3. Relevantismi ja kontekstualismi

Esitys aiheesta: "3. Relevantismi ja kontekstualismi"— Esityksen transkriptio:

1 3. Relevantismi ja kontekstualismi
Markus Lammenranta Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

2 Fallibilismi Infallibilismi: S tietää evidenssi e perustella että p, vain jos e takaa p:n totuuden. Infallibilismi + evidentiaalinen internalismi ⇒ skeptisismi Fallibilismi sallii sen, että S voi tietää evidenssin e perusteella että p, vaikka e tekee p:n pelkästään todennäköiseksi. Ongelmia: Epäintuitiivisuus Gettier-ongelma Arpajais-ongelma Kynnys-ongelma Karteesinen skeptisismi Stewart Cohenin (”How to be a fallibilist?”) mukaan fallibilismi on tieto-opissa yleisesti hyväksytty kanta, koska sen vaihtoehto, infallibilismi johtaa skeptisismiin. Miksi? Oletetaan, että evidenssini uskomukselleni, että minulla on kädet, muodostuu siitä tosiasiasta, että minulla on tiettyjä kokemuksia. Tämä evidenssi ei takaa sitä, että minulla on kädet. On loogisesti mahdollista, että minulla on nämä samat kokemukset ja olen kädettömät aivot. Cohen siis olettaa tässä evidentiaalisen internalismin. Käsittelimme aiemmin ongelmia, jotka fallibilismin pitäisi ratkaista. Ei ole kuitenkaan selvää, että fallibilismi välttää edes karteesisen skeptisismin ongelman. Skeptinen argumentti voidaan muotoilla tavalla, joka ei edellytä infallibilismia. Nykykeskustelu on keskittynyt juuri tähän argumenttiin, koska infallibilismia ei ole otettu vakavasti. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

3 Skeptinen argumentti 2 Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. En tiedä, etten ole kädettömät aivot. En siis tiedä, että minulla on kädet. 1. premissi perustuu sulkuperiaatteeseen. 2. premissi perustuu evidentiaaliseen internalismiin ja mahdollisesti siihen, että valinta kädellisyys- ja kädettömyyshypo- teesien välillä on evidenssin alimääräämä. Skeptiset hypoteesit synnyttävät seuraavankaltaisia skeptisiä argumentteja, jotka voidaan kohdistaa mihin tahansa ulkomaailmaa koskevaan propositioon – esim. propositioon, että minulla on kädet. Argumentti on pätevä: premissien totuus takaa johtopäätöksen totuuden (modus tollens). (DeRosen versiossa 1:n tilalla on sen kontrapositio, jolloin saamme modus ponens –muotoisen argumentin.) Tämä argumentti ei nojaa infallibilismiin. Se ei vaadi tiedolta sitä, että evidenssini pitäisi taata se, että minulla on kädet ja siten sulkea pois se vaihtoehto, että olen kädettömät aivot, mitä evidenssini ei tee. Sen sijaan se vaatii, että minun pitäisi kuitenkin evidenssi perusteella tietää, etten ole kädettömät aivot. Argumentti sallii sen, että voisin tietää tämän fallibilistisesti eli tavalla, joka ei takaa totuutta. Argumentin toisen premissit mukaan en kuitenkaan voi tietää tätä edes fallibilistisesti. Tässä skeptikko voi vedota alimääräyteneisyyteeteen: evidenssi ei tue sen enempää käsihypoteesia kuin kädettömyyshypoteesiakaan (riippumatta siitä, onko tuki deduktiivista tai induktiivista). Valinta hypoteesien välillä on evidenssin alimääräämä. Jos on näin, en voi selvästikään tietää, että minulla on kädet. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

4 Sulkuperiaate Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. A. Jos S tietää että p ja p:stä seuraa loogisesti q, niin S tietää että q. B. Jos S tietää että p ja S tietää, että p:stä seuraa loogisesti q, niin S tietää että q. Tieto on tiedettyihin loogisiin seurauksiin nähden suljettu. C. Jos S tietää että p, dedusoi kompetentisti p:stä q:n ja uskoo tämän perusteella että q menettämättä tietoaan että p, S tietää että q. Deduktiivinen päättely laajentaa tietoa. 1. premissi perustuu siis ns. sulkuperiaatteeseen. A on liian vahva. Sen mukaan tiedämme kaikki tietomme loogiset seuraukset. Tämä vaatisi loogista kaikkitietävyyttä. Emme esim. voi sen mukaan tietää jotakin matemaattista aksioomaa tietämättä kaikkia siitä loogisesti seuraavia teoreemoja. Lisäksi koska loogiset totuudet seuraavat loogisesti mistä tahansa propositiosta, minkä tahansa proposition tietäminen vaatisi kaikkien loogisten totuuksien tietämistä. Tämä on absurdia. B on uskottavampi, mutta sekin on liian vahva. Tieto vaatii uskomuksen, ja uskomus ei ole tiedettyihin loogisiin seurauksiin nähden suljettu. Voi olla, ettei S:llä vain ole uskomusta että q. Hän ei vedä ilmeistä loogista seurausta uskomuksistaan. Voi myös olla, S uskoo q:hun jollakin muulla irrationaalisella perusteella. Voi myös olla, ettei hän pääteltyään q:hun, ole enää vakuuttunut p:stä eikä siksi tiedä että p. Tällöin hän ei tiedä että q. Nämä ongelmat poistaa Hawthornen muotoilu: Multi-Premise Closure: Necessarily, if S knows p1, p2,…, pn, and competently deduces q, and thereby comes to believe q, while retaining knowledge of p1, p2,…, pn throughout, then S knows that q. Hawthorne, John (2004), Knowledge and Lotteries, Oxford, s. 33. Voimme kuitenkin yksinkertaisuuden vuoksi operoida säännöllä B. Se näyttää ainakin pätevän tarkastelluissa skeptisissä tapauksissa. Skeptisen argumentin 1. premissi nojaa tähän periaatteeseen. Se seuraa tästä ja olettamuksesta, että tiedän sen, että siitä, että minulla on kädet seuraa, etten ole kädettömät aivot. Sen hylkääminen merkitsee siten tämän periaatteen hylkäämistä. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

5 Moore ja skeptisismi Skeptikko:
(1) Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. (2) En tiedä, etten ole kädettömät aivot. (J) En tiedä, että minulla on kädet. G. E. Moore: Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. (~J) Tiedän, että minulla on kädet. (~2) Tiedän, etten ole kädettömät aivot. On selvää, että tämä skeptinen argumentti on loogisesti pätevä. Pätevä argumentti sanoo kuitenkin vain sen, että jos premissit ovat tosia, niin johtopäätös on tosi. Tämä on loogisesti välttämätöntä. Olisi loogisesti ristiriitaista hyväksyä premissit ja hylätä johtopäätös. Mikään ei kuitenkaan estä hylkäämästä jompaa kumpaa premissiä. Skeptisismiltä putoaa pohja, jos johtopäätöksen hyväksymisen sijasta on järkevämpää hylätä jompi kumpi premisseistä. G. E. Moore on todennut, että hän on paljon varmempi siitä, että skeptisen argumentin johtopäätös on epätosi, kuin siitä, että sen premissit olisivat molemmat tosia. Hän kääntää skeptisen argumentin reduktio absurdum -argumentiksi sen premisseja vastaan. Jos pätevän argumentin johtopäätös on absurdi, tämä osoittaa, että sen premisseissä täytyy olla jotakin vikaa. Mooren mukaan vika on toisessa premississä. Sitä vastaan voidaan myös antaa argumentti, joka näyttää yhtä hyvältä kuin skeptikon argumentti. Mooren vastaus jää kuitenkin vajaaksi. Kolmesta uskottavasta propositiosta hän vain hylkää sen, josta hän on vähiten vakuuttunut. Hän ei pysty selittämään, mistä hän tietää, että hän ei ole kädettömät aivot, eikä sitä, miksi tällainen tieto tuntuu intuitiivisesti epäuskottavalta. Hän vain hylkää jotakin, joka on intuitiivisesti uskottavaa. Hän lopettaa siihen, mistä varsinainen tietoteoreettinen työ alkaa. Tietoteorioita, jotka puolustavat hänen vaihtoehtoaan ja pyrkivät selittämään sen, minkä hän jättää selittämättä, kutsutaan uusmoorelaisiksi. Hänen vastauksensa tuntuu myös dogmaattiselta. Hän vain kieltää sen, minkä skeptikko myöntää. Miksi hänen argumenttinsa olisi parempi kuin skeptikon? Ongelma on siis pikemminkin se, että meillä on paradoksi: uskottavat premissit johtavat epäuskottavaan johtopäätökseen. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

6 Sulkuperiaatteeseen nojaava skeptinen paradoksi
Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. En tiedä, etten ole kädettömät aivot. (~J) Tiedän, että minulla on kädet. Skeptikko: 1, 2, J Moore: 1, ~2, ~J Dretske, Nozick: ~1, 2, ~J Cohen, DeRose, Lewis: Jossain kontekstissa skeptikko on oikeassa, jossain taas Moore. Koska premissit ovat intuitiivisesti uskottavia ja johtopäätös epäuskottava, argumentti voidaan ymmärtää paradoksiksi. Paradoksi on joukko propositioita, jotka ovat kaikki erikseen uskottavia mutta jotka ovat keskenään ristiriitaisia eivätkä voi siksi olla kaikki tosia. Paradoksin ratkaisemiseksi on hylättävä yksi ja selitettävä, miksi se on epätosi. Skeptikko: 1, 2, J Moore: 1, ~2, ~J Dretske, Nozick: ~1, 2, ~J Semanttinen kontekstualismi: jossain konteksteissa skeptikko on oikeassa, jossain taas Moore. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

