Periodi 3, 2017 Markus Lammenranta

Esitys aiheesta: "Periodi 3, 2017 Markus Lammenranta"— Esityksen transkriptio:

1 Periodi 3, 2017 Markus Lammenranta
Tieto-oppi (Fte 220) Luennot ja loppukoe (3 op) + essee (deadline ) (2 op) Loppukoe Uusinta rästitentissä ke klo 9-11 PI  (ilmoittautuminen weboodissa) Periodi 3, 2017 Markus Lammenranta Luento-osuus suoritetaan loppukokeessa. Loput 2 op:tä suoritetaan kirjoittamalla n. 5 sivun esseen jostakin luennon aihepiiriin kuuluvasta aiheesta. Siinä voi käyttää hyväksi jotakin oheiskirjallisuuden tekstiä ja/tai muita relevantteja lähteitä. Näitä löytyy esim. kahdesta erinomaisesta antologiasta: Epistemology: An Anthology, 2. painos, toim. Sosa, Kim, Fantl ja McGrath, Blackwell, Oxford 2009. Knowledge: Readings in Contemporary Epistemology, toim. Bernecker ja Dretske, Oxford University Press, Oxford 2000. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

2 Oheiskirjallisuus, jota kannattaa lukea kurssin edetessä
Oheiskirjallisuus, jota kannattaa lukea kurssin edetessä. Jonkin niistä voi myös valita mahdollisen esseen aiheeksi (1. teksti saattaa olla liian lyhyt koko esseen aiheeksi). Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

3 Tiedon analyysi S tietää että p, jos ja vain jos p on tosi,
S uskoo että p, x. Internalismi: x = hyvät perusteet eli riittävä evidenssi (+ antigettier-ehto?) Perusteet (evidenssi) muodostuvat S:n ei-faktiivisista mielentiloista tai jostakin sellaista, josta S kykenee olemaan reflektiivisesti tietoinen. Eksternalismi: x = a) luotettavuus, c) herkkyys, d) turvallisuus, e) faktiivinen evidenssi tai jokin näiden yhdistelmä. Nämä koskevat S:n uskomuksen suhdetta maailmaan, josta S ei voi olla reflektiivisesti tietoinen. Analyyseja testataan vertaamalla niitä yksittäisiin tiedon ja tietämättömyyden tapauksiin. Johdantokurssilla testasimme eri ehdotuksia vertaamalla niitä yksittäisia tapauksia koskeviin intuitioihin. Esim. Gettier-tapaukset ovat sellaisia, joissa henkilöllä on tosi ja oikeutettu uskomus, joka ei intuitioidemme mukaan ole tietoa. Nozickin ehdotus taas kumottiin tapauksilla, joissa herkkyys ehto ei täyty mutta henkilö tietää silti. Oletimme siis, että joitakin tiedon ja tietämättömyyden tapauksia on olemassa. Tällä kurssilla otamme vakavasti sen mahdollisuuden, ettei mitään tiedon tai edes oikeutetun uskomuksen tapauksia ole olemassa tai että niitä ei ole niin paljon kuin oletimme. Lähdemme liikkeelle skeptisismistä, joka asettaa tiedon ja oikeutettujen uskomusten olemassaolon epäilyksen alaiseksi, ja tutkimme sitä, pystyykö mikään tiedon tai oikeutuksen analyysi vastaamaan tällaiseen skeptisismiin. Jos se pystyy, se saa siitä lisätukea. Näyttää siltä, että internalismin ja eksternalismin vastaukset ovat hyvin erilaiset ja myös eri tavalla epätyydyttäviä. Eksternalismi tuntuu välttävän skeptisismin liian helposti. Internalismi taas näyttää ajautuvan skeptisismiin. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

4 Mitä skeptisismi on? Kr. skeptomai = tutkia, katsoa.
Skeptisismi on uskomuksiimme kohdistuvaa epäilyä. Teoreettinen skeptisismi on teesi tai näkemys, joka kieltää tiedon tai uskomusten oikeutuksen olemassaolon (mahdollisuuden). Praktinen skeptisismi on uskomuksista pidättäytymistä. Teoreettinen skeptisismi voi johtaa praktiseen skeptisismiin. Jos en tiedä (ole oikeutettu uskomaan) että p, minun ei pitäisi uskoa että p. Usko vain jos tiedät! Usko vain jos olet oikeutettu uskomaan! Skeptikko on siis tutkija, mutta ei mikä tahansa tutkija. Skeptikko on tutkija, joka tutkii uskomustemme perusteita ja päätyy pessimistiseen tai kielteiseen johtopäätökseen. Se on uskomuksiimme kohdistuvaa epäilyä. Tämä vastaa hyvin sanan arkikäyttöä. Skeptismi filosofisena suuntauksena sai alkunsa antiikin Kreikasta, jossa sitä esiintyi sekä teoreettisessa että praktisessa muodossa. Teoreettinen skeptisismi voi johtaa praktiseen, mutta yhden tulkinnan mukaan hellenistinen skeptisismi oli luonteeltaan praktista eikä se nojannut teoreettiseen skeptisismiin. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

