Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Miltä Suomen talouden tulevaisuus näyttää?
Advertisements

SUOMEN PANKKI | FINLANDS BANK | BANK OF FINLAND Miltä Suomen talouden tulevaisuus näyttää? Petri Mäki-Fränti Ekonomisti.
Asiakkaan oma valinta lähtökohtana palvelujen kehittämisessä Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, TEM Kajaani
Pk-yritysbarometri Syksy 2005 Julkaisijat Suomen Yrittäjät ry ja Finnvera Oyj.
Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1.Elintason kasvu 2.Kasvun mittaamisesta 3.Elintason osatekijät Suomessa 4.Elintason osatekijät OECD-maissa 5.Työn tuottavuuden.
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2015 Jari Kannisto Kehityspäällikkö
Innovatiiviset hankinnat vauhdittamaan SOTE-kehitystä Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee STM, Meritulli.
Nuorisotakuun seuranta 2015 * Varsinais-Suomi ja naapurialueet Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus
Suhdannekehitys Pohjois- Karjalassa alkuvuonna 2015 TRENDIT 2/2015 -julkistustilaisuus maakunta-asiamies Kimmo Niiranen.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2014, Pohjois-Savon ja Kuopion seudun asema Lähde: Tilastokeskus, tutkimus- ja kehittämistoiminta (tietokanta) Tekes, Teknologiateollisuus.
Suhdannevaihtelut.
Hämeen TE-keskus, ENNAKOINTI, Jukka Vepsäläinen & Joni Vainikka
VEROTUS.
Kuntien parhaat palvelukäytännöt Hyvä Suomi
Mikä EduMAP? Rahoitus EU Horizon2020-ohjelmasta Tampereen yliopiston johtama hanke, yhteistyössä Foredata Oy & 7 kumppania Euroopasta.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly Yhteiskuntasopimus Työmarkkinaseminaari
Yritysten suuri vaihtuvuus - hyvä vai huono asia?
Väestöllinen huoltosuhde 1865–2060
FIPSU ry:n juhlaseminaari
Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät
Kuinka vahvistaa kasvun pohjaa? Tuottavuuden kehitys avainasemassa
Finanssialan henkilöstö
Rasvattoman maidon juominen: koulutusryhmien väliset erot Kainuussa
Maahanmuuttajille suunnattu kieli- ja kotoutumiskoulutus Koulutuksella tuetaan aloittavia yrittäjiä ja uutta yrittäjyyttä. Yhteishankintakoulutukset.
Tietoja Koivukylän suuralueelta
Maalta kaupunkiin s
Tulevaisuuden työvoiman tarve ja maahanmuutto
Tietoja Tikkurilan suuralueelta
TALOUSKASVU.
HYVINVOINTIVALTION HAASTEET
Puolue D Vaihtoehtobudjetti vuodelle 2018:
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö vuonna 2017
Työpaikka- ja elinkeinorakenne
Etelä-Pohjanmaan tietopaketti
TALOUSKASVU.
KVTES:n jaksotyöaikauudistus
Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017
Minna Joensuu/ Espoon kaupunki
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö vuonna 2017
MAKROTALOUSTIEDE KANSANTALOUDEN TILINPITO
Taloudellinen katsaus
Kiinni työelämään elinikäisen oppimisen avulla
Vienti osana kansantaloutta
Lähde: Tilastokeskus, Aluetilinpito, ennakkotieto
Hyvinvoinnin edistäminen kunnan ja maakunnan yhteistyönä
Uuden teknologian vaikutukset työpaikoille
Kansainvälinen muutto Suomeen 1990-luvulta alkaen
Työpaikkaomavaraisuus kunnittain Turunmaan seutukunnassa 2016
Väestön koulutusaste kunnittain 2017
Työpaikkojen kehitys Pyhäjoella 2011–2016
Tietoja Tikkurilan suuralueelta
Elinkeinorakenne sukupuolen mukaan Pyhäjoella 2016
Miten tuotantorakenteen muutos näkyy alueilla?
Etelä-Pohjanmaan tietopaketti
Työpaikat toimialoittain Pyhäjoella 2016
Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Etelä-Savon maakunnassa
Veera Holappa PTT:n aluetalouden seminaari
Tuottavuus Teknologiateollisuus.
Taloudellinen katsaus
Työpaikkaomavaraisuus kunnittain Turunmaan seutukunnassa 2016
VEROTUS.
Työllisyys ja työttömyys.
Finanssialan henkilöstö ja osaaminen
Research Data Management Agents
Teollisuuden merkitys Rauman seudun hyvinvoinnille
Työllisyyden tilannekuva kesäkuussa ja 1. vuosipuoliskolla
Minna Joensuu/ Espoon kaupunki
VEROTUS.
Suomen muuttoliike 2000-L YH9, YH1, tehtävä 3
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö
Esityksen transkriptio:

Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

teknologiaa täydentävän työn kysynnän lisääntymisen, Julkinen keskustelu työn murroksesta – ja suuri osa tutkimuksestakin – keskittyy teknologian suoriin vaikutuksiin. Epäsuorat vaikutukset, jotka syntyvät teknologiaa täydentävän työn kysynnän lisääntymisen, tuotteiden hintojen laskun ja tulojen kasvun kautta, jäävät huomiotta Helsingin Sanomat 14., 23. ja 26.10.2017

Tulotaso (bkt/asukas) nousee työn tuottavuuden (bkt/työn määrä) kasvun kautta koulutuksesta ja teknologian kehityksestä – Suomen suurin haaste on tuottavuuskasvun pysähtyminen Kumulatiivinen kasvu, % Pohjola, Suomen talouskasvu ja sen lähteet 1860-2015, Kansantaloudellinen aikakauskirja 3/2017

Työllisyyden kehitys määräytyy väestön kasvun perusteella, työpaikkarakenne tuottavuuden kasvun ja kuluttajien tarpeiden perusteella Työikäinen väestö (15-64-vuotiaat) ja työllisten lukumäärä (milj.) Työllisten osuus työikäisistä on säilynyt noin 70 prosentissa, … vaikka työn tuottavuus on kasvut 29-kertaiseksi Työllisyys on supistunut alkutuotannossa 1950-luvulta alkaen … ja teollisuudessa 1970-luvulta alken ... mutta kasvanut kaiken aikaa palveluissa Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito ja historiasarjat

Talouskasvusta ovat eniten hyötyneet koulutetut työntekijät ja pääomatulojen saajat Työlliset koulutustasoittain (miljoonaa) Palkkojen osuus kansantalouden kokonaistuotannon arvosta koulutustasoittain, % Lähde: Tilastokeskus, Tuottavuustutkimukset 5

Osaamistarpeiden muutos syntyy tuottavuuskasvun aiheuttamasta työpaikkarakenteen muutoksesta Työvoiman koulutusrakenne toimialoittain vuonna 2010 Työlliset (miljoonaa henkeä)

Koulutuspolitiikkaa Teknologian ja työn murros on suuri mahdollisuus kääntää tuottavuuden hidastunut kasvu uuteen nousuun Kaikki toimet, jotka edistävät uuden teknologian syntyä, omaksumista ja leviämistä, ovat perusteltuja Teollisuuden tuottavuuden kasvu vähentää mutta palvelualojen tuottavuuden kasvu lisää työllisyyttä Suomi kulkee tässä rakennemuutoksessa mm. Ruotsia jäljessä Koulutustasoilla arvioidut osaamistarpeet muuttuvat kansantaloudessa valtaosin työpaikkarakenteen muutoksen kautta, kun työtä siirtyy teollisuudesta palveluihin Palveluihin syntyy sekä keskimääräistä korkeamman että matalamman koulutustason työpaikkoja … mihin digitalisaatio, robotisaatio, tekoäly ym. vaikuttavat tulevaisuudessa 7

Oppivelvollisuusiän nostaminen on perusteltua Korkea-asteen koulutus suojaa työpaikan katoamiselta ja edistää uuden teknologian käyttöönottoa Sen lisääminen on perusteltua, varsinkin nyt kun Suomi jää verrokeista jälkeen Yliopistojen tutkintorakenteen uudistaminen esimerkiksi kandidaatti- ja maisteriohjelmien toisistaan erottamisella lisäisi koulutetun työvoiman tarjonnan joustoa kysynnän suhteen Teknologian ja työn murroksessa myös työssä oppimisen merkitys korostuu … koska uudet teknologiat eivät ole vielä vakiintuneet, jolloin koulutuksen järjestäminen on vaikeaa Yrittäjyyden merkitys korostuu teknologian standardien kilpailun aikana Tehdasteollisuuden syntyessä kesti 50 vuotta ennen kuin ammattitaitoisen työvoiman markkinat syntyivät, minkä jälkeen vasta palkat alkoivat nousta Oppivelvollisuusiän nostaminen on perusteltua … koska pelkän peruskoulutuksen varassa ja ilman työkokemusta olevat häviävät teknologian murroksessa eniten