomuksen totuus. Tämän ei tarvitse kuitenkaan olla oikeutusehto. Zagzebski antaa reseptin vastaesimerkkien tuottamiseen: Kuvitellaan tilanne, jossa henkilöllä on oikeutettu uskomus, joka sattuu olemaan epätosi. Muutetaan tilannetta niin, että uskomus onkin onnekkaasti tosi. Russellin kello: Herään aamulla ja katson kelloa, joka näyttää ajan 8:05. Uskon, että kello on 8:05. Huonoksi onneksi kello onkin pysähtynyt. Hyväksi onnekseni se on pysähtynyt tasan 12 tuntia sitten. Minulla on tosi ja oikeutettu uskomus, joka ei ole tietoa - Gettier-tapaus. Jos ehto takaa totuuden, emme voi kuvitella tilannetta, jossa ehto täyttyy, mutta uskomus on epätosi. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

19 Miksi tieto on arvokasta?
Tiedolla on arvoa, koska tosilla uskomuksilla on arvoa. Tosilla uskomuksilla on välinearvoa: ne auttavat saavuttamaan muita arvokkaita asioita. Tosilla uskomuksilla on itseisarvoa. Ongelma: Kaikilla tosilla uskomuksilla ei näytä olevan arvoa. Miksi tiedolla on enemmän arvoa kuin todella uskomuksella? Sokrates Platonin Menon-dialogissa: tosi uskomus oikeasta tiestä Larissaan näyttää vievän yhtä varmasti perille kuin tieto oikeasta tiestä. Sokrateen vertaus Daidaloksen patsaista, jotka pitää sitoa kiinni, etteivät ne karkaisi. Tieto on stabiilimpaa kuin tosi uskomus, koska sitä pitävät kiinni perusteet. Tämä näyttää merkitsevän sitä, että tiedolla on kuitenkin enemmän välinearvoa kuin todella uskomuksella: Se, joka tietää, löytää varmemmin perille, koska hän ei luovu niin helposti uskomuksestaan, että tie vie perille, vaikka se veisi välillä väärään suuntaan. Ongelma: Ei ole selvää, että tieto olisi aina pysyvämpää kuin tosi uskomus. Harhaanjohtava evidenssi voi saada molemmat katoamaan. Myös tieto katoaa mielestä (unohtuu) – usein hyvin nopeasti. Riippumatta siitä, onko tieto aina arvokasta tai onko se aina arvokkaampaa kuin tosi uskomus, on olemassa erityisiä tiedollisia arvoja erotuksena esim. moraalisista, esteettisistä ja kulinaarisista arvoista. Voidaan ajatella, että tiedolla on arvoa, koska tosilla uskomuksilla on arvoa. Ne auttavat saavuttamaan päämäärämme. Niillä on siten välinearvoa: ne auttavat saavuttamaan jotakin, jolla on arvoa. Esim. jos haluan kahviini maitoa ja maito on loppu, pystyn hankkimaan maitoa, jos minulla on tosi uskomus siitä, missä on lähin ruokakauppa. Jos uskomukseni on epätosi, en saa hankittua maitoa. Ongelma: Kaikilla tosilla uskomuksilla ei ole välinearvoa. Joistakin tosista uskomuksista voi olla jopa haittaa. Voidaan sanoa vain, että usein tosilla uskomuksilla on välinearvoa. Jotkut ajattelevat, että tosilla uskomuksilla on itseisarvoa. Olemme kiinnostuneita totuudesta sen itsensä takia. Jälleen voidaan sanoa, ettei kaikilla tosilla uskomuksilla ole itseisarvoa: triviaalit totuudet. Mutta jos tieto on arvokasta pelkästään siksi, että todet uskomukset ovat arvokkaita, miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita tiedosta ennemmin kuin tosista uskomuksista? Platon kysyy Menon-dialogissa, miksi tieto on arvokkaampaa kuin tosi uskomus. Olipa meillä tietoa oikeasta tiestä Larissaan tai pelkästään tosi uskomus siitä, löydämme yhtä varmasti perille – tai ainakin siltä näyttää. Platon vertaa tosia uskomuksia Daidaloksen patsaisiin, jotka olivat niin eläviä, että ne karkasivat, jollei niitä sidottu kiinni. Tieto on kuin nuo kiinni sidotut patsaat: ne eivät karkaa mielestä. Tieto on siis pysyvämpää kuin todet uskomukset, jotka helposti karkaavat mielestä. Tämän takia niillä on enemmän välinearvoa kuin tosilla uskomuksilla. Jos tie Larissaan kääntyy väärään suuntaan, saatamme luopua todesta uskomuksestamme, että olemme oikealla tiellä Larissaan, ja kääntyä takaisin. Jos tiedämme olevanne oikealla tiellä, jatkamme varmemmin matkaa ja pääsemme perille. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

