Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Pahimmat kilpailijamme!!

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Pahimmat kilpailijamme!!"— Esityksen transkriptio:

1 Pahimmat kilpailijamme!!
Tehnyt: Juuso ja Iivo 14SASAS02

2 Virallinen nimi: Harvia Oy Lähde: YTJ Aputoiminimet: Compactsauna Finland Saunaidea Yhtiömuoto: Osakeyhtiö Perustamisvuosi 1961 Lähde: Fonecta-konserni 1.Harvia Harvia on suomalainen yritys, joka valmistaa kiukaita ja kiukaiden lisäksi yhtiö kehittää ja valmistaa kokonaisia saunoja, saunasisustuksia sekä höyry- ja infrapunasaunoja tarvikkeineen. Harvia Oy sai alkunsa, kun lentäjäopiskelija Tapani Harvian ohjaama hävittäjäkone putosi 1940-luvulla yölennolla ja rysähti jäätyneen järven jäälle. Tapani selviytyi onnettomuudesta hengissä ja ryömi savuavan metallikasan alta ilman naarmun naarmua. Hän lähti saman tien saunomaan, ja heittäessään vettä vanhalle ruosteiselle kiukaalle, hän keksi elämäntehtävänsä. Hän alkaisi valmistaa ensiluokkaisia kiukaita. Nykyään harvia on maailman laajuinen suuri kiuasvalmistaja ja tunnetaan ympäri maailmaa Liikevaihto oli vuonna 2015 noin 47 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti noin 300 sauna- ja spa-alan ammattilaista. pääomistajana on ollut CapMan-pääomasijoitusyhtiön rahastot, Harvian perhe ja yritysryhmän avainhenkilöt. Mainonta on erittäin laajaa suomessa ja ympäri maailmaa Asiakas kuntana on koko pohjois euroomma sillä, sauna löytyy melkein joka kodista ja Harvia on kiuasvalmistajien ”kunkku” Y-tunnus:

3

4 Heikkoudet ja vahvuuden?
Vahvuudet: Maailman laajuinen, markkinoiden ehdoton ykkönen, suomalaisten sydämmessä, laatu. Heikkoudet: Makkara grilliä ei ole. On pahin kilpailija, sillä Harvia on vahvasti kiuas ostajien vahva ykkönen. Voimme päihittää heidät makkara grillin ansiosta, koska suomalainen mies tarvitsee sitä ehdottomasti.

5 Lähteet https://www.harvia.fi/tietoa-meista/uutishuone/
urame/yhteystiedot/135940

6 2. Tulikivi Rinnakkais­toiminimet Tulikivi Corporation Lähde: YTJ Aputoiminimet: A.W. Liljeberg AWL-Marmori Kermansavi Kiantastone Kivia Yhtiömuoto: Julkinen osakeyhtiö Perustamisvuosi: 1958 Lähde: Fonecta-konserni Kotipaikka: Juuka Yrityksen liikevaihtoluokka: 20–100 milj. euroa Toimipaikan henkilöstöluokka: 100–249 henkilöä Toimialat Takkoja ja uuneja (päätoimiala) Kiviä, kivimateriaalia ja kiviasennusta Kotitaloustarvikkeita Suomen suurin kivenjalostaja ja maailman suurin varaavien tulisijojen valmistaja. Laatu markkinoiden parasta. Y-tunnus:   Mainonta laajaa ja nettisivut selkeät ja erittäin hyvät. Vahvuudet ovat: Markkinointi, maailman laajuinen suuri yritys ja suuri kivenjalostaja. Heikkoudet: liikevaihto pienentynyt vuonna 2015 Asiakaskunta maailman laajuinen Paha kilpailia, koska maailman laajuinen ja laatu on huippu luokkaa. Päihitetään liikeidean vuoksi

7 lähteet alvelut ystiedot/182220

8 Y-tunnus Verkko­sivusto Kotipaikka­kunta Helsinki Yhtiö­muoto OY Toimi­ala 25990, Muiden metallituotteiden valmistus Postitus­osoite Hakaniemenkatu 11 00530, Helsinki Kauppa­rekisteri pvm Ikikiuas IKI on suomalainen kiuasmerkki, jota valmistetaan sekä puu- että sähkölämmitteisinä malleina. Kiuastyypin on kehittänyt insinööri Jouni Kerrman. Puulämmitteisissä kiukaissa on palotilana teräsputkirakenne ja tyypillisesti suuri kivitila. IKI-Kiuas Oy:n valmistama kiuas on ensimmäinen markkinoille tullut verkkovaippainen kiuas. Liikevaihto 1-2 milj.euroa  Toimipaikan henkilöstöluokka henkilöä Netti sivuihin on panostettu huolella, hyvää markkinointia.  Toimii suomen alueella eli asiakaskunta suomalaiset saunomisen ystävät. Positiivista yrityksessä on kiukaan valmistuksen lisäksi asennustyöt asiakkaalle. Kilpailija meille, koska on laadukas ja laaja suomalainen kiuasvalmistaja, asiakkaita löytyy paljon heiltä Etumme on uusi lisätarvike kiukaaseen eli grilli. Lähteet:     Kiuas+Oy/Helsinki/yhteystiedot/334665 


Lataa ppt "Pahimmat kilpailijamme!!"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google