7 Relationaalisesti absoluuttiset termit
”Tieto” on absoluuttinen termi: ei ole tiedon asteita. Peter Unger: (1) Tasaisuus sulkee pois kaikki epätasaisuudet. (2) Tieto sulkee pois kaikki vaihtoehdot (erehtymismahdollisuudet). Fred Dretske: (1) Tasaisuus sulkee pois kaikki epätasaisuudet suhteessa kriteeriin, joka määrää, mikä lasketaan epätasaisuudeksi. Ts. tasaisuus sulkee pois relevantit epätasaisuudet. (2) Tieto sulkee pois kaikki vaihtoehdot suhteessa kriteeriin, joka määrää, mikä lasketaan vaihtoehdoksi. Ts. tieto sulkee pois relevantit vaihtoehdot. Aikaisemmin Peter Unger oli verrannut tietoa absoluuttisiin termeihin, kuten ”tasainen” ja ”tyhjä”. Näille on ominaista se, että jos jokin pinta on tasainen, ei voi olla olemassa jotakin toista pintaa, joka olisi vielä tasaisempi. Jos tällainen olisi, edellinen pinta ei olisikaan todella tasainen. Tästä seuraa, että tasaisuus sulkee pois kaikki kuprut ja epätasaisuudet. Tästä taas seuraa, että on hyvin vähän, jos lainkaan tasaisia pintoja. Unger ajatteli, että sama soveltuu tietoon. Tieto vaatii varmuutta (kaikkien erehtymismahdollisuuksien poissulkemista). Tuntuu paradoksaaliselta sanoa, että tiedän mutta voin erehtyä. Koska kenelläkään ei ole näin vahvaa evidenssiä ainakaan ulkomaailmaa koskeville uskomuksille, kukaan ei tiedä mitään ulkomaailmasta. Dretske on samaa mieltä siinä, että ”tasainen”, ”tyhjä” ja ”tieto” ovat absoluuttisia termejä. Hänen mukaansa Ungerin analyysi niistä kuitenkin on väärä. ”Tasaisuus” ja ”tieto” ovat relationaalisesti absoluuttisia termejä. Hänen mukaansa erilaiset pinnat voivat todella olla tasaisia, koska se, mikä lasketaan epätasaisuudeksi vaihtelee tilanteesta toiseen. Jos olemme pelaamassa jääkiekkoa, on oikein sanoa jäätä tasaiseksi, vaikka siinä olisi pieniä kupruja ja halkeumia. Näitä ei lasketa epätasaisuuksiksi. Mutta jos olemme järjestämässä kaunoluistelun EM-kisoja, pienemmät kuprut ovat lasketaan. Samaa jäätä ei voikaan sanoa tasaiseksi. Tasaisuuden kriteerit vaihtelevat. Vaikka tasaisuus on absoluuttinen termi, sen soveltaminen on suhteellista relevanttiin kriteeriin nähden, joka määrää, mitä lasketaan epätasaisuuksiksi. Samalla tavalla voin sanoa totuudellisesti, että jääkaappi on tyhjä, vaikka siellä olisi jäätä tai vesimolekyylejä, koska nyt vain syötävät ja juotavat objektit lasketaan olioiksi (ovat relevantteja). Samalla tavalla tieto vaatii vain relevanttien erehtymismahdollisuuksien poissulkemista. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

8 Relevanttien vaihtoehtojen teoria
Fred Dretske, ”The Pragmatic Dimension of Knowledge” (1981) S tietää että p, joj S:n uskomus että p tosi ja S:n evidenssi sulkee pois p:n relevantit vaihtoehdot. h on p:n vaihtoehto, joj h:stä seuraa loogisesti (käsitteellisesti) ~p. h ja p eivät voi molemmat olla tosia. Vaihtoehdon poissulkeminen on sen tietämistä epätodeksi. (Kehäisyys?) Sulkuperiaate = Jos tiedän että p ja tiedän, että q on p:n vaihtoehto, tiedän että ei-q. Ts. jotta voisin tietää että p, minun täytyy sulkea pois kaikki tietämäni p:n vaihtoehdot. Dretske: Minun tarvitsee sulkea pois vain p:n relevantit vaihtoehdot. Skeptiset hypoteesit eivät ole relevantteja vaihtoehtoja. ⇒ Sulkuperiaate on epätosi. Artikkelissaan ”The Pragmatic Dimension of Knowledge” (1981) Dretske ehdottaa, että tieto on evidentiaalinen tila, jossa kaikki relevantit vaihtoehdot on suljettu pois. Mitä tämä tarkoittaa? p:n vaihtoehdot ovat propositioita, jotka ovat loogisesti yhteensopimattomia p:n kanssa. Jos toinen on tosi, toinen on epätosi. h siis kuvaa sellaista asiaintilaa, jossa p on epätosi. Se kuvaa erehtymisen mahdollisuutta uskomukselle että p. (Voidaan myös sanoa, että vaihtoehdot ovat asiaintiloja tai mahdollisia maailmoja, joissa p on epätosi.) Evidenssi sulkee vaihtoehdon pois, joj sen perusteella voidaan tietää vaihtoehto epätodeksi. Tässä siis vaihtoehdon pois sulkeminen ei ole välttämättä loogista yhteensopimattomuutta evidenssin kanssa. Evidenssi voi sulkea vaihtoehdon pois myös induktiivisesti eli tehdä tämän epätodennäköiseksi. Sulkuperiaatteen mukaan tieto vaatii kaikkien tiedettyjen vaihtoehtojen poissulkemista. Jos tiedän että p ja tiedän, että q on p:n vaihtoehto, tiedän että ei-q. Dretsken RV-periaate on heikompi. Se vaatii vain relevanttien vaihtoehtojen poissulkemista. Skeptinen hypoteesi ei ole relevantti vaihtoehto, minkä takia evidenssini ei tarvitse sulkea sitä pois. Voin tietää, että minulla on kädet, vaikken tiedä, etten ole kädettömät aivot. Sulkuperiaate on siis Dretsken mukaan epätosi. Hän tukee näkemystään esimerkillä, joka on hänen mukaansa vastaesimerkki sulkuperiaatteelle. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

9 Dretsken seepra Fred Dretske, ”Epistemic Operators” (1970)
p = ”Aitauksessa on seepra.” q = ”Aitauksessa on raidalliseksi maalattu muuli, joka näyttää seepralta.” Evidenssini ei sulje q:ta pois. (En tiedä, että ~q.) Voin kuitenkin tietää että p, koska q ei ole p:n relevantti vaihtoehto En voi tietää että ~q, koska q on ~q:n relevantti vaihtoehto. ⇒ Sulkuperiaate on epätosi. Dretsken kuuluisa esimerkki artikkelissa ”Epistemic Operators”: Oletetaan, että menen eläintarhaan ja näen raidallisen eläimen aitauksessa, jossa lukee ”seepra”. Se on täysin seepran näköinen, joten tiedän, että eläin on seepra. On kuitenkin mahdollista, että joku on maalannut raidat muuliin ja pannut sen aitaukseen. Kokemukseni (evidenssini) ei sulje tätä vaihtoehtoa pois. Dretsken mukaan voin kuitenkin tietää, että eläin on seepra, vaikka tiedän, että tästä seuraa loogisesti, ettei eläin ole raidalliseksi maalattu muuli. Tämä johtuu siitä, että q ei ole p:n relevantti vaihtoehto. Evidenssini ei siis tarvitse sulkea q:ta pois. Relevantteja vaihtoehtoja: että aitauksessa on hevonen, että aitauksessa ei ole mitään eläintä, että aitauksessa on eläintenhoitaja. Havaintokokemukseni sulkee nämä vaihtoehdot pois. Jos nämä vaihtoehdot vallitsisivat, minusta ei näyttäisi samalta kuin nyt. Kokemukseni ei sulje pois vaihtoehtoa, että eläin on taitavasti maalattu muuli, koska tämä näyttää täsmälleen samalta kuin seepra. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ole relevantti. Normaalisti tällaista vaihtoehtoa ei tarvitse ottaa huomioon. En voi tietää, että eläin ei ole taitavasti maalattu muuli, koska en pysty sulkemaan pois sitä vaihtoehtoa, että eläin on taitavasti maalattu muuli, joka on relevantti vaihtoehto sille, ettei eläin ole taitavasti maalattu muuli. Proposition negaatio on aina proposition relevantti vaihtoehto. Dretsken näkemyksestä siis seuraa, että sulkuperiaate on epätosi: tiedän, että eläin on seepra ja että siitä, että se on seepra, seuraa, ettei se ole taitavasti maalattu muuli, mutten kuitenkaan tiedä, että se ei ole taitavasti maalattu muuli. Tämän selittää se, että p:llä ja q:lla on eri relevantit vaihtoehdot. Jonathan Vogel: Vaikka en voi pelkän havaintoevidenssin perusteella tietää, ettei aitauksessa ole taitavasti maalattua muulia, minulla on muuta evidenssiä, jonka mukaan on hyvin epätodennäköistä, että eläintarhat huijaisivat yleisöä tällä tavalla. Tiedän siis sekä p:n että ~q:n. Vogelin mukaan sulkuperiaate pätee. Cohenin mukaan Dretske on sitä mieltä, ettei tällainen pelkkä taustaevidenssi riitä sen tietämiseen, ettei aitauksessa ole taitavasti maalattua muulia. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

