Rasvattoman maidon juominen: koulutusryhmien väliset erot Kainuussa

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Toimintaympäristö Muuttoliike Leena Salminen.
Advertisements

Ikäihmisten hyvinvointipalvelut nyt ja tulevaisuudessa vanhustyön johtaja Anna Haverinen
TOSITIETOA Tupakka. TOSITIETOA Yleistä tupakasta Tupakan savu sisältää yli 4000 kemikaalia Nikotiinin lisäksi tupakka sisältää mm. arsenikkia, kadmiumia,
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2015 Jari Kannisto Kehityspäällikkö
Terveyden ja hyvinvoinnin alueelliset erot Suomessa (AVI-alueet, maakunnat, suuret kaupungit) - Esimerkkinä Etelä-Suomen AVI vs. koko Suomi Murto.
Päihdetilastollinen vuosikirja 2015 Tuomo Varis Sirpa Virtanen Tuomo Varis ja Sirpa Virtanen.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2014, Pohjois-Savon ja Kuopion seudun asema Lähde: Tilastokeskus, tutkimus- ja kehittämistoiminta (tietokanta) Tekes, Teknologiateollisuus.
Erkki Saari (YTT, HTM) Lehtori, Laurea ammattikorkeakoulu Mihin tilastot haastavat sosionomin ammatin ja työn 2010–2025? Sosionomin ammatti ja työ 2010–2025.
Kuvalähde: Risto Kaikkonen TEROKA Diabetes: Koulutusryhmien väliset erot Kainuun maakunnassa.
© Kustannusosakeyhtiö Otava Heijastuspohja Tietoa ja tilastoja Suomen väestöstä.
Kohonnut verenpaine: Koulutusryhmien väliset erot Kainuun maakunnassa
Päivähoitoikäiset (10kk–6v) ikäryhmittäin
Diabeteslääkkeiden erityiskorvausoikeudet Kainuussa vuosina : Koulutusryhmien väliset erot vuotiailla Risto Kaikkonen TEROKA
Suhdannekehitys Pohjois-Karjalassa alkuvuonna 2014 TRENDIT 2/2014 -julkistustilaisuus maakunta-asiamies Kimmo Niiranen.
Väestöllinen huoltosuhde 1865–2060
Suuhygienia: Hampaiden harjaaminen vähintään kaksi kertaa päivässä
Suuhygienian koulutusryhmittäiset erot Kainuun maakunnassa: Vähintään kuusi puuttuvaa hammasta Risto Kaikkonen TEROKA Kuvalähde:
Asuminen ja rakentaminen
Tietoja Koivukylän suuralueelta
Selkäkivut: Koulutusryhmien väliset erot Kainuussa
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
Tulo- ja lähtömuutto ikäryhmittäin 2016
Tietoja Tikkurilan suuralueelta
Kotihoidon asiakkaat marraskuussa 2016
Tulo- ja lähtömuutto ikäryhmittäin 2016
Tulo- ja lähtömuutto ikäryhmittäin 2016
Toimipaikat toimialoittain ja henkilökunnan suuruusluokan mukaan Oulun Eteläisen alueella 2017 Vuoden 2017 aluerajat Lähde: Tilastokeskus, Toimipaikkarekisteri.
Tulo- ja lähtömuutto ikäryhmittäin 2016
20.
Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Tietopaketti 7: Vuodeosasto- ja sairaalahoito
Tulo- ja lähtömuutto ikäryhmittäin 2016
Elinkeinorakenne Oulun Eteläisen alueella 2013–2015
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö vuonna 2017
Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikenne Asiakastyytyväisyys
Työlliset toimialoittain Oulun Eteläisen alueella 2007–2015
Esityksen nimi / Tekijä
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2015
Lihavuus laskuun –ohjelma indikaattoreiden valossa eri alueilla
Rekrytointitarpeiden ennakointi (ART)
Risto Kuronen Vastuuvalmistelija
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö vuonna 2017
Miina Sillanpää Seuran ja Valtaa vanhuus –liikkeen seminaari
Etelä-Savon maakuntaliitto
Vapaaehtoistyön tekeminen Suomessa