20 Tiedollinen arvo Tieto-oppi on normatiivinen tutkimusala (kritiikin alue), jolla on omat erityiset arvonsa ja norminsa (Sosa). Tiedollinen arvomonismi I: Tosi uskomus on ainoa perustava tiedollinen arvo. Oikeutuksella ja luotettavuudella on tiedollista välinearvoa, koska ne auttavat muodostamaan tosia uskomuksia. Tiedollinen arvomonismi II: Tieto on ainoa perustava tiedollinen arvo. Tieto ensin -lähestymistapa Tiedollinen arvomonismi III: Oikeutus on ainoa perustava tiedollinen arvo. Richard Feldman, Mark Kaplan Tiedollinen arvopluralismi: On useita perustavia tiedollisia arvoja, kuten tosi uskomus, tieto, oikeutus, ymmärrys ja viisaus. Miksi tiedolla on enemmän tiedollista arvoa kuin todella uskomuksella? Ymmärrän tässä normatiivisuuden väljästi niin, että se kattaa sekä arvot että normit. Tiedolliset termit, kuten tieto, oikeutus ja rationaalisuus, näyttävät olevan normatiivisia termejä. Käytämme niitä uskomusten ja uskomisen arvottamiseen tai sen arvioimiseen, mitä ihmisten pitäisi uskoa tai olla uskomatta. Puhutaan nyt enemmänkin arvoista. Se, että tosi uskomus on perustava tiedollinen arvo, ei tarkoita sitä, että sillä olisi itseisarvoa. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

21 Kahden kritiikin alueen vertailu
Tieto-oppi Uskomukset Käsitteet Uskojat ja heidän tapansa muodostaa uskomuksia Koulut, opetusmenetelmät, laboratoriot, tutkimusmene-telmät ja –yhteisöt Todet uskomukset ja teoriat Kahvikritiikki Nestemäinen kahvi Jauhettu kahvi, kahvipavut, kahvikoneet Baristat ja heidän tapansa tehdä kahvia Kahviplantaasit, sadot, jauhatustavat, maaperä, ilmasto Herkullinen, aromaattinen nestemäinen kahvi Sosa vertaa tieto-oppia kahvikritiikkiin. Vertailu näyttäisi tukevan tiedollista arvonomismi I:stä. Kahvikritiikissä keskeinen ja perustava arvo on herkullinen ja aromaattinen kahvi. Kaikkien näiden muiden asioiden arvo on johdettua tästä perustavasta arvosta. Vastaavasti tieto-opissa perustava arvo näyttäisi olevan totuus. Kaikkien näiden muiden asioiden arvo on johdettu tästä. Molemmilla alueilla keinojen ja välineiden arvo riippuu perustavasta arvosta, mutta perustava arvo ei riipu siitä johdetuista arvoista. Jos meillä on kupillinen herkullista ja aromaattista kahvia, se ei muutu mielessämme yhtään paremmaksi, jos kuulemme sen tehdyn joistakin erinomaisista pavuista, jotka puolestaan tulevat jostakin kuuluisasta paahtimosta. Sama koskee uskomusten arvottamista. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

22 Menon-ongelma Epäluotettava Tosi uskomus prosessi Luotettava
Kahvi on molemmissa kupeissa täysin yhtä hyvää. Miten se, että toisen kupin kahvi tulee paremmasta kahvikoneesta, tekisi siitä yhtään parempaa. Kahvikoneella ei itsessään ole kulinaarista arvoa. Tämä arvo tulee täysin sen kyvystä tuottaa hyvää kahvia. Sama koskee kognitiivisia prosesseja: luotettavuudella ei ole itsessään tiedollista arvoa, vaan prosessin luotettavuus riippuu sen tuottamien tosien uskomusten arvosta. Jos meillä jo on loistava tuote, tämä ei saa lisäarvoa siitä, sen on tuottanut prosessi, joka saa luotettavasti aikaan tällaisia tuotteita. Arvomonismi I on epätosi. Epäluotettava prosessi Tosi uskomus Luotettava prosessi Tosi uskomus Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

