Kari Leinamo Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa 25.1.2012 14.4.2011
Taitavan kuntaliitoksen resepti Salo on 2010-luvulla kymmenen kunnan taitavasti yhdistynyt, kehittyvä viherkaupunki, jossa luova teknologia, rikas kulttuuri ja vireä maaseutu kohtaavat, ja jossa eri-ikäisten ihmisten on hyvä elää, opiskella, tehdä työtä ja harrastaa. Lähipalveluissa korostuvat erityisesti lasten päivähoito, perusopetus (1–6 lk), lähikirjastot, lähiliikuntapaikat, terveyspalvelut, palveluliikenne, kotipalvelut, vanhusten kotihoito ja vanhusten palveluasuminen. (Hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus 3.5.2007) 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Kitkerä lopputulos? Salo on täysin epäonnistunut tekele. Entisissä itsenäisissä kunnissa palvelujen taso romahti. Keskuskeittiöiden moska korvasi omatekoiset ruoat kunnallisissa yksiköissä. Päiväkodeissa ei työntekijöillä ole ryhmäkokojen vuoksi aikaa lapsille. Suuretkin kyläkoulut, neuvolat ja vanhainkodit pyritään lopettamaan, vaikka muuttoliike on kaupungista entisiin kuntiin. Koulut ovat homeessa ja rahaa korjaukseen "ei ole". Liittyneissä kunnissa virassa olleita ei irtisanottu, joten alueelle jäi väkeä, joilla ei ollut muuta työtä kuin pyörittää A4-saastaa. (TS-keskustelu 13.1.2012) 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Pienten kaupunkien liitokset 2001–2005 Kyläkeskusten elinvoimaa vahvistetaan, koulujen säilyminen turvataan Palvelujen turvaamisen yksityiskohdista sovittiin tarkasti: koulut, kirjastot, museot, päiväkodit, terveysasemat… Keskeisenä ajatuksena ”kylien kaupunki” Määräaikaiset seurantatoimikunnat 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Suurten kaupunkien liitokset 2001–2005 Riittävät lähipalvelut turvataan, kyläkoulut ja joukkoliikenne säilytetään Maaseudun tarpeet otetaan lähipalvelujen järjestämisessä huomioon Erityisen tarkat ja yksityiskohtaiset sopimukset: kaikki jatkuu ennallaan Asukaslautakunnat kylätoimikuntien tukena 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Pienten kaupunkien liitokset 2006–2007 Hyvät peruspalvelut kaikille kuntalaisille alueellisesti tasapuolisesti sekä tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti Kylien uimarantoja ja rantasaunoja kehitetään, elävien kylien verkostoa arvostetaan Useasti tarvittavat palvelut järjestetään lähipalveluna Toimikunnat ja neuvottelukunnat siirtymäajaksi 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Suurten kaupunkien liitokset 2006–2007 Hyvinvointipalvelut ja kylien vapaa-aikapalvelut turvataan Kylien elinkelpoisuutta kehitetään Tarkat ja yksityiskohtaiset sopimukset: lähipalveluina jopa jääkiekkokaukalo ja rantasauna Aluejohtokunnat, kylien neuvottelukunnat 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Pienten kaupunkien yksittäisliitokset 2009 Kaupungin kehittäminen kylien ominaispiirteiden pohjalta Palvelurakenteen muuttamiseen ei välitöntä tarvetta Niukat palvelut, niukat sopimukset, niukat määrittelyt Epäviralliset asukastoimikunnat 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Keskisuurten kaupunkien yksittäisliitokset 2009 Erittäin yksityiskohtaiset lähipalvelujen määritelmät Lähipalvelu = lakisääteiset palvelut tarjotaan lähellä asukasta entisessä kuntakeskuksessa Kyläkoulujen lakkauttamisesta sovittiin jo liitossopimuksissa Aluejohtokunnat, seurantaryhmät 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Suurten