POHJOIS-POHJALAISTEN HYVINVOINTI: 1
POHJOIS-POHJALAISTEN HYVINVOINTI: 6. Työ
Perusterveydenhuolto 2013
Osana HYMY – hyvinvointiympäristön mallintaminen ja ymmärryksen lisääminen verkostohanketta toteutetaan kesällä 2018 korkeakouluharjoittelutyönä selvitys:
Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kajaani
Bruttokansantuote seutukunnittain 2000–2016
Työpaikkaomavaraisuus kunnittain Turunmaan seutukunnassa 2016
Väestön koulutusaste kunnittain 2017
Toimipaikat toimialoittain ja henkilökunnan suuruusluokan mukaan Oulun Eteläisen alueella 2018 Vuoden 2018 aluerajat Lähde: Tilastokeskus, Toimipaikkarekisteri.
Tilastoja Vantaalta ja muista kaupungeista
Tietoja Tikkurilan suuralueelta
Elinkeinorakenne sukupuolen mukaan Pyhäjoella 2016
Asuminen ja rakentaminen
Hyvinvointikompassi.fi alueellisen hyvinvoinnin seurantaan
Kuntatyönantajan sosiaalivakuutusmaksuja
Väkiluvun muutos kunnittain 2014–2018
Työpaikkaomavaraisuus kunnittain Turunmaan seutukunnassa 2016
Kuntoutusuudistus - miten tästä eteenpäin
Jokioisten kunnan 8.-luokkalaisten HUBU-tulokset vuosina
Päästölaskennan sektorit
Sairastavuusindeksit Kela:n sairastavuusindeksi 2018 (Lähde: Kela/Terveyspuntari) - kuolleisuusindeksit - lääkekorvausoikeusindeksit - työkyvyttömyysindeksit.
Mielipiteet lasten digitaalisesta pelaamisesta
Helsingin ulkomaalaistaustainen väestö
Esityksen transkriptio:

Rasvattoman maidon juominen: koulutusryhmien väliset erot Kainuussa Risto Kaikkonen TEROKA 2006-2007 Kuvalähde: www.wikipedia.fi

Rasvatonta maitoa juovien erot työikäisillä koulutusryhmittäin Kainuun maakunnassa, sen eri alueilla sekä muualla Suomessa.

Aineistot TYÖIKÄISET: Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen (AVTK): koko Suomi vuosina 1996-2005 ja Kainuun maakunnan erillisotokset vuosina 1996 ja 1999. 25–64-vuotiaita vastanneita 36 777, joista kainuulaisia 3 193.

Luokittelut Työikäiset on jaettu koulutusvuosien mukaan kolmeen ryhmään: Enintään 9 vuotta koulutusta 10–12 vuotta koulutusta Vähintään 13 vuotta koulutusta

Kainuun työikäisten koulutusrakenne Naiset Miehet Lähde: Tilastokeskus: 25-64 -vuotiaiden koulutusrakenne Kainuussa vuonna 2005.

Vertailtavat alueet Kainuun maakunta Oulun lääni Itä-Suomen lääni Koko Suomi Kajaanin ja Kehys- Kainuun seutukunnat

Menetelmät Työikäisiä koskevat tulokset esitetään ikävakioituina, jolloin alueiden ikärakenteiden erot eivät vaikuta tuloksiin. Kaikille tuloksille esitetään 95 %:n luottamusvälit, jotka antavat kuvan siitä, miten varmoja tulokset ovat. Kuvioissa katkoviiva kuvaa luottamusväliä.

