Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

 Ulkomaankauppa on aina ollut merkityksellistä Suomelle.  Kokonaisvienti nelinkertaistui vuodesta 1990 vuoteen 2008 asti.  Tavaroiden ja palveluiden.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: " Ulkomaankauppa on aina ollut merkityksellistä Suomelle.  Kokonaisvienti nelinkertaistui vuodesta 1990 vuoteen 2008 asti.  Tavaroiden ja palveluiden."— Esityksen transkriptio:

1

2  Ulkomaankauppa on aina ollut merkityksellistä Suomelle.  Kokonaisvienti nelinkertaistui vuodesta 1990 vuoteen 2008 asti.  Tavaroiden ja palveluiden vienti arvo oli 77.3 mrd. euroa vuonna 2008.  Vienti tuotteina käytettiin vuonna 2011 pääasiassa koneita, sähkölaitteita, paperiteollisuutta ja kemian teollisuutta.

3

4  Noin 60% suomen ulkomaankaupasta on Euroopan sisäistä kauppaa.  Sen osuus on kumminkin hyvin pieni verrattuna muihin Euroopan maihin.  Vuonna 2009 Suomen tärkeimmät kauppakumppanit olivat Saksa, Ruotsi, Venäjä, Yhdysvallat, Alankomaat, Iso-Britannia, Kiina ja Ranska.  Vuosina 1990-2010 Suomen kauppatase oli positiivinen mutta 2011 se jäi alijäämäiseksi.


Lataa ppt " Ulkomaankauppa on aina ollut merkityksellistä Suomelle.  Kokonaisvienti nelinkertaistui vuodesta 1990 vuoteen 2008 asti.  Tavaroiden ja palveluiden."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google