Kertomuksen sirpaleita muutoksen moukarissa

Esitys aiheesta: "Kertomuksen sirpaleita muutoksen moukarissa"— Esityksen transkriptio:

1 Kertomuksen sirpaleita muutoksen moukarissa
Romaani (ja sen haastajat) 1900-luvun alkupuoliskolla

2 Kulta-aika hopeoituu? Romaani menettää suurinta yhteistä nimittäjäänsä taide-ja viihdeproosan eriytyessä. Valokuvan (muotokuvat, maisemakortit, kuvalehdet) ja myöhemmin myös elokuvan ja radion tulo saavat perinteisen kuvataiteen, teatterin ja kirjallisuuden etsimään uutta markkinarakoa. Se löytyy eliitistä ja avantgardesta. Kuvan lähde:

3 MODERNISMI Modernismi (eri asia kuin “moderni”, mutta joitakin yhtäläisyyksiä, kuten pyrkimys tiedon - ja tietoisuuden – kasvattamiseen ihmissubjektissa. Subjektia ei sinänsä kielletä eikä totuusarvoa radikaalisti relativisoida (kuten myöhemmin postmodernismissa). Kuvan lähde:

4 Miten mitä: modernistisen fiktion muoto ja sisältö
Tutkimuskohde otettava haltuun oikealla tutkimusvälineellä; miten sanotaan kertoo sen mitä sanotaan. Väline ei sinänsä ole viesti, mutta välineellä on väliä. Woolfin mielestä porvarillinen realismi ei välitä tärkeintä totuutta parhaalla tavalla. Joyce haluaa välittää Odysseuksen “sankarien” sielunelämän sellaisena kuin se on – eli ei “realistisen” (lue: 1800-luvun) kerronnan, vaan sisäisen puheen, mielleyhtymien, ilmaisutapojen moninaisuuden jne. kautta. The truth is out there. But how to get there? Moniperspektiivisyys, (Woolfin aallot) moniäänisyys tai sitten hyvin rajattu “sisäinen monologi,” mimeettisestä illuusiosta vieraannutettu lukukokemus (tässä ollaan jo lähellä postmodernismin määritelmää, ja jotakin yhteistä “ismeillä” toki onkin, kuten esim. teatterissa Brechtin “eeppinen” lähestymistapa, jossa katsojan ei anneta uppoutua tarinan seuraamiseen, mutta toisaalta viihdytetään kyllä musikaalinumeroilla. Joycen Odysseuksessa kokeillaan eri kerrontatavoilla, mm. Typografiassa esiintyy nuotteja, vain yhden esimerkin mainitaksemme. Kuvan lähde:

5 Mieli maailmassa, maailma mielessä: missä menee subjektin ja objektin raja?
Jo 1600-luvulla, modernina (joskaan ei vielä modernistisena) aikana, Miltonin Saatana totesi, että missä hän itse on, siellä on helvetti; 1900-luvulla Sartrelle “Helvetti on toiset ihmiset”. Sama asia, koska itsen ja toisen raja ei sekään ole selvä (Saatana kärsii toisen – Jumalan, ihmisen – olemassaolon vaikutuksesta, kun taas Sartren näytelmähenkilöt näkevät itsensä toisissa ja toiset itsessään. Milton ja Sartre, puritaani ja eksistentialisti, eivät olleet modernisteja avantgardistisessa mielessä, mutta modernismin kysymykset ovat samansuuntaisia. Kenelle olen vastuussa? Olenko vapaa? Valitsenko minä vai valitaanko minut? Jos Jumalaa ei ole, onko minun luotava oma taivaani ja helvettini - ja jos, tuleeko minusta Miltonin Saatana mutta ilman Jumalaa. Onko taiteellinen luominen vastaus “Jumalan kuolemaan”? Kuvan lähde:

6 Tirkistelyreiän poraaja vai myyntimaaninen kiinteistövälittäjä: kertojan rooli ja suhde yleisöönsä
Miten kertoja saa kertomuksensa yleisön kiinnostumaan tarinamaailmasta, eli miten minäkertojan tai muun henkilöhahmon (mielen)tila paljastetaan? Tutkielmassaan Elegiac Romance: Cultural Change and Loss of the Hero in Modern Fiction (1983) Kenneth A. Bruffee erottaa toisistaa “psykologisen” ja “epistemologisen”proosa-narratiivin. Ensimmäinen on tajunnanvirran havainnoimista sivusta eli leimallisesti “modernistista” urkintaa, jälkimmäinen kertomisen aktin avointa performatiivia, “a guided tour” kertojan omaan psyykeeseen ja maailmankuvaan. Epistemologinen kertoja on kuin patologisen vuolas terapiapotilas, jonka salaisuutta ei tarvitse paljastaa (kallon)porauksella, koska kertoja dramatisoi oman paljastuksensa suhteessaan yleisöönsä Toisaalta yleinen käsitys modernismista pään sisälle pyrkimyksenä on saanut kritiikkiä David Hermanilta, jonka mukaan modernistit ovat aktiivisessa suhteessa myös ulkomaailmaan. Kuvan lähde:

7 Terminologiaa / kronologiaa
Moderni aika tarkoittaa laajimmillaan katolisen keskiajan jälkeistä uutta aikaa n luvulta asti; modernisoituminen on teollistumista ym. “modernin projektin” riemukulkua. Modernismi on taas aatemaailmaan, kulttuurielämään ja erityisesti taiteisiin liittyvä avantarde-virtausten kattotermi n luvulta 1940-luvulle (Suomessa tosin myöhäisherännäistä liikehdintää erityisesti lyriikan, mutta myös proosan, kuten Mannerkorven ja Korpelan, tapauksessa) Eksistentialismi on taas monisäikeinen filosofinen ilmiö, joka osuu ajallisesti osittain yhteen modernismin kanssa, mutta siihen ei liity ilmaisullisia kriteereitä (Sartre tosin vastusti surrealismia), vaan taiteessa eettis-poliittinen suuntaus. Kuitenkin eksistentialismi modernismin tavoin pitää subjektia tärkeänä, kun taas 1950-ja 1960-luvuilla sen syrjäyttänyt strukturalismi korosti tekstuaalisia ja sosiaalisia rakenteita ihmisen psykologisen ja historiallisen kokemuksen sijaan ja siten raivasi tietä postmodernismille ja poststrukturalismille.

8 Modernismista / avantgardismista mediavälinekysymyksen näkökulmasta, kts. Esim.:
Walter Benjamin: “Taideteos teknisen uusinnettavuutensa aikakaudella” (alk.saks. 1936), suomennos teoksessa Messiaanisen sirpaleita (1989) James Monaco: How to Read A Film: Movies, Media, and Beyond – Art, Technology, History, Theory (2009, neljäs painos)