Työikäiset Rasvattoman maidon juominen yleisintä Oulun läänissä. Kainuussa juodaan koko Suomea ja Itä-Suomen lääniä yleisemmin rasvatonta maitoa. Koulutetut juovat vähemmän koulutettuja yleisemmin rasvatonta maitoa

Rasvattoman maidon käyttö yleisintä Oulun läänissä Rasvattoman maidon käyttö yleisintä Oulun läänissä. Kainuussa maidon rasvattoman maidon juominen Itä-Suomen lääniä ja koko Suomea yleisempää Rasvatonta maitoa juovien ikävakioitu osuus (%) 25–64-vuotiaista Kainuussa ja vertailualueilla vuosina 1996–2005 Naiset Miehet Lähdeaineisto: AVTK 1996-2005, sisältäen Kainuun erillisotokset.

Enemmän koulutetut käyttävät vähemmän koulutettuja yleisemmin rasvatonta maitoa Rasvatonta maitoa juovien ikävakioitu osuus (%) 25–64-vuotiaista koulutusvuosien mukaan Kainuussa vuosina 1996–2005 Naiset Miehet Lähdeaineisto: AVTK 1996-2005, sisältäen Kainuun erillisotokset.

Kainuun koulutusryhmien väliset erot Kainuussa koko Suomen kaltaiset, mutta rasvatonta maitoa käytetään kaikissa koulutusryhmissä koko Suomea enemmän Rasvatonta maitoa juovien ikävakioitu osuus (%) 25–64-vuotiaista koulutusvuosien mukaan Kainuussa ja koko Suomessa vuosina 1996–2005 Naiset Miehet Lähdeaineisto: AVTK 1996-2005, sisältäen Kainuun erillisotokset.

Kajaanin seutukunnassa suuremmat koulutusryhmien väliset erot kuin Kehys-Kainuun seutukunnassa Rasvatonta maitoa juovien ikävakioitu osuus (%) 25–64-vuotiaista koulutusvuosien mukaan Kainuussa ja sen seutukunnissa vuosina 1996–2005 Naiset Miehet Lähdeaineisto: AVTK 1996-2005, sisältäen Kainuun erillisotokset.

Rasvatonta maitoa juovien arvioitu lukumäärä Kainuussa Kainuussa on 25–64-vuotiaita naisia noin 23 000 ja heistä noin 10 650 juo rasvatonta maitoa Kainuussa on 25–64-vuotiaita miehiä noin 21 000 ja heistä noin 7000 juo rasvatonta maitoa

Rasvatonta maitoa juovien arvioidut lukumäärät koulutusvuosien mukaan Vähintään 13 vuotta Opiskelleista rasvatonta maitoa juo n. 1990 eli 28 % kaikista rasvatonta maitoa juovista Naiset Miehet Vähintään 13 vuotta opiskelleista rasvatonta maitoa juo n. 4050 eli 38 % kaikista rasvatonta maitoa juovista Enintään 12 vuotta opiskelleista juo rasvatonta maitoa n. 5010 eli 72 % kaikista rasvatonta maitoa juovista Enintään 12 vuotta opiskelleista rasvatonta maitoa juo 6578 eli 62 % kaikista rasvatonta maitoa juovista Laskelman lähdeaineistot: AVTK 1996-2005, sisältäen Kainuun erillisotokset ja Tilastokeskus: Kainuun koulutusrakenne.

Yhteenvetoa koulutusryhmittäin Kainuussa Kainuussa juodaan Itä-Suomen lääniä ja koko Suomea yleisemmin rasvatonta maitoa Korkeammin koulutetut juovat vähemmän koulutettuja yleisemmin rasvatonta maitoa Naisilla enintään 9 vuotta opiskelleista rasvatonta maitoa juo 38 % kun vähintään 13 vuotta opiskelleilla vastaava luku on 55 % Miehillä enintään 9 vuotta opiskelleista rasvatonta maitoa juo 28 % kun vähintään 13 vuotta opiskelleilla vastaava luku on 43 % Kajaanin seutukunnassa koulutusryhmien välillä on suuremmat erot kuin Kehys-Kainuun seutukunnassa

Yhteistyössä Yhteystiedot: Risto Kaikkonen Kansanterveyslaitos Terveyden ja toimintakyvyn osasto risto.kaikkonen@ktl.fi p. 09- 4744 8176