5. Evidentiaalinen eksternalismi

Esitys aiheesta: "5. Evidentiaalinen eksternalismi"— Esityksen transkriptio:

1 5. Evidentiaalinen eksternalismi
Markus Lammenranta Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

2 Periodi 3, 2017 Markus Lammenranta
Tieto-oppi (Fte 220) Luennot ja loppukoe (3 op) + essee (deadline ) (2 op) Loppukoe Uusinta rästitentissä ke klo 9-11 PI  (ilmoittautuminen weboodissa) Periodi 3, 2017 Markus Lammenranta Luento-osuus suoritetaan loppukokeessa. Loput 2 op:tä suoritetaan kirjoittamalla n. 5 sivun esseen jostakin luennon aihepiiriin kuuluvasta aiheesta. Siinä voi käyttää hyväksi jotakin oheiskirjallisuuden tekstiä ja/tai muita relevantteja lähteitä. Näitä löytyy esim. kahdesta erinomaisesta antologiasta: Epistemology: An Anthology, 2. painos, toim. Sosa, Kim, Fantl ja McGrath, Blackwell, Oxford 2009. Knowledge: Readings in Contemporary Epistemology, toim. Bernecker ja Dretske, Oxford University Press, Oxford 2000. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

3 Fallibilismin ongelma
S voi tietää evidenssin e perusteella että p, vaikka e tekee p:n pelkästään todennäköiseksi. p ei seuraa loogisesti e:stä (e ei takaa p:n totuutta). p voi olla epätosi. On olemassa p:n vaihtoehtoja, joita e ei sulje pois. Fallibilismi yhdessä uskottavien periaatteiden kanssa johtaa skeptisismiin. sulkuperiaate, pelkät lemmat –periaate, seuraus-periaate (Bayesin teoreema) ja ei kontingenttia apriori –periaate Epäintuittiivisuus, Gettier-ongelma, arpajaisongelma ja kynnysongelma Pitäisikö meidän hylätä fallibilismi? Vaikka infallibilismi, jonka mukaan tieto vaatii varmuutta, erehtymätöntä evidenssiä, on ollut tärkeä filosofian historiassa, viime aikojen tieto-opissa lähes kaikki ovat olleet fallibilisteja. Syy tähän on ilmeinen: infallibilismi johtaa skeptisismiin. Nyt on alkanut näyttää siltä, että jopa fallibilismi johtaa skeptisismiin. Jotta voisimme tietää (uskoa oikeutetusti) mitään ulkomaailmasta, meidän pitäisi pystyä sulkemaan (tietämämme) skeptiset vaihtoehdot pois (tietää tai olla oikeutettuja uskomaan, että ne ovat epätosia). Internalistiset yritykset selittää, miten tämä on mahdollista, rikkovat pelkät lemmat –periaatetta (modus ponens –fallibilismi) tai seurausperiaatetta (dogmatismi). Yllätys, yllätys! Myös fallibilismi näyttää johtavan skeptisismiin. Ongelma on ainakin internalistisella fallibilismilla. Eksternalistisen fallibilismin ongelma taas oli se, ettei se selitä skeptisiä intuitioita. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

4 Infallibilismi S on oikeutettu uskomaan että p, vain jos S:n evidenssi e takaa p:n totuuden. p seuraa loogisesti e:stä. S on oikeutettu uskomaan että p, vain jos p:n ehdollinen todennäköisyys suhteessa S:n evidenssiin on 1. P(p⃓ e) = 1 Oikeutettu uskomus ei voi olla epätosi. Tieto = oikeutettu uskomus. Kumpi tulee ensin? Williamson: tieto Pritchard: oikeutus Infallibilismi ratkaisee em. fallibilismin ongelmat. Williamson: Tieto on määriittelemätön käsite. Pritchard: Oikeutettu uskomus ei voi olla epätosi. Vaikka infallibilismi oli yleisesti hyväksytty varhaisessa uuden ajan filosofiassa, fallibilismi on nykyisessa tieto-opissa miltei kaikkien hyväksymä. Hiljattain infallibilismi on kuitenkin nostanut päätään. Tällaista infallibilismia on kahta muotoa, riippuen siitä, kumpi on käsitteellisesti ensisijaista: tieto vai oikeutus. Timothy Williamsonin näkemyksen mukaan tieto tulee ensin, ja oikeutus ymmärretään (analysoidaan) tiedon avulla. Toisen Duncan Pritchardin puolustaman näkemyksen mukaan oikeutus on perustavampaa, ja tieto ymmärretään oikeutuksen avulla (näin häntä ainakin on mahdollista tulkita). Se näyttäisi vastaavan aikaisemmin käsiteltyihin fallibilismin ongelmiin, kuten Gettier-ongelmiin. Entä skeptisismi? Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