5 Skeptisismin muotoja Globaali skeptisismi kohdistuu kaikkiin uskomuksiin. Teoreettinen globaali skeptikko kieltää kaiken tiedon tai oikeutettujen uskomusten olemassaolon. Praktinen globaali skeptikko pidättäytyy kaikista uskomuksista. Lokaali skeptisismi kohdistuu vain joihinkin uskomuksiin. Esim. ulkomaailmaa, moraalia, muiden mielentiloja, tieteen teoreettisia olioita, Jumalaa tai oliota sinänsä koskeviin uskomuksiin. Karteesinen skeptisismi kieltää tiedon ulkomaailmasta. Kantilainen skeptisismi kieltää tiedon oliosta sinänsä. Maltillinen teoreettinen skeptisismi kieltää varman tiedon olemassaolon (fallibilismi). Radikaalimpi teoreettinen skeptisismi kieltää kaiken tiedon olemassaolon. Radikaalein teoreettinen skeptisismi kieltää jopa oikeutettujen uskomusten olemassaolon. Skeptisismi on sitä vahvempaa, mitä heikomman tiedollisen statuksen se kieltää. Usein fallibilismilla tarkoitetaan näkemystä, että tieto ei vaadi varmuutta tai erehtymättömyyttä. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

6 Skeptisismin historiaa
Esikuvina Sokrates (470/469 – 399 eea) ja Pyrrhon (n – 270 eaa) Platonin akatemia: Arkesilaos ( eaa.), Karneades (214–129 eaa.) Pyrrhonistinen skeptisismi: Ainesidemos (1. vuosisata eaa.), Sekstos Empeirikos ((n. 160 – 210) Fideistinen pyrrhonismi: Michel de Montaigne ( ) Metodinen skeptisismi: René Descartes ( ) Karteesinen skeptisismi: David Hume ( ) Metafyysinen skeptisismi: Immanuel Kant ( ) Induktiivinen skeptisismi: Hume, Karl Popper ( ) Radikaali skeptisismi: Peter Unger (1942-) Skeptisismi sai alkunsa antiikin Kreikassa, jossa sen esikuvina pidettiin Sokratesta ja Pyrrhonia. Platonin dialogissa ”Apologia” Sokrates kertoo Delfoin oraakkelin sanoneen hänelle, että hän on kaikkien viisain, koska ei usko tietävänsä mitään. Platonin varhaisdialogit olivat aporeettisia: Niissä Sokrateen keskustelukumppani esittää aluksi jonkin käsitteen (esim. hyveen) määritelmän, minkä jälkeen Sokrates ajaa hänet kysymyksiä esittämällä ristiriitoihin (aporiaan). Lopuksi keskustelukumppani myöntää tietämättömyytensä asiasta. Platonin akatemiassa syntyi Platonin jälkeen skeptinen koulukunta, joka nojasi tähän sokraattiseen menetelmään. He suuntasivat sen erityisesti stoalaisia vastaan. Akatemiasta irrottui sittemmin Ainesidemoksen johdolla radikaalimpi skeptinen siipi, joka piti akatemian tutkijoita dogmaattisina ja joka otti esikuvakseen Pyrrhonin, jonka sanottiin pyrkineen mielenrauhaan elämällä kokonaan ilman uskomuksia. Tärkein lähde näistä skeptisismin muodoista ovat Sesktos Empeirikoksen teokset, jotka ovat säilyneet jälkipolville. Keskiajalla skeptisismi jäi unholaan, mutta uuden ajan alussa Sekstos Empeirikokset kirjoitukset antiikin skeptisismistä käännettiin latinaksi, ja niillä oli valtaisa vaikutus koko uuden ajan filosofiaan. Esim. Montaigne ajatteli, että tieto tuottaa yksimielisyyttä. Jos joku tietää asian hän pystyy vakuuttamaan muutkin. Ratkaisemattomat erimielisyydet osoittavat kuitenkin inhimillisen tiedon mahdottomaksi. Erityisesti uskonnolliset erimielisyydet johtavat tietämättömyyten Jumalan luonteesta ja sielun kuolemattomuudesta. Yksi tällaisen skeptismin seuraus oli suvaitsevaisuus. Toinen erityisesti Montaignen kohdalla oli konservatiivisuus. Jos lait ja tavat vaihtelevat maailmassa niin laajasti, mitä lakeja ja tapoja meidän pitäisi noudattaa? Omiamme tietysti. Montaignelle tietämättömyys johti hyväksymään katolisen kirkon opit. Ungerin mukaan meillä ei ole tietoa eikä edes järkeviä tai oikeutettuja uskomuksia. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

