Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Alaotsikko Ryhmäyttäminen.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Alaotsikko Ryhmäyttäminen."— Esityksen transkriptio:

1 Alaotsikko Ryhmäyttäminen

2 Ryhmäyttäminen Ryhmäyttäminen on tärkeää opiskelijan ammatin opiskeluun sitouttamiseksi. Ryhmäyttämisellä rakennetaan me-henki ryhmän jäsenten välille ja saadaan malleja erilaisten tilanteiden ratkaisemiseksi ja yleensäkin ryhmän käyttäytymiseen ja toimimiseen. Nuorella on mahdollisuus löytää oma paikkansa uudessa ammattiin opiskelevassa ryhmässä ja uusi ryhmä auttaa pääsemään eroon aiempien opintojen aikana syntyneistä rooleista. Jotta oppijat saadaan sitoutumaan myös haasteellisina hetkinä, on tärkeää, että ympärillä on toimiva ja turvallinen joukko.

3 Ryhmäyttäminen on käytännön toimintaa
Ryhmäyttäminen ei saa olla muusta orientaatiosta irrallaan, vaan siihen pitää varata aikaa Kohti ammattia –orientaatiojaksolla. Aktivoi vuorovaikutukseen, rohkaise kysymään! Ohjaajana olet vastuussa oppijoiden hyvän opiskeluilmapiirin syntymisestä ja heidän ryhmäytymisestään. Jokainen ohjaaja voi räätälöidä mieleisensä päivän/tilaisuuden/tilanteet ammattialakohtaisesti. Jollekin ryhmälle sopivat yhteiset pelit ja leikit, toiselle esim. makkaranpaistoretki laavulle tai merenrantaan. Ryhmäytymisen myötä myös ohjaaja tulee tutummaksi oppijoille.

4 Ryhmäyttäminen on jatkuvaa
Ryhmän kehityksellä on oma tutkittu prosessinsa: ryhmäyttämiseen on hyvä palata opintojen aikana: tutkinnonosan alussa, lomien jälkeen, lukuvuoden lopussa, ryhmän kuohuntavaiheessa tai kun tilanne tuntuu toivottomalta. Parinkymmen minuutin harjoite saattaa pelastaa päivän esim. auttaa ryhmähengen säilymisessä ja estää ei toivottujen käyttäytymismallien syntymistä.

5 toimiva ryhmä Joukosta tulee ryhmä silloin, kun
jokaisella on selkeä käsitys ryhmän jäsenyydestä ja muista ryhmäläisistä ryhmän jäsenet ovat riippuvaisia toisistaan tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmällä on tehtävä ja toiminnan tavoite on tiedossa tavoitetta ja sen saavuttamista arvioidaan ryhmän toiminta on projektiluonteista siinä ei esiinny kiusaamista Ryhmä toimii kun siinä vallitsee yhteinen käsitys toiminnasta avoimet normit luottamus tasavertaisuus ja toisten huomioon ottaminen

6 ryhmä haluaa pitää jäsenen
joka hyväksyy ryhmän tavoitteet ottaa vastuuta jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan antaa tietonsa ja taitonsa ryhmän käyttöön tekee töitä ryhmän eteen hyväksyy säännöt ja rajoitukset puolustaa ryhmää Ryhmässä toimimisen tulokset ovat enemmän kuin yksilösuoritukset ja parhaimmillaan ryhmässä toimiminen tuo esille oppijoiden moninaiset kyvyt.

7 linkkivinkit www.mastohjaus.fi/pdf/Ryhmayttamisopas.pdf


Lataa ppt "Alaotsikko Ryhmäyttäminen."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google