Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Taustaa vuotiaat suomalaiset osallistuvat koulutukseen vertailumaista kansainvälisessä vertailussa toiseksi eniten . Haasteena kuitenkin on, että.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Taustaa vuotiaat suomalaiset osallistuvat koulutukseen vertailumaista kansainvälisessä vertailussa toiseksi eniten . Haasteena kuitenkin on, että."— Esityksen transkriptio:

1 Elinikäisen oppimisen kehittäminen – perustaidot opetusneuvos Annika Bussman, OKM

2 Taustaa 25-64-vuotiaat suomalaiset osallistuvat koulutukseen vertailumaista kansainvälisessä vertailussa toiseksi eniten . Haasteena kuitenkin on, että koulutus kasautuu jo koulutetulle väestönosalle. PIAAC- tulosten mukaan erityisesti vuotiaat suomalaiset ovat maailman terävintä kärkea. Haasteena on, että vanhempien ikäluokkien taidot ovat selvästi heikompia. Lisäksi on huomattava joukko suomalaisia, joiden perustaitoja ei voi pitää riittävänä tietoyhteiskunnan aktiivisena jäsenenä toimimiseen. Korkeakoulutetut osallistuvat muita ryhmiä enemmän tutkinnon jälkeiseen koulutukseen. Mahdollisuudet systemaattiseen asiantuntijuuden kehittämiseen kuitenkin vaihtelevat.

3 Elinikäisen oppimisen kehittämistarpeita selvittävä työryhmä
Työryhmän tehtävänä on mm. 1. Arvioida aikaisemman tutkimus- ja arviointitiedon perusteella elinikäisenoppimisen edellytykset ja paikallistaa esteet koulutusjärjestelmässä 2. Valmistella lyhyen ja pitkän aikavälin ehdotukset elinikäisen oppimisen edellytysten parantamiseksi ja aikuisten opiskelupolkujen kehittämiseksi ottaen huomioon sekä tutkintoon johtavan koulutuksen että muun koulutuksenmahdollisuudet 3. Ehdottaa kohdennettuja toimenpiteitä heikot perustaidot omaavien ja koulutuksessa aliedustettujen ryhmien osaamisen kehittämiseksi ja täydentämiseksi

4 Kolme valmisteluryhmää
1. Korkeakoulujen tarjoamia elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia pohtiva valmisteluryhmä, jonka tulee erityisesti valmistella korkeakoulututkinnon suorittaneiden asiantuntijuuden kehittämistä ja opintopolkujen sujuvoittamista koskevia ehdotuksia. 2. Ammatillisen osaamisen uusintamista pohtiva valmisteluryhmä, jonka tulee erityisesti valmistella ehdotuksia, joilla edistetään työuran aikaista osaamisen täydentämistä ja uudistamista työelämän rakenteelliseen muutokseen, muun muassa robotisaatioon, vastaamiseksi.

5 Kolme valmisteluryhmää
3. Perustaitojen vahvistamista ja henkilökohtaista kehittymistä pohtiva valmisteluryhmä, jonka tulee erityisesti valmistella ehdotuksia, joilla edistetään perustaidoiltaan heikkojen aikuisten osaamista ja koulutuksessa aliedustettujen ryhmien saamista koulutukseen. Lisäksi ryhmän tulee valmistella ehdotuksia, joilla edistetään ei-ammatillisesti suuntautunutta oppimista.

6 Valmisteluryhmän ehdotuksia
Valmisteluryhmä on päätynyt elinikäisen oppimisen määrittelyssä EU:n perustaitojen malliin ja ne tulisi avata (mitä tarkoittavat ja miten kuvattaisiin suomeksi/ruotsiksi), jos tämä jaottelu katsotaan soveltuvaksi EIO-työryhmässä. Communication in the mother tongue; Communication in foreign languages; Mathematical competence and basic competences in science and technology; Digital competence; Learning to learn; Social and civic competences; Sense of initiative and entrepreneurship; and Cultural awareness and expression.

7 Valmisteluryhmän ehdotuksia
Valmisteluryhmä totesi, että sekä maahanmuuttajiin että NEET-nuoriin on kohdistettu erilaisia toimia tämän ja osittain edellisen hallituskauden aikana. Monet toimet ovat alkamassa tai kesken ja tuloksia ei näin ollen ole kattavasti saatavissa. Tilanteen ollen näin tämä valmisteluryhmä voisi keskittyä kohderyhmään yli 30-vuotiaat yleisesti huomioiden myös työelämästä poistuneet. KOSKI-järjestelmään tulisi tehdä tila perustaitojen tunnistamiselle ja m.m. vapaan sivistystyön oppilaitoksille. Perustaitojen eri osien avaaminen tulisi tehdä, jotta jo olemassa olevat toimijat (mm. vapaan sivistystyön oppilaitokset) voisivat tunnistaa osallistujien perustaitojen tasoa ja karttumista myös ’osina’.  Vapaan sivistystyön opinnoille tulisi ottaa käyttöön yhteinen laajuuden määrittely, esim. opintopiste, jolle tulisi tehdä selkeä määritelmä. Osaamisen tunnistamista tulee kehittää.

8 Valmisteluryhmän ehdotuksia
Kehitetään perustaitojen testejä, joiden avulla henkilö itse voi hahmottaa millä tasolla perustaitojen osaaminen on. Testin pohjalta voidaan antaa koulutussuosituksia tai henkilö voi itse motivoitua kehittämään osaamisaluetta. Testit eivät olisi irrallisia vaan käytettäisiin jo olemassa olevia testejä, siltä osin kuin sellaisia on olemassa ja muiden perustaitojen osalta kehitettäisiin uusia vastaavan tyyppisiä testejä. Testimahdollisuus tulisi olla avoin kaikille kansalaisille, ei ainoastaan työikäisille ja työttömyysuhan alla oleville.

9 Työryhmän terveiset valmisteluryhmälle
Perustaitojen määrittämiseksi EU:n perustaitojen malli on hyvä valinta. Koska malli on parhaillaan kehittämisen kohteena, odotetaan kehittämisen lopputulosta ennen kuin näitä perustaitoja ryhdytään avaamaan tarkemmin. Tietynlainen osaamisperustaisuus pitäisi viedä vst:hen. Ainakin osittain. Miten tämä voitaisiin tehdä? Testiajattelu viedään eteenpäin. Liikkeelle lähdettäisiin kansalaisten digitaidoista.


Lataa ppt "Taustaa vuotiaat suomalaiset osallistuvat koulutukseen vertailumaista kansainvälisessä vertailussa toiseksi eniten . Haasteena kuitenkin on, että."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google