7 Akateeminen ja pyrrhonistinen skeptisismi
Sextus Empiricus, Outlines of Scepticism, toim. J. Annas ja J. Barnes, Cambridge, 2000 Dogmaatikot uskovat tietävänsä totuuden. Aristoteles, Epikuros ja stoalaiset Akateemikot uskovat, ettei totuutta voida tietää. Platonin akatemia: Kleitomakhos ja Karneades Skeptikot jatkavat etsimistä (tutkimista). Ainesidemos (?), Sekstos Akateeminen skeptisismi on negatiivista dogmatismia, koska se puolustaa uskomusta (dogmia), ettei mitään voida tietää. Teoreettinen skeptisismi Pyrrhonistinen skeptikko pidättäytyy myös tiedon mahdollisuutta koskevasta uskomuksesta. Praktinen skeptisismi Kurssilla käsitellään kahdenlaista skeptisismiä: karteesista ja pyrrhonistista – pääasiassa kuitenkin karteesista. Sekstos erotti kolmenlaisia filosofeja tai totuudenetsijöitä: dogmaatikot uskovat tietävänsä totuuden, akateemikot uskovat, ettei totuutta voida tietää, skeptikot jatkavat etsimistä (tutkimista) (kr. skeptomai = tutkia). Akateemisillä skeptikoilla on siis ainakin yksi uskomus – se, ettei mitään voida tietää Pyrrhonisella skeptikolla ei ole edes tätä uskomusta – myös kysymys tiedon mahdollisuudesta jää auki. Sekstoksen mukaan akateeminen skeptisismi on teoreettista skeptisismia (negariivista dogmatismia), pyrrhonismi taas on siis praktista skeptisismiä. Tämä on usein myöhemmin hyväksytty erottelu. Historiallisesti Sekstoksen tulkinta ei ehkä kuitenkaan pidä paikkaansa. Akateemiset skeptikot kiistelivat stoalaisten kanssa ja argumentoivat, että jos stoalaisten näkemys tiedon luonteesta hyväksytään, niin tieto on mahdotonta. Heidän argumentointinsa oli ad hominem –tyyppiä. He nojasivat stoalaisten premisseihin ja pyrkivät osoittamaan niiden pohjalta, että tieto on mahdotonta. He eivät itse ottaneet asiaan kantaa. Nykyisin ajatellaan yleensä, että antiikin skeptisismi oli tyypillisesti praktista skeptisismiä. Mutta jos pyrrhonistilla ei ole mitään uskomuksia tiedon tai uskomusten oikeutuksen olemassaolosta, mihin pyrrhonistin uskomuksista pidättäytyminen perustuu: Se ei voi perustua uskomukseen, että hän ei tiedä tai ettei hän ole oikeutettu uskomaan mitään. Se ei voi perustua edes siihen normatiiviseen uskomukseen, että hänen pitäisi olla uskomatta mitään. Kaikki tällaiset uskomukset ovat dogmaattisia, ja pyrrhonisti välttää dogmeja. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

8 Kriteerin ongelma Roderick Chisholm (1916-99)
Mitä tiedämme? Mikä on tiedon ala? Miten tiedämme? Mitkä ovat tiedon kriteerit tai lähteet (ehdot)? Skeptikko: Jotta voisimme vastata A:han, meillä pitäisi jo olla vastaus B:hen. Jotta voisimme vastata B:hen, meillä pitäisi jo olla vastaus A:han. Emme siis voi vastata kumpaankaan kysymykseen. Miten tietoteorian kysymyksiin tiedon alasta ja ehdoista voidaan vastata? Vastassa on ongelma, joka juontaa jo antiikin skeptikoilta ja jota kutsutaan kriteerin ongelmaksi. Nykykeskustelussa ongelma esiintyy muodossa, jonka Roderick Chisholm – viime vuosisadan tärkein tietoteoreetikko - on sille antanut. Chisholmin mukaan kriteerin ongelma on kaikkein tärkein ja perustavin filosofian ongelma. Se koskee sitä, miten pystymme vastaamaan kahteen tietoteorian peruskysymykseen. Nämä kytkeytyvät läheisesti toisiinsa. Skeptikko: emme voi tietää, mitä tiedämme, emmekä sitä, mitkä ovat tiedon kriteerit tai lähteet. Tällainen skeptikko kieltää tietoteorian mahdollisuuden. Metatietoteoreettinen skeptikko. Chisholmin mukaan tällaiseen skeptisismiin voidaan vastata kahdella tavalla: Voimme kiistää joko sen, että vastaus A:han vaatii jo vastauksen B:hen, tai sen, että vastaus B:hen vaatii jo vastauksen A:han. Itse asiassa on kolmaskin vastausmahdollisuus. Markus Lammenranta, Johdatus tieto-oppiin