5 Evidentiaalinen eksternalismi
Infallibilismi yhdessä evidentiaalisen internalismin kanssa johtaa skeptisismiin. Jos evidenssi rajoittuu ei-faktiivisiin mielentiloihin, se ei takaa ulkomaailmaa koskevien uskomusten totuutta. Infallibilismi yhdessä evidentiaalisen eksternalismin kanssa ei johda skeptisismiin. Jos evidenssi muodostuu ulkomaailmaa koskevista faktoista (Williamson) tai faktiivisista mielentiloista (McDowell, Pritchard), se voi taata ulkomaailmaa koskevien uskomusten totuuden. Fallibilismi on ollut niin laajasti hyväksytty, koska on ajateltu, että infallibilismi johtaa skeptisismiin. Tämä näyttäisi pitävät paikkansa, jos ajattelemme, että evidenssi muodostuu henkilön sisäisistä mielentiloista. Infallibilismi yhdessä internalismin kanssa johtaa skeptisismiin. Sisäinen evidenssi ei sulje pois kaikkia erehtymismahdollisuuksia. Entä jos infallibilismi yhdistettäisiin eksternalismiin, ja evidenssiksi hyväksyttäisiin objektiivisia tosiasioita. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

6 Evidentiaalinen eksternalismi
Evidentialismi: S on oikeutettu uskomaan että p, joj S:n evidenssi tukee p:tä. Tiedollinen disjunktivismi: Minulla on hyvässä ja pahassa tilanteessa eri evidenssi uskomuksilleni. Hyvä tilanne: a) Minulla on kädet (Williamson). b) Minä näen, että minulla on kädet (McDowell, Pritchard) Paha tilanne: Minusta näyttää, että minulla on kädet. Arkielämässä ja tieteessä puhutaan evidenssistä, ikään kuin se olisi faktiivista. Evidenssi (hyvässä tilanteessa) oikeuttaa minut uskomaan, etten ole aivot altaassa. Evidentiaalisen internalismin keskeinen ongelma on se, ettei se näyttäisi pystyvän selittämään, miten voin olla edes hyvässä tilanteessa oikeutettu uskomaan, etten ole aivot altaassa. Mikä sitten selittää sen skeptisen intuition, etten voi olla oikeutettu uskomaan asiaa.

7 Tieto ensin! T. Williamson, Knowledge and Its Limits, Oxford 2000.
Tieto on määrittelemätön (primitiivinen) käsite. Tietoa ei voida analysoida esim. mentaaliseksi (uskomus) ja ei-mentaalisesksi komponentiksi (totuus). Tieto on yleisin faktiivinen mielentila (propositionaalinen asenne). S tietää että p ⇒ p S näkee että p ⇒ p S muistaa että p ⇒ p Evidenssi = tieto. Henkilön kokonaisevidenssi muodostuu niistä propositioista (tosiasioista), jotka hän tietää. Williamsonin mukaan se, että Gettier-ongelmaa ei ole 50 vuodessa pystytty ratkaisemaan, tukee tätä näkemystä. Voi tuntua oudolta, että tieto mielentilana ulottuu maailmaan (tiedettyyn tosiasiaan), mutta jos semanttinen eksternalismi pitää paikkansa, myös muut mielentilat, kuten uskomukset, ulottuvat ulkomaailmaan (riippuvat ulkomaailmasta). (H. Putnam: merkitykset eivät ole päässä.) Muut tiedolliset käsitteet tai ominaisuudet selitetään (analysoidaan) tiedon avulla. Williamson on eksternalisti sekä mielenfilosofiassa (semantiikassa) että tieto-opissa. Tämä näkemys sopii hyvin yhteen sen kanssa, miten arkikielessä ja tieteessä puhutaan evidenssistä. Jos meidän pitäisi antaa evidenssiä jonkun hypoteesin puolesta, luettelemme tosiasioita (tosia propositioita), jotka tukevat sen totuutta. Jotta nämä tosiasiat olisivat meidän evidenssiämme, meidän tulee tietää ne. Esim. että syytetyn DNA:ta on murhapaikalta löytyneessä tupakantumpissa tai että lämpömittarin lukema on +2 C. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

