Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Kohti jaettua johtajuutta Jarmo Kröger Henkilöstöpäällikkö

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Kohti jaettua johtajuutta Jarmo Kröger Henkilöstöpäällikkö"— Esityksen transkriptio:

1 Kohti jaettua johtajuutta Jarmo Kröger Henkilöstöpäällikkö

2 Kohti jaettua johtajuutta
Uudistuva ammatillinen koulutus edellyttää aiempaa voimakkaammin yhdessä toteutettua toiminnan suunnittelua sekä opetuksen ja koulutuksen toteuttamista. Yhdessä tekemisen tarve kohdistuu erityisesti opetus- ja ohjaushenkilöstöön, mutta myös johtamiseen, jolla tuetaan uusien toimintamallien syntymistä ja toimintakulttuurin muutosta. Salpauksen yhtenä strategisena tavoitteena on yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistaminen, johtamista ja lähiesimiestyötä kehittämällä. Yhdessä tekemisen vahvistamiseksi Salpauksessa kehitetään jaetun johtajuuden toimintamalleja. Jaetun johtamisen mallilla uudistetaan Salpauksen toimintakulttuuria ja tuetaan esimiestyössä tarvittavaa muutosta. Jaetun johtamisen mallissa huomioidaan pedagogisen johtaminen, toiminnan johtaminen sekä henkilöstöjohtaminen. Jarmo Kröger

3 Jaetusta johtajuudesta
Johtaminen ammatillisessa koulutuksessa on asiantuntijoiden johtamista, jossa jaettu johtajuus kiinnittyy muun muassa tietoon, osaamiseen ja asiantuntijuuteen. Jaetussa johtajuudessa organisaatiohierarkia väistyy taka-alalle  keskiöön nousee toiminnan ja osaamisen johtaminen yli hallinnollisten rajojen. Toiminnantarpeesta lähtevää vastuuta jaetaan, kaikki eivät tee kaikkea. Kyse ei ole siitä, että kukaan ei tiedä tai kukaan ei vastaa päätöksistä. Haaga-Helian tutkimus: Johtaminen reformissa Jarmo Kröger

4 Jaetusta johtajuudesta
Yhdessä tekeminen on keskeinen osa jaettua johtamista. Jaettua johtamista on tutkittu melko paljon, mutta käsitteenä se on vielä jäsentymätön. Jaettu johtaminen kiinnittyy perinteisempään johtamiskäsitykseen, missä jakaminen on enemmän delegointia. Jaetussa johtajuudessa käsite sisältää enemmän yhdessä tekemistä ja yhteistä päätöksentekoa. Jaettu johtajuus on yhteisöllistä ja vuorovaikutukseen perustuvaa toimintaa, jossa työyhteisön jäsenet luovat ja jakavat tavoitteet ja vastuut, mukana olevien osaamista hyödyntäen. Käytännössä kyse on mm. kahden tai useamman esimiehen välillä jaetusta päätösvallasta ja vastuusta. Vertikaalisuus vs. horisontaalisuus Vertikaalinen organisaatiorakenne kuvaa auktoriteettisuhteet. Horisontaali johtajuus kuvaa toimintaa, johtamista ja työnjakoa eri toimijoiden kesken. Jarmo Kröger

5 Kohti jaettua johtajuutta
Salpauksessa jaetun johtajuuden mallia on ryhdytty kokeilemaan ja kehittämään sekä myöhemmin kuvaamaan. Opetus- ja koulutustoiminnan lähiesimiesten yhdessä tekemistä mallinnetaan uudella tavalla. Jaetun johtajuuden käytännön toimintaa kehitetään asteittain, ei kaikkea tai kaikkia kerralla mukaan. Kokeilussa mukana olevat esimiehet muodostavat tiimin, jossa yhdessä tunnistetaan tehtävät ja vastuut, joita voidaan jakaa jäsenten kesken. Tiimien muodostumiseen ja toimivuuteen vaikuttavat mm. maantieteelliset sijainnit, alojen väliset synergiaedut, yhdistettävät oppimisympäristöt, yms. Jaetun johtajuuden toimintoja ja vastuita pyritään jakamaan esimiesten vahvuuksien ja mielenkiinnon mukaisesti. Kaikki eivät tee kaikkea, mutta kaikki tarpeellinen on tehtävä. Jaettu johtajuus voidaan kytkeä asiayhteyteen, aikaan tai paikkaan. Jarmo Kröger

