Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Etelä-Pohjanmaan tietopaketti

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Etelä-Pohjanmaan tietopaketti"— Esityksen transkriptio:

1 Etelä-Pohjanmaan tietopaketti
Laadittu käytettävissä olleen aineiston perusteella

2 Etelä-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaan maakunta koostuu 17 kunnasta.
Väkiluvultaan Etelä-Pohjanmaa on maakunnista yhdeksänneksi suurin. Vuoden 2017 lopussa väkiluku oli Maakunnan vahvat yritysklusterit ovat elintarviketalous, metalli- ja teknologiateollisuus sekä puutuoteteollisuus. Etelä-Pohjanmaa on myös kasvava palvelu- ja elämystuotannon maakunta. Tällä hetkellä matkailu- ja virkistysmahdollisuuksia tarjoavat esimerkiksi Ähtärin eläinpuiston, PowerParkin ja Tuurin kyläkaupan lisäksi lukuisat museot ja kulttuuritilat. Seinäjoen ammattikorkeakoulu, ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja yliopistojen yksiköt tarjoavat maakunnan asukkaille laajat kouluttautumismahdollisuudet. Lisätietoa:

3 Etelä-Pohjanmaan maakuntaprofiili 2018
Lähde: Tilastokeskus, AlueOnline

4 Etelä-Pohjanmaan väestömuutokset 1990-2017
Lisätietoja:

5 Ulkomaalaisperäinen väestö Etelä-Pohjanmaalla 2001-2017 (%)
Lisätietoja:

6 Väkiluvun muutos Etelä-Pohjanmaalla kunnittain 2008-2017 (%)
Lisätietoja:

7 Etelä-Pohjanmaan väestöllinen huoltosuhde kunnittain 2017
Lisätietoa:

8 Keskimääräinen työttömyysaste Etelä-Pohjanmaalla ja koko maassa 2009-2017 (%)
Lisätietoja:

9 Työttömyysaste Etelä-Pohjanmaalla kunnittain 2017 (%)
Lisätietoja:

10 Työllisyysaste (18-64-v.) koko maassa ja Etelä-Pohjanmaalla 2000-2016 (%)
Lisätietoja:

11 Työpaikat toimialoittain Etelä-Pohjanmaalla ja koko maassa 2016 (%)
Lisätietoja:

12 Toimialojen osuus liikevaihdosta Etelä-Pohjanmaalla 2016 (%)
Lisätietoja:

13 Suhteellinen työpaikkaomavaraisuus Etelä-Pohjanmaalla kunnittain 2016 (%)
Lisätietoja:

14 Taloudellinen huoltosuhde Etelä-Pohjanmaan kunnissa ja koko maassa 2016
Lisätietoja:

15 Taseen kertynyt yli- /alijäämä kunnittain (konsernitiedot) 2017, €/asukas
Lisätietoja:

16 Bruttokansantuote koko maassa ja Etelä-Pohjanmaalla 2000-2015 (indeksi)
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot Etelä-Pohjanmaalla (miljoonaa euroa) Lisätietoja:

17 15 vuotta täyttäneiden koulutustaso Etelä-Pohjanmaalla 2008-2017 (%)
Lisätietoja:

18 Tutkinnon suorittaneet kunnittain 2017 (%)
15 vuotta täyttäneestä väestöstä Lisätietoja:

19 KELA:n sairastavuusindeksi (vakioitu) kunnittain 2008-2017
KELA, Terveyspuntari Lisätietoja:

20 Korvattujen lääkkeiden kustannukset 2017 (€/asukas)
Kunnittaiset kustannukset 2017 (€/asukas) Kustannusten muutos Etelä-Pohjanmaalla ja koko maassa (€/asukas) Lähde: Kela, Sairaanhoitokorvaukset Lisätietoja:

21 Etelä-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaalla on laajalle levittäytynyt ja monipuolinen yritysrakenne. Keskeisiä yritysklustereita ovat elintarviketalous, metalli- ja teknologiateollisuus sekä puutuoteteollisuus. Agrobiotalouden keskittymä on kooltaan kansallisesti merkittävä. Pk-sektorilla kasvunäkymät ovat viime vuosina olleet positiivisia. Pk-yritysbarometrin (2/2018) mukaan noin puolet eteläpohjalaisista pk-yrityksistä ennakoi liikevaihtonsa kasvavan seuraavan vuoden aikana, kun taas 17 prosenttia ennakoi sen laskevan. Pk-yritysbarometrin (2/2018) mukaan Etelä-Pohjanmaalla 73 prosentilla pk-yrityksistä on internetsivut. Osuus on hieman pienempi kuin valtakunnallisesti keskimäärin (78 %). Hajautuneesti asuva väestö liikkuu paljolti henkilöautoilla, jonka osuus päivittäisistä matkoista oli vuonna 2013 tehdyn kyselyn mukaan 64 prosenttia, kun pyöräilyn osuus oli 19 prosenttia, jalankulun 7 prosenttia ja joukkoliikenteen 4 prosenttia. Liikenneverkko on riittävä, mutta sen mahdollisuuksia parannetaan ja kehitetään jatkuvasti lisää. Maakunnan läpi kulkevat valtakunnan päätiet sekä Seinäjoen kautta kulkeva päärata tarjoavat hyvät kulkuyhteydet muualle. Etelä-Pohjanmaalla on potentiaalia bioenergian, suuren mittakaavan tuulivoiman, aurinkoenergian ja geotermisen energian (maalämmön) tuotannossa. Maakunnassa tavoitellaan energiaomavaraisuutta ja energiantuotantotapoja ja -teknologioita sovelletaan joustavasti. Erityisesti hajautettua energian pientuotantoa ja siihen liittyvien ratkaisujen kehittämistä edistetään. Etelä-Pohjanmaalla väestö asuu varsin hajautuneesti maakunnan eri puolilla. Maaseutualueella asuvien suhteellinen osuus on Manner-Suomen maakunnista selvästi korkein (69,1 %). Maakunnan taajama-aste (72,6 %) on maakunnittaisessa vertailussa yksi matalimmista. Työikäisten (15-64-vuotiaat) väestöosuus (59,0 %) on maakunnista kolmanneksi pienin. Maakunnassa asui vuoden 2017 lopulla ulkomaan kansalaista, ja vieraskielisiä asukkaita oli Vieraskielisten suhteellinen osuus väestöstä (2,1 %) on maakunnista kaikkein matalin. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuonna –vuotiaiden eteläpohjalaisten työllisyysaste oli 71,5 prosenttia. Koko maassa työllisyysaste oli 69,6 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan sosiaali- ja terveyspalvelut on maakunnassa eniten työllistävä toimiala. Teollisuus sekä maa-, metsä- ja kalatalous työllistävät maakunnassa suhteellisesti katsoen selvästi useamman kuin valtakunnallisesti keskimäärin. Lokakuussa 2018 työttömien osuus työvoimasta oli 6,6 prosenttia. Tämä oli maakunnista kolmanneksi matalin lukema. (TEM) Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna maakunnan haasteita ovat esimerkiksi ikärakenteesta johtuva työvoiman väheneminen, kansainvälistyminen sekä koulutustason nostaminen. Maakunnan osaamisperusta on kuitenkin vahvistunut vuosi vuodelta. Esimerkiksi vuonna 2007 väestöstä tutkinnon suorittaneita oli 61 prosenttia, mutta vuonna 2017 tuo osuus oli noussut jo 70 prosenttiin (koko maassa 72 %). Samana aikana korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus kasvoi 21 prosentista 25 prosenttiin (koko maassa 31 %).

22 Visio 2040 Etelä-Pohjanmaa on hyvinvoivien ihmisten ja menestyvien yritysten uudistuva ja yhteistyötä rakentava kulttuurimaakunta. (Maakuntastrategia)


Lataa ppt "Etelä-Pohjanmaan tietopaketti"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google