8 Väittäminen ja uskominen
Väittämisen normi: Väitä että p, vain jos tiedät että p. ”Mistä tiedät?” ”Sataa, mutten tiedä että sataa.” ”Arpani ei voita.” Uskomisen normi: Usko että p, vain jos tiedät että p. Jos uskot etkä tiedä, sinua voidaan kritisoida (et ole oikeutettu uskomuksessasi) Infallibilismi: Täysi oikeutus vaatii tietoa. ⇒ Täysin oikeutettu uskomus ei voi olla epätosi. Asteinen oikeutus: Proposition oikeutuksen aste S:lle on P(p⃓ e), jossa e muodostuu kaikesta, minkä S tietää. Tieto on perustavaa myös väittämiseen ja uskomiseen nähden. Väitteen esittäjältä on asianmukaista kysyä ”Mistä tiedät? Tämä osoittaa, että väitteen esittäjän oletetaan tietävän sen, mitä hän väittää. Miksi tämä tuntuu paradoksaaliselta? Lause ei ole loogisesti ristiriitainen, mutta sen väittäminen rikkoo väittämisen normia. Voin asianmukaisesti väittää näin, vain jos tiedän, että sataa, ja että tiedän, etten tiedä, että sataa. Jälkimäisesti kuitenkin seuraa, etten tiedä, että sataa. En siis voi asianmukaisesti väittää näin, koska se edellyttäisi, että sekä tiedän, että sataa, että en tiedä, että sataa. (Tuntuu myös paradoksaaliselta uskoa siihen. Uskomisen normi selittää miksi.) Aiemmin oli puhetta siitä, etten voi tietää, että arpani ei voita, vaikka tämä on hyvin todennäköistä. Tietonormi selittää, miksi minun on myös epäasianmukaista väittää, että arpani ei voita. Uskominen on väittämisen sisäinen vastine, ja sitä ohjaa samanlainen normi. Tästä seuraa infallibilismi. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

9 Williamson ja karteesinen skeptisismi
Skeptikot olettavat, että meillä on sama evidenssi arkiskenaariossa (hyvässä tilanteessa) ja skeptisessä skenaariossa (pahassa tilanteessa). Emme voi siksi tietää kummassa tilanteessa olemme. Hyvässä tilanteessa evidenssini on kuitenkin parempaa kuin pahassa, vaikken voi introspektiivisesti erottaa tilanteita toisistaan (disjunktivismi). Hyvässä tilanteessa tiedän, että minulla on kädet, ja evidenssini (että minulla on kädet) sulkee pois sen, että olisin kädettömät aivot. Voin siis tietää myös tämän. Pahassa tilanteessa tiedän vain sen, että minusta näyttää, että minulla on kädet, enkä voi tietää, etten ole hyvässä tilanteessa. Hyvässä tilanteessa siis tiedän sekä sen, että minulla on kädet että sen, etten ole kädettömät aivot. Pahassa tilanteessa ei tietenkään voi tietää kumpaakaan, koska minulla ei ole käsiä. E=T –teesistä seuraa, että minulla on eri evidenssi näissä tilanteissa. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

