Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Yläkouluakatemia 8 lk. Keskittyminen. Perusteet Urheilijan tulee pystyä sulkemaan suorituksen kannalta epäolennaiset sisäiset ja ulkoiset tekijät pois.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Yläkouluakatemia 8 lk. Keskittyminen. Perusteet Urheilijan tulee pystyä sulkemaan suorituksen kannalta epäolennaiset sisäiset ja ulkoiset tekijät pois."— Esityksen transkriptio:

1 Yläkouluakatemia 8 lk. Keskittyminen

2 Perusteet Urheilijan tulee pystyä sulkemaan suorituksen kannalta epäolennaiset sisäiset ja ulkoiset tekijät pois ajattelustaan. Huomion suuntaaminen on keskittymisen perusta. Tilanteista ja lajista riippuen urheilijan tulisi osata suunnata huomionsa laajalle tai suppealle alueelle. Olennaista on, että kaikki suorituksen kannalta merkityksettömät tekijät jäävät pois.

3 Huomion suuntaaminen Huomion suuntaaminen on jokaiselle urheilijalle yksilöllinen ja näin ei voida yleistää, että kaksi henkilöä samasta lajista, samassa tilanteessa suuntaisivat huomionsa samoihin asioihin. Jokaisen urheilijan tulisi löytää itsellensä paras tapa suunnata huomio.

4 Keskittyminen Keskittyminen vaihtelee oppimisen erivaiheissa. Urheilija joutuu keskittymään uuteen suoritusmalliin eri tavalla kuin jo opittuun. Keskittymisellä pyritään siihen, että urheilija pystyy automatisoimaan liikkeensä ja antaa alitajunnan tehdä suorituksen, jolloin tietoinen mieli ei haittaa suorituksen tekemistä. Urheilijan tulisi osata käsitteellistää oma keskittymiskykynsä, eli mitä itsessä tapahtuu kun on täysin keskittynyt.

5 Hyvä keskittyminen Yleisesti urheilijat, jotka ovat täysin keskittyneitä, eivät muista suoritusta koska he ovat antaneet vain suorituksen tapahtua. Urheilija, joka osaa keskittyä pystyy sulkemaan pois kaikki häiritsevät tekijät, esim. yleisön, median tai vastustajan suorituksen. Hyvässä keskittymisessä suoritus vie urheilijaa mukanaan, jolloin huomio suuntautuu automaattisesti tilanteiden mukaan oleellisiin asioihin. Hyvää keskittymistä tarvitaan myös harjoittelussa, koska tällöin harjoituksesta saadaan maksimaalinen hyöty irti.

6 Keinoja keskittymisen parantamiseen Itsepuhe Rentoutusharjoitukset Mielikuvaharjoitukset Tavoitteenasettelulla Tilanteiden mallintamisella Avainsanoilla Rutiinien vakiinnuttamisella Katseen kurissa pitämisellä Tarkkailemalla itseään

7 Lähteet Burton, D – Raedeke, T. 2008. Sport Psychology for Coaches. United States of America: Human Kinetics. Cox, R.H. 2012. Sport Psychology. Concepts and Applications. Seventh Edition. New York NY, The McGraw-Hill Companies, Inc. Kaski, S. 2006. Valmentautumisen psykologia kilpa- ja huippu-urheilussa. Helsinki: Edita Prima Oy. Liukkonen, J. – Jaakkola, T. – Kataja, J. 2006. Psyykkinen valmennus lentopallossa. Suomen Lentopalloliitto Ry. SLU-paino. Matikka, L. – Roos-Salmi, M. 2012. Urheilupsykologian perusteet. Tampere: Tammerprint Oy. Weinberg, S. – Gould, D. 2007. Foundations of sport and exercise psychology. 4. painos. Champaign, IL : Human Kinetics.


Lataa ppt "Yläkouluakatemia 8 lk. Keskittyminen. Perusteet Urheilijan tulee pystyä sulkemaan suorituksen kannalta epäolennaiset sisäiset ja ulkoiset tekijät pois."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google