Historian hyödyllisyys Myöhäisantiikin, keskiajan ja renessanssin historiankirjoitus

Kristillinen historiankirjoitus Luukkaan evankeliumi Jeesuksen ”elämäkerta” Augustinuksen De civitate Dei (Jumalan valtio) reaktio goottien hyökkäykseen Roomaan 410: maailman ja ihmiskunnan vaiheet luomisesta loppuun saakka; syklisen aikakäsityksen torjuminen Sevillan piispa Isidorus (570-636): maailmanhistoria, joka keskittyi länsigootteihin: goottien oikeaoppisen kristillisyyden korostaminen (historia identiteettipolitiikkaa). Isidorus myös pohti historian kirjoittamisen luonnetta: historiaesitykset varmistavat tekojen muistamisen

Kristillinen historiankirjoitus Beda (673-735): Anglien kansan kirkkohistoria ”Jos historia kertoo hyviä asioita hyvistä ihmisistä, ajatteleva kuulija rohkaistuu jäljittelemään sitä, mikä on hyvää. Tai jos se kertoo pahaa pahoista ihmisistä, harras ja uskonnollinen kuulija tai lukija rohkaistuu välttämään kaikkea synnillistä ja seuraamaan sitä, minkä tietää jumalalle olevan hyvää ja mieluisaa.” Myös esim. Isidorus näki historian hyödyn olevan sen opettavaisessa luonteessa Bedan suurin merkitys: historiallisten tapahtumien ajoituksessa siirryttiin yhtenäiseen käytäntöön, laski Kristuksen syntymän tapahtuneen n. 4000 vuotta maailman luomisen jälkeen

Karolinkinen historiankirjoitus Historialla tärkeä osa Kaarle Suuren ja hänen seuraajiensa ajan eliitin identiteettipolitiikassa Kaarlen aikana latinankielisen kirjallisuuden kopioiminen hovissa ja luostareiden kirjastoissa: perehtyminen Liviuksen, Tacituksen ja kristillisten historioitsijoiden kirjoituksiin Einhard (770-840): Kaarle Suuren elämäkerta Vita Karoli (n. 817), jonka esikuva Suetoniuksen Augustus-elämäkerta. Einhard esitti Kaarlen Rooman vallan perillisenä. Karolingien hallitsijasuku sammui 900-luvun alussa. Ajatus Rooman vallan jatkumisesta eli kuitenkin edelleen historiankirjoituksessa: Otto Freisinglaisen maailmanhistoria De duabus civitatibus (Kahdesta valtakunnasta): Kaarle Suuren keisariuden myötä frankit roomalaisen imperiumin valtiaiksi. Tämän jälkeen keisariuden perivät saksalaiset.

Keskiajan historiankirjoituksen yleispiirteet Kronikka = esitys, jossa tapahtumista kerrotaan aikajärjestyksessä (Isidorus); yleisnimi keskiajan historiaesityksistä Annaali = esitys, jossa kerrotaan yksittäisen vuoden aikana suoritetuista teoista (Isidorus) Gesta = esitys, jossa keskitytään yhden henkilön vaiheisiin ja tekoihin Hagiografia = pyhimyselämäkerta. Elämäkerran tavoitteena antaa vakuuttava näyttö kohteena olevan henkilön pyhyydestä ja hänen mahdollisuudesta toimia Jumalan ja ihmisten välisenä linkkinä. Hagiografisen ja maallisen elämäkertakirjallisuuden yhtymäkohdat; esim. Vita Karoli Ensimmäinen varsinainen maallinen elämäkerta englantilaisesta ritarista William Marshallista (n.1147-1219)

Keskiajan historiankirjoituksen yleispiirteet Historiankirjoituksen tyyssija luostareissa: laadittiin ja kopioitiin kirjoja Vähitellen kehittyvässä yliopistolaitoksessa historia osa grammatiikkaa Kaupunkien kehittyminen loi tarpeen kaupunkihistorioiden kirjoittamiseen; ensimmäinen aalto Italiassa, ensimmäiset merkittävät maallikot historiankirjoittajina Luostareissa ja kaupungeissa laaditut historiaesitykset miesten kirjoittamia, käsittelivät julkisen elämän asioita, joista miehet päättivät Tärkeimpiä poikkeuksia: Bysantin keisarin Aleksiois Komnenoksen tytär Anna Komnena (1083-1153), joka kirjoitti isänsä hallitsijatoimista. Pyhimyselämäkertojen kohteina monia naisia. Käsitys keskiajan historiankirjoituksesta muuttunut: ei enää nähdä vain kristinuskon sanelemana kronikointina eikä ero keskiajan ja humanistisen historiankirjoituksen välillä niin jyrkkä kuin on totuttu ajattelemaan

Keskiajan historiankirjoituksen yleispiirteet Historiakulttuurin keskeinen piirre: suullinen informaatio. Myöhäisantiikin jälkeen kirjallisen kulttuurin rooli ohentunut. Keskiajalla papyruksen tilalle pergamentti. Kirkon tarpeet vaativat papyrusta vahvempaa materiaalia. Pergamentin yleistymisen myötä siirtyminen rullasta koodeksiin Paperi tärkeäksi 1400-luvulla kirjapainotekniikan myötä Lukutaidon vähittäisen yleistymisen myötä keskiajan kuluessa hiljaa lukemisen yleistyminen, mutta lukeminen edelleen vahvasti sosiaalinen tapahtuma Historia tärkeää paitsi julkisessa elämässä, myös ihmisten arjessa: maaomaisuuden todentaminen, liike-elämä, perheen ja suvun traditioiden ylläpitäminen

Humanistinen historiankirjoitus Renessanssin kausi 1300-luvun alusta. Tärkeä merkitys Konstantinopolin valtauksella 1453, minkä seurauksena Bysantista länteen oppineita ja kreikankielisiä käsikirjoituksia Humanismi = kirjallinen liike, jonka tavoitteena oli antiikin elvyttäminen Ciceron tavoin humanistit korostivat historian roolia elämän opettajana Humanistinen liike syntyi yliopistojen ulkopuolella ruhtinaiden hoveissa ja akatemioissa Historian asema alkoi vahvistua myös yliopistoissa

Humanistinen historiankirjoitus Humanistisen tradition myötä maallinen elämäkerta vakiinnutti asemansa. Plutarkhos koki todellisen renessanssin, kun häntä ryhdyttiin kääntämään. Niccolo Macchiavelli (1469-1527): Firenzen kaupungin historiankirjoittaja, esikuvia Polybios ja Livius. ”Sillä jos mikä historiassa viihdyttää tai opettaa, se on perusteellinen kuvaus. Jos jokin oppi tuo etua valtiota ohjaaville kansalaisille, se on kaupungeissa vallitsevan vihan ja eripuran syntytaustan selvittäminen, jotta he muiden onnettomuudesta viisastuneina voisivat pysyä yksimielisinä.”