9 Kolme vastausta Metodisti uskoo, että hänellä on vastaus kysymykseen B ja että hän pystyy käyttämään tätä vastausta vastatessaan kysymykseen A. Ts. hän tietää, mitkä ovat tiedon kriteerit, ja päättelee tämän tietonsa perusteella, mitä yksittäisiä tiedon tapauksia on. (Locken ja Humen empirismi, dogmaattinen skeptisismi) Partikularisti uskoo, että hänellä on vastaus kysymykseen A ja että hän pystyy käyttämään tätä vastausta vastatessaan kysymykseen B. Ts. hän tietää, mitä yksittäisiä tiedon tapauksia on, ja johtaa tämän tietonsa perusteella yleiset tiedon kriteerit. (Reidin ja Mooren commonsensismi) Reflektiivisen tasapainon menetelmä (Nelson Goodman)? Esim. Locken ja Humen empirismin mukaan (ulkomaailmaa koskevan) tiedon kriteeri on aistikokemuksesta johdettavuus tai pääteltävyys. Jos haluamme selvittää, onko uskomuksemme tietoa, tutkimme voidaanko se johtaa kokemuksesta. Metodismin ja empirismin kritiikki: (1) Kriteeri on laaja-alainen yleistys ja samalla täysin mielivaltainen. (2) Empiristinen kriteeri sulkee pois sekä näennäiset että aidot tiedon tapaukset eli johtaa skeptisismiin. Reidin ja Mooren commonsensismin mukaan kriteeri on järkevää hylätä, jos se johtaa skeptisismiin. Esim. Moore oli täysin varma sellaisista asioista kuin, että tässä on käsi ja että hän tietää, että tässä on käsi. Jos empirismistä seuraa, että hän ei voi tietää mitään tällaista, sen pahempi empirismille. Voimme siis tieto-opissa lähteä liikkeelle yksittäisistä tiedon tapauksista ja selvittää sitten niiden perusteella, mitkä ovat tiedon kriteerit (lähteet). Tietysti voidaan kysyä, eikö tämä lähtökohta ole yhtä mielivaltainen kuin jokin yleinen kriteeri. Toisaalta myös skeptisismin hylkääminen vain olettaa, että meillä on tiedon tapauksia. Nykytietoteoria noudattaa kuitenkin hyvin pitkälle partikularistista strategiaa. On paljon helpompi päästä yksimielisyyteen siitä, mitä yksittäisiä tiedon tapauksia on kuin tiedon kriteeristä. Meillä on intuitioita sitä, mitkä yksittäiset tapaukset ovat tietoa ja mitkä eivät. Tieto-opissa voidaan vedota näihin intuitioihin. Järkevämpää voisi kuitenkin olla lähteä liikkeelle samanaikaisesti molemmista kysymyksistä ja yrittää sitten saada vastaukset sopimaan yhteen (reflektiiviseen tasapainoon). Meillä on intuitioita sekä tiedon tapauksista että tiedon kriteereistä, ja yritämme sovittaa ne yhteen. Tällaista koherentista strategiaa Chisholm ei mainitse. Goodmanin strategiaa tukee ehkä se, että vastauksemme noihin kahteen kysymykseen tulisi auttaa ratkaisemaan myös muita ongelmia. Voi olla, että näiden ratkaiseminen vaatii joidenkin alkuperäisten intuitioiden korjaamista. Niiden pitäisi pystyä vastaamaan skeptisiin argumentteihin, jotka pyrkivät osoittamaan, ettei tieto ole mahdollista. selittämään, ja selitämään mm. sen, miksi tieto on arvokasta. Markus Lammenranta, Johdatus tieto-oppiin

