Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Alueiden käytön suunnittelu MaakuntakaavaMaakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Siinä esitetään.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Alueiden käytön suunnittelu MaakuntakaavaMaakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Siinä esitetään."— Esityksen transkriptio:

1 Alueiden käytön suunnittelu MaakuntakaavaMaakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaavan tehtävänä on ratkaista valtakunnalliset, maakunnalliset ja seudulliset alueiden käytön kysymykset. Maakuntakaava voidaan laatia myös vaiheittain, jotakin tiettyä aihekokonaisuutta käsittelevänä kaavana. YleiskaavoitusYleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista. TEHTÄVÄPALVELUPALVELUKUVAUSSUORITEYKSIKKÖ

2 AsemakaavoitusAsemakaavassa määritellään alueen tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainti, koko ja käyttötarkoitus. Asemakaava voi koskea kokonaista asuntoaluetta asuin-, työ- ja virkistysalueineen tai joskus jopa vain yhtä tonttia. Rantakaavoitus, rantayleiskaavoitus Rantojen käytön suunnittelu, suunnittelutarpeen tunnistaminen Kiinteistönmuodostus, tonttipalvelu Tonttijako, tontinmittaus, yleisten alueiden hankinta ja rekisteröinti, alueiden lunastukset Nimistöpalvelu, osoiterekisteri Asemakaavoituksen tai esim. osoitepäätöksen mukainen nimistön ja osoitteiston rekisteröinti ja ylläpito Suunnittelutarveratkaisut (ent. poikkeusluvat) Rakennusjärjestyksen laatiminen TEHTÄVÄPALVELUPALVELUKUVAUSSUORITEYKSIKKÖ

3 TEHTÄVÄPALVELUPALVELUKUVAUSSUORITEYKSIKKÖ Rakentamisen ohjaus- ja valvonta RakennusvalvontaRakennuslupapäätökset ja hyväksynnät sekä rakennustyön valvontaan liittyvät katselmukset ja tarkastukset JoukkoliikenneMaakunnan liikennejärjestelmäsuun nitelma Joukkoliikenteen järjestäminen (kunta) Reittiliikenneluvat Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen järjestäminen

4 TEHTÄVÄPALVELUPALVELUKUVAUSSUORITEYKSIKKÖ Katujen ja yleisten alueiden suunnittelu Katujen ja yleisten alueiden kunnossapito Katujen ja yleisten alueiden korjaus ja hoito Kadut, kevytväylät, jalkakäytävät, liikenneviheralueet Tilapalvelu VuokrauspalveluTilojen vuokrauspalvelu Asuntojen vuokrauspalvelu Korjaus- ja energia- avustukset Tekniset avustukset Yksityistieavustus Vesiosuuskunta- avustukset

5 TEHTÄVÄPALVELUPALVELUKUVAUSSUORITEYKSIKKÖ Vesilain valvonta VesihuoltoVesihuollon kehittäminen ja järjestäminen (sis. vesihuoltolaitokset) Huleveden viemäröinti Jätehuolto- viranomaisen päätösasiat JätehuoltoMl. poikkeamiset jätehuoltomääräyksistä, jätetaksat, poikkeamiset kunnallisesta jätehuollosta, jätteenkäsittely- ja vastaanottopaikoista määrääminen Menot/tulot, htv:t ja kpl Jätehuolto- viranomaisen seuranta Tarkastukset, seuranta Menot/tulot, htv:t ja kpl Jätehuollon palvelutehtävät Ml. Jäteasemapalvelut, keräys ja käsittely, uudelleenkäyttö, jäteneuvonta, jätteiden hyödyntäminen energiana, loppukäsittely, vaarallisten jätteiden käsittely, hallintotehtävät Menot/tulot, tyhjennyksiä/a Ympäristönsuojelun yleiset tehtävät Ympäristön tilan seuranta ja edistäminen Ml. Meluselvitykset ja -torjunta, ilmansuojelu

6 TEHTÄVÄPALVELUPALVELUKUVAUSSUORITEYKSIKKÖ Ympäristönsuojelun luvat ja ilmoitukset Ympäristölupa, rekisteröinti Ml. yksittäiset määräykset, ilmoituksetMenot/tulot, htv:t ja kpl Muut ympäristöasioiden luvat ja ilmoitukset Muu ympäristöasioiden luvitus Ml. poikkeukset vesi- ja viemäriverkkoon, huvivenesatamien jätehuoltosuunnitelmat, maastoliikenneluvat, päätökset leirintäalueilmoituksista, luonnonmuistomerkit, roskaantuneiden alueiden siivous Menot/tulot, htv:t ja kpl Ympäristönsuojelun valvonta Ympäristölupien, rekisteröitävien toimien ja ilmoitusten valvonta Menot/tulot, htv:t ja kpl Muu ympäristöasioiden valvonta Menot/tulot, htv:t ja kpl Talousveden valvonta Maa-aineksen käyttöMaa-ainesten ottamislupa, maa- ainesvalvonta Maa-aineksen ottamisen ohjaukseen liittyvät tehtävät

7 TEHTÄVÄPALVELUPALVELUKUVAUSSUORITEYKSIKKÖ Palo- ja pelastustoimen järjestäminen Alueen palo- ja pelastustoimen järjestäminen (pelastuslaitokset) Pelastustoimen koulutustehtävät Palo- ja pelastustoiminta PelastustoimintaPelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen (787/2003) 5 §:n mukaan alueen pelastustoimi huolehtii, että alueella on väestön varoittamiseen tarvittava hälytysjärjestelmä. Toisaalta pelastuslakiin on kirjattu jokaista ihmistä koskeva toimintavelvollisuus onnettomuuden uhatessa tai tapahduttua. Pelastuslaissa on korostettu ennaltaehkäisyä monin tavoin. Pelastuslain 3 §:n mukaan kunnan tehtävänä on huolehtia pelastustointa koskevasta valistuksesta ja neuvonnasta, millä on tarkoitus saada ihmiset itse ehkäisemään onnettomuuksia ja toisaalta toimimaan oikein onnettomuustilanteissa. Pelastuslain (468/2003) 43 §:n pelastustoiminnan määritelmään sisältyy väestön varoittaminen yhtenä toimintona.

8 TEHTÄVÄPALVELUPALVELUKUVAUSSUORITEYKSIKKÖ Lääkinnällisen pelastustoimen palvelu Terveydenhuollon äkillisten tilanteiden hoitamiseksi tarvittava toiminnallinen palvelu, esimerkiksi terveyskeskusten ja sairaaloiden ulkopuolella annettava ensiapu ja ensihoito tapahtumapaikalla ja kuljetuksen aikana sekä välitön ensihoito sairaalassa. SopimuspalokuntaSopimuspalokuntatoiminnan järjestäminen, ohjaus ja koulutuksesta huolehtiminen NuohouspalveluNuohouspalvelujen järjestämiseen litttyvät tehtävät

9 TEHTÄVÄPALVELUPALVELUKUVAUSSUORITEYKSIKKÖ Palo- ja pelastustoimen valvontatehtävät PalotarkastuksetPalotarkastus- ja palotarkastusten valvontatehtävät Muut valvontatehtävät Väestönsuojelu Pelastustoimen viranomaisen tehtävät, joilla se varautuu toimintansa hoitamiseen poikkeusoloissa riittävin suunnitelmin ja etukäteen tapahtuvin valmisteluin Öljyntorjunta Öljyvahinkojen torjuntatehtävät, öljyvahinkoihin varautuminen


Lataa ppt "Alueiden käytön suunnittelu MaakuntakaavaMaakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Siinä esitetään."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google