Runokokoelmasta 1 Keskiyön aurinko © Jorma Piippo SINISILLÄ SÄKEILLÄ Runokokoelmasta 1 Keskiyön aurinko © Jorma Piippo

Pimeä ja kylmä ovat jääneet, valo ja lämpö lisääntyvät Kevät Pimeä ja kylmä ovat jääneet, valo ja lämpö lisääntyvät

Mustaa ja valkoista Keväinen pohjoistuuli, vähän viileä, kirkas aurinko lämmittää poskia. Käyvät kilpaa, onko viileä vai lämmin, varjossa viileä, auringossa lämmin. Kävelen mustaa sulanutta kävelytietä, vieressä menneen kesän harmaa ruoho. Läheinen järvi on vielä jäässä, päällä valkoista kirkasta lunta. Uuden kevään alku, lumi saa väistyä, tilalle musta asfaltti, harmaa ruoho. Valkea vähenee, musta ja harmaa lisääntyvät. Suojaisa järven ranta saa pysähtymään. Onko mieleni, ajatukseni lumen valkoisia, vai tuon asfaltin mustia? Välillä kumpaakin, on vähästä kiinni, yritän pitää kiinni valkoisesta. Joskus onnistun, joskus en, se musta, vain hiipii ajatuksiini. Mitä sisälläni on, mustaa vai valkoista? Onko toista enemmän, toista vähemmän? Jospa sen tietäisin, hyvä olisi. Toivoisin valkoista vähän enemmän, ei siitä mustasta eroon pääse. Muistuttaa välillä, elossa ollaan. Onko tekoni, mustia vai valkoisia? Apua tarvitsevalle, muistanko sairaita, soitanko yksinäiselle, ehkä läheiselle? Jos tämä on valkeaa, ei sitä liikaa, eikä riittämiin ole. Ovatko asiat musta-valkoisia, voiko olla niin ehdotonta? Tämä musta tie, tuo valkoinen järvi, välissä harmaa vanha ruoho. Voiko elämä olla musta-valkoista, onko kaikki niin ehdotonta? Ei voi olla, ei saa olla, on muutakin, harmaa ruoho vaihtuu vihreäksi, lumi sulaa, sininen järvi tulee esiin. Todellinen elämä on enemmän, kuin mustaa tai valkoista. Se on ruohon vihreyttä ja veden sinistä.

Kevätsiivous Pakkaset, lumituiskut, kylmä, hohtavat hanget, talvi jäänyt. Uusi vuodenaika alkanut, uusi kevät jälleen tullut. Kevään alku, uusi mahdollisuus, voi aloittaa, keväällä sen voi. Mistä sen uuden nyt aloittaisi, katson ympärille, roskia kaikkialla. On aika aloittaa kevätsiivous. Haalarit päälle, saappaat jalkaan, kintaat käteen, ei tule känsiä. Harava varastosta, mustia jätesäkkejä, jos, niihin jotakin löytyy. Ei tarvi hakea, löytyy hakematta, siitä vaan, harava heilumaan. Tuntuu kivalta tehdä jotakin, hiki heti otsaan, tuo kunto. Ensimmäinen säkki jo täynnä, miten roskaa kertyy niin paljon? Siistiä tulee, työ palkitsee heti, ruohokin näyttää vain odottavan. Tupakointi vaarantaa terveytesi, teksti askin pakkauksessa varoittaa, onkohan tullut luettua tuota. Harava pensaan alla kolahtaa, Lapin kulta, tumman pullon teksti, jano päässyt yllättämään. Puolimetrinen puutikku, pahviputki, uudenvuoden raketin jäännökset, vuosi aloitettu, ehkä lupauksia tehty. Joustava roska tarttuu haravaan, täytyy ottaa irti käsin, kondomi, seksiä autossa, heitetty sitten ojaan. Kylläpä tuota roskaa kertyi paljon, jäteauto vie säkit kaatopaikalle. Talven jälkeen roskat pois, siistiä, tulipa hyvä mieli työstä. Kevätsiivous tehty, kesä saa tulla, pesen nuo ikkunat huomenna. Haravaa heilutellessa tuli mieleen, kaikkea sitä tuleekin, ajatuksiin. On vielä siivottava roskat sisältä, tehtävä tilaa keväisille ajatuksille.