10 Dretsken vastaus skeptisismiin
p = ”Minulla on kädet.” h = ”Olen kädettömät aivot, jolla on kokemuksia käsistä.” h ei ole relevantti vaihtoehto p:lle. Voin tietää että p, koska evidenssini sulkee pois p:n relevantit vaihtoehdot. En voi tietää, että ~h, koska evidenssini ei sulje pois ~h:n relevanttia vaihtoehtoa h. Dretsken mukaan sulkuperiaate epäonnistuu myös skeptisten hypoteesien tapauksessa. Voin tietää, että minulla on kädet, koska relevantti vaihtoehto tälle on se, että minulla on vain käsien tyngät ja se, että käteni on korvattu proteeseilla. Kokemukseni sulkee nämä vaihtoehdot pois. Se ei sulje pois vaihtoehtoa, että olen kädettömät aivot, mutta tämä vaihtoehto ei ole relevantti. Tietääkseni jotakin, minun ei tarvitse tietää, että skeptiset hypoteesit ovat epätosia, koska nämä eivät ole relevantteja vaihtoehtoja. Skeptisen argumentin ensimmäinen premissi on siis epätosi. Toinen premissi on tosi. Skeptinen hypoteesi on aina relevantti vaihtoehto sen kiellolle (negaatiolle). Relevantti vaihtoehto sille, etten ole aivot altaassa, on se, että olen aivot altaassa. Kokemukseni ja evidenssini ei sulje tätä vaihtoehtoa pois. Sulkuperiaate on siis epätosi. Voin tietää, että minulla on kädet ja että tästä seuraa, etten ole kädettömät aivot, vaikka en voi tietää, etten ole kädettömät aivot. Nyt taustaevidenssistä ei ole apua. Vaikka taustaevidenssini valossa tällainen huijaus olisi tällä hetkellä teknisesti mahdoton toteuttaa, se ei sulje pois kädettömät aivot –hypoteesia, koska tämän mukaan myös tuo evidenssi on tietokoneen tuottamaa. Minulla ei siis näytä olevan minkäänlaista evidenssiä hypoteesia vastaan. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

11 Vaihtoehdon relevanssi?
Lintubongari näkee harmaasorsan lammella. Harmaasorsa muistuttaa vedessä ollessaan siperianuikkua. Tietääkö bongari, että kyseessä on harmaasorsa, jos seudulla todella on siperianuikkuja? jos seudulla ei ole siperianuikkuja, mutta ne olisivat voineet helposti muuttaa seudulle? jos lähistöllä on ornitologi, joka uskoo virheellisesti seudulle muuttaneen siperianuikkuja? jos siperianuikut ovat vain jonkun kahelin ornitologin mielikuvituksen tuotetta? Dretsken esimerkki artikkelissa ”The Pragmatic Dimension of Knowledge”. Dretske toteaa, että hänen RV-teoriansa on avoin erilaisille näkemyksille siitä, mikä tekee vaihtoehdosta relevantin, kuten erilaisille pragmaattisille ja sosiaalisille seikoille. Nämä voisivat koskea sitä, kuinka tärkeää on, että henkilö on oikeassa, tai pidetäänkö henkilön yhteisössä vaihtoehtoa todennäköisenä tai mahdollisena. Dretske torjuu kuitenkin tällaiset näkemykset. Hän vastaa kahteen ensimmäiseen kysymykseen kielteisesti, ja näyttää vastaavan kahteen jälkimmäiseen myönteisesti. Relevanssiin ei vaikuta se, millaisia mahdollisuuksia pidämme todellisina, vaan siitä, millaiset mahdollisuudet ovat jotenkin objektiivisesti todellisia. Jos 1 tai 2 pätevät, on todellinen mahdollisuus, että bongarin näkemä lintu on siperianuikku. (Vrt. Goldmanin lato.) Mitä intuitiomme sanovat vaihtoehdosta kolme? Entä jos kaikki seudun ornitologit uskovat niin. Vrt. Harmanin esimerkki poliittisen johtajan salamurhasta. Huomaa, että bongari ei pystyisi vakuuttamaan ornitologia siitä, että hän näki harmaasorsan. Tiedon sosiaalisuus. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / Tieto-oppi 1

12 Herkkyysehto Tieto = tosi ja herkkä uskomus. Nozick: ~p □→ ~Up
Dretske: r on sitova peruste p:lle, joj ~p □→ ~r Kontrafaktuaalinen konditionaali: p □→ q (jos p olisi tosi, myös q olisi tosi.) Analyysi: Niissä lähimpänä aktuaalista maailmaa olevissa maailmoissa, joissa p on tosi, myös q on tosi. Nozick: Lähimmissä mahdollisissa maailmoissa, joissa p on epätosi, S ei usko että p. ⇒ Sulkuperiaate on epätosi. Dretskellä on myös toinen tiedon analyysi, joka selittää nämä tulokset. Sitä voi pitää vaihtoehtoisena muotoiluna tai täsmennyksenä em. relevantistiselle analyysille. (Luultavasti Dretske ei varsinaisesti pitänyt tätä tiedon analyysina.) Se myös välttää kehäisyyden. Se on olennaisesti samanlainen kuin Robert Nozickin analyysi. Molemmat analyysit korvaavat perinteisen tiedon analyysin oikeutusehdon herkkyysehdolla. Tietoa vaatii siis heidän mukaansa toden uskomuksen, joka täyttää herkkyysehdon. (Nozickilla on myös lisäehto, jonka voimme jättää tässä huomiotta: p □→ Up.) Kontrafaktuaaliset konditionaalit koskevat sitä, mitä tapahtuisi, jos asiat olisivat toisin kuin ovat. Ne koskevat mahdollisuuksia, sitä, mitä saattaisi tapahtua. Niitä havainnollistetaan usein puhumalla mahdollisista maailmoista. Ne koskevat sitä, mitä tapahtuu niissä lähimpänä aktuaalista maailmaa olevissa mahdollisissa maailmoissa, joissa ehto on tosi. Aktuaalisen maailman läheisyydessä on kysymys samanlaisuudesta. Voimme havainnollistaa tämän ehdon täyttymistä mahdollisten maailmojen avaruuden avulla, jossa aktuaalinen maailma on keskuksena. Oletamme, että p on tosi aktuaalisessa maailmassa. Selvittääksemme ehdon täyttymistä meidän on edettävä keskuksesta niihin lähimpiin mahdollisiin maailmoihin, joissa p on epätosi. Nozickin herkkyysehto pitää siis paikkansa, jos niissä lähellä aktuaalista maailmaa olevissa maailmoissa, joissa p on epätosi, S ei usko että p. Dretsken ehto taas täyttyy, jos lähimmissä maailmoissa, joissa p on epätosi, S:llä ei olisi perustetta r. Voidaan sanoa, että r sulkee pois nämä mahdolliset maailmat eli vaihtoehdot. r siis takaa p:n totuuden lähimmissä maailmoissa. r on siis sitova peruste (conclusive reason) p:lle. (Evidenssi sulkee pois p:n läheiset vaihtoehdot) Dretsken hiukan sofistikoidumman ehdon seurauksia: Voin tietää, että eläin on seepra, koska jos se ei olisi seepra, minulla ei olisi sitä aistikokemusta, jonka perusteella uskon eläimen olevan seepra. Ts. se ei näyttäisi seepralta. Toisaalta en voi tietää, että eläin ei ole raidalliseksi maalattu muuli, koska jos se olisi muuli, minulla olisi silti sama aistikokemus, että eläin näyttää seepralta. Aistikokemukseni ei erota tilannetta, jossa aitauksessa on seepra, tilanteesta, jossa siellä on muuli. Se ei sulje jälkimmäistä vaihtoehtoa pois. Sama pätee skeptisiin hypoteeseihin. Voin tietää, että minulla on kädet. Jos minulla ei olisi käsiä, minulla ei olisi kokemusta käsistä. Mutta en voi tietää, etten ole kädettömät aivot, koska jos olisin kädettömät aivot, minulla olisi silti kokemus käsistä. Molemmat ehdot selittävät sen, miten voimme tietää tavanomaisia asioita tietämättä, että skeptiset hypoteesit ovat epätosia. Ne selittävät sen, miksi skeptiset hypoteesit eivät ole relevantteja vaihtoehtoja normaaleille ulkomaailmaa koskeville propositioille. Ehdoista voidaan johtaa myös relevanttiuden kriteeri, jonka mukaan vain lähimmät vaihtoehdot ovat relevantteja. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