10 Williamsonin ongelma Jessica Brown, ”Infallibilism, Evidence and Pragmatics”, Analysis 73 (2013), 626–635. E=T: S:n evidenssi sisältää p:n, joj S tietää p:n ET: Proposition p tiedollinen todennäköisyys S.lle on p:n ehdollinen todennäköisyys suhteessa S:n kokonaisevidenssiin. Infallibilismi: S tietää että p, vain jos p:n tiedollinen todennäköisyys suhteessa S:n kokonaisevidenssiin on 1. Induktiivinen tieto on mahdotonta, jollei induktiivinen johtopäätös ole evidenssiä itselleen. T(p⃓ p) = 1. Tämä ajatus on ongelmallinen, koska tuntuu epäasianmukaiselta tarjota p:tä evidenssiksi p:lle. Tiedollinen todennäköisyys = oikeutuksen aste. Infalliblismi seuraa näistä periaatteissa. Jos S tietää p:n, p on osa hänen kokonaisevidenssiään. P:n todennäköisyys suhteessa kokonaisevidenssiin on 1, koska T(p⃓ p) = 1. Näyttäisi siltä, että induktiivisen tiedon todennäköisyys suhteessa evidenssiin on vähemmän kuin yksi. Esim. jos olen havainnut suuren määrän vihreitä smaragdeja ja päättelen tästä, että kaikki smaragdit ovat vihreitä, johtopäätöksen todennäköisyys suhteessa premisseihin on vähemmän kuin yksi. Samaa pätee selittävään päättelyyn. Jos päättelen, että Moriarty on murhaaja, koska tämä hypoteesi selittää parhaiten saatavilla olevan evidenssin, hypoteesin todennäköisyys suhteessa evidenssiin on vähemmän kuin yksi. Williamsonin näkemyksestä näyttää seuraavan, ettei mitään induktiivista tietoa voi olla. Williamson saattaa kuitenkin ajatella, että kun päädyn hyvän induktiivisen päättelyn perusteella toteen johtopäätökseen, siitä tulee tietoa, ja tällöin sen todennäköisyys suhteessa kokonaisevidenssiin on 1, koska se itse on osa kokonaisevidenssiä. Se on evidenssiä itselleen: p on evidenssiä p:lle. P:n todennäköisyys suhteessa p:hen on yksi. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

11 Tieto-opillinen disjunktivismi
John McDowell, Mind and World, Cambridge 1984. Duncan Pritchard, Epistemological Disjunctivism, Oxford 2012; Epistemic Angst, Oxford 2016. S tietää että p, vain jos S:llä on p:n puolesta evidenssiä e, joka on sekä reflektiivisesti saatavilla että faktiivista. e = <näen, että p> Näkeminen on faktiivista: näen että p ⇒ p. p seuraa loogisesti e:stä (e takaa p:n totuuden). Evidentiaalinen eksternalismi: Evidenssi havaintousko- muksilleni ei rajoitu sisäisiin mielentiloihini vaan ulottuu ulkoisiin (ympäristöä koskeviin) tosiasioihin. Pritchardin mukaan tämä on terveen järjen näkemys. Jos kerron kaverille puhelimessa, että Helsingissä sataa, ja hän kysyy, mistä tiedät, on luontevaa vastata, että näen, että sataa. Pritchardin mukaan tämä näkemys, jota hän kutsuu tieto-opilliseksi disjunktivismiksi, voisi olla tieto-opin Graalin malja, joka yhdistää internalismin ja eksternalismin hyvät puolet. Internalismin mukaan meillä on rationaalisia perusteita uskomuksillemme, mutta nämä perusteet eivät takaa edes sitä, että uskomuksemme olisivat edes todennäköisesti tosia (objektiivisessa mielessä). Eksternalismin mukaan oikeutus ja tieto eivät vaadi, että meillä olisi rationaalisia perusteita uskomuksillemme. Riittää, että ne ovat todennäköisesti tosia, mutta voimmeko olla vakuuttuneita tästä ilman rationaalisia perusteita. Disjunktivismin mukaan meillä on rationaalisia perusteita, jotka eivät pelkästään takaa, että uskomuksemme ovat todennäköisesti tosia. Ne takaavat, että uskomuksemme ovat tosia. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

