Elinkeinorakenne Suomessa. Yleistietoa Suomen talous vastaa rakenteeltaan tyypillistä länsieurooppalaista teollisuusmaata. Palvelujen osuus tuotannosta.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Prosessiteollisuus monessa mukana.
Advertisements

Miltä Suomen talouden tulevaisuus näyttää?
ELLO WP 3 Vientiteollisuuden tulevaisuuden näkymät Tilastokatsaus Pertti Kiuru Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus, LTT-tutkimuspalvelut.
Suhdannekatsaus maaseudun yritysten kannattavuuteen ja rahoitustilanteeseen 2009/2010 Perttu Pyykkönen Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos Maaseudulta.
Kansantalouden tilinpito
Kalamarkkinat kansainvälistyvät osaksi elintarviketaloutta Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalantutkimuspäivät 2002 Rauma.
Palkkojen muutos, työn tulo-osuus ja globalisaatio
Lyhyt Suomen taloushistoria
 Ulkomaankauppa on aina ollut merkityksellistä Suomelle.  Kokonaisvienti nelinkertaistui vuodesta 1990 vuoteen 2008 asti.  Tavaroiden ja palveluiden.
RUUAN TURVALLISUUS SUOMALAISESSA RUOKAKETJUSSA
Lahti Katse rakenteisiin palvelut ja kunnat rakenteiden murroksessa Rakenteet muuttuvat - toimivatko markkinat ? Kehittämispäällikkö.
Metallien jalostus Suomessa Ennakkotiedot vuoden 2014 kehityksestä.
SUOMEN PANKKI | FINLANDS BANK | BANK OF FINLAND Euro & talous 4/2010 ja Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisnumero Pääjohtaja Erkki Liikanen
Suomalaisen yhteiskunnan juuria :
SUOMEN PANKKI | FINLANDS BANK | BANK OF FINLAND 1 Euro & talous –lehti (4/2007) Rahoitusjärjestelmän vakaus –erikoisnumero (2007) Tiedotustilaisuus
Kalatalouden tulevaisuuden mahdollisuudet
SATAKUNNAN TALOUS 7 ● kesäkuu 2006 Nykytila ja lähiajan näkymät
Laatu ammattikeittiössä
PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS TALOUSENNUSTE 2016– EnnustepäällikköEero Lehto Muut ennusteryhmän jäsenetSeija Ilmakunnas Ilkka Kiema Sakari.
Talouden häiriöt. Suhdannevaihtelut O Taloudessa vaihtelevat suhdanteet eli talouden hyvät ja huonot ajat O 1. Noususuhdanne: talous kasvaa, yritykset.
TEOLLISTUMISEN SEURAUKSIA HY1-kurssi © Toni Uusimäki 2010.
Rääkkylän Mummola Arkkitehtuuri-ideakilpailu Timo Pakarinen 2.
TALOUSTIETO YH2 SUOMI JA KV. TALOUS. SUOMALAISTEN ELINKEINOT 1. Palveluelinkeinot 2. Jalostus 3. Alkutuotanto (maa- ja metsätalous) Omavaraistaloudesta.
1 Pienten toimijoiden helpotukset ja raakamaidon suoramyynti Pirjo Korpela Evira
SATAKUNNAN TALOUS 9 ● kesäkuu 2007 Nykytila ja lähiajan näkymät
Kuluttajatarvitsee pankkia Kuluttaja tarvitsee pankkia s
SATAKUNNAN TALOUS 8 ● marraskuu 2006 Nykytila ja lähiajan näkymät
Kertaus.
Uusiutuvan energian kuntakatselmukset Tampereen seudulla
18 Yrittäminen alkaa ideasta s
SATAKUNTALAINEN TYTÄRYHTIÖTALOUS*
Yritykset Yksityiset yritykset ja julkiset yritykset/liikelaitokset
Elinkeinoelämä ja yritystoiminta
Toimitusjohtaja Pasi Holm, PTT Pellervon Päivä Helsinki
4 hyvää syytä panostaa matkailuun
Pohjois-Karjalan talouskehitys TRENDIT 1/2017
20 Yritykset käyvät ulkomaankauppaa s
YH 2 Suomi ja kansainvälinen kauppa
Osakkeet Laskea, onko omat osakkeet plussalla vai miinuksella
Joko taantuma on ohi? Vesa Vihriälä Pellervon Päivä
5 Työn monet kasvot s. 45–50.
14 ja 15 Talouden häiriötilat ja talouspolitiikka
Esitys Pohjois-Karjalan toimialojen kehityksestä
13 Vihreän kullan maa s. 94–97.
KEMIA JA LIIKENNE Laura, Pinja, Ella.
SATAKUNNAN TALOUS 6 ● marraskuu 2005 Nykytila ja lähiajan näkymät
Kilpailijat Joona ja Tomi 14SASA02.
Suomen elinkeinorakenne
Vienti osana kansantaloutta
Intia Kiina Kasvu keskimäärin: +3,4 % Muu it. Eurooppa
Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2017
Talouskasvu euromaissa on lähes puolittunut vuodesta Teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindeksi,
Rakentamisen suhdanne maaliskuu 2017
Tuotanto & liikevaihto
Elinkeinopolitiikalla kasvua
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa vain niukasti Lähde: Macrobond.
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa Lähde: Macrobond.
Bruttokansantuotteen takamatkan kurominen umpeen edellyttää Suomessa 3,0 %:n talouskasvua vuosittain Teknologiateollisuus *) IMF.
Teollisuustuotanto Suomessa on painunut jopa vuoden 2009 alapuolelle
Bruttokansantuote on kasvanut Länsi-Euroopassa ja USA:ssa, mutta ei Suomessa Lähde: Macrobond.
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina Teknologiateollisuus Lähde: Consensus Economics Teknologiateollisuus.
Uudet tilaukset ja tilauskanta
SUOMEN VIENTI ja TUONTI
Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond.
Tavaravienti Suomesta alueittain
Päästölaskennan sektorit
Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond.
Uudet tilaukset ja tilauskanta
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty
Tuotanto & liikevaihto
Esityksen transkriptio:

Elinkeinorakenne Suomessa

Yleistietoa Suomen talous vastaa rakenteeltaan tyypillistä länsieurooppalaista teollisuusmaata. Palvelujen osuus tuotannosta on yli kaksi kolmasosaa. Alkutuotannon osuus on pieni ja teollisuuden osuus. laskussa, mutta sillä on edelleen suuri merkitys viennille. Ulkomaankauppa on Suomelle tärkeää.

Alkutuotanto Alkutuotannossa luonnonvaroista valmistetaan tuotteita ja materiaaleja jalostettavaksi. Tuotteita käytetään raaka-aineena muilla teollisuuden aloilla. Alkutuotantoon kuuluu mm. kaivostoiminta ja louhinta, kalastus sekä maa- ja metsätalous. Vuoden 2013 alkutuotannon osuus Suomen BKT:stä oli 2,7% Suomen kylmät olosuhteet ja lyhyt kasvukausi, kaupungistuminen, EU:n jäsenyys ja kalliit hinnat ovat syitä alkutuotannon vähäiseen osuuteen Suomen elinkeinorakenteessa.

Jalostus Jalostus koostuu teollisuudesta ja rakentamisesta. Tämä sektori yleensä ottaa alkutuotantosektorin tuotosta ja valmistaa valmiita hyödykkeitä tai missä ne ovat sopivia muiden liiketoimintojen käyttöön, vientiin tai myytäväksi kotimaisille kuluttajille Jalostus jaetaan usein kevyeen - ja raskaaseen teollisuuteen Jalostusammatteja ovat mm. kone – ja metalliteollisuus Vuoden 2013 jalostuksen osuus Suomen BKT:sta oli 26.9%

Palvelut Palveluja tuottavat sekä yksityiset yritykset että julkiset sektorit Yritykset tuottavat palveluja kuluttajille tai toisille yrityksille Julkisen sektorin palveluja ovat mm. koulu, terveyskeskus, sairaala, poliisi jne. Palvelut työllistävät suurimman osan suomalaisista ja vuoden 2013 palvelujen osuus Suomen BKT:sta oli 70,4%