Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Toimintaympäristö Muuttoliike 2.6.2015Leena Salminen.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Toimintaympäristö Muuttoliike 2.6.2015Leena Salminen."— Esityksen transkriptio:

1 Toimintaympäristö Muuttoliike 2.6.2015Leena Salminen

2 Muuttoliike 2014 Muuttovoitto ennallaan, lähtömuutto edelleen vähäisempää kuin vuosikymmenen vaihteessa Vuonna 2014 muuttovoitto oli 2 020 asukasta eli ei ylletty vuoden 2013 ennätykselliseen lähes 2 400 henkilön muuttovoittoon. Määrä oli kuitenkin selvästi enemmän kuin vuonna 2012, jolloin se oli 1 541 henkilöä. Vaikka lähtömuutto vilkastuikin edellisestä vuodesta, on edelleen lähtömuuttajia useita satoja vähemmän kuin vuosina 2011 ja 2012. Tulomuutto kasvoi vajaalla sadalla henkilöllä. Kuntien välisen muutos osuus muuttovoitosta oli 74 prosenttia (1 488 henkilöä) ja maahanmuuton osuus 26 prosenttia (532 henkilöä). Suurin osa vuoden muuttovoitosta kertyy syksyn aikana, jolloin kaupunkiin muuttaa runsaasti opiskelijoita. Vuonna 2013 edellisistä vuosista poiketen muuttovoittoa kertyi myös vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Viime vuonna puolestaan alkuvuosi palasi normaaliksi eli tappiolliseksi, mutta loppuvuonna muuttovoitto nousi jopa suuremmaksi kuin 2013. Tampereen sisällä vuoden 2014 aikana muutti 32 939 henkilöä, mikä on 675 henkilöä vähemmän kuin vuonna 2013 ja lähes 1300 henkilöä vähemmän kuin vuonna 2012. Muuttamisen vähenemiseen on vaikuttanut yleinen epävarmuus sekä työ- että asuntomarkkinoilla. Muuttoliike tuo Tampereelle nuoria, 15-24-vuotiaita, opiskelemaan ja töihin. Muuttovoitto on lähes 2700 henkilöä. Alle kouluikäisiä vanhempineen muuttaa edelleen enemmän pois, suuri osa naapurikuntiin. Tosin kehyskuntiin muutto on puolittunut viime vuosina. Tampereelta muutetaan pääkaupunkiseudulle ja kaupunkiseudun kehyskuntiin Vuonna 2013 Tampereen muuttotappio pääkaupunkiseudulle oli 642 henkilöä, Helsingin osuus siitä oli 432 ja Espoon 131 henkilöä. Muuttotappio kaupunkiseudun kehyskuntiin kasvoi noin 200 henkilöllä ollen 959 henkilöä. Suurin nettomenetys oli Ylöjärvelle (-292 hlöä) ja Pirkkalaan (-215 hlöä). Muista Pirkanmaan kunnista Tampereelle kerääntyi muuttovoittoa 341 henkilöä. Eniten Tampere sai muuttovoittoa Jyväskylästä (198 hlöä), Oulusta (136hlöä), Hämeenlinnasta (122hlöä) ja Lahdesta (122 hlöä). 2.6.2015Leena Salminen

3 Dialuettelo Dia 4Tampereen muuttoliike 1990-2014 Dia 5 Tampereen nettomuutto 1990-2014 Dia 6 Tampereen nettomuutto vuosineljänneksittäin 2009-2014 Dia 7 Muuttoliike muuton suunnan mukaan 2014 Dia 8 Muuttoliike muuton suunnan mukaan 2009-2014 Dia 9 Tampereen ja kehyskuntien välinen muuttoliike 1995-2014 Dia 10 Tampereen nettomuutto pääkaupunkiseudulle 1995-2014 Dia 11Tampereen muuttovoitto ja –tappio muihin kuntiin 2014 Dia 12Suurten kaupunkien nettomuutto 2014 Dia 13Suurten seutukuntien nettomuutto 2014 2.6.2015Leena Salminen

4 Tampereen muuttoliike 1990–2014 2.6.2015Leena Salminen Lähde: Tilastokeskus Tulomuutto

5 Tampereen nettomuutto 1990–2014 2.6.2015Leena Salminen Lähde: Tilastokeskus

6 Tampereen nettomuutto vuosineljänneksittäin 2009-2014 2.6.2015Leena Salminen Lähde: Tilastokeskus

7 Kuntien välinen nettomuutto Tampereella iän mukaan 2014 Lähde: Tilastokeskus 16.6.2015Leena Salminen

8 Maahan- ja maastamuuttajat iän mukaan 2014 Lähde: Tilastokeskus 16.6.2015Leena Salminen Tampereelle muutti ulkomailta vuonna 2014 yhteensä 1 280 henkilöä. Tampereelta ulkomaille muutti 750 henkilöä. Maahanmuutto pysyi samansuuruisena kuin vuonna 2013, mutta maastamuutto vähentyi 50 henkilöllä. Tampereen nettomaahanmuutto oli 532 henkilöä. Muuttovoitto väheni vuodesta 2013, jolloin se oli 676 henkilöä. Maahanmuuttajat ovat nuoria. Eniten heitä sijoittuu 20–29-vuotiaiden ikäluokkaan (526 henkilöä).

9 Muuttoliike muuton suunnan mukaan 2014 Tampereen kaupunkiseutu Orivesi Kangasala Vesilahti Lempäälä Ylöjärvi Nokia Pirkkala Tampere 2.6.2015 Leena Salminen Lähde: Tilastokeskus

10 2.6.2015Leena Salminen Muuttoliike muuton suunnan mukaan 2009-2014 Lähde: Tilastokeskus Orivesi Kangasala Vesilahti Lempäälä Ylöjärvi Nokia Pirkkala Tampere Tampereen kaupunkiseutu

11 Tampereen ja kehyskuntien välinen muuttoliike 1995–2014 2.6.2015Leena Salminen Lähde: Tilastokeskus

12 Kuntien välinen nettomuutto kehyskunnissa iän mukaan 2014 Lähde: Tilastokeskus 16.6.2015Leena Salminen

13 Tampereen nettomuutto pääkaupunkiseudulle 1995-2014 2.6.2015Leena Salminen Lähde: Tilastokeskus

14 Tampereen muuttovoitto ja –tappio muihin kuntiin 2014 Lähde: Tilastokeskus 2.6.2015Leena Salminen Kunnat, joista suurin nettomuuttovoitto Tampereelle Kunnat, joista suurin nettomuuttotappio Tampereelle

15 Suurten kaupunkien nettomuutto 2014 2.6.2015Leena Salminen Lähde: Tilastokeskus

16 Suurten seutukuntien nettomuutto 2014 2.6.2015Leena Salminen Lähde: Tilastokeskus


Lataa ppt "Toimintaympäristö Muuttoliike 2.6.2015Leena Salminen."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google