12 Disjunctivismi ja skeptisismi
Tiedän, että minulla on kaksi kättä ja etten ole kädettömät aivot, sillä perusteella, että näen, että minulla on kaksi kättä. Molemmat seuraavat tästä deduktiivisesti. Skeptisen argumentin 2. premissin intuitiivisuus perustuu virheelliseen internalistiseen teoriaan. Kun tämä on korvattu disjunktivismilla, intuitiivisuuden pitäisi hävitä. Mitään paradoksia ei olekaan. Pritchard hylkää tuoreessa teoksessaan Epistemic Angst tämän vastauksen ja turvautuu wittgensteinilaiseen ratkaisuun, jonka mukaan skeptisten hypoteesien kiellot ja muut saranapropositiot ovat kaiken tiedollisen arvioinnin ulkopuolella. Pritchardin mukaan sama ei onnistuisi, jos evidenssini olisi pelkästään se, että minusta näyttää, että minulla on kaksi kättä. Tämä evidenssi ei sulje pois mahdollisuutta, että olen AA. Empiirinen evidenssi AA-hypoteesin puolesta kumoaisi oikeutukseni uskoa, että minulla on kädet. Minulla ei kuitenkaan voi olla tällaista evidenssiä, koska AA-hypoteesi on kumoaja tällaiselle evidenssille: siitä seuraa, että kaikki empiirinen ”evidenssi” on epäluotettavaa. AA- hypoteesi on kumoaja kaikille empiirisille uskomuksillemme se itse mukaan luettuna. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

13 Ongelma 1: Uuden ilkeän demonin teesi
Jos olisin ilkeän demonin huijaama (tai aivot altaassa), uskomukseni olisivat yhtä oikeutettuja kuin nytkin. Tieto-opillinen disjunktivismi kieltää tämän teesin. Hyvässä tilanteessa olen oikeutettu uskomaan, että minulla on kädet, koska näen, että minulla on kädet. Pahassa tilanteessa minusta vain näyttää, että minulla on kädet, mikä ei anna riittävää oikeutusta uskoa, että minulla on kädet. ⇒ Hyvässä tilanteessa uskomukseni ovat siis disjunktivismin mukaan oikeutetumpia kuin pahassa tilanteessa. Koska uusi ilkeän demonin teesi on intuitiivinen, disjunktivismi on epäuskottava. Yksi vahvimmista argumenteistä internalismin puolesta on ns. uuden ilkeän demonin ongelma, jonka Stewart Cohen esitti eksternalistisia oikeutusteorioita (esim. Goldmanin prosessireliabilismi) vastaan. Se on ajatuskoe, jossa kuvitellaan, että olen ilkeän demonin huijaama. Kaikki kokemukseni ovat samat kuin nytkin, mutta uskomukseni ulkomaailmasta ovat epätosia. Yleisesti hyväksytty intuitio (jopa Goldman hyväksyy sen) on, että uskomukseni ovat oikeutettuja. Reliabilismista kuitenkin seuraa, etteivät ne ole. Tällaisessa tilanteessa havaintoprosessini eivät ole luotettavia. Oletetaan, että minulla on kaksoisolento, joka on sisäisiltä mielentiloistaan täsmälleen samanlainen kuin minä mutta joka on altaassa elävät aivot, jolle tietokone syöttää kaikki kokemukset. Tällä kaksoisolennollani on siis samat kokemukset ja uskomukset kuin minulla. Intuitio näyttäisi olevan, että uskomuksemme ovat myös yhtä oikeutettuja. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