13 Herkkyysehdon hyvät puolet
Selittää infallibilistisen intuition. Jos S tietää (S:llä on sitova peruste uskoa) että p, ei tietyssä mielessä ole mahdollista että ei-p. Jos ei-p olisi tosi, S ei uskoisi (S:llä ei olisi sitovaa perustetta uskoa) että p. Selittää, miksei Gettier-tapauksissa ole tietoa. Goldmanin lato Ratkaisee arpajaisongelman. En voi tietää, korkean todennäköisyyden perusteella, että arpani ei voita, vaikka voin tietää sen luettuani tuloksen sanomalehdestä. Ei kynnysongelmaa, koska ”tietää” on absoluuttinen termi. Selittää, miksemme voi tietää, että skeptiset hypoteesit ovat epätosia. ~ (~ h) □→ S uskoo että ~h h □→ S uskoo että ~h Herkkyysehdolla on paljon hyviä puolia. Se mm. ratkaisee fallibilismin ongelmat. Jos S tietää, ei ole todellinen mahdollisuus että hän erehtyy. Näin ei tapahdu läheisissä (relevanteissa) maailmoissa. Herkkyysehto hoitaa Gettier-ongelmat. Jos Henrin näkemä kohde ei olisi ollut lato, se olisi ollut kulissi, mutta Henri olisi silti uskonut, että se on lato. Hän ei siis tiedä. Meillä on se intuitio, etten voi tietää, että arpani ei voita, vaikka tämä on erittäin todennäköistä. Jos arpani voittaisi, uskoisin silti, ettei se voita. Kuitenkin voin tietää saman asian luettuani arpajaistuloksen sanomalehdestä, vaikka todennäköisyys, että lehti ei ole tehnyt virhettä, voi olla alhaisempi. Jos arpani nimittäin voittaisi, lehti kertoisi, että arpani voittaisi, ja uskoisin siksi, että se voittaa. Herkkyysehto täyttyy. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

14 Herkkyysehdon ongelmia
Sulkuperiaatteen hylkääminen johtaa inhottavaan konjunktioon: Tiedän, että minulla on kädet, mutten tiedä, etten ole kädettömät aivot (Keith DeRose). Induktiivista tietoa koskevat vastaesimerkit. Ernest Sosa: roskapussi Jonathan Vogel: gintonic Useimmat tietoteoreetikot pitävät sulkuperiaatetta erittäin uskottavana. Jos tiedän että p ja että p:stä seuraa deduktiivisesti q, miksen voi tietää myös q:ta? Sulkuperiaatteen kieltäminen Dretsken ja Nozickin tapaan johtaa DeRosen inhottavaan konjunktioon. On jo kauan ollut tunnettua, että herkkyysehdolle tuottaa ongelmia induktiivinen tieto. Se sulkee pois tällaisen tiedon. Esim. Sosan esimerkki roskakuilusta tai Vogelin drinkkiesimerkki. Pudotan matkalla hissiin roskapussin roskakuiluun. Oletettavasti tiedän, että se putoaa hetken kuluttua pohjakerrokseen. Mutta mitä jos se ei putoaisikaan? Se ehkä jäisi roikkumaan kuilussa törröttävään ruuviin tai naulaan. Mikään tällainen seikka ei kuitenkaan vaikuttaisi uskomukseeni, että pussi putoaa pohjalle. Uskomukseni ei siis ole herkkä totuudelle. Tiedän kuitenkin, että pussi putoaa. Istun pihalla auringon paisteessa kylmä gintonic-lasi kädessä, kun puhelin soi. Menen sisään vastaamaan puhelimeen ja unohdun toimittamaan erilaisia asioita. Puolen tunnin kuluttua muistan, että jätin lasin aurinkoon. Tiedän, että se on lämmennyt. Herkkyysehto ei kuitenkaan täyty. Jos gintonic ei olisi lämmennyt, naapuri olisi pannut sen varjoon tai jääkaappiin. Uskoisin silti, että se on lämmennyt. Näyttää siis siltä, että sulkuperiaatteen (1. premissin) kieltäminen ei ole uskottava skeptisen paradoksin ratkaisu. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

15 Vaihtoehdon relevanssi?
Goldmanin lato: Henri näkee pellonlaidalla ladon ja uskoo sen olevan lato. Hän ei kuitenkaan pysty erottamaan latoa aidonnäköisestä latokulissista. Onko lausuma ”Henri tietää, että esine on lato” tosi, jos seudulla ei ole latokulisseja, ja kaikki ladoilta näyttävät esineet todella ovat latoja? jos täysin Henrin tietämättä seutu on täynnä latokulisseja? jos seudulla ei ole latokulisseja, ja puhuja keskustelee kaverinsa kanssa Henrin viikonloppuna näkemistä ladoista? jos seudulla ei ole latokulisseja, mutta puhuja on tieto- opin luennolla, jossa puhutaan latokulisseista, ilkeistä demoneista ja aivoista altaassa? Relevanttien vaihtoehtojen teorioita on arvosteltu siitä, etteivät niiden kannattajat pysty antamaan mitään tarkkaa relevanssin kriteeriä. Cohen torjuu tämän kritiikin. Riittää, että meillä on intuitioita relevanssista. Itse asiassa nämä intuitiot ovat intuitioita siitä, onko kyseessä tieto vai ei. Jos meillä on intuitio, että henkilö tietää, meillä on myös se intuitio, ettei ole mitään relevantteja vaihtoehtoja, joita hän ei pystyisi sulkemaan pois. Voimme kuitenkin yrittää muotoilla kriteerejä, jotka voisivat selittää intuitioitamme. Voimme lähteä liikkeelle Goldmanin latotapausta koskevista intuitioista. Dretsken kanta on se, että tässä tapauksessa lause on tosi. Henri tietää. Latokulissivaihtoehto ei ole relevantti. Dretsken mukaan Henri ei tiedä, että hänen näkemänsä kohde on lato, koska mahdollisuus, että se on latokulissi, on relevantti vaihtoehto. Hänen evidenssinsä ei sulje pois tätä mahdollisuutta. Huom. Austinin mukaan vaihtoehto ei ole relevantti, koska Henrillä ei ole mitään perusteita uskoa, että siellä on latokulisseja. Sekä Dretske että Cohen ovat sitä mieltä, että lausuma on tosi. Dretsken mukaan lausuma on yhä tosi. Skeptisismiä ei saada todeksi pelkästään panemalla se skeptikon suuhun. Cohen sen sijaan ajattelee, että lausuma on epätosi. Tässä kontekstissa latokulissimahdollisuus on relevantti. Dretsken mukaan vaihtoehdon relevanssin määräävät tiedon subjekti ja hänen olosuhteensa. Dretske kannattaa myös eksternalistista (ei-evidentiaalista) relevanssin kriteeriä. Tiedon subjektin olosuhteet määräävät relevantit vaihtoehdot riippumatta siitä tietääkö subjekti näistä olosuhteista. Kriteeristä seuraa, että latokulissimahdollisuus on relevantti vaihtoehto. Vrt. Austinin internalistinen (evidentiaalinen) kriteeri. Cohenin mukaan relevanssin määrää puhujan (tiedon attribuoijan) konteksti. Se, että tässä kontekstissa kiinnitetään huomio vaihtoehtoon, tekee tästä relevantin. Koska C:ssä ja D:ssä subjektin (Henrin) tiedolliset ja ei-tiedolliset olosuhteet ovat samat, eron voi selittää vain muuttuvat tiedon vaatimukset. C:ssä Henrin evidenssi täyttää ne, kun se D:ssä ei täytä. Tämä näkemys tekee Cohenin relevantismista kontekstualistisen. Tiedon vaatimukset vaihtelevat puhujan kontekstista toiseen. Dretsken relevantismi on invariantisti. Tiedon vaatimukset pysyvät samana puhujasta riippumatta. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 2. Karteesinen skeptisismi

16 Relevantismi ja kontektualismi
Subjektin konteksti määrää vaihtoehdon relevanssin (Dretske). Sulkuperiaate ei päde. Puhujan konteksti (puhujan intentiot, intressit ja ennakko-oletukset) määrää vaihtoehdon relevanssin (Stine, Cohen). Sulkuperiaate pätee. Konteksti ja relevanttien vaihtoehtojen joukko pysyy vakiona, kun tarkastelemme skeptistä paradoksia. Arkikontekstissa tiedän sekä sen, että minulla on kädet, että sen. etten ole kädettömät aivot. <Olen kädettömät aivot> ei ole kummallekaan propositiolle relevantti vaihtoehto. Skeptisessa kontekstissa en tiedä kumpaakaan. <Olen kädettömät aivot> on molemmille relevantti vaihtoehto Artikkelissaan ”The Pragmatic Dimension of Knowledge” Dretske sanoo, että vaihtoehdon relevanssi riippuu kontekstista. Hän ei kuitenkaan ole täysin selvä siinä, mitä hän kontekstilla tarkoittaa. Kokoelmassa Dretske and His Critics hän tarkentaa (vastauksenaan Cohenille) tarkoittavansa tiedon subjektin kontekstia, mikä sopii yhteen herkkyysehdon kanssa. Relevanssi riippuu subjektin uskomuksesta ja hänen olosuhteistaan. Tällöin riippuu uskomuksen sisällöstä, mitkä vaihtoehdot ovat läheisiä (relevantteja). Relevanttius vaihtelee uskomuksesta toiseen, minkä takia sulkuperiaate ei päde. Semanttista kontekstualismi, jota nykyisin kutsutaan usein vain kontekstualismiksi. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

