Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Mitä osallisuus voisi olla?

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Mitä osallisuus voisi olla?"— Esityksen transkriptio:

1 Mitä osallisuus voisi olla?

2 Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa . perustuslaki perusopetus- ja lukiolaki nuorisolaki EU:n peruskirja YK:n lapsen oikeuksien sopimus

3 PERUSOPETUKSEN OPS, luvut 4.2. ja 5.2.
Osallistuessaan lapset ja nuoret, heidän huoltajansa sekä muut aikuiset toimivat yhdessä niin oman koulunsa, lähiympäristönsä, kotikaupunkinsa kuin koko maan kehittämisessä unohtamatta globaalia näkökulmaa. Koulutyö järjestetään siten, että sen perustana on oppilaiden osallisuus ja kuulluksi tuleminen. Huolehditaan siitä, että oppilaat saavat kokemuksia yhteistyöstä ja demokraattisesta toiminnasta omassa opetusryhmässä, koulussa ja sen lähiympäristössä sekä erilaisissa verkostoissa.

4 Lukion OPS, luvut 2.2 ja 3.3. Osallisuus, toimijuus ja yhteisöllisyys korostuvat kaikessa lukion toiminnassa. Osallisuus ja demokraattinen toiminta luovat perustaa opiskelijoiden kasvulle aktiiviseen kansalaisuuteen. Koulutuksen järjestäjä edistää kaikkien opiskelijoiden osallisuutta ja luo heille monipuolisia mahdollisuuksia osallistua oppilaitoksen päätöksentekoon ja toimintatapojen kehittämiseen. Heitä rohkaistaan ilmaisemaan mielipiteensä, osallistumaan yhteisistä asioista päättämiseen sekä toimimaan vastuullisesti yhteisöissä ja yhteiskunnassa.

5 Meillä ei ole varaa tuottaa passiivisia ja yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyviä ihmisiä
Osallisuus ei ole synnynnäinen taito, vaan sitä tulee harjoitella. Osallisuus on tunne siitä, että on tullut kuulluksi ja sillä on oikeasti vaikutusta. Lapsia ja nuoria arvostetaan. Osallisuus on mahdollisuus muutokseen. Osallistamiseen liittyy aina yhdenvertaisuuden näkökulma. ”Mikäli lapset kokevat itsensä ulkopuoliseksi, tulevan yhteiskunnan itseään uudistava liekki jää kytemään pienellä tulella.” (Tomi Kiilakoski)

6 Mahdollisuuksia osallisuuteen koulussa
Edustuksellinen osallisuus Kaupunkikokous, vaikuttajapäivät, Ilmastohuippukokous Edustuksellinen osallisuus (esim. oppilaskunta, Vihreä lippu, tukioppilaat) Arjen osallisuus (esim. vaikuttaminen omaan lähiympäristöön, oppilaiden osallistaminen oman opiskelunsa suunnitteluun)

7 Osallisuuden tasot Nuorten mielipiteitä kuunnellaan
Nuoret ja aikuiset suunnittelevat yhdessä Nuoret suunnittelevat ja aikuiset auttavat Sanna K. Koskinen 2006

8 Oppilaalla on aktiivinen rooli
Oppilas on aktiivinen toimija. Oppilas asettaa tavoitteita. Oppilas ratkaisee ongelmia itsenäisesti ja muiden kanssa. Oppilas reflektoi eli arvioi. Oppilas pohtii toimintansa seurauksia muihin ihmisiin.

9 Esimerkkejä arjen osallisuudesta kouluissa
Oppilaalla on aktiivinen rooli esimerkiksi: tavoitteiden suunnittelussa suunniteltaessa oppitunnin tehtäviä, työtapoja ja arviointia eri oppiaineisiin kirjattujen tavoitteiden toteuttamisessa (esim. vaikuttamisprojektit, kielellisen ja ei-kielellisen vaikuttamisen harjoittelu) monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa koulun yhteisen toiminnan ja oppimisympäristön suunnittelussa ja kehittämisessä koulun järjestyssääntöjen valmistelussa koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelussa yhteistyön kehittämisessä Ilmiöpohjaisen oppimisen myötä oppilaan aktiivisuus oman oppimisensa osalta vahvistuu. Opettajan tulee entistä enemmän olla oppimisen ohjaaja.

10 Esimerkkejä edustuksellisen osallisuuden toimintamuodoista kouluissa
Oppilaskunnan hallitus, alueellinen osallisuustoiminta Liikuntatutorit, Välkkärit, (Liikkuva koulu) Tukioppilastoiminta, VERSO Vihreä lippu -raati Kummioppilaat, kummiluokat Ruokaraati Lukioiden tutortoiminta Oppilaat mukana koulun tiimeissä Osallistuminen vanhempaintoimikunnan työhön

11 Koulu on tiiviissä yhteistyössä vanhempien, yhteiskunnallisten toimijoiden sekä yritysten ja työelämän kanssa.

12 Paikallisista menettelyitä ja verkostoja Oulussa
Oppilaskuntafoorumit Lasten ja nuorten kaupunkikokous Nuorten vaikuttajapäivät Oulun Nuorten Edustajisto *ajaa jokaisen oululaisen ja Oulussa opiskelevan nuoren hyvinvointia kaupungin päätöksenteossa Suuralueiden lasten ja nuorten osallisuusryhmät *osallisuusryhmät toimivat perusopetus- ja nuorisopalveluiden yhteistyönä Oulun UNICEF lapsiystävällinen kunta -kehittäminen


Lataa ppt "Mitä osallisuus voisi olla?"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google