10 Pyrrhonistinen skeptisismi
Kolme asennetta propositioon p (esim. p = <Jumala on olemassa>) S uskoo että p (teismi). S uskoo että ei-p (ateismi). S pidättäytyy p:n totuutta koskevasta uskomuksesta (agnostikko). Pyrrhonisti päätyy 3. vaihtoehtoon, koska ei pysty valitsemaan teismin ja ateismin välillä. suom. epäillä = olla kahden vaiheilla. Mihin sitten pyrrhonistin uskomuksista pidättäytyminen perustuu, jollei se perustu uskomukseen, että hänen pitäisi olla uskomatta? Oletetaan joku, mikä tahansa todellisuutta koskeva propositio. Siihen voidaan ottaa kolme asennetta. Pyrrhonisti on tässä kysymyksessä agnostikko. Miksi? Siksi, että hän ei pysty valitsemaan teismin ja ateismin välillä. Molemmat kannat ovat yhtä uskottavia, yhtä vahvoja. Niillä on yhtä vahvat perusteet. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

11 - - Sceptics began to do philosophy in order to decide among appearances and to apprehend which are true and which false, so as to become tranquil; but they came upon equipollent dispute, and being unable to decide this they suspended judgment. And when they suspended judgment, tranquillity in matters of opinion followed fortuitously. (Sextus Empiricus, Outlines of Scepticism, toim. J. Annas ja J. Barnes, Cambridge, 2000, s. 10.) - - an ability to set out oppositions among things which appear and are thought of in any way at all, an ability by which, because of the equipollence in the opposed objects and accounts, we come first to suspension of judgment and afterwards to tranquillity. (Mts. 4.) By equipollence we mean equality with regard to being convincing or unconvincing. Suspension of judgment is a standstill of the intellect, owing to which we neither reject nor posit anything. Tranquility is freedom from disturbance or calmness of soul. (Mts. 5.) Sekstoksen mukaan skeptikot pyrkivät aluksi mielenrauhaan etsimällä totuutta, mutta törmäsivät kiistoihin, joita eivät pystyneet ratkaisemaan, minkä takia he pidättyivät uskomuksista. Heidän yllätyksekseen tämä toi mielenrauhan. Skeptismi on kyky löytää yhtä vahvoja vastakkaisia vaikutelmia ja ajatuksia ja näin saada aikaan uskomuksista pidättäytyminen ja mielenrauha. Kysymys on psykologisesta tasavahvuudesta: vastakkaiset kannat ovat yhtä uskottavia tai vakuuttavia. Uskomuksesta pidättäytyminen on mielen häiriötön lepotila. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

12 Skeptisismi elämäntapana
Sekstokselle skeptisismi ei siis ole teesi tiedon tai uskomusten oikeutuksen mahdottomuudesta vaan kyky löytää yhtä vahvoja vastakkaisia kokemuksia tai uskomuksia ja tämä kyvyn käyttöä uskomuksista vapautumiseen. Uskomuksista vapautuminen tuo mielenrauhan. erimielisyys  tasavahvuus  uskomuksesta pidättyminen (epookki)  mielenrauha (ataraksia) Tasavahvuus on psykologista: vastakkaiset kannat ovat yhtä uskottavia. Sekstoksen mukaan pyrrhonstinen skeptisismi ei siis ole filosofinen näkemys vaan elämäntapa . Jos kutsumme vastakkaisia kokemuksia ja uskomuksia erimielisyyksiksi, pyrrhonistiksi tuleminen noudattaa tällaista kaavaa. Koska tasavahvuus on psykologista eikä tiedollista, pyrrhonistinen skeptikko ei sitoudu mihinkään tieto-opillisiin näkemyksiin. Hän pidättäytyy myös tieto-opillisista näkemyksistä. Tässäkin uskomuksista pidättäytymisen voi ajatella perustuvat tieto-opissa vallitseviin erimielisyyksiin. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

13 Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1
Pyrrhon myrskyssä. Petrarca-Meister, 1500-luku. Tarinan mukaan Pyrrhon laiva joutui myrskyyn. Muut panikoivat, mutta Pyrrhon istui rauhallisena mastoa vastaan. Kun häneltä kysyttiin, miten hän pystyi olemaan niin rauhallinen, hän osoitti sikaa, joka söi tyynesti kaukalostaan, ja sanoi, että tuolla tavalla viisaan pitäisi elää kaikissa tilanteissa – mielenrauhansa säilyttäen. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