17 Semanttinen kontekstualismi
Lause on kontekstisidonnainen, jos ja vain jos se ilmaisee eri proposition eri konteksteissa. Indeksikaaliset ilmaukset: ”minä”, ”täällä”, ”nyt”,... Asteiset adjektiivit: ”pitkä”, ”rikas”, . . . Dretsken relationaalisesti absoluuttiset termit: ”tasainen”, ”tyhjä”, . . . Kontekstualistien mukaan sanan ”tietää” sisältävät lauseet ovat kontekstisidonnaisia. He vertaavat niitä lauseisiin, jotka sisältävät indeksikaalisia ilmauksia ja asteisia adjektiivejä ja jotka ovat ilmiselvästi kontekstisidonnaisia. Voisi sanoa, että tietolauseet ovat piilevästi indeksikaalisia: ne viittaavat piilevästi omaan esittämistilanteeseensa, kuten indeksikaaliset ilmaukset ”minä”, ”täällä” ja ”nyt”. Asteiset adjektiivit kuvaavat ominaisuutta, jota voi olla eri asteita. Ihmiset ovat eripituisia. Toinen on pidempi kuin toinen. Kun käytämme sanaa ”pitkä” ei-komparatiivisesti mielessä, tarkoitamme, että henkilö on riittävän pitkä, että hänen pituutensa ylittää jonkin kynnysarvon. Eri konteksteissa kynnys kuitenkin asetetaan eri korkeuksille. Jossakin kontekstissa lause ”Paavo on pitkä” on tosi, ja jossakin toisessa kontekstissa se on epätosi, vaikka puhutaan samasta henkilöstä. Kyse on siitä, että lauseen sisältö ja totuusehdot ja samalla totuusarvo vaihtelevat kontekstin mukana. Myös Dretsken relationaalisesti absoluuttiset termit on luontevaa ymmärtää kontekstisidonaisina – toisin kuin Dretske ajatteli. Puhujien ja kuuntelijoiden intressit, tarkoitukset ja ennakko-oletukset määräävät relevanssin kriteerin – ei niinkään se, millainen objekti on kyseessä. Kainuulainen voi hyvin sanoa ”Tie on tasainen”, kun pohjalainen sanoo samasta tiestä: ”Tie ei ole tasainen”. Molemmat voivat olla oikeassa, koska heillä on erilaiset tasaisuuden kriteerit. Tie itse ei määrää niitä. Henkilö, joka on kiinnostunut ruoasta, sanoo ”Jääkaappi on tyhjä”, kun toinen, joka on kiinnostunut jääkaapin varaosista, sanoo samasta jääkaapista: ”Jääkaappi ei ole tyhjä. Siellä on hyviä irtohyllyjä ja munarasioita.” Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

18 Tiedollinen kontekstualismi
Tietolauseet ovat kontekstisidonnaisia. ”S tietää että p.” Tosi kontekstissa 1. Epätosi kontekstissa 2. Ilmaisee eri proposition (eri tietää-relaation) kontekstissa 1 ja 2 Tietolauseiden kontekstisidonnaisuus tarjoaa ratkaisun skeptisiin paradokseihin. Tiedollinen kontekstualisti ajattelee samalla tavalla sanasta ”tietää”. Tieto on selvästi absoluuttinen termi: henkilö joko tietää tai ei tiedä. Vaikka tietämistä ei näyttäisi olevan eri asteita, se analysoidaan sellaisten ominaisuuksien avulla, joita voi olla eri asteita, kuten luotettavuus ja oikeutus. Konteksti vaikuttaisi näin ollen siihen, kuinka luotettava tai oikeutettu henkilön täytyy olla tietääkseen jotakin. Lauseen muotoa ”S tietää että p” totuusehdot ja totuusarvo siis vaihtelevat puhujan kontekstin mukana. Siten toinen puhuja voi puhua totta sanoessaan jostakin S:stä ja jostakin propositiosta p ”S tietää että p”, kun toinen puhuja jossakin toisessa konteksissa puhuu totta sanoessaan ”S ei tiedä että p”. Esim. sanoessaan ”Tiedän, että minulla on kädet” Moore voi puhua totta, mutta myös skeptikko puhuu totta sanoessaan ”Moore ei tiedä, että hänellä on kädet.” Tämä johtuu siitä, että jälkimäisessä skeptisessä kontekstissa tiedon vaatimukset ovat tiukemmat. Dretsken näkemys ei ole tällä tavalla kontekstualistinen: sen mukaan tiedon subjektin konteksti määrää tiedon kriteerit, jotka eivät vaihtele puhujasta toiseen ja ovat siis muuttumattomat (invariantismi). (a) On puhtaasti semanttinen teesi. Se koskee tietolauseiden merkitystä. (b) tekee tästä teesistä tietoteoreettisesti kiinnostavan. Semanttinen kontekstualismi auttaa sen mukaan ratkaisemaan skeptisen paradoksin. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

19 Kontekstualistisia tietoteorioita
Stewart Cohen: Tieto vaatii oikeutuksen, ja tietoon riittävän oikeutuksen taso vaihtelee kontekstin mukana. Evidenssin pitää olla niin vahvaa, että se sulkee pois relevantit vaihtoehdot. S. Cohen, ”How to Be a Fallibilist? (1988) David Lewis: Tieto vaatii relevanttien vaihtoehtojen sulkemista pois. Vaihtoehtojen relevanssi vaihtelee kontekstin mukana. ”kaikki” on kontekstisidonnainen. D. Lewis, ”Elusive Knowledge” (1996) Keith DeRose: Tieto vaatii vahvaa tiedollista asemaa. Riittävän vahvuuden aste vaihtelee kontekstin mukana. K. DeRose, ”Solving the Skeptical Problem (1995) Semanttinen kontektualismi ei sellaisenaan kerro mitään tiedon kriteereistä. Se vain olettaa, että nämä vaihtelevat kontekstin mukana. Se voidaan yhdistää moneen erilaiseen näkemykseen näistä eli moneen erilaiseen tietoteoriaan. Cohen mukaan tieto vaatii oikeutetun uskomuksen. Oikeutusta on kuitenkin eri asteita. Uskomuksen totuuden puolesta voi olla enemmän tai vähemmän evidenssiä. Kuinka oikeutettu uskomuksen täytyy olla riittääkseen tietoon? Kuinka vahvaa evidenssiä vaaditaan? Tähän ei ole kontekstista riippumatonta vastausta. Asia riippuu kontekstista. Cohen on myös relevantisti: Evidenssin pitää olla niin vahvaa, että se sulkee pois kaikki relevantit vaihtoehdot. Vaihtoehtojen relevanssi riippuu kontekstista. Lewis kannattaa erilaista kontekstualistista versiota relevanttien vaihtoehtojen teoriasta. Tieto vaatii evidenssiä, joka sulkee pois kaikki relevantit vaihtoehdot. Konteksti määrää sen, mitkä vaihtoehdot ovat relevantteja ja mitkä vaihtoehdot evidenssin siis pitää sulkea pois. (Itse asiassa tieto vaatii kaikkien vaihtoehtojen sulkemista pois. Kaikki-kvanttori on kuitenkin kontekstidonnainen. ”Kaikkien lasit ovat tyhjät.”) K. DeRose sanoo, että konteksti määrää, kuinka vahva tiedollinen asema subjektilla täytyy olla johonkin propositioon tietääkseen sen. Hän määrittelee tiedollisen aseman vahvuuden modaalisesti. Vahvuus vaatii sitä, että uskomus vastaa totuutta ei vain aktuaalisessa maailmassa vaan myös lähellä aktuaalista maailmaa olevissa mahdollisissa maailmoissa. Mitä kaukaisempiin mahdollisiin maalmoihin voidaan edetä uskomuksen vastatessa totuutta, sitä vahvempi tiedollinen asema. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

20 Kontekstualistinen vastaus skeptiseen paradoksiin
1. Jos tiedän, että minulla on kädet, tiedän myös, etten ole kädettömät aivot. 2. En tiedä, etten ole kädettömät aivot. 3. Tiedän, että minulla on kädet. 1, 3, ~2 tai 1, 2, ~3 kontekstista riippuen. Kontekstualistit korostavat sitä, että ei riitä, että jokin paradoksin jäsen hylätään, eikä riitä edes se, että tiedonanalyysistämme seuraa, että hylättävä propositio on epätosi. Meidän on myös kyettävä selittämään, miksi jokainen niistä on intuitiivisesti niin uskottava. Kontektualistinen selitys tälle on se, että kaikki nämä lauseet ovat tosia mutta eri konteksteissa. 1 on tosi kaikissa konteksteissa. Sulkuperiaate pitää paikkansa. Arkikontekstissa, jossa tiedon kriteerit ovat löysät, lause ”Tiedän, että minulla on kädet” (3) on tosi, mutta myös lause ”Tiedän, etten ole kädettömät aivot” on tosi. 2 on siis epätosi. Kontekstissa, jossa kiinnitetään huomiota mahdollisuuteen, että olen kädettömät aivot, tiedon kriteerit nousevat niin tiukoiksi, että lause ”En tiedä, etten ole kädettömät aivot” (2) on tosi. Tässä kontekstissa 3 puolestaan on epätosi. 3 on siis uskottava, koska se on tosi arkikontekstissa. 2 on uskottava, koska se on tosi skeptisessä kontekstissa. Ristiriitaa ei näiden välillä ole, koska eri konteksteissa sana ”tietää” ilmaisee eri relaation (subjektin ja proposition välillä). Jossain konteksteissa siis skeptikko on oikeassa, jossain toisissa taas Moore. Kontektualistien mukaan invariantismi ei pysty selittämään kaikkien paradoksin propositioiden uskottavuutta. Esim. moorelaiset eivät 2:n uskottavuutta ja skeptikot eivät 3:n. Jotta ratkaisu ei olisi ad hoc, tietolauseiden kontekstisidonnaisuuden puolesta pitäisi löytyä kielenkäyttöä koskevaa lingvististä evidenssiä. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