14 Ongelma 2: Reflektiivinen pääsy faktiivisiin perusteisiin
Tiedän pelkän reflektion perusteella, että näen, että minulla on kädet. Tiedän pelkän reflektion perusteella, että siitä, että näen, että minulla on kädet, seuraa, että minulla on kädet. Siis tiedän pelkän reflektion perusteella, että minulla on kädet. Reflektiivinen tietoni, että näen, että minulla on kädet, perustuu empiiriseen perusteeseen, että näen, että minulla on kädet. Tämä tieto on reflektiivistä siinä mielessä, ettei se perustu mihinkään muuhun empiiriseen perusteeseen kuin siihen, että näen, että minulla on kädet. I think Pritchard is unable to solve a problem he calls the access problem, which resembles the Kinsey problem concerning semantic externalism. It is constituted by this sort of argument. Conclusion 3 follows from premises 1, 2 and a plausible closure principle. Now it seems obvious I cannot know by reflection alone that I have hands. Assuming premise 2 and the closure principle, we should conclude that premise 1 is false: I cannot know by reflection alone that I see that I have hands. Pritchard’s response is basically that premise 1 entails that I see that I have hands and that I have therefore also an empirical reason for believing that I have hands. So I do not know by reflections alone that I have hands. I also have this empirical reason to believe this, namely the fact that I see that I have hands. So conclusion 3 is false. However, because Pritchard does not want to deny the relevant closure principle about reflective knowledge, it seems that he must concede that premise 1 is false too. I cannot know by reflection alone that I see that I have hands. I must also have the empirical reason that I see that I have hands. So my knowledge that I see that I have hands must also be based on this empirical reason. John Greco thinks that Pritchard concedes this and means by “reflective knowledge” knowledge not based on further empirical investigation, i.e. not based on any other empirical reason than seeing that p. According to this use of the term, 3 is true. This may not be an appropriate way of using the term “reflective knowledge”, but even if we concede this broader sense of reflective knowledge, there are other counter-intuitive consequences. Seeing that p does not just entail p. It entails other things as well, and we can know this by reflection alone. So what does it entail? Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

15 Nähdä että p Näen että p, vain jos p.
Näen että p, vain jos minusta näyttää visuaalisesti että p. Näen että p, vain jos näkökykyni on luotettava. Näen että p, vain jos havainto-olosuhteet ovat riittävän hyvät. Herkkyys: Jos p olisi epätosi, minusta ei näyttäisi visuaalisesti että p. Turvallisuus: Minusta näyttäisi visuaalisesti että p, vain jos p olisi tosi. Jotta voisin tietää pelkän reflektion perusteella, että näen että p, minun pitäisi pystyä tietämään pelkän reflektion perusteella, että kaikki nämä ehdot ovat täytetyt. En pysty tietämään tätä pelkän reflektion perusteella. En siis pysty tietämään pelkän reflektion perusteella että näen, että minulla on kädet. It is plausible that seeing that p requires roughly the satisfaction of the following conditions. Seeing is factice. My seeing that p entails that p is true. Pritchard focuses on this condition, but there are others. In order to see that p, I must have a certain kind of visual experience or seeming. I assume that this appearance has a content though it is not necessary for my purposes. Anyway, this is the condition that traditional internalists take to be reflectively or introspectively accessible. The 3rd condition requires that there is nothing wrong with my eyes, with my visual abilities. If I had ingested a drug causing hallucinations, I would not see that p even if p were true. This is because my vision would not be reliable. So my vision must be reliable. If I were in a fake barn county, I would not see that the object is a barn even if it were a barn and there were nothing wrong with my eyes. The object would appear to be a barn even if it were not a barn. I take it that this requirement is a kind of safety condition. Alternatively, one could accept the sensitivity condition. Sosa thinks that conditions 3 and 4 are captured by a virtue condition. That is fine for my purposes. However, I think Pritchard accepts these distinct conditions in the book. They are also congenial to his anti-luck virtue epistemology that takes safety and virtue to be distinct conditions of knowledge. * Anayway, because these are all necessary conditions of seeing and I can know by reflection alone that they are such, it seems that in order to be able to know by reflection alone that I see that p, I must also be in position to know by reflection alone that these conditions are satisfied. And because I cannot know by reflections alone that these conditions are satisfied, I cannot know by reflection alone that I see that p. * I cannot know this even in Pritchard’s broader sense of reflective knowledge. For example, I can know by reflection that my seeing that a certain object is a barn entails that I am not in a fake barn county. However, I cannot know that I am not in the fake-barn county solely on the basis of reflection together with the empirical reason that I see that one particular object is a barn. Neither can I know on the basis of reflection and this single empirical reason that my vision is reliable. If I can know this on the basis of empirical reasons at all, I need more than one single case of seeing for this. So Prithard’s version of disjunctivism is not plausible (or even coherent). It cannot explain how we could have a reflective access to factive reasons in a good case. Neither can it explain the intuition that our beliefs are justified in a bad case. Disjunctivism is not a plausible account of justified belief. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