14 Apraxia-vastaväite Kr. praxis = toiminta
Intentionaalinen toiminta vaatii uskomuksia. Siksi pyrrhonisti ei pysty toimimaan eikä elämään normaalia elämää. Sekstoksen kaksi vastausta: Skeptikolla ei ole uskomuksia siitä, miten asiat todella ovat, tai siitä, mitä ne ovat sisäiseltä luonteeltaan. Hänellä on kuitenkin normaalin elämän vaatimia uskomuksia. Vastaväite pätee siis vain globaaliin (rustiseen) skeptisismiin, ei lokaaliin (urbaaniin) skeptisismiin. Pyrrhonisti elää vaikutelmien mukaan eli sen mukaan, miltä asiat hänestä näyttävät. Toiminta ei siis vaadi uskomuksia. Perinteinen vastaväite Hume arveli, että pyrrhonisti on kuin kasvi, joka pitää ruokkia ja että pyrrhonisti voisi yhtä hyvin poistua huoneesta ikkunan kuin oven kautta. Hän ei usko, että hänelle käy mitenkään. Tämän tulkinnan mukaan skeptisismi rajoittuu vain joihin uskomuksiin. Yhden tulkinnan mukaan nämä ovat filosofisia tai tieteellisiä uskomuksia asioiden todellisesta luonteesta. Toisen tulkinnan mukaan skeptikolla on uskomuksia vain siitä, miltä asiat näyttävät, eikä siitä, miten ne ovat itsessään. Tämän tulkinnan mukaan skeptismi on rustista (rajoittamatonta). Se koskee kaikkia uskomuksia. Skeptikko elää ei-doksastisten vaikutelmien mukaan. Esim. havaintovirheet. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

15 Muita globaalin (rustisen) pyrrhonismin ongelmia
Globaalia pyrrhonismia ei voi puolustaa tai kritisoida, koska se ei esitä mitään väitteitä eikä sitoudu mihinkään uskomuksiin. Apraxia-vastaväitettä lukuunottamatta Uskomukset syntyvät luonnostaan. Uskomuksia on siksi äärimmäisen vaikea välttää. Jokaisen harkitsemansa proposition p suhteen, pyrrhonistin pitäisi kokea p ja ~p yhtä uskottaviksi. Tasapainon ylläpitämiseksi p:n ja ~p:n puolesta pitäisi löytää psykologisesti yhtä vahvat perusteet. <avaruudessa on parillinen määrä tähtiä> Useimmissä kysymyksissä vastakkaiset vastaukset eivät kuitenkaan näyttäisi olevan yhtä uskottavia. <minulla on kädet> Sekstoksen mukaan skeptikko on kuin lääkäri, joka annostelee lääkkeen sairauden vakavuuden mukaan. Heikkoon uskoon tarvitaan heikkoja vasta-argumentteja ja vahvempaan uskoon vahvempia. Sekstos sanoo, että pyrrhonisti on totuuteen pyrkivä tutkija. On täysin epäselvää, miksi totuuteen pyrkivä tutkija tekisi mitään tällaista. Eikö hänen pitäisi ottaa kaikki perusteet tai evidenssi puolesta ja vastaan huomioon ja katsoa, mihin suuntaan kokonaisevidenssi osoittaa. Jos pyrrhonisti on kuin lääkettä annosteleva lääkäri, hän näyttää luopuneen tutkimuksesta: totuuden sijasta hän näyttäisi pyrkivän mielenrauhaan. Miksi hän tekee näin? Hänen täytyy olla vakuuttunut siitä, että uskomuksista pidättäytyminen tuo mielenrauhan, mutta jos hän vakuuttunut tästä, hänellä on ainakin yksi dogmaattinen uskomus eikä hän voi olla globaali pyrrhonisti. Jos emme ole vakuuttuneita siitä, että uskomuksista pidättäytyminen tuo mielenrauhan, meillä ei ole mitään syytä ottaa vakavasti globaalia pyrrhonismia. Näyttää siltä, että ollakseen vakavasti otettavaa skeptisismiä pitäisi pystyä puolustamaan argumentein. Praktisen skeptisismin pitäisi perustua teoreettiseen. Itse asiassa jopa Sekstos puolustaa uskomuksista pidättäytymistä argumentein. Juuri skeptiset argumentit muodostavat varsinaisen skeptisen ongelman. Käsittelemme tällä kurssilla näitä ongelmia. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