21 Cohenin lentokenttä Invariantismi johtaa johonkin kolmesta huonosta vaihtoehdosta: Smith tietää. Maryn ja Johnin tiedonkriteerit ovat liian tiukat. Smith ei tiedä, koska hänen tiedon kriteerinsä ovat liian löysät. Mary ja John tietävät hankittuaan lisäevidenssiä. Edes Mary ja John eivät tiedä hankittuaan lisäevidenssiä, koska sekä Smithin että Maryn ja Johnin tiedonkriteerit ovat liian löysät. Jotta semanttinen kontekstualismi tarjoaisi uskottavan ratkaisun skeptiseen paradoksiin, se tarvitsee myös riippumatonta tukea. Cohen puolustaa tuota semanttista teesiä seuraavalla arkikielenkäyttöä koskevalla esimerkillä: Mary ja John ovat LA:n lentokentällä ja miettivät tekeekö tietty New Yorkin kone välilaskun Chicagossa. He kuulevat jonkun kysyvän hra Smithiltä samaa asiaa. Smith katsoo reittikuvauksestaan ja vastaa ”Tiedän, että se poikkeaa Chicagoon”. Maryllä ja Johnilla on kuitenkin tärkeä liiketapaaminen Chicagon kentällä, ja Mary sanoo, että reittikuvauksessa voi olla virhe tai lentoa on voitu viime hetkellä muuttaa. He päätyvät siihen, että Smith ei tiedä asiaa, ja he päättävät kysyä lentoyhtiön virkailijalta. Jos invariantismi pitäisi paikkansa (ts. jos tiedonkriteerit olisivat muuttumattomat), sekä Smith että Mary ja John eivät voi olla oikeassa siinä, tietääkö Smith. Meillä on kolme vaihtoehtoa: (1) Smith tietää, ja Maryn ja Johnin tiedon kriteerit ovat liian tiukat. Tällöin Maryn ja Johnin pitäisi kuvata tilannettaan näin: ”OK, Smith tietää, että kone poikkeaa Chicagoon, mutta meidän täytyy vielä tutkia asiaa.” Tässä ei ole järkeä. Vielä vähemmän on järkeä sanoa ”OK, me tiedämme, mutta meidän pitää vielä tutkia asiaa”. Tietäminen implikoi, ettei asiaa tarvitse edelleen tutkia. (2) Smith ei tiedä, koska hänen tiedon kriteerinsä ovat liian löysät. Mutta jos Smith ei tiedä tässä tapauksessa, meidän täytyy kieltää tieto myös lukuisissa arkitilanteissa, joissa sanomme tietävämme samanlaisin perustein kuin Smith. (3) Tämä vaihtoehto johtaa skeptisismiin. Cohenin mukaan ainoa järkevä ratkaisu on hyväksyä kontekstualismi ja tiedon kriteerien vaihtuvuus kontekstin mukana. Kun Smith sanoo tietävänsa, hän puhuu totta. Kun Mary ja John sanovat ”Smith ei tiedä” myös he puhuvat totta. Smithin kontekstissa on löysemmät tiedon ehdot kuin Maryn ja Johnin kontekstissa. Kun Mary ja John sanovat tietävänsä hankittuaan lisää evidenssiä, he puhuvat totta. Jos joku sanoo skeptisessä kontektissa jonkun tietävän jotakin, hän ei puhu totta. Invariantismi voisi puolustaa 1. vaihtoehtoa: implikaatio, ettei meidän tarvitse enää tutkia, jos tiedämme, on vain keskusteluimplikaatio (pragmaattinen implikaatio). Se on osa kielen pragmatiikkaa, ei semantiikkaa. Se, joka sanoo tietävänsä, antaa ymmärtää, ettei asiaa tarvitse enää tutkia, mutta hän ei sano sitä. Cohen vastaa, että tällaisen keskusteluimplikaation voi yleensä peruuttaa. Esim. jos sanon, että Kai on keskivertoa parempi pelaaja, annan ymmärtää (implikoin), ettei hän ole huippupelaaja. Mutta jos sanon ”Hän on keskivertoa parempi. – itse asiassa huippupelaaja.”, peruutan tällaisen implikaation. ”Tiedän, mutta minun pitää vielä tutkia asiaa” ei ole tällainen tapaus, vaan tuntuu vain paradoksaaliselta. Ongelma tässä vastauksessa on se, ettei kaikkia keskusteluimplikaatioita voi peruuttaa. Kun sanon, että kello on 11, ilmplikoin, että se on lähellä 11:sta. Lause ”Kello on 11, mutta ei se ole lähelläkään 11:sta” on paradoksaalinen. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

22 Kontekstin vaihtumismekanismi
Käytännölliset (praktiset) intressit Kuinka tärkeää on olla oikeassa? Huomion kiinnittäminen erehtymisen mahdollisuuksiin Kun huomio kiinnittyy skeptisiin hypoteeseihin, tiedon vaatimukset nousevat niin korkealle, ettemme enää tiedä hypoteesien olevan epätosia. Ts. huomion kiinnittäminen skeptisiin hypoteeseihin tekee niistä relevantteja vaihtoehtoja, jotka pitäisi siksi sulkea pois. Mikä sitten kontekstissa vaikuttaa tiedon kriteerien tasoon? Miksi jossakin kontekstissa tiedon kriteerit ovat tiukat ja jossakin toisessa löysät? Monet kontekstualistit ovat korostaneet praktisia seikkoja. Esim. lentokenttäesimerkissä tiedon kriteerit nousevat, koska Marylle ja Johnille on hyvin tärkeää olla Chicagon kentällä tapaamassa liiketuttavaa. Tämä seikka ei kuitenkaan selitä skeptistä kontekstia. Skeptisten paradoksien ratkaisemiseksi kontekstualistit vetoavat yleensä siihen, että pelkkä huomion kiinnittäminen erehtymisenmahdollisuuksiin nostaa tiedon vaatimuksia – tekee niistä relevantteja vaihtoehtoja. (Maryn toteamukset, että reittiä on saatettu muuttaa ja että reittikuvauksessa voi olla virhe.) Itse asiassa Cohenin mukaan tämä on tiedon tapauksessa tärkein - ehkä ainoa - mekanismi, koska käytännölliset seikat vain kiinnittävät huomiomme uusiin erehtymisen mahdollisuuksiin, kuten siihen, että reittikuvauksessa voi olla virhe tai että koneen reittiä on voitu muuttaa. Praktiset seikat siis vaikuttavat kriteereihin vain epäsuorasti. (Liittyykö tietolauseisiin tällainen mekanismi? Ehkä asiaa pitäisi kysyä myös normaaleilta kielenkäyttäjiltä. Kokeellinen filosofia.) Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

23 Kokeellinen filosofia ja erehtymismahdollisuudet
Hannah and Sarah are driving home on a Friday afternoon. They plan to stop at the bank to deposit their paychecks. As they drive past the bank, they notice that the lines inside are very long, as they often are on Friday afternoons. Hannah says, ‘‘I was at the bank two weeks before on a Saturday morning, and it was open. So this is a bank that is open on Saturdays. We can just leave now and deposit our paychecks tomorrow morning’’. Sarah replies, ‘‘Ok, that sounds good. Let’s go on Saturday’’. Sarah replies, ‘‘Well, banks do change their hours sometimes. My brother Leon once got into trouble when the bank changed hours on him and closed on Saturday. How frustrating! Just imagine driving here tomorrow and finding the door locked’’. ‘‘Hannah knows that the bank will be open on Saturday’’. Do you agree/disagree? Alussa kokeelliset tutkimukset eivät tukeneet tietää-lauseiden kontekstisidonnaisuutta, mutta tuoreemmissa ”huolellisemmin tehdyissä” kokeissa kontekstisidonnaisuus saa jonkinlaista vahvistusta. Jonathan Schafferin ja Joshua Knoben kokeessa käytetään tätä Keith DeRosen alun perin esittämään tapausta. Koehenkilöt, joille annettiin 1. vaihtoehto, olivat useammin samaa mieltä kuin he, joille näytettiin 2. vaihtoehto. Koe tukee siis filosofien intuitioita tästä tapauksesta. Huomaa, että molemmissa tapauksissa Hannahin evidenssi on sama. Jos koehenkilöt ovat kuitenkin sitä, mieltä, että Hannah tietää edellisessä tapauksessa muttei tiedä jälkimmäisessä, tämän täytyy johtua siitä, että tiedon vaatimukset ovat jälkimmäisessä tapauksessa tiukemmat. Ne siis vaihtelevat kontekstista toiseen. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