kaupunkien yksittäisliitokset 2009 Peruspalvelut turvataan, lähipalvelujen saatavuus maaseudulla varmistetaan Kyläkoulut lakkautetaan, toimivat kyläkeskukset kaavoituksella Lähipalvelu = lähellä asukasta olevat tai kotiin tuotavat palvelut, joita käytetään toistuvasti Aluelautakunnat ja yhteistyöryhmät 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Pienten kaupunkien monikuntaliitokset 2009 Vahva ja elinvoimainen seutukeskus kylien vahvuuksia hyödyntäen Hyvää lähipalvelua kunnan kaikissa osissa ja kaikissa elämäntilanteissa – mutta aiempaa tehokkaammin ja laadukkaammin Kyläkoulut lakkautetaan Asukas- ja lähipalvelulautakunnat 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Suurten kaupunkien monikuntaliitokset 2009 Monikuntaliitoksella vahvistuvat kansalliset ja kansainväliset keskukset Lähipalvelut ennallaan, mutta aiempaa kustannustehokkaammin Kyläkoulut lakkautetaan Aluetoimikunnat, asukaslautakunnat, kylien neuvottelukunnat 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Yhteenvetoa tapahtuneesta Lupaukset palvelujen säilymisestä ennallaan monessa tapauksessa liioiteltuja tai jopa vääriä Yhdistymissopimukset voimassa ainoastaan kolmen vuoden ajan Liitosten toteutumisen jälkeen palveluverkkoselvitykset: toimintoja lakkautetaan, keskitetään, tehostetaan, järkeistetään… Lähipalvelu käsitteenä yleinen, mutta määritelmänä varsin epäselvä 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Lähipalvelujen uhkakuvat Kirkonkylien ja muiden taajamien lähipalvelut lopetetaan: sosiaali- ja terveyspalvelut, perusopetus, kirjasto, vapaa-aikapalvelut, hallintopalvelut Entiset kuntakeskukset taantuvat, ei uusia asuntoalueita eikä uusia yrityksiä Palvelujen keskittyminen vaikuttaa asukkaiden arkeen kielteisesti Myös maaseutumaisten liitosalueiden omat päättäjät innokkaasti karsimassa lähipalveluja 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Lähidemokratian uhkakuvat Maaseudun asukkaiden ääntä ei kuunnella eikä heidän näkemyksiään oteta todesta Kuntalaisia ei oteta mukaan muutosten suunnitteluun ja valmisteluun Lähidemokratian toimielimet lopetetaan sen sijaan, että annettaisiin kuntalaisille mahdollisuus vaikuttaa Kylien ja kirkonkylän vastakkainasettelu vaihtuu liitosalueiden ja kaupunkikeskuksen väliseksi ristiriidaksi 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Uudet mahdollisuudet Paikkakuntalaisten yksimielisyydellä ja joukkovoimalla päätösesitykset kumoon Riittävän vahva painostus ja myönteinen julkisuus Kauhavan, Kangasalan ja Karttulan koulupäätökset, Tuuloksen kirjasto Yläkemijoen aluelautakunta Tilaa ja ostaa alueen palvelut, toimii paikallisena vaikuttajana, oma 2,1 miljoonan euron talouskehys kaupungin budjetissa Laajennetaan mahdollisesti koko Rovaniemen alueelle Oulun kaupungin yhteisötoiminta Yksi harvoista toimivista osallistumisen malleista Suomessa 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa
Riittävä muutos yhdellä kerralla? Jo on aikakin yhdistää! Salo on hyvä esimerkki, miten yksi hallinto hoitaa kansalaisten asiat. Totta kai pitää muistaa syrjäkulmatkin, mutta valtavasti säästyy rahaa terveydenhuoltoon ja muuhun, kun ei ole lukuisia pikkukuntien hallintoja. Salo on valunut kuntaliitoksen jälkeen ojasta allikkoon. Salo on tuhoutunut kaupunki, suuruudenhulluus johtaa tuhoon ja alamäkeen. (TS-keskustelu 13.1.2012) 25.1.2012 Vaasan yliopisto | Levón-instituutti | Lähipalvelut kuntaliitoskunnissa