23 Hyvetieto-oppi ratkaisee tiedon arvon ongelman
Linda Zagzebski, ” ”From Reliabilism to Virtue Epistemology” (2000) Yksinkertainen reliabilismi: Tietoa on tosi uskomus, joka on luotettavan kognitiivisen prosessin tuottama. Prosessi ei lisää tuotteen (toden uskomuksen arvoa). Se saa itse kaiken arvonsa tuotteelta. Vrt. kahvikone! Funktionaalinen reliabilismi: Tietoa on tosi uskomus, joka on oikein toimivien älyllisten kykyjen tuottama (nämä toimivat oikein, kun ne toimivat totuuteen tähtäävän tehtävänsä tai suunnitelmansa mukaisesti asianmukaisessa ympäristössä). Se, että kahvikone toimii suunnitellusti eli tarkoituksensa mukaisesti, tekee siitä hyvän kahvikoneen, mutta sen hyvyys on jotakin tuotetun kahvin ulkopuolista eikä lisää tämän hyvyyttä. Hyvetieto-oppi: Tieto on uskomus, joka on tosi, uskojan hyveellisen toiminnan ansiosta. Agentin hyvyys voi lisätä hänen tekonsa hyvyyttä. Kun toden uskomuksen lähde on uskojan älyllisissä hyveissä, se saa tästä lisäarvoa. Se on arvokkaampi kuin uskomus, joka on tosi hyvän onnen tai sattuman takia Arvopluralismi: Tiedolla on totuuden lisäksi perustavaa tiedollista arvoa (ML). Hyväntahtoisuus on moraalinen hyve. Hyväntahtoinen ihminen välittää muiden hyvinvoinnista. Hän voi edistää teollaan toisen hyvinvointia tarkoittamattaan. Teko on kuitenkin moraalisesti arvokkaampi, jos se on hänen hyväntahtoisuutensa motivoima. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta

24 ratkaisuehdotuksia Tieto = tosi uskomus + X
X = oikeutus + ei kumoajia X = herkkyys (Jos p olisi epätosi, S ei uskoisi että p.) X = turvallisuus (Jos S uskoisi että p, p olisi tosi.) X = relevanttien vaihtoehtojen poissulkeminen X = luotettavuus + herkkyys/turvallisuus/relevanttien vaihtoehtojen poissulkeminen X = tosi koska kompetentti (hyve-ehto) Kontekstualismi ja pragmaattinen invariantismi Tieto-lauseiden totuusehdot tai tiedon ehdot vaihtelevat kontekstista toiseen. Tieto ensin! Tieto on primitiivinen peruskäsite (-ominaisuus), jonka avulla määritellään mm. uskominen, väittäminen, oikeutus, rationaalisuus jne. Timothy Williamson, Alan Millar, Chris Kelp, Clayton Littlejohn, Lisa Miracchi X:n pitäisi taata uskomuksen totuus, selittää, miksi tieto on arvokkaampaa kuin tosi uskomus, sekä auttaa ratkaisemaan skeptiset paradoksit. Oikeutuksen kumoamattomuus takaa uskomuksen totuuden. Auttaa Gettier- ongelmassa, muttei arpajais-ongelmassa ja tiedon arvon ongelmassa. Herkkyys- ja turvallisuus-ehdot takaavat, että uskomus on tosi lähellä aktuaalista maailmaa olevissa maailmoissa. Auttaa Gettier- ja arpajaisongelmassa. Skeptisismi? Tiedon arvo? Hyve-ehto auttaa ainakin joissakin Gettier-tapauksissa sekä tiedon arvon ongelmassa. Skeptisismi? Kontekstualismi lupaa ratkaista karteesisen skeptisismin ongelman. Se ja pragmaattinen invariantismi auttavat ratkaisemaan kynnysongelman. Tieto ensin –lähestymistapaa motivoi vaihtoehtojen ongelmat. Sen sanotaan myös vastaavan paremmin arki- ja tieteellistä ajattelua. Se välttää Gettier-ongelman ja ratkaisee tiedon arvon ongelman. Skeptisismi? Selitysvoima? Kaikilla on ongelmia. Siksi parhaimman ratkaisun löytäminen on hyvin vaikeaa. Tieto-oppi/ Markus Lammenranta