Sade Onkohan jo aamu, tuntuu vain, ehkä aamuyö, uni ei tule enää. Vilkaisen kelloon, viisi yli seitsemän, aamu hyvinkin, miksi pimeää? Säleverhot auki, ulkona sataa, tuuletusikkuna auki, sataa siellä. Keväinen sade on tullut yön aikana, eilen haravoin ja lannoitin pihan. Pensaissa näkyy jo vähän vihreää, silmut aukeamassa, lehdet tulossa. Aamulehteä hakemaan, kastuu, ei haittaa, raikas ja puhdas ilma. Eilen oli pölyistä, nenä tukossa, allergia siitepölylle, leppä, koivu. Ensimmäinen kunnon sade on tullut, kevään tuoksut tuntuvat hyvältä. Tuulipuku päälle, pipo päähän, kuistille istumaan, ei ole vielä kesä. Rauhoittaa tuo sade, sen äänet, koivu humisee, katu lätisee, katto ropisee, vesi lirisee maahan. Tumman siniset pilvet riippuvat, pudottavat vettä kunnolla. Tässä sateessa muu unohtuu, voi nauttia luonnonilmiöstä, sateesta. Sade antaa kasvuvoimaa luonnolle, samalla voimaa, vireyttä minulle. Täytyy odottaa, kesän vihreys tulossa, saamme kumpikin, luonto ja minä. Sateen tuntee, näkee, kokee, sen tuoma keväinen salaisuus,

Kesä Valoa ja lämpöä on tarjolla, niin kauan kuin on, joten niistä tulee nauttia

Tuoksu auringon Tuoksu auringon, sisälle minun, tänään sinne saapunut. Hengittää tänään haluan, tuoksua sen vain hamuan. Tuoksun auringon, kuulla saan, kertoa minulle se haluaa. Hukkaan ei mennyt aika, aika raskas, taakse jäänyt. Menettämään olen joutunut, mennä saanut kaikki tarpeeton. Uutta tilalle nyt annetaan, huolta minusta kannetaan. Tuoksun auringon, nähdä saan, mitä ennen en nähnytkään. Turhaa ympärille olen vilkuillut, lähelläkin näkemistä on. Elämän rikkaus, valot sen, keskellä arjen viihtyy. Kauneus läheltä löytyy, hymy ystävän, kun välittyy. Tuoksu auringon, tekee sen, mitä tehdä en ole osannut. Tekoja pieniä, lähellä minun, tekemään en ehtinyt. Turhat kiireet ovat aikaa vieneet, aika silloin mennyt pieleen. Ystävälle tehdä, auttaa haluan, aikaa siihen ei mene kauan. Tuoksun auringon, kokea saan, mitä kokenut en milloinkaan. Lahjaa suurta elämä tämä, ei vielä minua jätä. Ulos lähteä, mennä saan, tuoksussa auringon löytyy vaan. Jotain lisää, jotain suurta, tuoksu tuo minulle uutta.