16 Arkipäiväiseen haasteeseen vastaaminen
Viime yönä satoi vettä? Mistä tiedät? Kadut ovat märät. Näen, että ne ovat märät. Voin nähdä, että kadut ovat märät, vain jos näkökykyni on luotettava ja havainto-olosuhteet ovat hyvät. Haasteeseen vastaaminen faktiivisella perusteella on asianmukaista, jos hyväksymme sen ennakko-oletuksen, että nämä ehdot täyttyvät. Minun ei tarvitse tietää tätä reflektiivisesti tai millään muullakaan tavalla. Pritchard motivates disjunctivism by appealing to this sort of commonsense way of thinking and talking about perceptual reasons. We typically respond to challenges by citing factive reasons. How do you know it is raining? I’m standing at the window, and I see that it is raining. Because common sense supports disjunctivism, Pritchard thinks that it should be taken to be the default view that we should accept unless there are reasons against it. Tämä arkikäytäntö ei kuitenkaan osoita, että tieto vaatii reflektiivisesti saatavilla olevia faktiivisia perusteita. Faktiiviseen perusteeseen vetoamisen voi selittää se, että kontekstissa oletetaan (pidetään itsestään selvänä), että näkökykyni on luotettava ja että havainto-olosuhteet ovat normaalit. Tällöin näkemisen ehdot täyttyvät. Jos henkilö sanoisi, että hänestä pelkästään näyttää, että kadut ovat märät, hän antaisi ymmärtää, ettei hän hyväksy noita ennakko-oletuksia. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

17 Skeptiseen haasteeseen vastaaminen
En ole kädettömät aivot. Mistä tiedät? Minulla on kädet. Näen, että minulla on kädet. Voin nähdä, että minulla on kädet, vain jos näkökykyni on luotettava ja havainto-olosuhteet ovat riittävän hyvät. Haasteeseen vastaaminen faktiivisella perusteella ei ole asianmukaista, koska tässä kontekstissa emme hyväksy ennakko-oletusta, että nämä ehdot täyttyvät. Sama käytäntö ei myöskään tue sitä, että skeptiseen haasteeseen olisi hyväksyttävää vastata samalla tavalla. On selvää, että tässä tapauksessa ei ole asianmukaista vastata skeptiseen haasteeseen faktiivisella perusteella ”Näen, että minulla on kädet”. Peruste on asianmukainen, vain jos tehdään se ennakko-oletus, että näkökykyni on luotettava ja että havainto-olosuhteet ovat riittävän hyvät. Tässä tilanteessa otetaan kuitenkin vakavasti se, mahdollisuus, että olen kädettömät aivot. Tällöin ei voida pitää itsestään selvänä, että näkökykyni olisi luotettava. Se, että vastaamme arkielämässä haasteisiin faktiivisilla perusteilla, ei siis osoita, että voisimme vedota niihin myös skeptisten hypoteesien kumoamiseksi, koska tällöin normaalit ennakko-oletukset eivät päde. Käytäntö ei siis tue disjunktiivista vastausta skeptisismiin. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

18 Evidentiaalinen kontekstualismi
Ram Neta, ”S knows that p” (2002) Ram Neta, ”Contextualism and the Problem of the External World” (2003) Sana ”evidenssi” on kontekstisidonnainen. Riippuu kontekstista, mikä kelpaa evidenssiksi. Skeptisessä kontekstissa en tiedä, että minulla on kädet. Evidenssiksi kelpaa vain se, että minusta näyttää, että minulla on kädet, eikä tämä evidenssi oikeuta minua uskomaan sitä, etten ole kädettömät aivot. Selittää skeptiset ja internalistiset intuitiot. Arkikontekstissa tiedän sekä sen, että minulla on kädet, että sen, etten ole kädettömät aivot. Nyt evidenssiksi kelpaa se, että näen, että minulla on kädet. Tämä evidenssi sekä takaa sen, että minulla on kädet, että sulkee pois sen, että olisin kädettömät aivot. Skeptisen hypoteesin kieltämiselle on empiirinen oikeutus. Välttää dogmatismin ja internalismin ongelmat sekä Gettier-ongelman.. Käytäntömme näyttävät tukevan ennemmin Netan evidentiaalista kontekstualismia. Se muistuttaa disjunktivismia siinä, että arkikontekstissa perusteemme (evidenssimme) on faktiivista. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

