Sopimuksellisuus kehittämisen välineenä Heli Siirilä Levón-instituutti
Vaasan yliopisto | Levón-instituutti 2 Mitä on sopimuksellisuus? Toimintatapa, jossa pyritään joustavasti paikallisista tarpeista lähtien täyttämään alueen palvelutarpeita Maaseudun piilevät ansiolähteet työksi ja palveluiksi Kattaa yleensä palveluaukkoja Vaatii uutta ajattelutapaa Käsittää eri kokoisen toiminnan palkattomasta ”naapuriavusta” kunnan kilpailutettuun palveluntarjontaan
Osapuolet Vaasan yliopisto | Levón-instituutti3
Esimerkkejä Perinnebiotooppi kuntoon lampaiden avustuksella Isossakyrössä Pohjanmaalla Kunnan liikuntapalvelut yhdistyksen tuottamana Somerossa Varsinais-Suomessa Palvelupäiviä kylän asukkaille kyläkoulun tiloissa (esim. Tammelassa Kanta-Hämeessä) Kouluun koulunkäyntiavustaja ja urheiluseuralle valmentaja kunnan ja urheiluseuran yhteistyönä Vanhusten avustustyöstä toimeentuloa jo 10 hengelle Tuuloksen 4H:n toimesta Vaasan yliopisto | Levón-instituutti4
Sopimuksellisuuden kehittyminen Tuli esille 1990-luvun lopulla Palviainen Simo Koski Eija, Lindqvist Petra Vihinen Hilkka Sopimuksellisuusteemaryhmä vuodesta 2002 Edistetty tutkimuksella ja kehittämishankkeilla Vaasan yliopisto | Levón-instituutti5
Sopimuksellisuus maaseutupolitiikassa Sopimuksellisuus Maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa Strateginen linjaus 7 (työvoimapolitiikka) Sopimuksellisuusteemaryhmä huhtikuuhun 2010 Politiikkatoimena sopimuksellisuus tähtää uutta yhteistoimintaa kehittävään toimintakulttuuriin (julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin suhde muuttuu) Vaasan yliopisto | Levón-instituutti6
Sopimuksellisuus tulevaisuudessa Kuntien taloudellinen asema Kyläläisten ja asukkaiden oma aktiivisuus ja tietoisuus Rahoitus Suunnitteilla uusi kiertue vuosille Vaasan yliopisto | Levón-instituutti7
Kiitos teille Lisätietoja: Koski, Lindqvist, Mäntylä (2009). Vastuuta, vuorovaikutusta ja välittämistä. Sopimuksellisuuskäsikirja sekä Sopimuksellisuusstrategia (06) , Vaasan yliopisto | Levón-instituutti8
Miten Sinä voisit edistää työssäsi sopimuksellisuutta? Vaasan yliopisto | Levón-instituutti9