Keskiyön aurinko Itäinen taivaanranta, koivumetsä, aurinko kurkistaa varovasti, nousee pikkuhiljaa, nukkuvat. Olisi jo aika alkaa heräämään. Reippaasti vain ylös, päivä alkaa, valoa ja lämpöä kaikille. Huh, huh, tulipa taas päivä, nousihan sieltä viimeisetkin. Kyllä nuo toiset osaa nauttia, ottaa irti, valosta ja lämmöstä. Toisilla on niin kiire, eivät huomaa, sama vaikka sataisi, väliäkö. Tarjolla sitä kuitenkin on, aurinkoa, valoa, lämpöä. Pohjoinen taivaanranta, keskiyö, aurinko, siellä se vaan on. Ei ole malttanut mennä levolle. Aurinko ja keskiyö, kaikkea sitä, sitä vain, keskiyön aurinko. Keskiyön aurinko, ei malta levätä, ei jouda, kesken jäi. Lyhyeksi jäi päivä, ei ehtinyt, ei mitenkään voinut. Paljon varjoja, varjossa kulkijoita, täytyy ravistella, yölläkin. Liian paljon työttömiä, turhautuneita, liian paljon uupuneita, työpaineet, liian paljon talousahdingossa olevia, liian paljon särkyneitä koteja, liian paljon sairaita, yksinäisiä, liian paljon tuskaa, ahdistusta. Liian vähän vastuun ottajia, liian vähän kuulevia korvia, liian vähän auttavia käsiä, liian vähän uskoa ja toivoa, liian vähän rakkautta, ilman ehtoja. Tämä maailma, liian paljon, liian vähän, miksi ei sopivasti, tarpeeksi, riittävästi? Niin, miksi ei, eikö voisi? Keskiyön aurinko haluaisi, valaista ja lämmittää, yöllä. Ei sekään loputtomiin jaksa, on levättävä, ettei polta itseään.

Vihreät niityt Vihreät niityt, niitä katselen, katsella, kun saan. Mistä värin vihreän tuon, saaneet, kuka niille suonut? Vihreät niityt, niitä kuuntelen, hiljaisuutta, rauhaa kuulla voi. Kertoa ne haluavat tämän, pysähdy hetkeksi, hellitä vähän. Vihreät niityt, niillä kävelen, verkaasi vain astelen. Astellessa ajat raskaat unohtuvat, muistot kauniit palautuvat. Vihreät niityt, istua saan, ruohomatolle sen. Istuessa tuntea voin, Luoja tämän minulle toi. Vihreät niityt, levätä haluan, kaatua pitkälleen, selälleen. Sininen taivas yllä avautuu, muistoja lisää palautuu. Vihreät niityt, niittykukat, edessä silmieni ovat. Päivänkakkaran maasta poimin, lehtiä niiden lasken, irrottelen. Vihreät niityt, paikka kesäinen, oli minun, yksinäisen. Hetken olla siellä halusin, ajasta tästä, samalla pakenin.

Puiden lehdet kellastuvat ja illat hämärtyvät Syksy Puiden lehdet kellastuvat ja illat hämärtyvät

Kesän jälkeen Tämä Jumalan luoma maailma, sen luonto, luonnon kauneus. Eri vuodenajat, talvi ja kesä, välissä kevät ja syksy. Kesä on jättämässä hyvästejä, yrittää sinnitellä päivällä, aurinko lämmittää vielä. Tuulensuojassa auringossa voi, niin, tuntea lämpöä ja valoa. Mutta ei varjossa, tuulessa, ei ole lämmin, ei ole enää kesä. Kyllä kesästä vain on luovuttava, ei siinä mikään auta enää. Syksy auttamattomasti tulee, on varauduttava talven tuloon. Puut ja pensaat suojautuvat, lehtivihreä vaihtuu ruskaan. Viestittävät vielä väriloistolla, katsokaa, kun on katsottavaa. Kohta ne pudottavat lehtensä, siinä sitten ollaan, alastomina. Muuttolinnut ovat lähteneet, talvehtivat vain jääneet. Syyssateet, viimat, pakkasyöt, kuura, ensilumi jonakin aamuna. Tuo kesä, se meni niin pian, näin jälkeenpäin muistellessa. Mutta syksykin voi mennä pian, koko vuosi, elämä voi mennä pian. Ei se elämä lopu, niin ei, kesän jälkeen se jatkuu. Sen on jatkuttava, jatkuukin. Ei ole vaihtoehtoa elämälle, kun, sitä on vielä jäljellä. Sitten kun se loppuu, ei sitä ole, aikanaan se loppu tulee. Onko sitten aikaa kesän jälkeen, vai onko kesä aina?