6 Kohti jaettua johtajuutta
Jaetun johtamisen mallissa tavoitteena on muun muassa varmistaa uudistuvan ammatillisen koulutuksen myötä Salpauksessa muuttuvien toimintaprosessien käytäntöön vienti ja pedagogisten käytäntöjen uudistaminen. Jakamalla toiminnan johtamisen vastuuta, varmistetaan selkeä, johdonmukainen ja tasalaatuinen toiminta ja johtaminen, jossa esimiesten ja henkilöstön osaamista hyödynnetään järkevästi, laaja-alaisesti ja tehokkaasti. Toimintaa johdetaan jaettujen vastuiden, ei hierarkkisen rakenteen mukaisesta, jolloin toiminta yhdenmukaistuu ja henkilöstön osaamista voidaan hyödyntää laajasti. Yksinkertaisimmillaan jaettua johtajuutta voidaan tehdä kaikkia ”esimiestiimin” jäseniä koskettavien tekemisten ja vastuiden osalta. Jaetun johtajuuden ytimessä ja onnistumisen takeena ovat esimiesten keskinäinen luottamus, yhdessä luodut tavoitteet ja toimintamallit, yhteistyö ja vuorovaikutus. Näitä Yhdessä tulevaan – hankkeessa luodaan ja testataan Salpauksen osalta. Jarmo Kröger

7 Kohti jaettua johtajuutta
Luotu ja kuvattu jaetun johtamisen malli oppilaitosympäristössä, jolla varmistetaan pedagogisten käytäntöjen kehittäminen sekä käytäntöön vienti, esimiestyön tasalaatuisuus ja selkeys sekä sujuva toiminnan ja henkilöstön johtaminen, jossa esimiestyö koetaan mielekkääksi. Muodostettu yhteinen ymmärrys pedagogisesta johtamisesta, toiminnan johtamisesta ja henkilöstöjohtamisesta, jotka näyttäytyvät selkeinä myös henkilöstölle. Luotu ja käyttöönotettu toimintamalleja ja välineitä jaetun johtajuuden tukemiseksi. Luotu ja käyttöönotettu toimintamalleja ja välineitä opetus- ja ohjaushenkilöstön yhdessä toteutettavan toiminnan suunnittelun mahdollistamiseksi. Esimiesten itsensä johtamisen taidot ovat vahvistuneet ja esimiehillä on paremmat valmiudet tukea henkilöstöä itsensä johtamisen taidoissa. Esimiehille on luotu tarkoituksenmukaisia ja esimiesten työtä tukevia yhteisiä foorumeita. Jarmo Kröger

8 Kohti jaettua johtajuutta – tavoiteltavia tuloksia
Opetus- ja ohjaushenkilöstötiimien tai -ryhmien tavoite- ja osaamiskeskustelumalli on luotu ja käyttöönotettu, joka mahdollistaa henkilöstösuunnittelun ja osaamisen varmistamisen sekä osaamisen laajemman käytön koko organisaatiossa. Tavoite- ja osaamiskeskustelumalli tukee ryhmien jäsenten osallistumista yhteiseen toiminnan, osaamisen ja roolien suunnitteluun. Työtä suunnitellaan ja jaetaan käytännössä tiimeissä. Ryhmät muodostuvat johdetusti, mutta joustavasti toiminnan tarpeista lähtien. Yksilökohtaisten keskustelujen malli on uudistettu ja otettu käyttöön. Toimintamalli tukee ryhmien tavoite- ja osaamiskeskustelumallia ja ohjaa yksilön tavoitteissa ja osaamisen varmistamisessa tiimin tai ryhmän tavoitteiden suunnan. Opetus- ja ohjaushenkilöstön yhteinen ymmärrys Salpauksen pedagogisista toimintamalleista on lähentynyt, ja yhteinen toiminnan suunnittelu tuottaa uusia pedagogisia ratkaisuja. Esimiestyöllä tuetaan tiimien, ryhmien ja yksilöiden tavoitteiden ja osaamisen kehittymistä yhteisesti määriteltyyn suuntaan. Jarmo Kröger

9 Osaamisen laaja-alaisuus
Tarjottavat tutkinnot Muut koulutukset Muu työ Erilaiset toteutussuunnitelmat Tarjonta Opiskelijoiden valinnat (määrä + HOKS + opiskelijoiden valmiudet) TARVE – mitä tekemistä tarvitaan, missä ja milloin Mitä osaamista tarvitaan ja kuka tekee Opettajan Tehtävänkuvat Osaamisen laaja-alaisuus Opetushenkilöstön erilaiset tehtävänkuvat Tehtävien jakaminen tiimeissä Työn suunnittelu tiimeissä Tekemisen tarpeesta lähtevä organisoituminen

10 Kohti jaettua johtajuutta
Jaettu johtajuus on yhdessä tekemistä, joka muodostuu toimintojen yhteensovittamisen ja päätöksenteon lisäksi vastuuttamisesta, työn jakamisesta, roolien selkeydestä sekä osallisuudesta. Jarmo Kröger


Lataa ppt "Kohti jaettua johtajuutta Jarmo Kröger Henkilöstöpäällikkö"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google