16 Skeptinen paradoksi Skeptisen argumentin muoto: T  E O  E ~E ~E
Skeptinen paradoksi: {T  E, ~E, T}, {O  E, ~E, O} Vaihtoehdot: (1) Hyväksymme tiedollisten uskomustemme ja sitoumustemme ristiriitaisuuden, (2) Hyväksymme skeptisismin, (3) Hylkäämme jonkun intuitiivisesti uskottavan premissin, (4) Osoitamme, että kaikki premissit eivät olleetkaan intuitiivisesti uskottavia, jolloin paradoksi katoaa. Meidän ei tarvitse välittää siitä, miten pyrrhonisti paralle käy. Onnistuuko hän välttämään uskomuksia? Ja saavuttaako hän mielenrauhan ja onnellisuuden? Meitä kiinnostaa skeptikon ad hominem –argumentit. Nehän on suunnattu dogmaatikkoja vastaan ja siis meitä vastaan. Ainakin toistaiseksi olemme dogmaatikkoja: uskomme tietävämme monia asioita ja uskomme, että uskomuksemme ovat oikeutettuja. Tarkastelen kahdenlaisia skeptisiä argumentteja: sellaisia, jotka kieltävät tiedon, ja sellaisia, jotka kieltävät uskomusten oikeutuksen. Yleensä ajatellaan, että karteesinen skeptisismi kieltää tiedon olemassaolon ja että radikaalimpi pyrrhonistinen skeptisismi kieltää jopa uskomusten oikeutuksen, mutta myös karteesinen skeptisismi voi kohdistua oikeutukseen. Skeptiset argumentit pitäisi voida muotoilla pätevinä deduktiivisina argumentteina, jolloin tulee näkyviin se, mitä ne edellyttävät tiedolta ja oikeutukselta. Yksinkertaisimmillaan ne ovat tällaista muotoa. Jotta argumentti olisi hyvä ad hominem –argumentti, sen premissien pitäisi olla meidän mielestämme intuitiivisesti uskottavia. Jos premissit ovat uskottavia ja johtopäätös epäuskottava, meillä on paradoksi – joukko propositioita, joista jokainen on erikseen uskottava mutta jotka ovat yhdessä ristiriitaisia keskenään. Ne eivät siis kaikki voi olla tosia. 4. vaihtoehto voi tuntua parhaalta. Se jättää kaiken ennalleen. Sen mukaan skeptisismi on keinotekoista: se perustuu normaalien tiedonvaatimusten väärinymmätämiseen (esim. Wittgenstein, arkikielen filosofia). Kaikki muut vaihtoehdot vaativat tiedollisen asemamme vakavaa uudelleen arviointia: Ehkä emme ole niin rationaalisia. Ehkä tiedämme paljon vähemmän kuin uskomme. Ehkä tiedolliset käsitteemme tai periaatteemme kaipaavat korjaamista. Pollock & Cruz eivät näytä tekevän eroa 3:n ja 4:n välillä. He eivät ota 1:tä ja 2:ta vakavasti. 1 edustaa pyrrhonistista skeptisismiä (pidättäydymme tiedollisista uskomuksista) ja 2 akateemista (Sekstuksen merkityksessä). Joka tapauksessa skeptiset argumentit pakottavat meidät pohtimaan vakavasti tiedon ja uskomusten oikeutuksen ehtoja ja katsoa, pystyykö teoriamme näistä ratkaisemaan paradoksi tai osoittamaan sen näennäiseksi. Onko muita vaihtoehtoja? Voisimme yrittää kumota skeptisismin tai osoittaa sen itsensä kumoavaksi. Nämä reaktiot ovat kuitenkin tehottomia. Nei eivät myöskään ratkaise paradoksia. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