19 Skeptinen invariantismi (karteesinen skeptisismi)
Evidentiaalinen internalismi: Kaikissa konteksteissa evidenssi muodostuu ei-faktiivisista mielentiloista. Infallibilismi: Evidenssi ei riitä tietoon ulkomaailmasta, koska se ei takaa totuutta. Havaintotietoväitteitä voidaan kuitenkin puolustaa faktiivisilla perusteilla, jos hyväksytään se ennakko-oletus, että aistit ovat luotettavat ja havainto-olosuhteet hyvät. Varsinainen evidenssi muodostuu kuitenkin ei-faktiivisista mielentiloista: se on usein riittävää praktisten tarpeiden kannalta, koska se pystyy sulkemaan pois relevantit vaihtoehdot eli vaihtoehdot, jotka sopivat yhteen ennakko- oletusten kanssa. Juuri tämän tietoväitteen esittäjä implikoi. Kun kontektualismin mukaan tieto-lauseet ovat arkikontekstissa usein tosia, ovat ne skeptisen invariantismin mukaan sen sijaan pragmaattisesti hyväksyttäviä. Skeptinen invariantismi pystyy selittämään tiedolliset käytäntömme yhtä hyvin kuin evidentiaalinen kontektualismi. Keskeinen ero on siinä, että kun kontektualismin mukaan tieto-lauseet ovat arkikontektissa usein tosia, skeptisen invariantismin mukaan ne ovat pragmaattisesti hyväksyttäviä. Se selittää paremmin intuitiomme tilanteessa, jossa puhuja vetää tietoväitteen takaisin. Se myös välttää kiistanalaisen kysymyksen tieto-lauseiden sisällön kontekstisidonnaisuudesta. Pragmatiikka on sen sijaan kiistatta kontektisidonnaista. Kokonaisuudessaan se on siten selitysvoimaisempi? Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi

20 Skeptisismin hyödyllisyys
David Hume, Enquiry Concerning Human Understanding, sect. XII (1748) Dogmaatikko, joka uskoo tietävänsä, on lopettanut tutkimuksen asiasta. Jos tiedän että p, tiedän myös, että kaikki evidenssi p:tä vastaan on harhaanjohtavaa eikä siihen kannata kiinnittää huomiota. Jos tiedän että p, tiedän myös, että kaikki, jotka ovat kanssani eri mieltä, ovat väärässä eikä heihin kannata kiinnittää huomiota. Jos tiedän että p, voin toimia p:n varassa panoksista riippumatta. Akateeminen skeptikko, joka ei usko tietävänsä, jatkaa tutkimusta ja suhtautuu omiin uskomuksiinsa maltillisesti ja nöyrästi. Hän kiinnittää huomion vastakkaiseen evidenssiin. Hän ottaa huomioon muiden uskomukset eikä automaattisesti ajattele heidän olevan väärässä. Hän ei tee hätiköityjä päätöksiä. David Humen mukaan pyrrhonistinen skeptisimi johtaisi ihmiskunnan tuhoon, jos se omaksuttaisiin laajasti. Maltillista akateemista skeptisismiä hän sen sijaan piti ihmiskunnalle hyödyllisenä. Miksi? Akateeminen skeptikko, joka uskoo evidenssinsä perusteella että p muttei usko tietävänsä että p, ei ole lopettanut p:tä koskevaa tutkimusta. Hän on valmis muuttamaan uskomustaan uuden evidenssin valossa, kuuntelemaan muita, jotka voivat olla eri mieltä. Hän ei tee hätiköityjä päätöksiä vaan punnitsee sitä, onko hänen evidenssinsä riittävää toimintaan. Ehkä maailma olisi parempi paikkansa, jos siellä olisi vähemmän dogmaatikkoja ja enemmän skeptikkoja. Skeptikosta tuskin saa esim. fanaatikkoa tai terroristia. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 5. Evidentiaalinen eksternalismi