viulu
Rakenne ja äänen syntyminen Viulut rakennetaan noin 70:stä eri osasta, jotka liimataan yhteen. Tavallisesti kaikukopan kansi on kuusesta sekä pohja ja muu runko vaahterasta. Otelauta on eebenpuuta.[1] Soitettaessa koko viulun runko värähtelee korkeidenkin äänien kohdalla toisin kuin esimerkiksi kitarassa. Kansi on ohut, noin 2–4 mm, ja sen kaivertaminen ja lakkaus vaikuttavat oleellisesti viulun ääneen. Viuluja on eri kokoisia. Viulun koko valitaan soittajan koon mukaan. Suurikokoisinta viulua kutsutaan kokoviuluksi. Sen kaikukoppa on noin 355 mm pitkä.[1] Se soveltuu aikuisille ja nuorille soittajille. Pienemmille soittajille rakennetaan pienempiä viuluja. Kokoviulun lisäksi on seuraavia kokoja: 1/32, 1/16, 1/10, 1/8, 1/4, 1/2 ja 3/4. Kokoluokkien suhteet eivät ole suoraan verrannollisia kokoviuluun.[2] Viulun jousi koostuu puuosasta ja jouhista, jotka perinteisesti on tehty hevosenhännästä mutta nykyään usein myös synteettisistä materiaaleista. Synteettiset jouhet tosin saattavat olla helposti katkeilevia eikä niillä välttämättä saa aikaan yhtä kaunista ääntä kuin hevosenhäntäjouhilla. Jouhiin hierotaan äänen purevuuden parantamiseksi hartsia.
Ääninäytteet https://www.youtube.com/watch?v=q4ZRqP3MmE8 S:1,54/2,29
Historia Viulu kehitettiin tiedettävästi alun perin 1500-luvulla Italiassa. Siihen yhdistyi piirteitä 1500-luvun alun soittimista kuten rebekistä, renesanssifiidelistä ja lira da bracciosta Tunnetuimmat italialaiset viulunvalmistajasuvut olivat Amati, Guarneri ja Stradivari