Kalevalainen epiikka Eeppiset perinteet maailmassa Kalevalamitan vaiheet ja Kalevalakielen normit Kalevalainen epiikka Laulajan sankaruus Laulun monet lajit

Eeppiset perinteet maailmassa Eepos = laaja, kertova runomuotoinen teos Epos = puhe, epopoiia = heksametrillä kirjoitettu runo Eepokset voivat olla suullisia ja kirjallisia

Tunnettuja eepoksia Gilgames – Babylonia n. 2600 eKr. Intia: Mahabharata ja Ramayana Siri-eepos: Tulu-kansa Turkkilaiset kansat: Görogly Manas – kirgiisit Monia Aasian eepoksia esitetään vieläkin laulaen ja soittaen

Euroopan eepokset Ilias ja Odysseia Germaaniset kansat: Beowulf, Edda, Nibelungenlied Venäläiset: bylinat – ei kiinteää, kirjallista eeposta Balkanin sankarirunous

Suomalais-ugrilaiset Kalevalamittainen runous itämerensuomalaisilla lukuunottamatta vepsäläisiä ja liiviläisiä Suomalais-karjalainen Kalevala Kalevipoeg ja Peko ovat varsin kirjallisia Mordvalaisilla ei sankarirunoutta Mareilla ei epiikkaa Komeilla kertovia runoja

Kalevalainen epiikka Tallennettu Itä-Suomesta, Karjalasta rajan molemmin puolin ja Inkeristä ”Kalevalainen” on anakronistinen nimitys Runomitta on muotoutunut kantasuomalaiseen kielimuotoon Runomittaa on käytetty laajasti Runomitan synnyssä on nähty balttilaista vaikutusta

Kalevalakieli Nelipolvinen trokee: säe jakaantuu neljään kaksitavuiseen jalkaan, paino kunkin jalan alussa: Vá-ka/vánha/V´äinä/m´öinen Normaalitrokee ja murrelmasäe, ns. koronpolku ; laulullisuus Tíe-tä/j´ä i/´än-i/kui-nen Pitkä pääpainollinen tavu runojalan alkuun ja lyhyt loppuun. Ensimmäinen jalka on vapaa Alkusointi, viskurilaki, kerto

Epiikan aiheet Myyttejä ja seikkailuja Maailman synty: munasta Maailmanlaajuinen myytti Tulen, raudan, ym. Syntymyytit loitsujen osana Sampo-epiikka on kalevalaisen seikkailurunouden ydin Vienan Karjalassa laulut ketjuuntuivat

Matti Kuusi: tyylikausiteoria Esisuomalainen: ennen kalevalamittaa Varhaiskalevalainen: syntymyyttejä Jäykkää kieltä; balttilaisyhteysiä Sydänkalevalainen: seikkailurunoutta Notkeaa kieltä; skandinavisia yhteyksiä Keskiajan kalevalainen: legendoja ja balladeja Kieli kehittyy ja köyhtyy; kristillistä tematiikkaa Myöhäiskalevalainen: historiallisia aiheita Mitta rupeaa väljenemään

Runoperinteen alueelliset piirteet Eteläiset runoalueet: Inkeri ja Kannas Lyyristyvää naisten runoutta 1800-luvulla Pohjoiset alueet: Savo ja Karjala Savo: loitsut; Viena arkaainen säilymisalue Länsi-Suomi: jäänteitä sananlaskuissa, balladeissa ja legendoissa Elinan surma, helkavirret Pohjanmaa: jonkin verran epiikkaa

Loitsuperinne Luultavasti ikivanha perusta: maaginen vaikuttaminen sanoin Vahva katolisen uskon kerros Läntiset lyhyet manaukset ja itäinen sanallinen haltioituminen Myyttinen maailmankuva, shamanismi Rukousloitsut, legendaloitsut, syntyloitsut, manausloitsut

Laulun maaginen voima Laulaa = pilata, vaikuttaa ”Laulun voima” Suomessa ja Virossa Loitsuja on sekä saneltu että laulettu, raja lauluun on ehdollinen ”Sankari” < sångare = laulaja Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon Väinämöisen hahmoon liittyy paljon tietäjyyttä ja laululla vaikuttamista

Häälaulut Lauluhäitä tunnetaan monilta kansoilta Matti Sarmela: vanha häätyyppi Karjalassa ja Inkerissä, hajanaisia tietoja Itä-Suomesta Riittien eri vaiheita kuvaavia lauluja, kerrontaa Ohjeita, ylistystä ja pilkkaa Karjalassa kiinteää, Inkerissä labiilia

Kognitiivinen näkökulma tuottamiseen Miten esitys otetaan vastaan, muistetaan ja tuotetaan uudelleen Skeema = tiedon rakenne, esim. kaavamainen käsitys loitsusta Skeemojen hierarkia: parantamisnäytelmä – loitsu – motiivi Skeemat voivat vaihdella kiinteydeltään

Formulateoria Klassinen homeerinen ongelma: suullista vai kirjallista Formulatekniikka: laulaja tuottaa laulun esityksessä Juonirunko, teemat, formulat Formula = kiinteähkö rakenneyksikkö Vienalaisen epiikan formulaisuudesta on erilaisia näkemyksiä

Tekstualisaation ongelmat Miten mielessä olevista aineksista muodostuu suullinen teksti Miten suullinen esitys esitetään kirjallisena Miten kootaan useista suullisista esityksistä kirjallinen teos Lönnrotin tapa koota Kalevala Teknisesti tunnetaan: säkeiden alkuperä Millä perusteella L. rakensi laulut

Pitkä ja lyhyt epiikka Lauri Hongon teoria: lyhyt osataan kiinteästi, pitkä tuotetaan esityksessä Hypoteesi: Vienassa oli aikaisemmin pitkää epiikkaa Peruste: vanhat kuvaukset pitkään laulamisesta Mentaali teksti – laulajan mielikuva laulusta kokonaisena

Senni Timonen: lyriikka (2004) Miten runot elivät, mihin ne liittyivät, mitä ne merkitsivät laulajille ja kuulijoille Kokemusläheinen metodi – eläytyminen Lyriikan alueelliset erot Pohjois-Karjala: nainen ja mies Inkeri: tytär ja äiti, orpous

Lotte Tarkka: Vuokkiniemi (2005) Vuokkiniemen alueellinen runokulttuuri Runonlaulu osana ihmisten elämä Performatiivisuus ja intertekstuaalisuus Kontekstualisointi tiheän runoaineiston avulla