Hämärässä Nyt se on tullut ja mennyt, syksy tullut, kesä jäänyt, mennyt. kylmä tullut, lämpö jäänyt, mennyt. hämärä tullut, valo jäänyt, mennyt. Niin, se tuli, jäi ja meni, mitä sitten, antaa tulla, antaa mennä. Ei aina voi olla kesä, ei se tunnu kesältä, jos aina on. Ei aina voi olla lämpöä ja valoa, ei se tuntuisi miltään, jos aina on. Ei aina voi olla pyhä, ei se tuntusi pyhältä, jos aina on. Koko elämä, ihmisenä oleminen, ei se voi olla jatkuvaa pyhää. Täytyy olla arkea, arkista elämää, sitä todellista ihmisen elämää. Sitä elämää kannattaa, voi etsiä, vaikka syksyllä, hämärässä. Mutta hämärässä on valoakin, on toki, ulkovalaisimia on. Niitä on vaikka kuinka paljon, niistä tulee valoketju. Sitä vain seuraa ja kulkee, valaisevat sopivasti, hämärässä. Riittävästi päälle, ulkona on kylmä, pipo päähän, hanskat käteen. Froteesukat ja lenkkarit jalkaan, ulos vain, kyllä siellä näkee, valotolpat valaisevat, hämärässä. Se on välillä ihan hyvä, kun ei näe kaikkea, hämärässä. Valotolpan kohdalla näkee, muualla ei niin tarkkaan. Ei koko elämässä aina tarvi, niin ei, nähdä kaikkea tarkkaan. Tärkeinä on nähdä oleellinen, se voi olla mahdollista, hämärässä.

Keltaiset lehdet Viime viikolla oli vielä musta, tuo kävelytie, asfaltti. Viime viikolla oli vielä vihreä, tuo nurmikko tien vieressä. Viime viikolla olivat vielä vihreitä, nuo koivut tien vieressä. Nyt musta asfaltti on peittynyt, viereinen nurmikko on peittynyt, keltaisista koivun lehdistä. Koivut ovat melkein alastomia, lehdet ottaneet, lähteneet, pudonneet. Vihreää ei ole paljon jäljellä, lehtimaton alta vähän näkyy. Aikansa kutakin, olihan sitä, vihreää koko kesän. Olipa hyvinkin, koko kesän oli. Sitä ei vain tullut ajatelleeksi, kesällä ei tule ajateltua kaikkea. Silloin tuntui, ettei tule keltaiseksi, eikä putoa pois, koskaan. Nyt ne ovat kuitenkin pudonneet, peittäneet tien, nurmen keltaiseksi. Mutta, tuo keltainen lehtimatto, se on oikeastaan hyvä. Se on keltainen liikennevalo, keltainen vilkkuva, tuuli vilkuttaa, osa lehdistä lentää, tuulessa. Keltaisilla vilkkuvilla voi edetä, varovaisuutta noudattaen voi. Kesä on oltu vihreillä valoilla, sai painaa täysillä ohi. Keltaisilla ei voi, ei kannata, on pimeääkin, kun ei ole kesä. Täytyy varoa lakaisukonetta, rullaharja, lehdet saavat kyytiä. Puhdasta tulee, tulee vielä takaisin, musta asfaltti, vihreä nurmikko, kunnes valkoinen lumi peittää. Keltaiset lehdet on viety pois, tulee vähän ikävä niitä, kesää. Tulee se kesä vielä takaisin, tuo mukanaan vihreät lehdet.

Pakkasaamut alkavat ja maisemat tulevat valkeiksi Talvi Pakkasaamut alkavat ja maisemat tulevat valkeiksi