17 Voiko skeptisismin kumota?
Globaalia skeptisismiä ei voi kumota, koska tällainen skeptikko ei hyväksy mitään premissejä. Karteesisen skeptisismin kumoaminen vaatisi ulkomaailmaa koskevan tiedon puolesta hyvän argumentin, joka nojaa pelkästään järkeen ja introspektioon perustuviin premisseihin. (Humen ongelma). Oletetaan, että skeptisismin kumoaminen on sitä, että osoitamme tai todistamme skeptikolle, että meillä on tietoa ja että hän siis on väärässä. Meillä pitäisi siis olla argumentti, joka vakuuttaa skeptikon siitä, että tietoa on olemassa. Koska globaali skeptikko kieltää kaiken tiedon, hän ei salli mitään (tiedettyjä) premissejä, joiden avulla tiedon olemassaolon voisi osoittaa. Globaalin skeptikon vakuuttaminen on siis mahdotonta. Ainakin tämä pätee globaaliin radikaaliin skeptisismiin, joka ei hyväksy oikeutettuja uskomuksia. Lokaalin skeptisismin voisi kumota nojaamalla sellaisiin tiedon lähteisiin, jotka tällainen skeptisismi hyväksyy, ja todistamalla sen kieltämän tiedon olemassaolon. Esim. karteesinen skeptikko kieltää tiedon ulkomaailmasta, mutta sallii tiedon tietoisista mielentiloista (introspektio) ja ilmeisistä välttämättömistä totuuksista (järki). Hume näytti kuitenkin osoittavan, ettei näistä voi päätellä mitään ulkomaailmasta. Jos Hume on oikeassa edes karteesista skeptisismiä ei voida kumota. Idealismia tuntuu motivoivan tällainen yritys. Kant ajatteli myös, että karteesinen skeptisismi voidaan kumota transsendentaalisella argumentilla. Tällainen skeptikko hyväksyy tiedon omasta mielestä. Kant yritti osoittaa, että tällainen tieto edellyttää tietoa ulkomaailmasta (ilmiömaailmasta). Kantin yritys on hyvin kiistanalainen: se edelyyttää mm. kiistanakaista ilmiömaailman ja olion sinänsä välistä erottelua. Monet nykytietoteoreetikot myöntävätkin, ettei skeptikkoa voi vakuuttaa eikä siis skeptisismiä voi kumota. Tämä ei ole ongelma, jos skeptisismi kumoaisi itse itsensä. Sisäisesti ristiriitaista oppia ei kenenkään tarvitse ottaa vakavasti, koska se ei voi olla tosi. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

18 Onko (akateeminen) skeptisismi itsensä kumoava?
”Tiedän, etten tiedä mitään.” Väite on itsensä kumoava: jos se on tosi, se on epätosi. ”Olen oikeutettu uskomaan, etten tiedä mitään.” OK. ”Olen oikeutettu uskomaan, etten ole oikeutettu uskomaan mitään.” Väite on itsensä kumoava: jos se on tosi, minulla on kumoaja kaikille uskomuksilleni. Sekstoksen vastaukset: Argumentti toimii kuin ulostuslääke: se poistaa itsensä ulosteiden mukana. Vrt. Wittgensteinin Tractatuksen tikkaat. Pyrrhonistilla ei ole uskomuksia, mutta hänestä näyttää siltä, että argumentin premissit ja johtopäätös ovat tosia. Skeptinen argumentti on ad hominem –argumentti, joka on suunnattu meitä dogmaatikkoja vastaan. Paradoksi (ristiriita) on meidän ongelmamme. Tämä väite on itsensä kumoava. Sen totuudesta seuraa, että se on epätosi. Voisimme ajatella, että skeptinen argumentti laajentaa tietoamme: tiedämme premissit tosiksi, päättelemme niistä johtopääkseen, ja näin tiedämme myös johtopäätöksen todeksi. Maltillisella skeptikolla, joka kieltää tiedon muttei oikeutusta, ei ole tätä ongelmaa. Argumentti oikeuttaa hänet uskomaan, ettei hän tiedä. Radikaali skeptisismi puolestaan on itsensä kumoava. Jos infallibilismi pitää paikkansa, väite on itsensä kumoava samassa mielessä kuin 1. Jos taas fallibilisimi pitää paikkansa, väite on toisella tavalla itsensä kumoava: Jos väite on tosi, minun oikeutukseni uskoa, etten ole oikeutettu uskomaan mitään, kumoutuu, jolloin se on epätosi. Sekstos piti itsensä kumoavia argumentteja tervetulleina. Ne toimivat kuin laksatiivi. Kun päädymme johtopäätökseen, ettemme ole oikeutettuja uskomaan mitään, hylkäämme kaikki uskomuksemme – mukaan lukien argumentin premissit ja johtopäätös. Tosin tällöin menetämme perusteen olla uskomatta mitään, ja uskomuksemme saattavat tulla takaisin. Vrt. Hume. Skeptikolle saattaa riittää, että hänestä argumentti näyttää pätevältä ja sen premissit tosilta. Hänestä siis myös näyttää, ettei hän ole oikeutettu uskomaan mitään. Tämä vastaus on kuitenkin ongelmallinen siksi, että tällöin hänestä myös näyttää, että hän ei ole oikeutettu hyväksymään premissejä eikä johtopäätöstä. Argumentti osoittaa, että meidän uskomuksemme ja väitteemme ovat itsensä kumoavia tai paradoksaalisia. Emme siis pääse mihinkään siitä, että meidän pitää ratkaista paradoksi. Skeptinen ongelma muodostuu skeptisistä argumenteista tai paradokseista. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1