24 Kokeellinen filosofia ja praktiset panokset
A college student has a term paper due the following day. Nothing of significance hangs upon whether there are any typos in the paper (a low-stakes condition). The student needs to get an A in order to keep his scholarship (a high-stakes condition). “How many times do you think [the student] has to proofread his paper before he knows that there are no typos?” Vastausten mediaani 1. tapauksessa (the low stakes): 2 Vastausten mediaani 2. tapauksessa (the high stakes): 5 Ángel Pinillos (forthcoming) presented participants with two versions of a vignette about a college student. Instead of simply asking whether the student knows that there are no typos in the paper, Pinillos chose to ask participants “How many times do you think [the student] has to proofread his paper before he knows that there are no typos?” The median answer in the low stakes condition was 2, and the median answer in the high stakes condition was 5. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

25 Ratkaiseeko kontekstualismi skeptiset paradoksit?
Paradoksi syntyy, koska ihmiset eivät huomaa kontekstin vaihtumista (semanttinen sokeus). Jos tietolauseet ovat kontekstisidonnaisia, mikseivät kompetentit kielenkäyttäjät huomaa sitä? Miten voimme tietää arkikontekstissa, että skeptiset hypoteesit ovat epätosia? Tieto ilman evidenssiä, apriorinen tieto? Uusrationalismi? Ram Neta: arkikontekstissa evidenssi on faktiivista; skeptisessä kontekstissa tällaista evidenssiä ei hyväksytä. Faktiivinen evidenssi sulkee pois skeptiset hypoteesit. Näen, että minulla on kädet. Kontekstualistit korostavat, että uskottavan paradoksin ratkaisun pitää selittää, miksi paradoksin propositiot ovat kukin niin uskottavia. Heidän selityksensä mukaan kukin on uskottava, koska emme huomaa kontekstin vaihtumista. Skeptisten paradoksien selitys perustuu siis semanttiseen sokeuteen. Ratkaisu, jonka mukaan ihmiset eivät ymmärrä omaa puhettaan on epäuskottava. Kontekstualisti voi vastata, että kaikki skeptisen paradoksin ratkaisut edellyttävät, että ihmiset tekevät jonkin virheen. Kontekstualismi hyväksyy sulkuperiaatteen. Siksi tieto arkikontekstissa vaatii, että tiedämme tai pystymme tietämään, että skeptiset hypoteesit ovat epätosia. Miten voimme tietää tämän edes arkikontekstin löysin tiedon kriteerein. Cohenin mukaan tieto riippuu oikeutuksesta ja evidenssistä. Hänen mukaansa arkikontekstissa aistikokemus riittää oikeuttamaan uskomukseni, että minulla on kädet. Ongelma on se, että aistikokemus ei näyttäisi antavan minkäänlaista oikeutusta uskomukselleni, että en ole kädettömät aivot. Minullahan olisi samat kokemukset, vaikka olisin kädettömät aivot. Cohen vastaa, että minulla on jonkinlainen apriorinen oikeutus uskoa, että en ole kädettömät aivot. Arkikontekstissa tällainen apriorinen oikeutus riittää tietoon, mutta skeptisessä kontekstissa se ei riitä. Tämä on hyvin epäuskottava selitys: yleensä ajatellaan, että meillä on apriorista tietoa vain välttämättömistä totuuksista. Skeptiset hypoteesit voivat olla tosia. Siten niiden kiellot ovat korkeintaan kontingentisti tosia. Lewisilla on samanlainen ongelma: evidenssi ei sulje pois skeptisiä vaihtoehtoja edes arkikontekstissa. Hänen mukaansa voimme tietää ne kuitenkin epätosiksi pelkästään sillä perusteella, että ne ovat irrelevantteja. Ilmeisesti tämänkin pitäisi olla jonkinlaista apriorista tietoa. (Netan ratkaisu on parempi: arkikontekstissa evidenssi voi olla faktiivista; skeptisessä kontekstissa tällaista evidenssiä ei hyväksytä.) Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

26 Johtaako kontekstualismi skeptisismiin?
Filosofinen konteksti: (1) Kukaan ei tiedä mitään ulkomaailmasta. (2) Arkikontekstissa ihmiset puhuvat usein totta sanoessaan tietävänsä asioita. (3) Lause ”Matti tietää, että sataa” on tosi ⇏ Matti tietää, että sataa. (1’) Kukaan ei rakasta minua. (2’) Ihmiset puhuvat usein totta sanoessaan ”Joku rakastaa minua”. (3’) Lause ”Joku rakastaa minua” on tosi. ⇏ Joku rakastaa minua. Kun filosofisessa kontekstissa kiinnitämme huomiota skeptisiin hypoteeseihin, tiedon vaatimukset nousevat, minkä takia skeptisen argumentin premissit ja johtopäätös ovat tosia. Skeptisismi siis pitää paikkansa. Kontekstualisti yrittää kuitenkin välttää katastrofin lisäämällä, että kun ihmiset arkikontekstissa sanovat tietävänsä, he puhuvat totta. Tämä on Ernest Sosan mielestä ongelmallista. Sillä, että ihmiset arkikontekstissa esittävät tosia lauseita, ei ole mitään tietoteoreettista relevanssia Jos kontektualismi pitää paikkansa, siitä ei seuraa, että kukaan tietäisi mitään. Hehän tarkoittavat tietämisellä jotakin muuta kuin me tässä filosofisessa kontekstissa. Tässä analoginen tapaus: Jos pohdin sitä, rakastaako kukaan minua, minua ei lainkaan lohduta se, että jotkut toiset ihmiset puhuvat totta ilmaistessaan lauseen ”Joku rakastaa minua”. Eiväthän he puhu minusta. Samalla tavalla, jos me filosofisessa kontekstissa, pohdimme sitä, voimmeko tietää mitään ulkomaailmasta, ei meitä kiinnosta se, että ihmiset puhuvat arkikontekstissa totta, kun he ilmaisevat lauseen ”Tiedän, että käsiä on olemassa”. Eihän siitä seuraa, että he tietävät mitään. (He tarkoittavat sanalla ”tietää” jotakin muuta kuin me.) Kontekstualismista seuraa myös, että vain skeptistä ratkaisua voidaan tietoisesti kannattaa. Heti, kun ajattelemme paradoksia, skeptisistä vaihtoehdoista tulee relevantteja. Moore voi olla oikeassa, mutta hänen kantaansa ei voida ilmaista eikä kannattaa tietoisesti. Tällöin siitä tulee epätosi. Ehkä kontekstualistin pitäisi hylätä se näkemys, että pelkkä huomion kiinnittäminen riittää tekemään (skeptisestä) vaihtoehdosta relevantin (Blome-Tillmann, Ichikawa). Mikä sitten selittää intuitiomme paradoksissa? Ehkä skeptisistä vaihtoehdoista tulee relevantteja, jos otamme ne vakavasti. Filosofisessa kontekstissa olemme taipuvaisia ottamaan ne vakavasti, kun esim. kysymme, miten meillä voi olla mitään tietoa ulkomaailmasta. Voimme kuitenkin myös olla ottamatta niitä vakavasti. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

27 Keith DeRose, ”Contextualism and Knowledge Attributions” (1992)
Bank Case A. My wife and I are driving home on a Friday afternoon. We plan to stop at the bank on the way home to deposit our paychecks. But as we drive past the bank, we notice that the lines inside are very long, as they often are on Friday afternoons. Although we generally like to deposit our paychecks as soon as possible, it is not especially important in this case that they be deposited right away, so I suggest that we drive straight home and deposit our paychecks on Saturday morning. My wife says, "Maybe the bank won't be open tomorrow. Lots of banks are closed on Saturdays." I reply, "No, I know it'll be open. I was just there two weeks ago on Saturday. It's open until noon.” Bank Case B. [The same as in A.] But in this case, we have just written a very large and very important check. If our paychecks are not deposited into our checking account before Monday morning, the important check we wrote will bounce, leaving us in a very bad situation. And, of course, the bank is not open on Sunday. My wife reminds me of these facts. She then says, "Banks do change their hours. Do you know the bank will be open tomorrow?" Remaining as confident as I was before that the bank will be open then, still, I reply, "Well, no. I'd better go in and make sure." Keith DeRosen pankkitapaus. Meillä tuntuu olevan vahva intuitio, että molemmissa tapauksissa Keith puhuu totta. Kuitenkin hän sanoo A-tapauksessa: ”Tiedän, että pankki on auki.” Ja B-tapauksessa: ”En tiedä, että pankki on auki”. Miten tämä on mahdollista, kun Keithillä on molemmissa tapauksissa sama uskomus, joka on tosi, sekä sama evidenssi. Kaikki tiedolliset seikat ovat samat. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