Pakkasaamu Eilen illalla oli vielä lämmintä, aurinko mukavasti valaisi. Lupasi, uhkasi säätiedotuksessa, pakkasyö, voi tulla luntakin. Tulkoon pakkanen, lumikin, eihän niitä voi estää tulemasta. Melko aikainen vielä, ei nukuta, hetkinen, siellähän piti olla pakkasta. On siellä, nurmikko kuurassa, pisarat jäätyneet mattotelineeseen. Viimeiset lehdet ovat pudonneet, jäätyneet nurmikkoon kiinni. Nytkö se talvi jälleen tulee, vastahan vein talvikengät varastoon. Toppavaatteet kaapista esille, pitää varoa vilustumista, pakkasaamu. Niitä sitten riittää, pakkasaamuja, pakkaspäiviä, pakkasiltoja, yöpakkasia. Ei pakkasesta mitään haittaa ole, ei se sisälle kuitenkaan tule, ei, sisällä on lämmintä, pakkasella. Ulkonakin on lämmintä, pakkasella, kun, pukee talvivaatteet päälle. Ulos vain, pakkasaamuna voi lähteä, hidasta tuo pukeutuminen alkuun. Ovatko vaatteet kutistuneet kesällä, vai onko kiloja tullut lisää? Lisää niitä on tullut, kiloja, mutta vielä sopivat, talvivaatteet. Heti hiki pintaan, vaikka on pakkasta, talvivaatteissa tarkenee. On tämä kävely hidasta nyt, kävelytiellä jäätä, askeleet lipsuvat. Pakkasaamuna on aloitettava, varovaisempi eteneminen, elämä.

Lumienkeli Kesällä oli vihreä, tuo nurmi, kesällä oli sinien, tuo järvi. Syksyllä oli keltaisia lehtiä, syksyllä oli jäässä, tuo järvi. Nyt on peittynyt, nurmi, jää, tullut, saanut valkean peitteen. Nyt on valkeaa, lumi on, sitä on riittämiin, kaikkialla. Ei lumipilviä ole olemassa, on sadepilviä, vettä satavat. Talvella ei sada vettä, sataa lunta, mistä sataa? Täytyy olla, niin ehkä täytyy, lumienkeli voi sataa lunta. Lumienkeli hyvinkin se on, tekee valkeaksi maiseman. Ei ole niin synkkää, pimeää, on valkeaa, valoistakin on. Lumienkeli on tuonut valkeuden, haluaa antaa sen minulle. Lumen alle on jäänyt loska, syksyllä sitä on paljon. Nyt ei loska enää näy, lumen alta ei voi näkyä. Nyt ei pitäisi enää häiritä, kun on peittynyt, loska. Lumenkeli on tuonut valon, onpa hyvinkin, valon elämään. Siinä elämässä kun vain, on joskus synkkää, pimeääkin on. Nyt voi ajatella valoisia asioita, lumi muistuttaa, jos ei voi. Pehmeä, valkea lumipatja, kokeilen onko pehmeä? On hyvinkin, iso patja on. Ei voi olla kauan selällään, lumihiutaleet putoavat silmiin. No niin, siinä se nyt on, lumienkeli tuli tilalle.

Jäätynyt järvi Hiihdetään, hiihdetään, siellä sitä, perinteisellä, luistelemalla, millä vain, ei sillä väliä. Joku on tehnyt ladun, kaksi vielä, voi hiihtää rinnakkain. Mutta, missä hiihdetään, lykitään, iloisesti vain eteen mennään? Järvellä, niin järvessä voi hiihtää, voi, voi, kun on jäätä, luntakin on. Tuo järvi, tuttu järvi se jo on, tullut kesällä tutuksi, tullut jo monta kertaa, tutuksi. Silloin se liplatti iloisesti, minullekin se sitä teki, liplatti. Nyt se ei voi, ei vaan voi, kun, tuo jää tuli syksyllä. Mutta ei se järven syy ole, se jääkansi sen päällä. Ei se ole kenenkään syy, vika, ei luojan, ei talven, ei kylmän. Järvi saa nyt olla rauhassa, levätä, ei tarvi liplattaa kenellekään, ei minulle, eikä muille. En minäkään jaksa aina liplattaa, en ainakaan talvella. Mutta nuo kaksi latua, järvessä, siellä voi hiihtää, jos jaksaa. Jaksaahan nuo kaikki muut, hyvin jaksavat, kun ovat niin, iloisia ne kaikki ovat, hiihtäjät. Jäätynyt järvi teki sen minulle, vaikka ei liplata, lepää kaiketi. Teki minutkin, ihan oikeasti, iloiseksi se teki, kun jäällä kävelin.

Hyvää seuraavaa vuotta! Kiitos tästä vuodesta! Hyvää seuraavaa vuotta!