28 DeRosen paradoksi Tapauksessa A Keithin lause ”Tiedän, että pankki on auki lauantaina.” on tosi. Tapauksessa B Keithin lause ”En tiedä, että pankki on auki lauantaina.” on tosi. Jos Keith tietää tapauksessa A, hän tietää myös tapauksessa B, koska hänen tiedollinen asemansa A:ssa ei ole yhtään parempi kuin B:ssä. Skeptinen invariantismi: Tiedon vaatimukset, jotka henkilön pitää täyttää, jotta häntä koskevat tietää-lausumat olisivat tosia, ovat muuttumattomat ja tiukat (1, 2, 3). Maltillinen invariantismi: Tiedon vaatimukset, jotka henkilön pitää täyttää, jotta häntä koskevat tietää-lausumat olisivat tosia, ovat muuttumattomat ja löysät (1, 2, 3). Kontekstualismi: Tiedon vaatimukset, jotka henkilön pitää täyttää, jotta häntä koskevat tietää-lausumat olisivat tosia, muuttuvat puhujan kontekstin mukana (1, 2, 3). Subjektiherkkä invariantismi: Praktiset seikat (panokset) vaikuttavat tiedon ehtoihin (1, 2, 3). Meillä tuntuu olevan intuitio, että Keith puhuu molemmissa tapauksissa täysin asianmukaisesti. Hän käyttää sanaa ”tietää” oikein. Miten tämä sanan käyttö selitetään. DeRose ei mainitse subjektiherkkää invariantismia, koska sitä ei tuolloin oltu vielä esitetty. Se on invariantismia, koska sen mukaan sanalla ”tietää” on muuttumaton sisältö. Se on subjektiherkkä, koska se, tietääkö henkilö, riippuu subjektin kontekstin ei-traditionaalisista tekijöistä, kuten praktisista panoksista. Tiedon ehdot eivät siis muodostu pelkästään totuuteen liittyvistä tekijöistä (uskomus, totuus, oikeutus, luotettavuus,…) vaan niihin vaikuttavat myös praktiset tekijät. Praktiset panokset kasvavat A.stä B:hen siirryttäessä. Sanan ”tietää” sisältö pysyy samana. Skeptisen ja maltillisen invariantismin pitäisi selittää hylätty lause tuntuu intuiivisesti todelta, vaikka se on epätosi. Pragmaattinen selitys. Skeptinen invariantisti: Vaikka lausuma tapauksessa A on epätosi, se implikoi, että Keith on käytännön tarpeitten kannalta riittävän hyvässä tiedollisessa asemassa eli on riittävän lähellä tietoa. Maltillinen invariantisti taas selittää, miksi Keithin lausuma tapauksessa B näyttää todelta, sillä, että jos Keith sanoisi ”Tiedän, että pankki on auki”, hän implikoisi sen, että hän pystyy sulkemaan pois sen, että pankki on muuttanut aukioloaikojaan, mitä hän kuitenkaan pysty tekemään. Tämä selittää kuitenkin vain sen, miksi hän ei sanoisi tietävänsä, muttei sitä, miksi hän sanoo ”En tiedä, että pankki on auki”. Nykytieteoteorian suuria kysymyksiä on, mikä näistä kannoista on tosi. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

29 Subjektiherkkä invariantismi (pragmatic encroachment)
J. Hawthorne, Knowledge and Lotteries, Oxford 2004. J. Stanley, Knowledge and Practical Interests, Oxford 2005. J. Fantl & M. McGrath, Knowledge in an Uncertain World, Oxford 2009. Impurismi (anti-intellektualismi): Tieto riippuu ei- intellektuaalista (praktisista) tekijöistä. Tieto ja toiminta: Jos valinta (päätös) on p:stä riippuvainen, S:n on järkevää käyttää p:tä toiminnan perusteena, joj S tietää että p (Hawthorne, Stanley). Tieto riittää toimintaan: Jos S tietää että p, S:n on järkevää käyttää p:tä toiminnan perusteena. ⇒ Praktinen rationaalisuus on tiedon välttämätön ehto. Kontektualismi selittää intuitiomme pankki-tapauksessa semanttisesti: Sana ”tiedän” ilmaisee A- ja B-tapauksessa eri tieto-relaation. A:ssa Keith täyttää löysän tieto-relaation vaatimuksen. B:ssä Keith ei täytä tiukan tieto-relaation vaatimuksia. Molemmissa tapauksessa Keithin puhuu totta, koska hän tarkoittaa tiedolla eri asioita, vaikka hänen tiedollinen asemansa on sama (sama uskomus, sama evidenssi, sama totuusarvo). Subjektiherkkä invariantismi selittää intuitiomme metafyysisesti: praktiset tekijät vaikuttavat itse tiedon ehtoihin. Vaikka kaikki perinteiset intellektuaaliset (uskomus, evidenssi, luotettavuus, totuus) ovat samat A- ja B-tapauksissa, Keith tietää A-tapauksessa muttei B-tapauksessa. Koska B:ssä praktiset panokset ovat kovemmat, tietoon vaaditaan enemmän. Tällaisten ajatuskokeiden lisäksi subjektiherkkää invariantismia puolustetaan yleisillä toimintaa koskevilla periaatteilla. Jos praktinen rationaalisuus on tiedon välttämätön ehto, praktiset panokset vaikuttavat tiedon ehtoihin ja siihen, tietääkö henkilö vai ei. B-tapauksessa Keithin ei ole järkevää käyttää toiminnan perusteena sitä, että pankki on auki lauantaina. Siksi hän ei tiedä B-tapauksessa. A-tapauksessa Keith voi tietää tämän, koska hänen on järkevää toimia sen perusteella. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi

30 Autovarkaus Tiedätkö, missä autosi on?
Tiedän. Se on Liisankadulla. (1) Mistä tiedät, ettei sitä ole varastettu? En mistään. (2) Et siis tiedäkään, että se on Liisankadulla. En niin. (3) (1) ”Tiedän, että autoni on Liisankadulla.” (2) ”En tiedä, että sitä ei ole varastettu.” (3) ”En tiedä, että autoni on Liisankadulla.” Skeptinen invariantismi: (1) on epätosi Maltillinen invariantismi: (3) on epätosi (Dretske, Nozick). (2) ja (3) ovat epätosia (uusmoorelaiset) Kontekstualismi: (1), (2) ja (3) ovat kaikki tosia, (1) ja (3) esitetään eri konteksteissa, joissa tiedon vaatimukset ovat erilaiset. Subjektiherkkä invariantismi: (1), (2) ja (3) ovat kaikki tosia olettaen, että panokset kasvavat. Tieto katoaa panosten noustessa. Tämä on tyypillinen keskustelu, jossa vastaaja ensin väittää tietävänsä jotakin, ja kysyjä sitten kiinnittää huomion johonkin erehtymisen mahdollisuuteen, jota vastaaja ei pysty sulkemaan pois. Lopuksi vastaaja myöntää, että hän ei tiennytkään, mitä hän alun perin väitti tietävänsä. Kaikki kolme lausumaa (väitettä) eivät voi olla tosia: (1) Tiedän, että autoni on Liisankadulla. (2) En tiedä, että sitä ei ole varastettu. (3) En tiedä, että autoni on Liisankadulla. Skeptikko tietysti on sitä mieltä, että ensimmäinen lausuma on epätosi. En tiennyt alun perinkään, että autoni on Liisankadulla. Ja tämän myös myönnän. Infallibilistin on helppo selittää tämä dialogi: Huomaan, että on erehtymismahdollisuus, jota en pysty sulkemaan pois, ja myönnän siksi, etten tiedä. Skeptikko on siis samaa mieltä kanssani siinä, että (1) on epätosi. Kun esitin alkuperäisen vastaukseni, puhuin löysästi. Kun erehtymismahdollisuus tuotiin esiin, tarkensin puhettani, koska tarkkuutta vaadittiin. Muiden kuin skeptikkojen on vaikea hyväksyä tätä tulkintaa, koska se johtaa skeptisismiin. Dretsken ja Nozickin ongelma: Sulkuperiaate on epätosi. ”Tiedän, että autoni on Liisankadulla, mutten tiedä, ettei sitä ole varastettu.” Uusmoorelaisten ongelma: ”Koska tiedän, että autoni on Liisankadulla, tiedän, ettei sitä ole varastettu.” Lisäksi propositio, että autoani ei ole varastettu, muistuttaa arpajaispropositiota, että arpani ei voita. Sitä ei voi tietää. En siis varsinaisesti vedä alkuperäista väitettäni takaisin. Esitän uuden väitteen, joka ei ole ristiriidassa alkuperäisen kanssa. Kysyjä voisi lisätä ”Myönnät siis, että se, mitä aluksi sanoit, on epätotta”. Voisin vastata: ”En myönnä mitään sellaista.” Kuulostaa hyvin oudolta, mutta kontektualismin mukaan siinä ei pitäisi olla mitään outoa. Tässä näkemyksessä tieto aidosti katoaa. Ensin tiesin, mutta kun varkausmahdollisuus otettiin esiin (panokset kasvoivat), en enää tiennytkään. Tämäkin on hyvin outoa. Skeptinen vaihtoehto sopii parhaiten yhteen intuitioiden kanssa. Humanistinen tiedekunta / Markus Lammenranta / 3. Relevantismi ja kontekstualismi